6v mukaan hautajaisiin - Puolesta ja vastaan?

Hautajaisissa käynti on osa elämää. Lasta voisi arveluttaa, jos ei mukaan pääse.

...kovasti jos puolisoni tai isäni kuolisi ja sukulaiset vaatisivat että "hillitsen itseni hautajaisissa" jotta sinne mukaan otettuja lapsia ei ahdista....?

En ymmärrä, mitä oikeaa surua ja murhetta se on, jos pystyn itse olemaan “täysin tyyni ja rauhallinen”?? Ja varsinkin: Mitä surun jakamista lapsen kanssa ja murheen aitoa näyttämistä lapselle, jos minun pitää pystyä peittämään syvä suruni hautajaisissa, jotta lapsi ei näe sitä. Onko tässä logiikkana, että lapsi TULEE ottaa mukaan hautajaisiin, jotta hän saa osallistua kyseiseen rituaaliin ja aikuisten TULEE pystyä siellä peittämään surunsa, jotteivät olisi joidenkin mukaan “hysteerisiä”? (Koen itse, että kyllä ne hautajaiset ovat minua ja suruanikin varten, ei kaikki tässä maailmassa ole vain lapsia ja heidän ‘kasvatustaan’ varten…)

Suru on todellista, näytti sen miten vain tai on näyttämättä ollenkaan. Hautajaisissa ei kuitenkaan sovi "romahtaa". Jos sellaisesta on pelko, hankitaan yleensä sopiva lääkitys.

Tyttömme, nyt jo 9 v oli useissakin hautajaisissa pienenä ja se tuntui luontevalta ratkaisulta.

Poikamme on nyt 6, eikä ole ollut vielä hautajaisissa, mutta kävin kesällä (viimeksi) hautausmaalla ja juttelimme kuolemasta ja hautajaisista.

Poika oli reilun viikon todella pelokas tämän jälkeen. Pelkäsi minun, siis äidin kuolemaa ja isän kuolemaa. Pelkäsi pimeää (vaikka oli kesäinen ilta haudoilla käydessämme).

Tämä tuli itselleni täysin yllätyksenä, vaikka onkin kyseessä arka lapsi, mutta en osannut kuvitellakaan, että reagoisi näin voimakkaasti ja tosiaan oli kyse vain hautausmaalla kävelystä.

Poikaamme ei ole todellakaan kasvatettu pumpulissa, vaan on sen luonteinen, että helposti jää miettimään asioita, liikaakin.

on meidän lapsemme. Kiva, että joku ymmärtää. (ap tässä siis) Kiinnostaa siis: Ottaisitko poikasi kuitenkin mukaan hautajaisiin ja katsoisitko sitten omaksi tehtäväksesi olla hautajaisissa "tyyni ja rauhallinen" suruasi varsinaisesti näyttämättä häntä suojellaksesi?

kävin kesällä (viimeksi) hautausmaalla ja juttelimme kuolemasta ja hautajaisista.

Poika oli reilun viikon todella pelokas tämän jälkeen. Pelkäsi minun, siis äidin kuolemaa ja isän kuolemaa. Pelkäsi pimeää (vaikka oli kesäinen ilta haudoilla käydessämme).

Tämä tuli itselleni täysin yllätyksenä, vaikka onkin kyseessä arka lapsi, mutta en osannut kuvitellakaan, että reagoisi näin voimakkaasti ja tosiaan oli kyse vain hautausmaalla kävelystä.

Poikaamme ei ole todellakaan kasvatettu pumpulissa, vaan on sen luonteinen, että helposti jää miettimään asioita, liikaakin.

Hautajaisissa ei kuitenkaan sovi "romahtaa". Jos sellaisesta on pelko, hankitaan yleensä sopiva lääkitys.

Siis onko tämä tosiaan ihan normaali näkemys (Suomessa)?

että hautajsisissa ei sovi romahtaa. Ei sovi... En ole yksiinkään hautajaisiin varustautunut lääkityksellä. Joitakin olen surrut voimakkaammin kuin toisia ja joskus jopa ajatellut, että kohta romahdan surun musertamana. Jos olisin jotenkin romahtatanut ja tarvinnut muiden apua, uskon, että sitä olisin saanut. Ei kukaan olisi tullut sanomaan, että ei tuollainen käytös sovi hautajaisiin.





Suru on todellista, näytti sen miten vain tai on näyttämättä ollenkaan. Hautajaisissa ei kuitenkaan sovi "romahtaa". Jos sellaisesta on pelko, hankitaan yleensä sopiva lääkitys.

[/quote]

Luin ketjun ja ihmettelin, mikä ihmeen romahtaminen ja hysteria nykyhautajaisissa oikein on muotia muka tunteiden ilmaisemisen nimissä.



Olen elämäni aikana ollut mukana yli 30 hautajaisissa, eikä kertaakaan, ei siis yhtäkään kertaa, yksikään leski, lapsi tai muu omainen ole romahtanut. Ei silloin, kun 35 v mies joutui laskemaan seppeleen 33v vaimonsa arkulle 3v ja 5v lasten kanssa. Eikä silloin, kun haudattiin 18 lapsenlapsen isoäitiä, joka oli oikeastaan ollut äitinä viidelle näistä.



Onko tämä joku omituinen muoti, että hautajaisissa pitää olla niin murheen murtama, että ei kyetä enää hallitsemaan tekemisiään? Kyllä jokainen aikuinen ihminen kykenee olemaan ihmisiksi ja hillitsemään tunteitaan sen aikaa, ettei arkun perässä hautaan yritä hypätä. Kyse ei ole muusta kuin hyvästä käytöksestä ja tilanteen kunnioittamisesta. Ei niin suurta surua aikuisella ole, että hysteerikseksi pitää hautajaisissa heittäytyä.

Meillä olivat lapset 6v ja 7v, mummonsa hautajaisissa. Mummon vei sairaus, yllättäen.

Mummo oli lapsia hoitanut paljon ja oli läheinen. Lapset olivat mukana avoimen arkun äärellä hyvästelemässä mummonsa.

Ei niin suurta surua aiheuttaisi? Et "heittäytyisi" hysteeriseksi ja "käyttäytyisi huonosti" vaan tärkeintä olisi, että kunnioittaisit "tilannetta" (eli mitä? Muita vieraita, jotta eivät kärsisi siitä, että joutuvat näkemään tuskasi syvyyden??). Erikoinen näkemys "ihmisyydestä"...

Onko tämä joku omituinen muoti, että hautajaisissa pitää olla niin murheen murtama, että ei kyetä enää hallitsemaan tekemisiään? Kyllä jokainen aikuinen ihminen kykenee olemaan ihmisiksi ja hillitsemään tunteitaan sen aikaa, ettei arkun perässä hautaan yritä hypätä. Kyse ei ole muusta kuin hyvästä käytöksestä ja tilanteen kunnioittamisesta. Ei niin suurta surua aikuisella ole, että hysteerikseksi pitää hautajaisissa heittäytyä.

Miksi ei voisi ottaa? Kuusivuotiaasta voisi tuntua pahalta jäädä tilaisuudesta pois. Ehkä hän voisi viedä omat kukkansa isomumulle jättää jäähyväiset kuten toisetkin.



Näin meidän 4-vuotias jätti kukkansa isopapalleen. Näki sen että pappa on haudassa eikä siinä ollut mitään pelottavaa.

Ei niin suurta surua aiheuttaisi? Et "heittäytyisi" hysteeriseksi ja "käyttäytyisi huonosti" vaan tärkeintä olisi, että kunnioittaisit "tilannetta" (eli mitä? Muita vieraita, jotta eivät kärsisi siitä, että joutuvat näkemään tuskasi syvyyden??). Erikoinen näkemys "ihmisyydestä"...

Onko tämä joku omituinen muoti, että hautajaisissa pitää olla niin murheen murtama, että ei kyetä enää hallitsemaan tekemisiään? Kyllä jokainen aikuinen ihminen kykenee olemaan ihmisiksi ja hillitsemään tunteitaan sen aikaa, ettei arkun perässä hautaan yritä hypätä. Kyse ei ole muusta kuin hyvästä käytöksestä ja tilanteen kunnioittamisesta. Ei niin suurta surua aikuisella ole, että hysteerikseksi pitää hautajaisissa heittäytyä.

Ei se hysteria kerro mistään tuskan syvyydestä van päinvastoin! Ei ihmisen tunteiden aitoutta mitata sillä, miten paljon hän ulospäin niitä näyttää. Suru on pyhää,

ei sen tarkoitus ole kilpailla sillä, kenestä lähtee eniten ääntä.

Jostain syystä muuten ne "eniten surevat" ovat muistotilaisuudessa niitä, jotka vähiten vainajasta puhuvat.

on hyvin herkkä ja kuolemaa on käsitely meillä paljon lapsen aloitteesta. Isän kuolemaa, äidin kuolemaa, isovanhempien kuolemaa, omaa kuolemaa, eläimien kuolemaa. Asia on pinnalla minusta liiankin usein. Tämän takia, oman lapseni kohdalla, tulin siihen tulokseen, ettei hautajaisissa käynti olisi ollut tarpeellista kuitenkaan niin kovin pienenä, alle kouluikäisenä.

Muistotilaisuudessa käynti olisi riittänyt, koska kokemukseni mukaan muistotilaisuudessa vaikka saattaa olla itkuakin, siellä on myös puheensorinaa, iloistakin jutustelua vainajasta, muistojen jakamista, hymyjäkin ja naurua. Siten haluan lapseni näkevän suremisen hyvin pienenä.

Siunaustilaisuuden raskas hautajaismusiikki, hiljaisuus, painostava tunnelma, pidätelty itku, korkea tila kirkossa ja papin puheen kaiku ovat kaikkea sellaista, jota en halua lapseni muistavan surusta. Se ei ole mikään pakollinen tapa, jolla lapsi on ehdottomasti opetettava muistamaan vainajaa ja suremaan. Se on vain uskonnollinen rituaali, jota noudatetaan koska niin on tapana.

Taidan olla ketjun ainoa, joka oli "vastaan".

Kyllä minun kokemusteni mukaan ainakin vanhojen ihmisten hautajaisissa muistojuhla on PALJON siunaustilaisuutta valoisampi.

...olen todennut ilmiselvästi olevani epäkelpo ihminen, huonosti käyttäytyvä, muita kunnioittamaton, outoa "hysteria-muotia" seuraava ja ties mitä, kun olen kyllä ollut hautajaisissa, joissa en itse (eivätkä osa muista vieraista) ole pystynyt "hillitsemään itseäni" - enkä tajunnut, että velvollisuuteni (ketä kohtaan?) olisi ollut hankkia psyykenlääkitys "normalisoituakseni", eli osatakseni piilottaa suuren tuskani läheisen poismenosta. Ja jos mieheni joutuisin hautaamaan niin taatusti en selviäisi hautajaisista "romahtamatta", jos edes hengissä, niin on tainnut tuo mainittu "hysteria-muoti" minuun iskeä... :-0



Oikeasti, tämänkö takia Suomessa on niin paljon itsemurhia???



-ap



PS Kyllä isomummin kuolema meidän lapsen mielestä ON pelottavaa, ilmeisesti olen pilannut hänetkin?? Pitäisikö hänellekin antaa jotain psyykelääkettä, että lakkaisi suremasta turhia?? En vitsaile...

Meillä myös 6-vuotias, täytti kesällä. Ja kuullostaa niin samalta! :O Miettii päiviä aina asioita ennen kuin ottaa esille, murheet aina isoina!

Mun äiti kuoli, tytölle todella rakas. Eräs läheinen oli sitä mieltä että ei missään nimessä mukaan hautajaisiin. Puhuin asiasta saattokodissa, papin kanssa, ystävien kanssa. Pappi sanoi että hän ottaisi mukaan. Miksi ihmiset itkevät siellä? Koska ne ikävöi mummia ja lapsesta ona helpottavaa tietää että aikuinenkin suree.

Kovasti tyttö itki, mutta samalla tavalla saattaa iltaisin itkeä, haudalla ym.

Hautajaisissa vain näki muidenkin surevan.



Olisi ainakin meillä ollut väärin tyttöä kohtaan jättää kotiin.

Se kai jo kertoo sen kirjoittajan asenteesta jotain. Itse en kutsuisi hautajaisissa romahtamista hysteriaksi, se on musta tosi tuomitsevaa...

Ei se hysteria kerro mistään tuskan syvyydestä van päinvastoin! Ei ihmisen tunteiden aitoutta mitata sillä, miten paljon hän ulospäin niitä näyttää. Suru on pyhää, ei sen tarkoitus ole kilpailla sillä, kenestä lähtee eniten ääntä.

No miksi sitten tuomiset muiden tavan ilmaista suruaan, jos se on "pyhää"? Ja leimaat romahtavien surun omaasi pienemäksi? Mistä sinä sen tiedät? Miten se ihmisen tunteiden aitous sitten muka mitataan sillä, ettei näytä niitä ulospäin...?

Jostain syystä muuten ne "eniten surevat" ovat muistotilaisuudessa niitä, jotka vähiten vainajasta puhuvat.

Tuota viimeistä lausetta en kommentoi ollenkaan.

Joka toi esiin oman verrattavan kokemuksen tuomitsematta.

-ap

Meillä myös 6-vuotias, täytti kesällä. Ja kuullostaa niin samalta! :O Miettii päiviä aina asioita ennen kuin ottaa esille, murheet aina isoina!

Mun äiti kuoli, tytölle todella rakas. Eräs läheinen oli sitä mieltä että ei missään nimessä mukaan hautajaisiin. Puhuin asiasta saattokodissa, papin kanssa, ystävien kanssa. Pappi sanoi että hän ottaisi mukaan. Miksi ihmiset itkevät siellä? Koska ne ikävöi mummia ja lapsesta ona helpottavaa tietää että aikuinenkin suree.

Kovasti tyttö itki, mutta samalla tavalla saattaa iltaisin itkeä, haudalla ym.

Hautajaisissa vain näki muidenkin surevan.

Olisi ainakin meillä ollut väärin tyttöä kohtaan jättää kotiin.

Mä olin lapsena surullinen, kun en päässyt naapurin mummon hautajaisiin, vaikka tämä oli käytännössä bestikseni. Ei lapsi hautajaisista traumatisoidu. Parempi vaan, että pääsee heittämään mummulle hyvästit muiden kanssa.

Kiva kuulla erilaisiakin mielipiteitä, eli asia ei kuitenkaan ole ihan ilmiselvä.

-ap

on hyvin herkkä ja kuolemaa on käsitely meillä paljon lapsen aloitteesta. Isän kuolemaa, äidin kuolemaa, isovanhempien kuolemaa, omaa kuolemaa, eläimien kuolemaa. Asia on pinnalla minusta liiankin usein. Tämän takia, oman lapseni kohdalla, tulin siihen tulokseen, ettei hautajaisissa käynti olisi ollut tarpeellista kuitenkaan niin kovin pienenä, alle kouluikäisenä.

Muistotilaisuudessa käynti olisi riittänyt, koska kokemukseni mukaan muistotilaisuudessa vaikka saattaa olla itkuakin, siellä on myös puheensorinaa, iloistakin jutustelua vainajasta, muistojen jakamista, hymyjäkin ja naurua. Siten haluan lapseni näkevän suremisen hyvin pienenä.

Siunaustilaisuuden raskas hautajaismusiikki, hiljaisuus, painostava tunnelma, pidätelty itku, korkea tila kirkossa ja papin puheen kaiku ovat kaikkea sellaista, jota en halua lapseni muistavan surusta. Se ei ole mikään pakollinen tapa, jolla lapsi on ehdottomasti opetettava muistamaan vainajaa ja suremaan. Se on vain uskonnollinen rituaali, jota noudatetaan koska niin on tapana.

Taidan olla ketjun ainoa, joka oli "vastaan".

Uskon, että meidän lapsi voi kyllä ihan varmasti traumatisoituakin kun tiedän millaisista asioista traumatisoituu noin muuten (jos siellä joku vieras ei vaikka ole lukenut tämän ketjun käyttäytymsohjeita hautajaisiin että tunteita ei saa näyttää, tai ne ovat valheellisia/loukkaavia). Mutta saattaisi silti kokea jääneensä paitsi. Mietittävää.

-ap

Mä olin lapsena surullinen, kun en päässyt naapurin mummon hautajaisiin, vaikka tämä oli käytännössä bestikseni. Ei lapsi hautajaisista traumatisoidu. Parempi vaan, että pääsee heittämään mummulle hyvästit muiden kanssa.