Pidin äsken 10-v holdingissa yli tunnin!!! Help me!
Tuo poika on aina ollut kovatahtoinen. Nelivuotiaana hän huusi kuin sireeni ja kävi päälle. 6v täytettyään hän oppi hillitsemään itsensä. Hän on kerran vuodessa saanut raivokohtauksia. Ja tänään oli se ilta.
Poika tarvitsee 10 h unta yössä. Hän on jatkuvasti väsynyt, koska illalla lukee sängyssä salaa. Nyt klo 21.30 yllätin hänet lukemasta herätyskellon valossa ja takavarikoin kellon häneltä.
Poika suuttui ja tuli olohuoneeseen. Sanoin, että lasken kolmeen ja hänen tulee mennä sänkyyn. Ei mennyt.
Sanoin, että huominen koulun halloween-juhla on sitten poissa, jos ei mene. Ei mennyt.
Otin hänestä kiinni taluttaakseni, ja silloin poika kävi käsiksi.
Makasin hänen päällään siis reilun tunnin. Vedin kädet ristiin ja pidin ranteista. Jaloilla pidin kiinni hänen jalkojaan. Ensimmäiset 45 min poika taisteli vastaan. Yritti purra minua ja itseään. Veti minua hiuksista. Yritti sylkeä.
Minä koko ajan höpisin, että äiti rakastaa sinua, vaikka yrität satuttaa ja äiti pitää aina sinusta huolta. Toistelin, että ketään ei saa satuttaa, siksi pidän kiinni.
Välillä poika aina rauhoittui, mutta ei suostunut puhumaan mitään. Lopulta hän sanoi, että haluaa nukkumaan. Kysyin, aikooko hän satuttaa jota kuta, niin vastaus oli "ei tänään".
Poika on muuten ihan tavallinen poika. Kavereita hänellä ei paljoa ole, koska ei ole kovinkaan joustava. Viime aikoina meillä on ollut vain yksi kaveri ja on mahdollista, että hänen kanssa on vaikeuksia. Häntä on ekalla ja tokalla kiusattu, mutta ei tietääkseni sen jälkeen.
Voin tietysti soittaa perheneuvolaan, mutta epäilen, että he ottavat asiakkaaksi lasta, joka saa kerran-kaksi vuodessa raivokohtauksen. Kipeästi kaipaan siis neuvoja teiltä!
Olen jo monta viikkoa puhunut pojalle siitä, että hän tarvitsee unta, eikä ole fiksua valvottaa illalla itseään. Olen jo aikaisemmin sanonut, että otan häneltä herätyskellon pois,jos hän jatkaa salaa lukuaan. Tänä iltana sitten toteutin sen.
Kommentit (134)
Kun lapsi meni sänkyyn, niin silittelin hänen päätään vielä vähän aikaan. Siihen se loppui.
Minustakin on surullista, etten saanut lasta liikkeelle kuin taluttamalla.
Tuo lapsi on aina tarvinnut 10 h yöunet. En osaa sanoa miksi. Muut lapset eivät tarvitse.
ap
Jos lapsi tarttee tunnin kiinnipitämisen! Kyllä on paskamaista että tilanne menee tollaseen, kiinnipitäminen on myös väkivaltaa jos se tehdään väärin. Tuntuu varmasti kamalalle jos joku makaa sun päällä tunnin ja jauhaa rakastavansa. Ja mikä ihmeen"en satuta tänään". Sinä annoit tilanteen loppua tuohon? Surullista ettei sulla ole mitään muuta keinoa saada lapsi liikkeelle kuin ottamalla kiinni ja taluttaa. Ei ihme että lapsi siihen reagoi? Miksi lapsi tarttee 10 tunnin yöunet?
tulet vielä olemaan suurissa vaikeuksissa tuon pojan kanssa, ja niin tulee moni muukin pojan ympäristössä olemaan, ellet nyt hae apua. Tuo on kaukana, kaukana normaalista kymmenvuotiaan käytöksestä.
Olin sen jälkeen kaksi kertaa käynyt sanomassa, että alkaa nukkumaan, koska on niin väsynyt ja että jaksaa mennä huomisiin juhliin.
Näin on siis tapahtunut jo monta viikkoa. Ensin silitellään, lauletaan ja toivotetaan hyvät yöt. Sitten palataan huomauttamaan, että nyt nukkumaan. Palataan uudestaan, ja taas uudestaan.
Pitääkö siirtyä uudestaan tähän rumbaan?
ap
sängyn reunalle, silitelllyt hänen selkäänsä ja päätään ja laulanut unilaulun ja samalla hellästi ottanut lapselta kirjan kädestä, laittanut sen hyllylle ja sanonut hyvää yötä?
tärkeää on tehdä niinkuin uhkaakin tai sitten jättää uhkailematta. kun huomenna jää juhlat väliin, niin ensikerralla voi jo uskoakin helpommalla.
nyt viime aikoina. Valvomisen seurauksena hänellä on mustat silmänaluset, hän ei jaksa herätä aamulla ja huutaa sen vuoksi.
Oletteko siis sitä mieltä, että antaa lapsen vain olla puoliväsynyt?
ap
Ei teillä taida olla äidilläkään kaikkia intiaaneja kanootissa. Ja ihan näin meidän kesken: ehkä kannattaa miettiä, miksi lapsi haluaa lukea illalla sängyssä sen sijaan, että vie herätyskellon. Voimia lapsellesi, hän tarvitsee niitä vielä moneen kertaan kanssasi.
En siis maannut hänen päällään, vaan hänen sivullaan, tarkasti ottaen. Sidoin kädet, koska muuten hän kävi minuun käsiksi.
Oletteko sitä mieltä, että minun olisi pitänyt antaa hänen lyödä?
ap
tämän täytyy olla trolli ! "Makasin hänen päällään siis reilun tunnin. Vedin kädet ristiin ja pidin ranteista." Hakeudu hoitoon !
sen pitäisi olla itsestäänselvää eikä siitä asiasta kannata tässä ketjussa enää keskustella. se ei ole olennaista.
Kysyn teiltä, mitä minun olisi pitänyt tehdä? Jos tilanne toistuu, niin mitä teen käytännössä?
Poika siis kävi lyömään minua.
Poika alkoi potkimaan minua.
Poika alkoi repimään tavaroita alas.
MITEN minun olisi pitänyt toimia?
ap
Mitä jos miehesi makaisi tunnin väkisin päälläsi ja vannoisi rakkauttaan? Kyllä minä siinä vaiheessa purisin ja löisin.
nyt viime aikoina. Valvomisen seurauksena hänellä on mustat silmänaluset, hän ei jaksa herätä aamulla ja huutaa sen vuoksi. Oletteko siis sitä mieltä, että antaa lapsen vain olla puoliväsynyt? ap
Ei teillä taida olla äidilläkään kaikkia intiaaneja kanootissa. Ja ihan näin meidän kesken: ehkä kannattaa miettiä, miksi lapsi haluaa lukea illalla sängyssä sen sijaan, että vie herätyskellon. Voimia lapsellesi, hän tarvitsee niitä vielä moneen kertaan kanssasi.
niin että uni tulee kunnolla vasta myöhemmin ja haluaa nukkua pitempään. Se on luonnollista. Älä rankaise siitä. Huonoa käytöstä ei voi sallia. Siihen tulee hakea ulkopuolista apua. Tämänpäiväinen tilanne meni pahasti överiksi.
nyt viime aikoina. Valvomisen seurauksena hänellä on mustat silmänaluset, hän ei jaksa herätä aamulla ja huutaa sen vuoksi.
Oletteko siis sitä mieltä, että antaa lapsen vain olla puoliväsynyt?
ap
Ei teillä taida olla äidilläkään kaikkia intiaaneja kanootissa. Ja ihan näin meidän kesken: ehkä kannattaa miettiä, miksi lapsi haluaa lukea illalla sängyssä sen sijaan, että vie herätyskellon. Voimia lapsellesi, hän tarvitsee niitä vielä moneen kertaan kanssasi.
ei saa unta, selvästi joku asia tai asiat painaa mieltä. Juttele lapsesi kanssa ja sit yhteyttä kouluterkkaan ja/tai koulupsykologiin, luokanvalvojaltakin voi kysellä kuinka luokassa sujuu yms
sen pitäisi olla itsestäänselvää eikä siitä asiasta kannata tässä ketjussa enää keskustella. se ei ole olennaista.
Tuolla lapsella on jotain muuta ongelmaa, joka pitäisi selvittää.
Itse olin ihan mahdoton joskus 10-13-vuotiaana, ja tosiaan sain raivareita ja oli kyllä äidillä kestämistä. Jos minua olisi rajoitettu noin voimakkaasti niin olisin kokenut sen todella nöyryyttävänä. En nyt ihan ymmärrä, miksi lasta pidettiin kiinni tunti, tai miksi alunperinkään tilanne riistäytyi noin.
dysfaatikko kenties?
Kehottaisin hakemaan apua pojalle, itsensa hallitseminen on todella tarkeaa. Oma poikani osaa olla kuumakalle joskus. Ja hanelle teroitamme etta ei missaan tilanteessa saa sortua voimankayttoon.
Lapset kasvavat isoiksi eika sitten heita pida kukaan/mikaan aisoissa. Itse on pystyttava itsekontrolliin.
fiksuna olla hiljaakaan siinä. Ajattelin, että se vasta tyhmää onkin. Siksi sanoin näin "äiti ei halua satuttaa sinua, mutta sinä et saa satuttaa ketään ihmistä, ja pidän sinusta niin kauan kiinni kun yrität satuttaa minua tai itseäsi". Kyllä oma rakkauden vannominen oli tiukilla siinä vaiheessa, kun poika tarrasi kiinni pitkiin hiuksiini ja veti. Siksi sanoin näin "vaikka revit hiuksista/yrität purra, niin äiti ei rakasta sinua yhtään vähempää".
ap
Mitä jos miehesi makaisi tunnin väkisin päälläsi ja vannoisi rakkauttaan? Kyllä minä siinä vaiheessa purisin ja löisin.
lapsi kävi käsiksi. Sellaista ei kymmenvuotias saa tehdä. Kolmivuotiaan itkupotkuraivarit vielä ymmärtää, mutta kymmenvuotias voi jo tosissaan vahingoittaa aikuista jos ryhtyy väkivaltaiseksi. En tiedä, miten provosoivasti talutit häntä huoneenseensa, mutta ei sekään tietenkään oikeuta väkivaltaan. Lapsen kanssa on keskustelta paljon ja hänen on saatava apua agressioiden hallintaan. Tuonikäisen tulee jo oppia, että muihin ihmisiin ei käydä käsiksi.
selvitä onko murheitä, miksi haluaa valvoa jne. Soita kouluterkalle, soita luokanvalvojalle, selvitä mikä mättää.
Kysyn teiltä, mitä minun olisi pitänyt tehdä? Jos tilanne toistuu, niin mitä teen käytännössä?
Poika siis kävi lyömään minua.
Poika alkoi potkimaan minua.
Poika alkoi repimään tavaroita alas.MITEN minun olisi pitänyt toimia?
ap
Hän ikäänkuin taistelemalla taistelee nukkumaan menoa vastaan. Olen ajatellut, että koulussa kilpaillaan siitä, kuka menee myöhempään nukkumaan. Ja poikaa ottaa aivoon se, että itse menee niin aikaisin.
ap
nyt viime aikoina. Valvomisen seurauksena hänellä on mustat silmänaluset, hän ei jaksa herätä aamulla ja huutaa sen vuoksi. Oletteko siis sitä mieltä, että antaa lapsen vain olla puoliväsynyt? ap
Ei teillä taida olla äidilläkään kaikkia intiaaneja kanootissa. Ja ihan näin meidän kesken: ehkä kannattaa miettiä, miksi lapsi haluaa lukea illalla sängyssä sen sijaan, että vie herätyskellon. Voimia lapsellesi, hän tarvitsee niitä vielä moneen kertaan kanssasi.
ei saa unta, selvästi joku asia tai asiat painaa mieltä. Juttele lapsesi kanssa ja sit yhteyttä kouluterkkaan ja/tai koulupsykologiin, luokanvalvojaltakin voi kysellä kuinka luokassa sujuu yms
Pidin kiinni tunnin, koska lapsi rimpuili tunnin ja yritti satuttaa minua tunnin ajan. Tunnin jälkeen hän rauhoittui. Aikaa meni, koska lapsi oli yliväsynyt.
ap
Itse olin ihan mahdoton joskus 10-13-vuotiaana, ja tosiaan sain raivareita ja oli kyllä äidillä kestämistä. Jos minua olisi rajoitettu noin voimakkaasti niin olisin kokenut sen todella nöyryyttävänä. En nyt ihan ymmärrä, miksi lasta pidettiin kiinni tunti, tai miksi alunperinkään tilanne riistäytyi noin.
Niillä on niin paljon rutiinitehtäviä, ettei tollaset jutut jaksa kiinnostaa.
jos saa tuollaisia raivareita ja hilluu valveilla vielä tähän aikaan.
HOITOON SE LAPSI, se tarvitsee apua ja vähän äkkiä! Kun tuosta vähän kasvaa, sen rauhottamiseen tarvitaan lääkkeitä tai käsiraudat!