6v mukaan hautajaisiin - Puolesta ja vastaan?

myös hautajaisiin. Ilman niitä lapsi jää jotain tapahtumaa vaille, ja tiedostaa sen itsekin. Paitsi ettei lapsi voi surra muiden kanssa, hän saattaa myös keksiä mielikuvituksellisia juttuja hautaamisesta.



Itku ei ole pahasta! Kaikki tuntee kuuluvat elämään. Kuolemakin kuuluu elämään, ja kuollutta saa surra.

En minä kyllä ymmärrä, miksi olisi vaikea olla mukana hautajaiskirkossa? Miksi muistojuhla olisi iloisempi, kuten ap arvelee? Muistojuhlassahan ne tunteet ja muistot tulevat enemmänkin pintaan ja itku voi olla herkässä. Mutta eihän siinäkään ole mitään pahaa että näkee surevia ihmisiä... Kuolema pohdituttaa lasta joka tapauksessa, ei se siltä säästy vaikka ei olisi muiden mukana -- saattaisi päin vastoin pelätä enemmän. Omat lapseni pohtivat naapurin miehen kuolemaa viikkotolkulla. Se on vain asia, joka tulee ennemmin tai myöhemmin kohdalle.

lapset ovat aina mukana lähisukulaisten hautajaisissa, ikään katsomatta. Lapsi ei mene rikki siitä, että elämässä on muutakin kuin iloisia juhlia.

Sinun lapsestasi tietysti kyse, jos hän on poikkeuksellisen herkkä, ei siis yleensäkään pärjää tunteidensa kanssa samalla tavalla kuin muut saman ikäiset, niin sitten ei ollenkaan mukaan hautajaisiin eikä muistotilaisuuteen. Tuon ikäinen osaa kyllä jo ihmetellä, miksi hän ei pääse mukaan.

Vaikka ei osaisikaan ikätasoisesti käsitellä surua...

Kyseessä oli Mummini täti. En oikein ymmärtänyt tilannetta, mutta muistan että aloin hiukan itkeä kun Mumminikin itki. Olin herkkä lapsi.

Mitään traumoja ei kuitenkaan tullut, oli tärkeää että sain olla mukana. Muisto on jäänyt mieleeni hyvänä.

Lasten iät on 2v, 4v, 6v, ja 8v.

Kaikki oli hautajaisissa. Paljon kysymyksiä. Paljon totuuksia. Ja aikansa päästä kyseltyään, ja rehellisesti kerrottuna, lapsi rauhottui ja tajusi että nyt on isomummolla hyvä olla.

Aikuset kuvittelee että ne jotenkin suojelee lapsiaan kun ei ota hautajaisiin mukaan. Mutta siinä lapset oppii elämästä! Näkee että se on luonnollista että vanha ihminen kuolee kun on niin sairas ja vanha.

Ikävää saa itkeä! Mutta vanhemman pitää kertoa totuus. Mutta voi pehmentää ja kertoa mummon olevan nyt taivaassa. Ja siellä on hänen äitinsäkin. Ja ne on varmaan tosi iloisia kun tapaavat taas. Tai muuta vastaavaa joka perheellenne tuntuu oikealta.

Mutta silti pitää kertoa totta että se on kuollut, eikä enää herää. Ja että vanha mummo on nyt saanut ansaitsemansa levon.

Kuolema kuuluu osaksi elämään ja lapsenkin on se hyvä oppia, mitä pienemmäksi kynnyksen tekee sitä luonnollisemmalta se lapsesta tuntuu. Miksi ihmeessä lapsi ei saisi nähdä surua, ikävää ja kyyneleitä - nehän kuuluvat hautajaisiin ja ovat osa prosessia, jolla rakkaan poismenoa työstetään?



Oma mummoni kuoli syyskuussa ja ilman muuta otin 5 ja 7-vuotiaat lapseni mukaan sekä kirkkoon että muistotilaisuuteen. Etukäteen juteltiin, mitä siellä tapahtuu ja millaista on ja varoittelin, että aikuisiakin voi itkettää kun on niin ikävä mummoa. Lapset ottivat asian todella hyvin ja ymmärsivät. Puhuttiin siitäkin, miksi ja mihin mummi kuoli ja että loppujen lopuksi ihan hyvä niin, kun hän oli jo niin vanha ja sairas - näemme sitten taivaassa.



Ei lapsi tällaisista oikeasti ahdistu, kun aikuinen esittää asiat rehellisesti ja avoimesti, eikä ota ylimääräisiä pultteja, kuten sinä ap. Enemmän lapsesi kärsii, jos liikaa yrität suojella, eikä hän koskaan joudu kohtaamaan elämän reaaliteettejä ja synkkiäkin puolia - eikös nämä juuri tulisi kohdata turvallisesti omien vanhempien kanssa, keskustellen? Eli vie nyt ihmeessä lapsi sinne hautajaisiin!

Kappeliin voi ottaa vaikka vähän jotain pientä tekemistä mukaan, nallen tms.



Juuri oltiin mummon hautajaisissa saman ikäisen kanssa ja hyvin meni. Kerroin etukäteen, että siellä joku saattaa itkeä kovaakin.



Noin pieneltä ei ainakaan kannata mennä kysymään, että haluaako. Vanhempi päättää mitä tehdään.

...ihan ystävällisesti ja asiallisesti, mitä "ylimääräisiä pultteja" minä otan asiasta? Onko oikeasti omituista äidiltä pohtia tällaista asiaa lapsen kannalta? (Ehkä se onkin, mutta kuitenkin yllä muutama kommentoikin, ettei olisi pitänyt ottaa lasta mukaan hautajaisiin.)

Kiitos kommenteista - kuulen mielelläni lisää.

-ap

P.S. Kukaan ei voi tietää, miten paljon joku lapsi on joutunut kohtaamaan "elämän synkkiä puolia" ihan ilman hautajaisiakin, joten ei kannata olettaa, että lasta on pidetty pumpulissa tai että se olisi edes ollut mahdollista.

Ei lapsi tällaisista oikeasti ahdistu, kun aikuinen esittää asiat rehellisesti ja avoimesti, eikä ota ylimääräisiä pultteja, kuten sinä ap. Enemmän lapsesi kärsii, jos liikaa yrität suojella, eikä hän koskaan joudu kohtaamaan elämän reaaliteettejä ja synkkiäkin puolia - eikös nämä juuri tulisi kohdata turvallisesti omien vanhempien kanssa, keskustellen? Eli vie nyt ihmeessä lapsi sinne hautajaisiin!

Minusta tässä ei ole edes mitään miettimistä! Kuolema on osa elämää ja lapsella on oikeus pienestä pitäen osallistua myös hautajaisiin, jotka ovat tärkeä tilaisuus ja siirtymäriitti.



Lapsen kanssa täytyy keskustella kuolemasta avoimesti ja lapsen tasolle sopivalla tavalla. Pahinta on se, jos aikuiset yrittävät peitellä asiaa tai vaieta siitä. Silloin lapsi yhdistää oudon tilaisuuden ja surevat ihmiset vanhempiensa jäätävään hiljaisuuteen, jossa asioista ei saa puhua. TÄMÄ traumatisoi lasta, ei se että hänet otetaan mukaan ja hänelle kerrotaan mistä on kyse.

Se on ollut sekä aikuisille että lapsille tärkeä ja lohdullinen hetki.

Tuttavani oli taannoin hautajaisissa, joissa oli mukana myös vainajan muutaman vuoden ikäinen lapsenlapsi.

Lasta oli haluttu säästää surulliselta uutiselta eikä oltu kerrottu, mistä on kysymys.

Niinpä lapsi kyseli kuuluvalla äänellä koko siunauksen ajan: "Mitä tuolla laatikossa on? Kertokaa nyt, mitä tuolla laatikossa on?"

...puhumme lapsen kanssa kuolemasta avoimesti, sitä mitenkään peitttelemättä!! Kuten kaikesta muustakin. Omasta mielestäni tässä on silti miettimistä (muutenhan en asiasta täällä kyselisikään ;-) ).



Mutta onko pohdiskeleva, voimakkaasti empaattinen lapsi todella "epänormaali", kun joku mainitsi yllä, että jos lapsi "ei pysty ikäisensä tavoin käsittelemään tunteitaan" niin sitten voi jättää kotiin. Eihän meitä ole tehty samasta muotista?! Se mikä menee kuin vesi toisen hanhen selkää, on oikeasti toiselle pohtivalle, empaattiselle lapselle ahdistavaa. Kuten oman isovanhemman syvä suru.



Kyllä minun kokemusteni mukaan ainakin vanhojen ihmisten hautajaisissa muistojuhla on PALJON siunaustilaisuutta valoisampi.



Onko kukaan vastaan, vai kaikki puolesta?



-ap

lasta mukaasi, sillä sinun täytyy pystyä olemaan lapsellesi tuki ja turva, peruskallio, johon hän voi täysillä luottaa silloinkin kun on surua ja murhetta. Jos taas pystyt olemaan tyyni ja rauhallinen, niin ota vaan lapsi mukaan, hän oppii paljon elämästä jos pääsee mukaan hautajaisiin.

Koska lapsi on jo iso, ja käytöksensä perusteellä pärjää kirkossa (ei siis itke lujalla äänellä, kuten pieni vauva voisi tehdä ja senkin sitten toinen asia ei siitä tähän enempää). LApsella on myös oikeus jättää hyvästit rakkaalle ihmiselle ja yhtenä pointtina vielä se, että jos lapsi jätetään tällaisista tilanteista ulkopuolelle, niin ei hän opi, miten missäkin tilanteessa ollaan ja mitä missäkin tapahtuu. Omasta mielestäni siis perhejuhliin (vai miksi hautajaisia kutsuisi oikeaoppisesti) kuuluu koko suku ja lapsia ei tulisi jättää tällaisten tilanteiden ulkopuolelle.



Ymmärrän toki senkin kantin, jos joku jättää lapsensa kotiin, mutta itse en näin toimisi, paisi jos tilanne on lapselle liian ahdistava. Silloinkin kirkosta pääsee pois.



LApset myös monesti osallistumisellaan keventävät muuten erittäin raskasta tunnelmaa ja he edustavat elämän jatkumista hautajaisissa. Itse olen useammissakin hautajaisissa kokenut sen, kuinka lapset osaavat keventää tunnelman juuri sillä hetkellä, kun suru on musertavimmillaan ja hautajaisväki on romahtamaisillaan. Mielestäni lapset kuuluvat siis hautajaisiin ja muihkin perhejuhliin.



Toki asia pitää ensin käydä lapsen kanssa läpi ja kertoa hänelle mit äkirkossa tapahtuu ja missä muistotilaisuus on ja mitä siellä tehdään.



Ap:n lapsellakin on varmasti omat muistikuvansa isoisoäidistään ja hänellä on oikeus vaalia muistoa ja ja ehkä jopa kertoa joku isomummiin littyvä muisto muistotilaisuudessa.

En ymmärrä, mitä oikeaa surua ja murhetta se on, jos pystyn itse olemaan “täysin tyyni ja rauhallinen”?? Ja varsinkin: Mitä surun jakamista lapsen kanssa ja murheen aitoa näyttämistä lapselle, jos minun pitää pystyä peittämään syvä suruni hautajaisissa, jotta lapsi ei näe sitä. Onko tässä logiikkana, että lapsi TULEE ottaa mukaan hautajaisiin, jotta hän saa osallistua kyseiseen rituaaliin ja aikuisten TULEE pystyä siellä peittämään surunsa, jotteivät olisi joidenkin mukaan “hysteerisiä”? (Koen itse, että kyllä ne hautajaiset ovat minua ja suruanikin varten, ei kaikki tässä maailmassa ole vain lapsia ja heidän ‘kasvatustaan’ varten…)



Mummini oli meille kaikille suunnattoman rakas, ja kuoli äkillisesti eikä ollut itse valmis lähtemään, aukko on syvä, ja kyllä, olemme kaikki suunnattoman surullisia (onko se sitten hysteeristä?). En ole vielä ollut hautajaisissa, joissa aikuiset olivat “tyyniäja rauhallisia”…



Mutta toisilla on tosi hyviä ja itselleni pohtimista antavia perusteluja, miksi olisi kuitenkin hyvä ottaa lapsi mukaan.



-ap

Ja kiitos kaikille, jotka antavat aikaansa ja kommentoivat, saa kommentoida edelleen.



-ap

En ymmärrä, mitä oikeaa surua ja murhetta se on, jos pystyn itse olemaan “täysin tyyni ja rauhallinen”?? Ja varsinkin: Mitä surun jakamista lapsen kanssa ja murheen aitoa näyttämistä lapselle, jos minun pitää pystyä peittämään syvä suruni hautajaisissa, jotta lapsi ei näe sitä. Onko tässä logiikkana, että lapsi TULEE ottaa mukaan hautajaisiin, jotta hän saa osallistua kyseiseen rituaaliin ja aikuisten TULEE pystyä siellä peittämään surunsa, jotteivät olisi joidenkin mukaan “hysteerisiä”? (Koen itse, että kyllä ne hautajaiset ovat minua ja suruanikin varten, ei kaikki tässä maailmassa ole vain lapsia ja heidän ‘kasvatustaan’ varten…)

Mummini oli meille kaikille suunnattoman rakas, ja kuoli äkillisesti eikä ollut itse valmis lähtemään, aukko on syvä, ja kyllä, olemme kaikki suunnattoman surullisia (onko se sitten hysteeristä?). En ole vielä ollut hautajaisissa, joissa aikuiset olivat “tyyniäja rauhallisia”…

Mutta toisilla on tosi hyviä ja itselleni pohtimista antavia perusteluja, miksi olisi kuitenkin hyvä ottaa lapsi mukaan.

-ap

Tuonikäiselle lapselle ei varmaankaan tee hyvää olla hysteeristen, itsensä hillitsemiseen kykenemättömien aikuisten seurassa, hän voi siitä ahdistua. Eri asia tietysti jos on surullinen ja itkettää, mutta sehän ei tarkoita sitä etteikö pystyisi pitämään itseään kasassa ja olematta hysteeerinen. Tässä on vissi ero, ja lapsen läsnäolon kannalta aika tärkeä.

jo kaksissa hautajaisissa. Toinen oli 4 v. ja toinen alle vuoden. En näe mitään syytä miksen olisi ottanut lapsia mukaan. Kuolema on luonnollinen asia. Isompi kovasti kyseli kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä ja kysymyksiin vastattiin parhaan kykymme mukaan, siten että lapsi ne ymmärsi ja sai tyydyttävän vastauksen kysymyksiinsä.



Tää maailma on mennyt tosi kummalliseksi kun lapsia pitää muka jotenkin suojella normaaleilta asioilta.

mukana isäni hautajaisissa, ikää heillä oli 2-9 vuotta. Lasten läsnäolo oli selvästi hautajaisväen mieleen, se lohdutti ja muistutti elämän jatkumiseseta. Itse hillitsin itseni (ehkä vähän liiankin hyvin, sillä vanhin kysyi minulta että enkö rakastanut pappaa, kun en yhtään itkenyt) ja ajattelin, että minun täytyy tässä nyt pystyä pitämään homma hanskassa, sillä äitini oli aivan surun murtama ja siskoni oli aivan muissa maailmoissa rauhoittavien lääkkeiden takia. Surin sitten itekseni omissa oloissani myöhemmin.