6v mukaan hautajaisiin - Puolesta ja vastaan?

lapsen mukaan mukaan myös hautajaisissa kirkkoon. Sen takiahan hautajaisiin mennään, että siellä voi surra, itkeä ja muistella vainajaa. Jos surun jättää suretta tai yrittää kieltää, niin pahempi trauma siitä tulee.

Toki minä ehkä kysyisin lapselta, haluaako hän tulla kirkkoon vai pelkkään muistotilaisuuteen.

Oma lapseni on käynyt jo kaksissa hautajaisissa ja ikää on vasta viisi vuotta. Jälkiviisaana suojelisin lasta kuoleman käsittelyltä kouluikäiseksi asti. Muistotilaisuuden henki on yleensä lämmin ja surusta jää hyvä muisto, ihmisiä keskustelemassa edesmenneestä ja syömässä yhdessä. Hautajaismusiikki kirkossa pelkästään voi olla liikaa lasta masentavaa jos kovin herkkä, samoin läheisten tärkeiden turva-ihmisten itkunpurskahdukset.

ja kysyin häneltä itseltään, että haluatko tulla hyvän ystävämme hautajaisiin. tyttäreni ei halunnut, vaikka kysyin muutama päivä ennen hautajaisia samaa. en viitsinyt pakottaa. juttelimme asiasta, kuolemasta ja ikävästä. on hän itkenyt ja sanonut ikävöivänsä (ihan itsestään alkoi juttelemaan asiasta) kyseistä ihmistä. en pakottaisi 6v tulemaan hautajaisiin.

Mikset saman tien sano ettei koko kuolemaa ole olemassakaan. Älä myöskään ota lasta häihinkään mukaan, kun ei ole surua niin ei ole iloakaan.

otinkin, kun äitini kuoli 2 vuotta sitten,,



poikani olivat iältään tuolloin 3, 5 ja 8, kukaan heistä ei kärsinyt tilaisuudesta, veivät itsekin ruusut mummin arkulle,



suru kuuluu myös lasten elämään, meillä puhtaan usein mummista vieläkin,

Ensimmäisissä oli vjaat 3v.

Ja oli varmaan hänelle konkreettisin tapa käsittää että kuolema ei ole paha juttu, eikä pelottavaa. Oli todennut äidillensä haudalla, että siellä vauvalla on nyt hyvä olla.



Kovasti toki oli ennen hautajaisia pohtinut kuolemaa ja sitä miksi lapsi kuoli.

... eikös vanhan ihmisen poismeno ole ihan luonnollinen asia, johon aikuiset voivat suhtautua rauhallisesti ja elämän kiertokulun ymmärtäen.

eli siksi tärkeä läheisille, jotain konkreettista ja selkeää. Tietysti lapset ovat mukana, ei kannata tehdä heille maailmaa, jossa kaikki on hauskaa ja mukavaa.



Osallistumalla hautajaisiin lapsi osallistuu samalla kollektiivisen surun ilmaisuun eikä joudu olemaan yksin. Siellä hän huomaa, että tämä suru on monella, ei vain hänellä. Siitäkin saa lohtua.

ja että isoisomummo on taivaassa

... eikös vanhan ihmisen poismeno ole ihan luonnollinen asia, johon aikuiset voivat suhtautua rauhallisesti ja elämän kiertokulun ymmärtäen.

Jollekin se tietysti saattaa tarkoittaa, että ihmiset itkevät peittelemättä tms. mutta minulle tulee mieleen hysteerinen hautajaisväki.

Meidän lapset ovat olleet isoisoisän hautajaisissa 6- ja 7-vuotiaat eikä jäänyt pelkoja tai ahdistusta. Päin vastoin.

Esikoinen oli alle 2-vuotias kun äitini äiti kuoli. Tuli vain muistotilaisuuteen, koska olisi todennäköisesti häirinnyt kirkossa eikä muutenkaan vielä olisi tajunnut asiasta mitään.

joiden isopappa kuoli tänä syksynä. He olivat mukana kun pappa siirrettiin sairaalasta eteenpäin. Saivat vielä silitellä hänen poskeaan ja laittaa kuolinliinan hänen kasvoilleen. Molemmilla oli muistotilaisuudessa omat kukkakimput joihin he olivat itse keksineet muistolauseet. Molemmat saivat lukea nämä kirkossa itse ja heidän kimppunsa heitettiin lopuksi hautaan arkun päälle. Uskon että tästä jäi hyvä muisto kummallekin. Ainakin he ovat muistelleet hautajaisia ihan lämmöllä.

sukulaisten hautajaisissa mukana siitä asti, kun ovat osanneet kävellä.

Sylivauvoina en ottanut, kun mies aina joutui arkkua kantamaan ja minulla oli sitten se kukkalaite.

Ihan hyvä nähdä kaikki puolet elämästä. Eikä pienet osaa niistä ahdistua.

Osallistumalla hautajaisiin lapsi osallistuu samalla kollektiivisen surun ilmaisuun eikä joudu olemaan yksin. Siellä hän huomaa, että tämä suru on monella, ei vain hänellä. Siitäkin saa lohtua.

ja toki siitä jäi pysyvät muistot mutta kuitenkin koin saavani olla mukana surussa ja sen käsittelyssä.

Ei kai häntä voi hoitoonkaan jättää yksin murehtimaan, kun muu perhe on hautajaisissa. Hänen on hyvä nähdä, miten homma hoituu, miten kaikki tapahtuu. Kuoleman saa eräällä tavalla peruskäsiteltyä sen avulla. Voitte yhdessä keskustella kokemuksesta ja sen merkityksestä ja sen herättämistä ajatuksista ja se varmasti auttaa ahdistumisesssa ja huolissaanolossa.

Olet saanut hyviä perusteluita, joten en sen enenpää kirjoita.



Tietenkin jos lapsi jostain syystä ehdottomasti kieltäytyy tulemasta niin otat huomioon hänen mielipiteensä.

ikää oli tuolloin 5 ja 7. Nuorempi alkoi kovasit itkeä kun näki minun suunnattoman surun oman mummoni pois menosta. Toisaalta kun oma lapsi alkoi itkeä minulta loppui itku kuin seinään ja keskityin täysin lapseeni.



Asia keskusteltiin eikä siitä jäänyt mitään traumoja.

Hautajaiset on hyvä tapa oppia surun käsittelyä. On ihan ok itkeä avoimesti ja näyttää surunsa, ja sen jälkeen vainajaa yhdessä muistellaan. Auttaa häntä myös käsittelemään omaa suruaan ja menetyksen tunnetta kun pääsee hyvästelemään hänelle tärkeän ihmisen. Kuusivuotias on jo aivan kykeneväinen tähän.



Tietysti jos ajatus kovasti ahdistaa lasta, ei kannata pakottaakkaan vaan viettää vaikka omat 'hautajaiset' kotona, sytyttää kynttilää, ja muistella, itkeä edesmennyttä yhdessä.

totta kai lapselle on hyvä päästä koko suruprosessi käymään läpi siten kuin se kulttuurissamme on tavallista. Mielestäni lapselle tulee enemmän pelkoja jos jätetään pois siunaustilaisuudesta (mitä kummaa siellä on kun en voi tulla) ja ennen kaikkea lapsen oma surunkäsittely tavallaan hypätään yli siihen "iloisempaan". Minusta lasta ei saa liikaa vieroittaa kuolemasta. Ja käsittelee sen paremmin, kun saa sitten kysellä kaikkea. Oliko mummi arkussa? Miksi kaikki itkivät? Miksi niitä kukkia viedään? ymymNäin lapsi jäsentää kuoleman osaksi elämää ja varmasti tavallaan alitajuisesti ymmärtää että näin hänenkin ympärillään kerran seisotaan suremassa. En näe yhtään syytä ettei lasta oteta mukaan