Paras ikäero lapsilla 3 vuotta

n. 4 vuotta on hyvin perusteltuna Tiina Kaitaniemen kirjassa "Luonnollinen lapsuus". Suosittelen lukemaan, kuka vain on aiheesta kiinnostunut! Näkökulma on evoluutiossa ja biologiassa.

52/54 jatkaa...

Siis ilmeisesti se 3-4 vuoden optimaali ikäero perustuu siihen ajatukseen, että jokainen lapsi saa olla ne 3 ensimmäistä kriittisintä vuotta huomion keskipisteenä. Saa olla rauhassa perheen vauva, saa käydä itsenäistymisvaiheet eli uhmat rauhassa läpi ilman suuria mullistuksia, mikä sisaruksen syntyminen eittämättä on. Näissä tutkimuksissa on myös painotettu äidin jaksamista, raskauksista palautumista, keskenmenon riskin pienentämistä, imetyksen maksimointia yms. Toki nykyaikana kun on mahdollisuus hyvään terveydenhuoltoon ja ravintoon, niin nämä jälkimmäiset tekijät eivät ole enää niin merkittävässä osassa ihmisten perhesuunnittelussa. Lapsen psyyken kehitys nyt kuitenkin on mitä on, sitä ei yhteiskunnalliset olot samalla tavalla muuta.

Lapsissa on eroja, osa käy pahimmat uhmat 2-vuotiaana, osa 3-vuotiaana. Aika usein ne uhmakaudet osuu yhteen sisaruksen syntymiseen, jolloin on aika mahdoton kenenkään sanoa, että mitkä asiat voidaan pistää uhman piikkiin, mitkä pikkusisaruksen syntymän piikkiin, mitkä lapsen persoonan piikkiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja ehdottomasti lapsen temperamentti myös! Ajatuksena kuitenkin on, että 3-4-vuotias osaa 2-vuotiasta paremmin sanoittaa tunteitaan, hänen kanssaan voidaan keskustella paremmin uuden sisaruksen syntymästä, hän on "valmiimpi" käsittelemään tunnekuohuja. On myös aika hedelmätöntä verrata naapurin 3-vuotiasta omaan 1,5-vuotiaaseen, on ihan mahdollista että se mustasukkainen 3-vuotias olisi voinut olla entistäkin mustasukkaisempi 1,5-vuotiaana, ei vaan olisi löytänyt sanoja ja tapoja näyttää omia tunteitaan yhtä hyvin kuin 3-vuotiaana. Suurin osa lapsista on kuitenkin käynyt pahimmat uhmakaudet ja äidistä irrottautumiset neljään ikävuoteen mennessä.

Jos taas lapsilla on ikäeroa n. vuosi, niin kasvatuspsykologisesti heidän luetaan "irlantilaisiksi kaksosiksi", he ovat kehitysasteiltaan niin lähellä toisiaan, että muistuttavat sisarussuhteissaan enemmän kaksosia kuin perinteistä isosisarus-pikkusisarus-asetelmaa.

Kahden vuoden ikäero voi olla vanhemmille alkuun rankka, mutta jatkossa helpompi: lasten kehitys, leikit ja harrastukset suurin piirtein samat. Kuitenkin tämä asetelma VOI (huom. ei automaattisesti mene näin) pitää yllä sisaruskateutta: ollaan sen verran saman ikäisiä, että syntyy herkästi kilpailutilanteita taidoista, samoista kavereista, leikeistä. Lisäksi pitää muistaa, että lapset kehittyvät eri tahtiin, myös sisarukset. Jos esikoinen on vaikka poika, kuopus tyttö, ja ikäeroa reilu 1,5v niin kun monissa taidoissa tytöt kehittyvät alkuun poikia nopeammin, voi pikkusisko kasvaa muutamassa vuodessa taidollisesti isoveljen ohi, mikä taas voi aiheuttaa kateutta, tai sitten ei.

Nämä on yleistyksiä, ei näistä kannata loukkaantua tai mennä puolustuskannalle. Vähän sama kuin suositeltu 3 vuoden kotihoito, se on sellainen ideaalimalli, mutta jokainen tietää, ettei se sovi kaikille, ja että muunkinlaiset ratkaisut ovat olleet ihan yhtä oikeita ellei oikeampiakin eri perheille. Lapset sopeutuvat eri tavalla. Mutta ei se kahden vuoden ikäero oli mikään optimeista optimein näin yleistäen, ei kannata painostuksesta tehdä sitä toista heti perään, jos omat rahkeet ei riitä. Se kuinka läheisiä lapsista tulee tai ei tule, ei ole vain ikäerosta kiinni.

:)

[quote author="Vierailija" time="27.10.2010 klo 09:25"]

näin kuulemma lastenpsykiatrien mukaan. ootteko samaa mieltä?

t. seuraavaa suunnitteleva (ja toivova)

[/quote]

aha, meillä paras ikäero 2,5v - 8,5/6v ja 21/19/12v :)

Eli en yhdy tuohon psykologiin:9 Mitäpä hän meidän elämästä tietäisi??

Riippuu niin lapsista. Mun kiltiksi ja kohteliaaksi kehuttu esikoiseni muuttui raskausaikana jo ihan mahdottomaksi uhmaajaksi, mitään ei usko ja vauvattaa kaikki... Tähän kyselyikä päälle, niin näin 3,5v ja 2kk äitinä kokee itsensä todella väsyneeksi, eikä tosiaan tunnu siltä, että saan nauttia kakkosen vauva-ajasta täysillä...

Itselläni esikoinen oli hyvin lähelle 4 v kun toinen syntyi, ihan TOSI hyvä ikäero.
Raskausaika tosin oli rankkaa, 3-4 v:n välissä oli pahin uhma hänellä, oli vaikeaa saada vaatteet puettua, syötyä jne..
Olin ihan loppu koko raskauden. En tiedä mitä vauva-aika olisi ollut siihen aikaan, varmaan ihan kamalaa.
Nyt vauvani täyttää vuoden, edelleen hyvin menee, esikoinen ei ole mustasukkainen tai vaadi samoja juttuja vaan on ylpeä isoveli isolla I:llä :)

optimaalisen oikeaa ikäeroa. Lapsuudenperheessäni meillä jokaisen sisaruksen välissä oli kolme vuotta, ja meitä on neljä. Vanhin lapsi(minä) joutui hoitamaan nuorempia, kateus sisarusten välillä oli valtava sekä yhteen hiileen puhaltaminen oli heikkoa. Voipi olla tietysti, että kateus ei juonna ikäerosta, vaan jostain ihan muusta. Muistan lapsuuden aika eripuraisena aikana, toki paljon hyviäkin hetkiä oli. Ja äiti on psykoterapeutti.

Esikoinen on jo tarpeeksi iso suuntautuakseen omiin(kin) touhuihinsa mutta kuitenkin lapsilla on vielä yhteisiä lasten touhuja.



Jännä muuten että tässä mainostetaan että sisarkateutta ja mustasukkaisuutta ei esiinny jos ikäero on kovin pieni. Unohdetaanko tässä nyt että se sisaruus jatkuu pidemmällekin kuin sen hetken kun uusi vauva syntyy? Sisarkateus on luonnollista ja sitä esiintyy ihan kaiken ikäisillä, aikuisillakin. Yleensä mitä pienempi ikäero sitä pahempaa se on, koko elämän ajan. Johtuen siitä että pienellä ikäerolla lapset joutuvat koko ajan jakamaan saman vaiheen ja sitä kautta kilpailemaan vanhemmistaan enemmän kuin eri ikävaiheissa olevat.

Paremmin toimi 1v3kk ja 1v6kk.



Mutta ei kai näissä mitään yhtä sääntöä ole.

että pienen ikäeron sisaruksilla olisi pidemmän päälle huonommat välit. Ei kannattaisi tulla esittämään tuollaista täällä faktana. Oletko ihan oikeasti perehtynyt aiheeseen? Meillä oli jo neuvolasta saatavana tietopaketti eri ikäerojen vaikutuksista, kokoelma eri tutkimuksista.

Joillain voi käydä noin, joillain eri lailla. Meillä esim. lapset tyttö ja poika, nyt jo teinejä, edelleen todella läheisiä (ikäero 1v 4 kk). Sama juttu minulla ja siskollani.

Esikoinen on jo tarpeeksi iso suuntautuakseen omiin(kin) touhuihinsa mutta kuitenkin lapsilla on vielä yhteisiä lasten touhuja.

Jännä muuten että tässä mainostetaan että sisarkateutta ja mustasukkaisuutta ei esiinny jos ikäero on kovin pieni. Unohdetaanko tässä nyt että se sisaruus jatkuu pidemmällekin kuin sen hetken kun uusi vauva syntyy? Sisarkateus on luonnollista ja sitä esiintyy ihan kaiken ikäisillä, aikuisillakin. Yleensä mitä pienempi ikäero sitä pahempaa se on, koko elämän ajan. Johtuen siitä että pienellä ikäerolla lapset joutuvat koko ajan jakamaan saman vaiheen ja sitä kautta kilpailemaan vanhemmistaan enemmän kuin eri ikävaiheissa olevat.

erittäin hyvät kaverukset edelleen.

Meillä taas 1,5-vuotias ei ollut yhtään mustasukkainen, eikä tuon ikäinen lapsi sitä yleensä osaa ollakaan.

Meillä pieni ikäro oli toimiva, mitään vahingoittamisia tms. ei sattunut.

Meillä 1,5 v oli vain hirvittävän mustasukkainen vauvalle Ei voinut pieneksikään hetkeksi jättää vauvan läheisyyteen.

3 v ymmärtää jo puhetta aivan toisella tapaa ja ymmärtää olla vahingoittamatta vauvaa.

En usko etta mitaan ideaali ikaeroa on olemassakaan. Kaikissa lienee seka hyvat etta huonot puolet.



Meidan lapsilla on ikaeroa 3,5 vuotta ja minusta tama ikaero oli tosi helppo. Vanhempi lapsi oli jo pikkasen isompi eli ei vaippoja, osasi itse pukea ja syoda, oli kiinnostunut vauvasta ja halusi osallistua hoitoon...Toisaalta taas lasten ikaero ei ole niin hirvean suuri.

Kuopuksen vauva-aika meni siis jotenkin tosi mukavasti ja helposti.



Muista ikaroiusta minulla ei ole kokemusta. Kuten sanoinkin -kaikissa lienee puyolensa ja riippuuhan se paljon myos lapsista miten se vauva-aika menee, ei siita ikaerosta.

Edelleen kuin paita ja perse. Ikää nyt 14 ja 15.



Joten tuo teoria ei pidä paikkaansa, että lyhyillä ikäeroilla tulisi huonot välit.



Siskollani myös tiivis poikakolmikko. Syntyneet 3 vuoden sisällä. Nyt aikuisina (ikää 27, 28, 29) kulkevat paljon poikaporukassa ja ovat perheineen tiivissä yhteydessä toisiinsa.

Jos teet lapsia 3 vuoden välein ja haluat 3-4 lasta, niin siinähän menee ikä ja terveys valvoessa, vaippoja vaihdellessa ja poissa työelämästä. Eikä lapsista ole niin seuraa toisilleen, jo 6 vuoden ikäerokin on valtava alta teini-ikäisenä.

mut onnex kotihoidontukee saakin just kolmevuotiaax

Jos teet lapsia 3 vuoden välein ja haluat 3-4 lasta, niin siinähän menee ikä ja terveys valvoessa, vaippoja vaihdellessa ja poissa työelämästä. Eikä lapsista ole niin seuraa toisilleen, jo 6 vuoden ikäerokin on valtava alta teini-ikäisenä.

kolmen pienen äidiltäkin! huomaa kyllä kuinka pari alta 3v kärsii kun äiti ja isä haluaa lisää lapsia ja perheeseen tulee taas vauva.

mutta kaksi lasta pienellä ikäerolla on ollut oikein mainio ratkaisu omassa perheessäni ja aikanaan myös omassa lapsuudenperheessäni.

on nyt lapsilla ikäeroa kolme vuotta ja kaksi viikkoa. Vasta vajaa kaksi kuukautta kahden lapsen elämää eletty, mutta toistaiseksi hyvältä vaikuttaa.



Isompi on jo kykenevä toimimaan ilman jatkuvaa apua ja valvomista, ja on esim. pois vaipoista, nukkuu yöt ja osaa syödä ja pukea itse. Toki vauvan myötä on tullut aika paljon temppuilua ja uhmaamista, mutta sekin alkanut helpottaa, kun otimme käyttöön listan, mihin saa tarran hyvin menneestä ateriasta, nukkumaan menosta, siivoamisesta jne. ja kun kasassa tietty määrä tarroja, käydään ostamassa omavalintainen kirja.



Kyllä meille ainakin tämä kolme vuotta on juuri passeli. Itsellä on myös seuraavaan isosiskoon ero tuon kolme, ja olemme aina olleet siskosparvemme läheisimmät, vielä tänäkin päivänä, lähes kolmekymppisinä.

Meillä Isommilla ikäeroa 3 v 3 vk ja minusta se ei ollut hyvä. Isompi oli vielä pieni ja vaati paljon äidin huomioita, mutta oli toisaalta niin iso, ettei pelkkä oleskelu vauvan kanssa oikein riittänyt, vaan toimintaa olisi olisi pitänyt olla enemmän. Ei nukkunut päiväunia enää, joten lepohetkiä ei ollut. Piti siis revetä kahteen hyvin erilaiseen maailmaan.



Lapset (tyttö ja poika) ovat nyt jo ollet koulussa vuoden jos toisenkin. Ovat he toki leikkineetkin yhdessä ja on heillä ollut paljon iloa toisistaan, mutta ajattelisin, että pienempi tai suurempi ikäero voisi toimia paremmin. Pienemmällä ikäerolla vauvavaihe on varmaan hurjan rankka, mutta myöhemmin suhde muistuttaa kaksosten suhdetta, suuremmalla ikäerolla taas vauva-aikana voi keskittyä vauvaan täysin rinnoin, kun lapsi on jo aika iso ja omatoiminen, mutta yhteistä sisaruksilla on luonnollisesti vähemmän.

meillä on 4 lasta, ikäerot eka-toka 1v5kk, toka-kolmas 3v10kk, kolmas-neljäs 1v9kk ja ehdottomasti paras ikäero näistä on ollut tuo 3v10kk. Silloin lapsi on omatoiminen eikä enää "vauva" ja itsellekin helpompaa kun ei ole kahta vaippaikäistä, kahta puettavaa, syötettävää jne. :)

Pienempi ikäero kuin 3 vuotta on parempi. Saavat toisistaan pian leikkikaverit. En sitä paitsi suunnittelisi aikatauluja, jos haluaisin "kakkosen". Mistä sen tietää, milloin tärppää.