Lue keskustelun säännöt.
Paras ikäero lapsilla 3 vuotta
27.10.2010 |
näin kuulemma lastenpsykiatrien mukaan. ootteko samaa mieltä?
t. seuraavaa suunnitteleva (ja toivova)
Kommentit (81)
Itse en varmaan ikinä hommaa lapsia 3 vuoden ikäerolla ihan vaan oman kokemukseni takia. Kun 3v nuorempi sisarukseni syntyi, niin sain regressioreaktion ja aloin yökastella, uhmailin ja olin valtavan mustasukkainen. Se on vaikuttanut kehitykseeni aika negatiivisella tavalla, mutta varmasti vanhemmat olisivat voineet hoitaa vaikean tilanteen paremminkin, jos olisivat osanneet.
Kahdella ystävälläni on lapset samalla tavalla 3 vuoden ikäerolla. Toisella kaikki on mennyt hyvin, toisella ollut ylenpalttista mustasukkaisuutta. Ei kai näistä ikinä voi tietää etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:22"]
Meillä ikäeroa 5 vuotta ja se on aivan loistava meille, ioveli hellii pikkuveljeä koko valveillaoloajan, pikkuveli (3kk) pitää ottaa kaikkiin leikkeihin ja peleihin mukaan. :) Aamulla esikoinen odottaa että vauva herää ja pääsee halailemaan ja juttelemaan vauvalle. Kaikessa vauvanhoidossa haluaa olla mukana ja tuon ikäisestä on minullekin apua, haluaa hakea vaatteet ja vaipat vauvalle jne. Jos minä olen leijonaemo, niin esikoinen on huolehtiva leijonaveli vauvalle :) Mustasukkaisuutta ei ole kertaakaan koettu tässä perheessä, vaikka "ison" ikäeron kauhistelijat minulle sitä jo raskausaikana povasivat.
[/quote]
vauva on vielä niin pieni, että et tiedä vielä niistä ongelmista mitään. Ongelmat alkavat vasta kun vauva lähtee liikkeelle ja tunkeaa pilaamaan isoveljen leikkejä. Sitten se pikkuveli ei enää olekaan niin kiva :) Ja jos pikkuveli suljetaan oven ulkopuolelle, niin huutaa siellä täysillä ja ei sekään kivaa isoveljestä ole :)
[/quote]
Minä en muista tämänlaista lapsuudestani, ja äitini sanoo ettemme koskaan tapelleet pikkuveljeni kanssa (varmaan normaalia pientä nahistelua, muttei mitään tappeluita koskaan). Meillä 4,5 vuotta ikäeroa ja olemme koko elämämme olleet todella läheisiä. Joten en usko, että meilläkään paljoa ongelmia tulee, isoveljellä toki oma huone, jonne ei pikkuveljellä asiaa ilman lupaa ja päinvastoin. :) Normaalia, että lapsille tulee kiukkua ja huutoa jos ei saa mennä tiettyyn huoneeseen/koskea telkkariin tai pistorasioihin, joten sen tyylisistä asioista en ole huolissani.
Tuttavillemme 1v 8kk vuotta ikäeroa "leikkikaveruksilla" ja pelkkää huutoa ja kiusaamista ollut nyt viimeiset 7 vuotta näiden välillä (tyttö ja poika). Vielä ei leikkikaveria ole löytynyt toisesta. Pahenee vaan ja perhe on aika väsyneitä ja kolmas lapsi jää haaveeksi tai tulee ainakin 10 v ikäeroa kuopukseen, kuulema. Meillä pojilla vajaat 5 vuotta ja toiminut hyvin tähän asti, kuopus 2v 7kk.
[quote author="Vierailija" time="27.10.2010 klo 10:24"]
sisaruskateus on suurinta, kun ikäero on 2-3 vuotta. Alle 2v ei vielä osaa olla kateellinen vauvalle, niin väitetään. Ja 4-vuotiaalla ja sitä isommalla on jo omia juttuja, eikä isompi enää vahdi, saako vauva jotain mitä hän ei saa.
[/quote]
Komppi tälle. Ajattelen että kolme vuotta on varmaan p*skin ikäero, juuri noista syistä. Meillä 2v9kk, ja ihme on että "vauva" on selvinnyt hengissä yli kaksivuotiaaksi. Nyt tosin alkaa helpottaa..
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:22"]
Meillä ikäeroa 5 vuotta ja se on aivan loistava meille, ioveli hellii pikkuveljeä koko valveillaoloajan, pikkuveli (3kk) pitää ottaa kaikkiin leikkeihin ja peleihin mukaan. :) Aamulla esikoinen odottaa että vauva herää ja pääsee halailemaan ja juttelemaan vauvalle. Kaikessa vauvanhoidossa haluaa olla mukana ja tuon ikäisestä on minullekin apua, haluaa hakea vaatteet ja vaipat vauvalle jne. Jos minä olen leijonaemo, niin esikoinen on huolehtiva leijonaveli vauvalle :) Mustasukkaisuutta ei ole kertaakaan koettu tässä perheessä, vaikka "ison" ikäeron kauhistelijat minulle sitä jo raskausaikana povasivat.
[/quote]
vauva on vielä niin pieni, että et tiedä vielä niistä ongelmista mitään. Ongelmat alkavat vasta kun vauva lähtee liikkeelle ja tunkeaa pilaamaan isoveljen leikkejä. Sitten se pikkuveli ei enää olekaan niin kiva :) Ja jos pikkuveli suljetaan oven ulkopuolelle, niin huutaa siellä täysillä ja ei sekään kivaa isoveljestä ole :)
[/quote]
Minä en muista tämänlaista lapsuudestani, ja äitini sanoo ettemme koskaan tapelleet pikkuveljeni kanssa (varmaan normaalia pientä nahistelua, muttei mitään tappeluita koskaan). Meillä 4,5 vuotta ikäeroa ja olemme koko elämämme olleet todella läheisiä. Joten en usko, että meilläkään paljoa ongelmia tulee, isoveljellä toki oma huone, jonne ei pikkuveljellä asiaa ilman lupaa ja päinvastoin. :) Normaalia, että lapsille tulee kiukkua ja huutoa jos ei saa mennä tiettyyn huoneeseen/koskea telkkariin tai pistorasioihin, joten sen tyylisistä asioista en ole huolissani.
[/quote]
Anteeksi, mutta kuulostat jotenkin sinisilmäiseltä. Et voi ihan kauheasti tehdä johtopäätöksiä sen mukaan miten ensimmäinen 3kk on mennyt tai miten sinulla ja veljelläsi on mennyt. Nämä asiat kun eivät mitenkään ennusta sitä miten teillä menee esim 3 vuoden päästä.
Toivotaan toki, että hyvin, mutta ota myös huomioon, että ei välttämättä menekään. Ei kannata kauheasti etukäteen niitä henkseleitä paukutella ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kolme lasta ja kaikilla on ikäeroa tuo kolme vuotta. Ja voin sanoa että tämä ikäero on todellakin hyvä!
Hyvinkin paljon perhe pystyy itse vaikuttamaan sisarusten välisiin suhteisiin, vaikkei sitä runsaissa tappelu- ja sisaruskateusperheissä halutakaan uskoa. Oli lasten ikäero, sukupuoli tai luonteet mitä vain.
Ja sinä joka sanoit, ettei ensi kuukausien perusteella voi johtopäätöksiä tehdä, niin ei varmasti tarkkaan voikaan, mutta panostamalla alusta asti mahdollisimman hyvin sisarussuhteisiin ja lämpimien välien muodostumiseen, pystyy kyllä jotakin ennustamaan mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 11:19"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:22"]
Meillä ikäeroa 5 vuotta ja se on aivan loistava meille, ioveli hellii pikkuveljeä koko valveillaoloajan, pikkuveli (3kk) pitää ottaa kaikkiin leikkeihin ja peleihin mukaan. :) Aamulla esikoinen odottaa että vauva herää ja pääsee halailemaan ja juttelemaan vauvalle. Kaikessa vauvanhoidossa haluaa olla mukana ja tuon ikäisestä on minullekin apua, haluaa hakea vaatteet ja vaipat vauvalle jne. Jos minä olen leijonaemo, niin esikoinen on huolehtiva leijonaveli vauvalle :) Mustasukkaisuutta ei ole kertaakaan koettu tässä perheessä, vaikka "ison" ikäeron kauhistelijat minulle sitä jo raskausaikana povasivat.
[/quote]
vauva on vielä niin pieni, että et tiedä vielä niistä ongelmista mitään. Ongelmat alkavat vasta kun vauva lähtee liikkeelle ja tunkeaa pilaamaan isoveljen leikkejä. Sitten se pikkuveli ei enää olekaan niin kiva :) Ja jos pikkuveli suljetaan oven ulkopuolelle, niin huutaa siellä täysillä ja ei sekään kivaa isoveljestä ole :)
[/quote]
Minä en muista tämänlaista lapsuudestani, ja äitini sanoo ettemme koskaan tapelleet pikkuveljeni kanssa (varmaan normaalia pientä nahistelua, muttei mitään tappeluita koskaan). Meillä 4,5 vuotta ikäeroa ja olemme koko elämämme olleet todella läheisiä. Joten en usko, että meilläkään paljoa ongelmia tulee, isoveljellä toki oma huone, jonne ei pikkuveljellä asiaa ilman lupaa ja päinvastoin. :) Normaalia, että lapsille tulee kiukkua ja huutoa jos ei saa mennä tiettyyn huoneeseen/koskea telkkariin tai pistorasioihin, joten sen tyylisistä asioista en ole huolissani.
[/quote]
Anteeksi, mutta kuulostat jotenkin sinisilmäiseltä. Et voi ihan kauheasti tehdä johtopäätöksiä sen mukaan miten ensimmäinen 3kk on mennyt tai miten sinulla ja veljelläsi on mennyt. Nämä asiat kun eivät mitenkään ennusta sitä miten teillä menee esim 3 vuoden päästä.
Toivotaan toki, että hyvin, mutta ota myös huomioon, että ei välttämättä menekään. Ei kannata kauheasti etukäteen niitä henkseleitä paukutella ;)
[/quote]
Tässä ketjussahan nimenomaan puhutaan ikäeroista ja tehdään niiden perusteella johtopäätöksiä, mikä on paras ikäero kenenkin perheessä. Tässä ei nyt oteta muita seikkoja huomioon. En ole väittänyt tietäväni, miten meillä sisarussuhteen tulevaisuus menee, mutta uskon että hyvin, muun muassa siksi koska samalla ikäerolla mennyt loistavasti minun ja veljeni, sekä isämme ja hänen veljensä, joilla myös 5 vuotta. Tähän kun vielä lisään hyvin menneen alun, ei mustasukkaisuutta vauvasta, ja isoveljen hellän huolehtimisen, uskon että kaikki menee hyvin. Tiedän myös kuten edellä todettu, että paljon perhe pystyy vaikuttamaan itsekin sisarussuhteen kehittymiseen ja mahdollisiin ongelmiin, ja niihin täälläkin sitten aikanaan kiinnitetään extra huomiota (esim juuri isoveljen oma reviiri yläkerrassa jne jne. :)
Kyllä 2-vuotta on juuri se pahimmoisin ikäero! Lapsella alkaa 2-vuotiaana ensimmäinen uhmaikä ja sitä helposti kestää sinne neljän vuoden hujakoille. Oma kokemukseni on että sitä pienempi ikäero tai sitten vähintään 4 vuotta. Meillä osoittautuneet lyhyemmät ikäerot helpommaksi. Läheisiä ovat toisilleen kaikki, mutta itse koin kuluttavimmaksi tuon vauvaikäisen 2-vuotiaan uhmaikäisen yhdistelmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ikäeroa juurikin 3v, eikä mustasukkaisuutta ole ollut oikeastaan ollenkaan. Nuorempi nyt 1,5v. Varmaan tappelut tulevat sitten jossain vaiheessa, vaikka ei kaikki sisarukset jatkuvasti tappelekaan. Jos vielä kolmas tehdään, niin tähdätään myös 3 vuoden ikäeroon, on kaikin puolin toimivaksi todettu.
Henkilökemioista kiinni tappeleeko vai onko parhaat kaverit, ei niinkään ikäero sidonnaista.
Meillä 1,5 vuotta ikäero ja musta helppoa, esikoinen ei vielä uhmaillut eikä osannut olla mustis. Huomiota on saanut kumpikin, toki vauva ensin jos yhtäaikaa huutaa kun isompi voi kyllä hetken odottaa vauva kun nukkuu niin isompi saa huomiota ja päinvastoin. Ei oo onneks koliikkitapauksia ollut, sillon on rankkaa oli yks tai kaks.
Se hurja vaipparalli menee samoilla lämpösillä kun siihen on jo tottunu, itsestäni tuntuisi raskaammalta kehitellä 3-vuotiaalle viriketoimintaa kun 2-vuoden ikäiselle se on paljon helpompaa kun ei niin tarvitse ikätoveri seuraa.. Toki eri asia jos on hoidossa.
Itse menen mielummin tän vauva ruljanssin kerralla läpi ja sitten annan tavarat eteen päin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 13:41"]52/54 jatkaa...
Siis ilmeisesti se 3-4 vuoden optimaali ikäero perustuu siihen ajatukseen, että jokainen lapsi saa olla ne 3 ensimmäistä kriittisintä vuotta huomion keskipisteenä. Saa olla rauhassa perheen vauva, saa käydä itsenäistymisvaiheet eli uhmat rauhassa läpi ilman suuria mullistuksia, mikä sisaruksen syntyminen eittämättä on. Näissä tutkimuksissa on myös painotettu äidin jaksamista, raskauksista palautumista, keskenmenon riskin pienentämistä, imetyksen maksimointia yms. Toki nykyaikana kun on mahdollisuus hyvään terveydenhuoltoon ja ravintoon, niin nämä jälkimmäiset tekijät eivät ole enää niin merkittävässä osassa ihmisten perhesuunnittelussa. Lapsen psyyken kehitys nyt kuitenkin on mitä on, sitä ei yhteiskunnalliset olot samalla tavalla muuta.
Lapsissa on eroja, osa käy pahimmat uhmat 2-vuotiaana, osa 3-vuotiaana. Aika usein ne uhmakaudet osuu yhteen sisaruksen syntymiseen, jolloin on aika mahdoton kenenkään sanoa, että mitkä asiat voidaan pistää uhman piikkiin, mitkä pikkusisaruksen syntymän piikkiin, mitkä lapsen persoonan piikkiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja ehdottomasti lapsen temperamentti myös! Ajatuksena kuitenkin on, että 3-4-vuotias osaa 2-vuotiasta paremmin sanoittaa tunteitaan, hänen kanssaan voidaan keskustella paremmin uuden sisaruksen syntymästä, hän on "valmiimpi" käsittelemään tunnekuohuja. On myös aika hedelmätöntä verrata naapurin 3-vuotiasta omaan 1,5-vuotiaaseen, on ihan mahdollista että se mustasukkainen 3-vuotias olisi voinut olla entistäkin mustasukkaisempi 1,5-vuotiaana, ei vaan olisi löytänyt sanoja ja tapoja näyttää omia tunteitaan yhtä hyvin kuin 3-vuotiaana. Suurin osa lapsista on kuitenkin käynyt pahimmat uhmakaudet ja äidistä irrottautumiset neljään ikävuoteen mennessä.
Jos taas lapsilla on ikäeroa n. vuosi, niin kasvatuspsykologisesti heidän luetaan "irlantilaisiksi kaksosiksi", he ovat kehitysasteiltaan niin lähellä toisiaan, että muistuttavat sisarussuhteissaan enemmän kaksosia kuin perinteistä isosisarus-pikkusisarus-asetelmaa.
Kahden vuoden ikäero voi olla vanhemmille alkuun rankka, mutta jatkossa helpompi: lasten kehitys, leikit ja harrastukset suurin piirtein samat. Kuitenkin tämä asetelma VOI (huom. ei automaattisesti mene näin) pitää yllä sisaruskateutta: ollaan sen verran saman ikäisiä, että syntyy herkästi kilpailutilanteita taidoista, samoista kavereista, leikeistä. Lisäksi pitää muistaa, että lapset kehittyvät eri tahtiin, myös sisarukset. Jos esikoinen on vaikka poika, kuopus tyttö, ja ikäeroa reilu 1,5v niin kun monissa taidoissa tytöt kehittyvät alkuun poikia nopeammin, voi pikkusisko kasvaa muutamassa vuodessa taidollisesti isoveljen ohi, mikä taas voi aiheuttaa kateutta, tai sitten ei.
Nämä on yleistyksiä, ei näistä kannata loukkaantua tai mennä puolustuskannalle. Vähän sama kuin suositeltu 3 vuoden kotihoito, se on sellainen ideaalimalli, mutta jokainen tietää, ettei se sovi kaikille, ja että muunkinlaiset ratkaisut ovat olleet ihan yhtä oikeita ellei oikeampiakin eri perheille. Lapset sopeutuvat eri tavalla. Mutta ei se kahden vuoden ikäero oli mikään optimeista optimein näin yleistäen, ei kannata painostuksesta tehdä sitä toista heti perään, jos omat rahkeet ei riitä. Se kuinka läheisiä lapsista tulee tai ei tule, ei ole vain ikäerosta kiinni.
:)
[/quote] Niin asiaa tämä kirjoitus! Kiitos tästä. Mielenkiintoinen aihe tämä ikäero-asia.
Juuri tänään muuten luin, että jo 6kk ikäinen vauva osaa tuntea mustasukkaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole samaa mieltä.
Kun koulussa juhlitaan isommin aina lukuvuoden päättymistä 6. luokalla, 9. luokalla ja lukion 3. luokalla, niin harmittais tosi paljon jos ei saisi olla silloin paikalla.
Kun lapset on kahden vuoden ikäerolla, niin pääsee aina näkemään nämä "suuremmat" lukuvuoden päättymiset. Lisäksi lapsilla on todella paljon seuraa toisistaan.
(Meillä lapset 1v9kk ikäerolla)
Ekoillamme oli ikäeroa 1v 6kk. En katunut lainkaan lyhyttä väliä, sillä leikit ovat sujuneet ja ovat toistensa parhaat kaverit.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:06"]
En ole samaa mieltä.
Kun koulussa juhlitaan isommin aina lukuvuoden päättymistä 6. luokalla, 9. luokalla ja lukion 3. luokalla, niin harmittais tosi paljon jos ei saisi olla silloin paikalla.
Kun lapset on kahden vuoden ikäerolla, niin pääsee aina näkemään nämä "suuremmat" lukuvuoden päättymiset. Lisäksi lapsilla on todella paljon seuraa toisistaan.
(Meillä lapset 1v9kk ikäerolla)
[/quote]
Onpas todella erikoinen perustelu..
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:06"]
En ole samaa mieltä.
Kun koulussa juhlitaan isommin aina lukuvuoden päättymistä 6. luokalla, 9. luokalla ja lukion 3. luokalla, niin harmittais tosi paljon jos ei saisi olla silloin paikalla.
[/quote]
Enpä tajunnut tätä ongelmaksi, kun lapseni sattuivat syntymään n. 3 vuoden ikäerolla ;) Jostain syystä sitä nuorempaa sai odotella hetken.
Vakavasti puhuen: ei minulla olekaan tuota ongelmaa, sillä meilläpäin juhlitaan neloselta pääsyä ja ysiltä pääsyä (se tosin osuu lukion kanssa päällekäin, jos sattuu että esikoinen menee lukioon ja sattuu suorittamaan lukion kolmessa vuodessa eikä 2½ tai 3½ vuodessa).
Minulla ja siskollani on viisi vuotta ikäeroa. Kun hän pääsi ripille, en ollut maisemissa, sillä olin varannut jo vuotta aiemmin kaverini kanssa etelän loman - ja oikein tähdännyt sen niin, että ei osuisi niiden perinteisimpien rippipäivien kanssa päällekkäin. Menivät sitten muuttamaan senkin perinteen kymmenien vuosien jälkeen juuri sisareni rippivuonna :D Ja kun hän pääsi ylioppilaaksi olin vaihdossa ja siellä päin maailmaa kevätlukukausi loppui vasta kesäkuun lopulla. Eli nekin juhlat jäivät väliin... :D
Mitä tulee kolmen vuoden ikäeroon sisaruksilla, mun lapsille se on sopinut hyvin. Ovat ylimpiä ystäviä, vaikka ovat eri sukupuolta. Kummallakin on omat kaveripiirinsä, mutta lomilla touhuavat mainiosti kahdestaan, vaikka ovat jo kouluikäisiä. Tiedän useamman perheen, jossa ikäeroa se loistokkaat kaksi vuotta - ja sisarukset ovat kuin kissa ja koira. Ärsyttävää jaastamista ja kätinää, toisen dissaamista ja mollaamista. Ärh.
Enpä usko, meillä 1v9kk ikäeroa lapsilla ja nyt kun ovat 5v ja 3v ovat kuin paita ja peppu vaikka eri sukupuolta. Ensimmäiset vuodet toki raskaita, mutta nyt helpottaa rytinällä, ei vaunuja, rattaita, vaippoja, alusta en ikinä jaksaisi aloittaa enää.
Kannattaa ehdottomasti lukea sellainen kirja kuin "Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä." Siinä kootaan yhteen eri psykologisia tutkimuksia vuosikymmenien ajalta, myös tästä asiasta. Optimaalisin ikäero olisi tosiaan kehityspsykologian tutkimusten valossa 3-4 vuotta. Sisaruskateuden
sanotaan siinä olevan keskimäärin yleisintä kaksilapsisissa perheissä, joissa lapset n. kahden vuoden ikäerolla.
Toki nämä ovat keskiarvoja ja yleistyksiä, jokainen lapsi ja vanhempi ovat yksilöitä. Uskon myös että ikäeron kuin ikäeron saa toimimaan.
[quote author="Vierailija" time="27.10.2010 klo 10:59"]
eikä tuon ikäinen lapsi sitä yleensä osaa ollakaan.
Meillä pieni ikäro oli toimiva, mitään vahingoittamisia tms. ei sattunut.
Moni asia on niin, että pieni ei osaa olla mutta se ei silti tarkoita, että hänelle asia olisi hyväksi. Kyllä 1-2 vuotiaat ovat vielä melkein vauvoja ja heidän olisi parasta saada olla perheen pienimpiä. Aina ei elämä näin mene mutta pieniä ikäeroja en todella tuolla argumentilla puolustaisi. 1,5 v on myös hyvä laittaa hoitoon kun ei osaa sitä valittaa, mutta ei ole silti ehkä paras ikä tähänkään....