Paras ikäero lapsilla 3 vuotta

Meillä lapsi täyttää kohta kolme ja on kyllä edelleen liian hyvässä muistissa raskausajan pahoinvointi, vauva-ajan yövalvomiset ja jatkuva maitoautomaattina istuminen. En tod jaksaisi sitä vielä, etenkään opiskelijana, tässä taloudellisesti epävarmassa tilanteessa. Eikä meillä sitä paitsi olisi varaa toiseen lapseen (pitäis hankkia isompi kämppä) ennen kuin mullakin on tarpeeksi hyvä työpaikka.



T: juuri 5v ehkäisykapselin asennuttanut

eikä tuon ikäinen lapsi sitä yleensä osaa ollakaan.

Meillä pieni ikäro oli toimiva, mitään vahingoittamisia tms. ei sattunut.

Meillä 1,5 v oli vain hirvittävän mustasukkainen vauvalle Ei voinut pieneksikään hetkeksi jättää vauvan läheisyyteen.

3 v ymmärtää jo puhetta aivan toisella tapaa ja ymmärtää olla vahingoittamatta vauvaa.

Se riippuu lapsen luonteesta ja ennen kaikkea juuri siitä perheestä ja vanhempien tahdosta.



Itselleni oli selvää, että en toivoisi vauva-ajan kestävän jatkuvalla syötöllä useita vuosia ja toivoin sisaruksista läheisiä ja leikkikavereita, koska itse en ole sitä 5 vuoden ikäerolla pikkusiskooni saanut.



Meille on tulossa 1,5v ikäeroksi ja tämä sopii meille :) Uskon että kaikissa ikäeroissa on etunsa ja haittansa eikä se ikäero yksin voi pilata kenenkään lapsen onnea ja lapsuutta.

Riippuu varmasti paljon lapsen luonteestakin miten suhtautuu seuraavaan tulokkaaseen. Meillä neljä lasta ja viides tulossa. Vanhimman ja sitä seuraavan välissä on 1v8kk. Vanhin oli tosi mustasukkainen. Sitä seuraavaksi ikäeroksi tuli 1v1kk. Se oli helppo lapselle, mutta rankkaa oli tietysti äitille ja isälle. Kahden nuorimman ikäero on 3v. Helppoa on ollut lapselle ja vanhemmille. Nämä kaikki vanhimmat on tyttöjä ja heistä on nykyään paljon seuraa toisilleen. Nuorin on poika. Hän saa pikku sisaruksen 1v1kuukauden ikäisenä. Sen näkee sitten miten hän suhtautuu pienempään. :)



Itselläni on 2v, 4v, 6v ja 10v vanhemmat siskot. Kyllä heistä läheisimmät on 2 ja 4v ikäerolla minusta olevat.

Eri asia tärppääkö ;). Ajatuksiani:



- Molemmat saavat olla vauvoja rauhassa, huomiota riittää.



- Vanhempien ei tarvitse "seota" väsymyksestä, lasten riidoista samalla tavalla kuin "leikkikavereita" tehneiden.



- Sisarussuhde ei välttämättä ole etäinen, vaikka ikäeroa löytyisikin. Eiköhän ole ihan ihmisistä kiinni, tulevatko juttuun vai eivät! Sitäpaitsi tietynlaiselle esikoiselle isosiskona/veljenä toimiminen voi olla hyvin tärkeää ja palkitsevaa; osa ei välitä samanikäisistä kavereista mutta hoivaa mielellään pienempiä.

Minusta n.2v on paras. Omilla lapsillani on 2v1kk ja itselläni ja veljelläni on 1v8kk ja molemmissa tapauksissa leikkikaveri on ollut "aina". Aikaa ilman sisarusta ei muista, joten ei voi haikailla sen perään, kun oli ainokainen eikä pikkusisarus ollut sotkemassa asioita.

Kummatkin ovat vielä niin pieniä, että kaipaavat hoitoa/huomiota/syliä koko ajan, joten äitinäkään ei ole vielä liiaksi tottunut siihen "helpottamiseen";-)

Kun lapsi on jo 3v tai isompi ja kaikki alkaa helpottaa oikeasti, täytyisi taas alkaa alusta.

Meille kolmen vuoden ikäero on ollut niin sopiva, että kaikki neljä lastamme on pyritty tekemään tällä ikäerolla. Kolmivuotias on mielestäni jo aika helpossa iässä, osaa leikkiä yksin tai isompien kanssa, jää mielellään yökyläänkin, käy kerhoissa yms. harrastuksissa ja mikä tärkeintä, suhtautuu vauvaan yleensä varovaisesti ja kärsivällisesti. Meillä ei myöskään mustasukkaisuutta ole juuri esiintynyt.

Toki tämä on myös lapsikohtaista. Tiedän eräänkin hyvin uhmakkaan kolmivuotiaan, joka ei halua leikkiä yksin ja jonka kovakouraiselta käsittelyltä vauvaa täytyy jatkuvasti suojella, koska lapsi on äidistään niin mustasukkainen.

Suurin syy kolmen vuoden ikäeroon oli meillä kaikesta huolimatta se, etten olisi halunnut uutta lasta aiemmin. Olen kokenut raskaudet, synnytykset ja vauva-ajat sen verran raskaiksi, että olen halunnut toipua niistä myös henkisesti ja käydä välillä töissäkin sekä nauttia hetken aikaa vähän isomman lapsen hoidosta ennen uuteen raskauteen ryhtymistä. Tällä tavoin olen kokenut oloni levänneeksi ja aidosti vauvakuumeiseksi ennen kuin uutta raskautta on alettu yrittämään.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:25"]

Jostain (en muista enää mistä) olen lukenut tutkimuksesta, jonka tulokset kertoivat sisarusten olevan keskimääräistä läheisempiä, jos heillä ikä eroa 1,5 vuotta tai vähemmän. Eli ehkä tämä riippu miltä kantilta asiaa katsoo. Mikä määrittää sen, että mikä on parast ikä. Ehkä siihen vaikuttaa se, että mitkä asiat perheellä vaikuttaa vaakakupissa.

Meillä on poika nyt 1v ja kyllä kokoajan tullut painostusta, että pitää se kakkonen tehdä kaveriksi. No ei kyllä tehdä kaveria. Vauva vuosi oli niin rakka refluksian ja valvomista takia, että ei jaksa samaa taistelua tähän perään. Meillä siis tulee lapsille ikäeroa 5-10 vuotta, jos mennään tämänhetkisten fiiliksien mukaan. Ja tämä vaan ihan siksi, että itse haluan pitää parisuhteen ja oman pääni kasassa. Onneksi ollaan niin nuoria, että meillä on mahdollisuus vaikka 15 vuoden ikäeroon ja silti oltaisiin alle 40 toisen syntyessä. 

[/quote]

Se on jännä miten se painostus ja vihjailu alkaa juuri tuossa esikoisen ollessa 1-vuotias. Tuntuu että monen päähän on iskostunut ajatus parin vuoden ikäeron autuaaksi tekemisestä, vaikka varsinaisesti tutkimukset eivät tätä tue, ja moni kokee parin vuoden ikäeron rankkana pikkulapsivuodet. Toisaalta parin vuoden ikäero tuntuu kyllä nyky-yhteiskuntaan sopivan: lapset tehdään entistä myöhemmin, poissaolot työelämästä sitä lyhyemmät mitä lyhyemmät välit lasten välissä yms.

Niin samaa mieltä. Suosittelen kaikille, etenkin niille jotka ovat huolissaan omasta jaksamisestaan. Kroppakin palautuu paremmin jos on pidempi väli raskauksissa. 

Eikös se psykologien kanta ole joko 1v ikäeroa tai alle, tai sitten yli 4v ikäeroa? En ole moisesta 3v ikäerosuosituksesta kuullutkaan.

Olen samaa mieltä. Meidän lapsilla on juuri tuo 3 vuotta ja hyvin toimii.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 09:08"]

Eikös se psykologien kanta ole joko 1v ikäeroa tai alle, tai sitten yli 4v ikäeroa? En ole moisesta 3v ikäerosuosituksesta kuullutkaan.

[/quote]

Ja meidän häröpää kolmevee jos olisi saanut sisaruksen tähän syssyyn, niin pulassa oltaisiin :) Hän on kovin herkkä lapsi, ja pelkkä muutto ollut todella kova pala. Saatika sitten sisarus! Kenelle sopii, kenelle ei. Jos meille tulee joskus toinen lapsi (JOS!), niin sitten kun eka on koulussa.

[quote author="Vierailija" time="27.10.2010 klo 11:39"]

Meillä on suunniteltu 4 vuoden ikäeroa lasten välille. Eri asia tärppääkö ;). Ajatuksiani:

- Vanhempien ei tarvitse "seota" väsymyksestä, lasten riidoista samalla tavalla kuin "leikkikavereita" tehneiden.

[/quote]

Minulla ja veljelläni on 4 vuotta ikäeroa. Äitimme oli  sekaisin riidoistamme ja luultavasti myös väsymyksestä. Neljä vuotta ei ole niin suuri ikäero, että se estäisi tuon.

3v4kk ja aika raskasta, kun uhma ja mustasukkaisuus.. 1v3kk oli helpompi

Pienen ikäeron kannalla olen. Meillä tytöillä ikäeroa vain 1v 2kk. Toisen vauva-aika tuntui kiireiseltä ensimmäiset pari kuukautta, mutta äkkiä se homma tasaantui. Myöhemmin todellakin maksaa sen vaivan. Tytöt ovat kuin kaksoset, toistensa parhaat kaverit. Ikäeron ollessa noin lyhyt mustasukkaisuutta ja toiseen sopeutumista ei ole ollut. Tavallaan se sisko on ollut "aina" siinä. Aina ollut kaveri siinä. Nyt tytöt jo kouluikäisiä ja mukava kun heillä on tuki toisestaan joka asiassa ja samat kiinnostuksen kohteet.

Meillä ikäeroa 5 vuotta ja se on aivan loistava meille, ioveli hellii pikkuveljeä koko valveillaoloajan, pikkuveli (3kk) pitää ottaa kaikkiin leikkeihin ja peleihin mukaan. :) Aamulla esikoinen odottaa että vauva herää ja pääsee halailemaan ja juttelemaan vauvalle. Kaikessa vauvanhoidossa haluaa olla mukana ja tuon ikäisestä on minullekin apua, haluaa hakea vaatteet ja vaipat vauvalle jne. Jos minä olen leijonaemo, niin esikoinen on huolehtiva leijonaveli vauvalle :) Mustasukkaisuutta ei ole kertaakaan koettu tässä perheessä, vaikka "ison" ikäeron kauhistelijat minulle sitä jo raskausaikana povasivat.

Vielä en tiedä kun meidän 3v ikäeron nuorempi lapsi on vauva. Tähän mennessä on ollut ihan ok ikäero, mustasukkaisuutta ei ollut ainakaan. Ja isompi oli jo niin omatoiminen, että ei tarvitse apua syömisessä, vesassa eikä pukemisessa. 

Meillä lapsia myös 2v ja 2,5v ikäeroilla. Olin aina ajatellut, että 2v ikäero olisi se ihanteellisin. No eipä olekaan. Lapset sillä ikäerolla tappelevat aivan kauheasti. Toisaalta kyse voi olla myös henkilökemioista.

2,5v ikäero on ollut loistava. Lapset ovat parhaat ystävykset. 

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 09:16"]

[quote author="Vierailija" time="27.10.2010 klo 11:39"]

Meillä on suunniteltu 4 vuoden ikäeroa lasten välille. Eri asia tärppääkö ;). Ajatuksiani:

- Vanhempien ei tarvitse "seota" väsymyksestä, lasten riidoista samalla tavalla kuin "leikkikavereita" tehneiden.

[/quote]

Minulla ja veljelläni on 4 vuotta ikäeroa. Äitimme oli  sekaisin riidoistamme ja luultavasti myös väsymyksestä. Neljä vuotta ei ole niin suuri ikäero, että se estäisi tuon.

[/quote]

Yhdyn tähän. Minulla ja veljelläni 4v ikäero ja tappelimme AIVAN JATKUVASTI. Emme tietenkään ihan pienenä, mutta kun veli pääsi siihen 3v ikään, niin siitä se sit lähti. Muiden sisarusteni kanssa en tapellut niin paljon. ikäeroa muihin  1,5v ja 3v

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 10:22"]

Meillä ikäeroa 5 vuotta ja se on aivan loistava meille, ioveli hellii pikkuveljeä koko valveillaoloajan, pikkuveli (3kk) pitää ottaa kaikkiin leikkeihin ja peleihin mukaan. :) Aamulla esikoinen odottaa että vauva herää ja pääsee halailemaan ja juttelemaan vauvalle. Kaikessa vauvanhoidossa haluaa olla mukana ja tuon ikäisestä on minullekin apua, haluaa hakea vaatteet ja vaipat vauvalle jne. Jos minä olen leijonaemo, niin esikoinen on huolehtiva leijonaveli vauvalle :) Mustasukkaisuutta ei ole kertaakaan koettu tässä perheessä, vaikka "ison" ikäeron kauhistelijat minulle sitä jo raskausaikana povasivat.

[/quote]

vauva on vielä niin pieni, että et tiedä vielä niistä ongelmista mitään. Ongelmat alkavat vasta kun vauva lähtee liikkeelle ja tunkeaa pilaamaan isoveljen leikkejä. Sitten se pikkuveli ei enää olekaan niin kiva :) Ja jos pikkuveli suljetaan oven ulkopuolelle, niin huutaa siellä täysillä ja ei sekään kivaa isoveljestä ole :)

No mä olen sitä mieltä, että vähintään kolme vuotta ehdottomasti. Mutta neljä on musta kyllä vielä optimaalisempi. Meillä ikäeroa vähän yli neljä vuotta ja toimii oikein hyvin. Nelivuotias pystyy jo tosi hyvin käsittelemään sanallisestikin harmiaan esikoisaseman menetyksestä. LIsäksi meillä ainakin on ymmärtänyt täysin sen, ettei vauvaa koskaan saa satuttaa ja on suhtautunut alusta asti vauvaan tosi hellästi.

Olen ymmärtänyt, että evoluutiopsykologiassa suositeltaisiin 4-5 vuotta ikäeroksi lapsille, ainahan näin ei tietty voi toimia (esim. ikä ja taloustilanne). Itse hoidan lapsia mahdollisimman luonnolliseen tyyliin ja meillä esikoisen imetys loppui vasta raskausaikana. Tämä on iso syy miksi pitkä ikäero oli hyvä, esikoinen ei ollisi halunnut vielä tuolloinkaan lopettaa, mutta maito loppui ja häneltä katosi tietenkin imuote. Musta olisi ollut hänen kannalta surullista jos toinen lapsi olisi tullut vaikka kun olisi ollut esim. 2, hän olisi joutunut vieroittumaan  itselleen ihan liian aikaisin.