¨Tiesittekö että pöpilöissä on hoidossa ihan tavallisia perheenäitejä.
Jotka tulevat sinne lepäämään uuvuttuaan pikkulapsiarkeen ja ukkoonsa.
Monella hyvä koulutus ja ammatti, silti vaan hullujenhuoneelle sisään kirjautuvat.
Kommentit (72)
keskusteluryhmässä kuulevani taas meheviä sosiaalipornojuttuja tavismammojen viikonloppulomalta, yms.
Ja tiiä vaikka aamulla hoitoon saapuis muutama uusikin muodikkaasti masentunut kotimamma, jonka elämä ei ole ehkä mennytkään ihan naistenlehtien ihannekaavan mukaan.'
Lupaan jakaa kaiken kuuleni kanssanne.
keskusteluryhmää, siellä olen kuullut tähän asti parhaat avautumiset ja jutut mm. muutaman peruskoulun mukautettuna läpäisseen junttimamman kadehdittavasta elämästä.
Menisin uudestaan, jos siihen tulisi joskus tarve ja ennenkaikkea mahdollisuus.
ja mä oon täällä, hei kattokaa mua, hei kuunnelkaa kun mä kerron mun shokeeraavia juttuja, heii!!! Hei kommentoikaa jotain näihin mun provojuttuihin, enkö ookin tosi kova muija kun viittin tällaista sanoa, hei enks ookin!!!
ja huomionkipeä. Noo, kyllä mä sun viestisi 31 aina luen ihan alusta loppuun saakka. M
inkäs mä sille mahdan että av-mammoihin kolahtaa vaan elämän nurjan puolen tosikertomukset.
ketä nyt jaksaa vauvan kuolasväli tai muut tylsä ja tavis edes kiinnostaa.
Myöntäkää vaan, kumminkin selaatte Seiskan ja Alibin aina kaupan hyllyllä silloin kun kakaranne rähmivät räkäisillä käsillä jokaista irtokarkkhyllyn lokeroa.
tykkään psykomammasta ihan kympillä!
pitää vähintäänkin uhata lääkärille että aikoo tehdä itsemurhan, niin lääkärin on virkavirhe välttääkseen pakko kirjoittaa potilaalle M1-lähete, ja jos psykiatrikin on samaa mieltä, pääsee "uupunut" 4 päiväksi pakkohoitoon.
ei tuollaisessa tapauksessa M1-lähetettä tarvitse tehdä (toki voi), mutta konsultaatiopyyntö psykiatrille on tehtävä. ja voidaan ottaa vapaaehtoiseen hoitoon, vaikka itsemurhalla uhkaakin.
luo M1-lähetteellä, niin tuskin hällä on kummoisempia vaihtoehtoja kuiin suostua ns. vapaaehtoiseen hoitoon ettei tarvitse tarkkailuun määrätä.
Vapaaehtoisuus lienee itsetuhoepäilyn kohdalla vain sanahelinää.
Mutta joka tapauksessa tehokkain tapa "päästä" hoitoon on uhata itsemurhalla jos ei sinne tunn muuten pääsevän.
Tunnen kaksi jotka on viety hoitoon ja lapset muualle kun ovat viillelleet itseään, mitään tavallista siinä ei ole. Ja jatkossakin syövät lääkkeitä, vaikka arki ja työt sujuu.
käärittyinä sideharsoihin, mutta näkyy myös niitä perheenäitejä, joita ei ulospäin näytä vaivaavan mikään muu kuin syömisestä kieltäytyminen, aamusta iltaan nukkuminen tai päivähuoneessa apaattisesti seinään tuijottelu.
Mutta ilmeisesti niitä kovastikkin ahdistaa kun ovat jatkuvasti hoitsujen kanslian ovella rauhoittavia, yms. kärkkymässä.
joutui pöpilään ja ei kyseinen mamma ihan tavallinen ole. Tavalliset äidit osaavat kyllä järjestää elämänsä niin, etteivät uuvu. Nää on aina vähän erikoislaatuisia tyyppejä nää jotka pöpilään asti joutuu.
tietty mielisairaalaan joutuminen tavallista ole, mutta ei kyllä kenestäkään minun tutustani sitä ulospäin näe, alkoholistit erikseen, mutta heistäkin näkee vain, että juovat paljon alkoholia. Mielialalääkkeet sen sijaan ovat ihan tavallisia tietääkseni nykyään, vaikka niitä varmasti määrätään myös tarpeettomasti. Eihän niitä kenenkään silti ole pakko syödä, vaikka reseptin saisikin, ja monet eivät syökään. Kuitenkin ennen psyykelääkkeitä olivat tavismasentuneetkin turhaan sairaaloissa ja työkyvyttömiä.
saa kysyä,ni miksi sinä jouduit/pääsit hoitoon? t.se psykomammasta diggaava
Jotka tulevat sinne lepäämään uuvuttuaan pikkulapsiarkeen ja ukkoonsa.
Monella hyvä koulutus ja ammatti, silti vaan hullujenhuoneelle sisään kirjautuvat.
En ihan tavalliseksi luokittelisi ihmistä joka on ollut psykiatrisella osastolla. En myöskään väittäisi että psykiatriselle "kirjaudutaan" kuin lähimpään hotelliin, kyllä ne on muut ihmiset jotka sinne potilaan passittaa.
hulluus ei katso varallisuutta eikä koulutusta kun kohdalle sattuu. Oireet vaan voi koulutetumman kohdalla puhjeta työstressistä kun wt-porukan kohdalla oireet ilmaantuvat jatkuvasta minimi toimeentulosta kamppaillessa.
jossa olin lojunut antibioottiletkun jatkeena jo 4 viikkoa, kun olin kuulemma itsetuhoinen kieltäytyessäni ottamasta sairaalabakteeriin määrättyjä iv- ja tablettiantibiootteja. Ja rupesi mummojen kanssa makoilu kyllästyttämään niin en keksinyt muutakaan keinoa päästä eri hoitopaikkaan.
Olen vapaaehtoisesti, en pakkohoitolähetteellä. Psykiatri ei kuulemma ole vielä osannut päättää olenko vaikeasti vaiko keskivaikeasti masentunut. Psykoottinen en kuulemma ole missään vaiheessa ollut.
on ollut pöpilässä. Suurin osa ei ole vesamattiloireja mutta on siellä siis muutkin kuin tyhmät tai laiskat. Ei mua ainakaan hävetä yhtään, että olen siellä parikin kertaa ollut omasta tahdosta, mutta en tietty mainosta sitä kellekään, eihän se mikään iloinenkaan asia ole, tai jotain, minkä haluaisin jonkun työnantajan tietävän.
jossa olin lojunut antibioottiletkun jatkeena jo 4 viikkoa, kun olin kuulemma itsetuhoinen kieltäytyessäni ottamasta sairaalabakteeriin määrättyjä iv- ja tablettiantibiootteja. Ja rupesi mummojen kanssa makoilu kyllästyttämään niin en keksinyt muutakaan keinoa päästä eri hoitopaikkaan. Olen vapaaehtoisesti, en pakkohoitolähetteellä. Psykiatri ei kuulemma ole vielä osannut päättää olenko vaikeasti vaiko keskivaikeasti masentunut. Psykoottinen en kuulemma ole missään vaiheessa ollut.
niin.toivotan sulle kaikkee hyvää!!
mitä nyt tapaturman aiheuttaman vamma ja sairaalabakteeri vituttaa, mutta toivon että se ja tämä mun masennus tai mitä tää nyt sit lekurin mielestä onkaan, oikeuttais mut lopultakin eläkepapereihin ja taloudellisesti työtömyyttä parempaan elämään.
Muttei mulla mitään kiirettä kotiin ole, kun en fyysisen vammani takia nyt ilman kotiapua pärjää ja sitä kaupunki ei ainakaan vielä ole suostunut järjestämään niin mikäs tässä on telkkaria katsella ja päivät lojua kun ruokakin on valmiina 5 krt päivässä.
Ja pääsen lisäksi hammaslääkäriin, yms. ilmaisella taksikyydillä kun kotihoidossa joutuisin taksini liikuntarajoiteisena itse maksamaan.
psykiatrinen osasto kuvaa ns. hullujenhuonetta paremmin kuin tuo termi hullujunehuone, jälkimmäisestä tulee heti mielikuva leffasta Yksi lensi yli käenpesän, potilasrukkia pakkolääkitään ja tungetaan aivoihin sähköä ja lääkärit on sadisteja, kun ainakin joka kerta kun itse olen avo- tai suljetulla ollut, niin kaikki potilaat ovat olleet lähinnä lamaantuneita eli siis rauhallisia ja aikaa kulutetaan pääosin naistenlehtiä lukemalla ja hoitsun kanssa toisinaan juttelemalla ja onhan siellä askartelu- sun muuta aivotonta harrastusta, jos haluaa.