6v mukaan hautajaisiin - Puolesta ja vastaan?

Se kai jo kertoo sen kirjoittajan asenteesta jotain. Itse en kutsuisi hautajaisissa romahtamista hysteriaksi, se on musta tosi tuomitsevaa...

Ei se hysteria kerro mistään tuskan syvyydestä van päinvastoin! Ei ihmisen tunteiden aitoutta mitata sillä, miten paljon hän ulospäin niitä näyttää. Suru on pyhää, ei sen tarkoitus ole kilpailla sillä, kenestä lähtee eniten ääntä.

No miksi sitten tuomiset muiden tavan ilmaista suruaan, jos se on "pyhää"? Ja leimaat romahtavien surun omaasi pienemäksi? Mistä sinä sen tiedät? Miten se ihmisen tunteiden aitous sitten muka mitataan sillä, ettei näytä niitä ulospäin...?

Jostain syystä muuten ne "eniten surevat" ovat muistotilaisuudessa niitä, jotka vähiten vainajasta puhuvat.

Tuota viimeistä lausetta en kommentoi ollenkaan.

Samat tyypit ei millään ennätä isomummia vanhainkotiin katsomaan, mutta hautajaisissa kyllä surraan senkin edestä. Mitä näyttävämmin hautajaisissa vinkuu ja vikisee, sen varmemmin ei ole vaivautunut aikanaan läheisen luona käymään.

Katsokaa vanhoja leskiä: he ovat menettäneet eniten, mutta eivät romahda! Varmaan siksi, että heitä kantaa eteenpäin se yhteinen elämä, ei suinkaan ne "menetykset", joita isosti ja paljon surevat hokevat.

Ei ennen hautajaisissa oltu kuin nyt, eli osa tuskin ennättää kirkkoon asti, osa taas ulvoo ja suree suureen ääneen aivan kuin ei olisi aikaisemmin tajunnut, että läheinen on kuollut,



Ennen vainajan läheiset pesivät hänet ja pukivat arkkuun, surua sai siinä konkretisoida. Nyt tullaan pikapikaa kukkakimppujen kanssa paikalle ja ihmetellään, että on kamalaa ja on surullista.



Niin pitääkin olla. Ei siihen mitään showmeininkiä lisäksi tarvita.

käynti on lapselle ahdistavampaa kuin koko hautajaisprosessin läpikäyminen. Hautausmaalla käydessähän aihe jää jotenkin "irralliseksi" ja voin hyvin ymmärtää, että tuntuu pelottavalta ajtella, että kuolleet on haudattu sinne maahan... Siunaustilaisuudessa ym. on sitten niin paljon niitä muita elementtejä, joista varmasti tulee lapselta kysymyksiä ja pitkiäkin keskusteluja, että se maahan laitto ei jää pääasiaksi.



Oma pohdiskeleva poikani oli nuorempi, kun meillä oli useatkin hautajaiset suvussa ja ystäväpiirissä. Ja tottakai herätti hänessä pelkoa ja ahdistustakin. Mutta itse ajattelin sen kuuluvan asiaan ja elämään. Joskushan kuoleman ajatus on lapsenkin käytävä läpi. Lapsi kyseli kovasti voivatko lapsetkin kuolla, voivatko äidit ja isät jne. Me puhuimme ja puhuimme asiasta, ja uskon, että asia käytiin hänen kanssaa sillä erää läpi ihan hyvässä hengessä. Tuskin siitä mitään pahoja traumoja jäi. Vaikeampi noita asioita on ehkä vanhemman kanssa käydä läpi, pieni lapsi ottaa asiat niin luonnollisina. Kun kasvitkin kuolevat, niin ihmisetkin ajallaan...



Eli minäkin sanoisin, että ota lapsi hautajaisiin, ellei hän jostain syystä ehdottomasti halua jäädä pois. Jos suvussa on tapana "romahtaa" hautajaisissa, niin ehkä sitten miettisin uudemman kerran... Itse en kuitenkaan ole ollut missään "romahdushautajaisissa", en edes silloin kun kuollut oli pienten lasten isä... Itku toki kuuluu hautajaisiin, mutta hysteeristen ihmisten näkeminen on varmasti lapselle aika pelottavaa.

Se on todellakin vain uskonnollinen rituaali.

Kaikki mitä tässä elämässämme teemme on omia valintojamme. Teet nytkin valinnan kun istut koneella/näpyttelet kännykkääsi ja kirjoitat tänne. Kukaan ei sinua pakota niin tekemään. Teemme tässä elämässä paljon valintoja niitä yhtään kyseenlaistamatta. Elämme osin automaatiovaihteella ja unessa. Osin toteutamme tapoja muiden ihmisten takia, näön vuoksi, ollaksemme kuten muut.

Voit itse päättää, että meidän perheessä surraan toisella tavalla jos niin haluat. Ei sen tarvitse olla surun kieltämistä tai surematta jättämistä kuitenkaan. Se voi olla ehkä monimutkaisempi tie koska joutuu itse ajattelemaan ja määrittelemään oman tapansa surra.

Oma pohdiskeleva poikani oli nuorempi, kun meillä oli useatkin hautajaiset suvussa ja ystäväpiirissä. Ja tottakai herätti hänessä pelkoa ja ahdistustakin. Mutta itse ajattelin sen kuuluvan asiaan ja elämään.

Siis en tarkoittanut, että (kirkolliset)hautajaiset välttämättä kuuluvat elämään, vaan että jossain vaiheessahan lapsikin kuolemaa ryhtyy pohtimaan. Meillä se tuli luonnollisesti hautajaisten yhteydessä, jollain muulla jossain muussa vaiheessa. Ja jokainen sitten vastaa lapsensa kysymyksiin oman katsomuksensa mukaan. Itse emme erityisen uskonnolliselta kantilta asiaa selittäneet, kyllä meillä kuolleista tulee multaa enkä kertonut taivaallisista jälleennäkemisistä... joku toinen vastaa toisella tavalla. Itse koin kuitenkin tärkeäksi käsitellä asiaa yhdessä lapsen kanssa. Ja puhuimme kyllä siitäkin, että eri ihmiset uskovat eri tavalla emmekä oikeastaan tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Itse kuitenkin ajattelen, että mieluummin itse käyn asiaa lapsen kanssa läpi, kuin että jätän koko asian huomiotta ja "pimentoon" ja lapsi saa oppinsa kavereilta ja telkkariohjelmista - noin karrikoituna.

Se on todellakin vain uskonnollinen rituaali. Kaikki mitä tässä elämässämme teemme on omia valintojamme. Teet nytkin valinnan kun istut koneella/näpyttelet kännykkääsi ja kirjoitat tänne. Kukaan ei sinua pakota niin tekemään. Teemme tässä elämässä paljon valintoja niitä yhtään kyseenlaistamatta. Elämme osin automaatiovaihteella ja unessa. Osin toteutamme tapoja muiden ihmisten takia, näön vuoksi, ollaksemme kuten muut. Voit itse päättää, että meidän perheessä surraan toisella tavalla jos niin haluat. Ei sen tarvitse olla surun kieltämistä tai surematta jättämistä kuitenkaan. Se voi olla ehkä monimutkaisempi tie koska joutuu itse ajattelemaan ja määrittelemään oman tapansa surra.

Oma pohdiskeleva poikani oli nuorempi, kun meillä oli useatkin hautajaiset suvussa ja ystäväpiirissä. Ja tottakai herätti hänessä pelkoa ja ahdistustakin. Mutta itse ajattelin sen kuuluvan asiaan ja elämään.

käymme asiaa joka tapauksessa lapsen kanssa läpi, puhumme siitä ja hän saa tehdä asioita, jotka auttavat häntä jättämään hyvästit ja käsittelemään asiaa. En vain ole ollut varma, onko hautajaisiin (tai sen siunausosaan) osallistuminen se paras tapa tehdä tuo. Mutta tämä pohdintani on saanut joidenkin taholta aikaan aikamoisen hyökkäyksen (ei sinun).

Minun on mahdoton ajatella, että joku voisi olla hillitty nuoren puolisonsa ja pienten lastensa isän tai vaikka oman lapsensa hautajaisissa ellei ole ottanut rauhoittavia...? Enkä tiennyt, että sitä edellytetään.

-ap

Itse kuitenkin ajattelen, että mieluummin itse käyn asiaa lapsen kanssa läpi, kuin että jätän koko asian huomiotta ja "pimentoon" ja lapsi saa oppinsa kavereilta ja telkkariohjelmista - noin karrikoituna.