Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia pelätä lapsensa kuolemaa " koko ajan" ?
15.10.2005 |
Minulla on 1,5v poika. Esikoinen. Tuntuu, että koko ajan pelkään hänen kuolemaansa. Otan valokuvia hänestä, ja taustalla on ajatus siitä, että jos hän kuolee niin on ainakin muistoja. Äsken laitoin pyykkejä kuivumaan ja pojan unirätti oli siellä pyykin seassa. Mieleen tuli kuva, kuinka pieni poikani olisi kuolleena arkussa ja asetan hänen rakkaan unirättinsä hänen masunsa päälle viimeisen kerran. Itkuhan siitä tuli.
Mitään läheltä piti -tilannetta ei ole sattunut, mutta silti koko ajan alitajunnassa on pelko pojan menettämisestä. En varmaan sitä edes kestäisi. Alkaakohan tämä kuulostaa jotenkin sairaalta?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tommosia asioita ei kannata murehtia ennen kuin on pakko. Tarkotan siis, että surraan vasta, jos niin käy.
Jatkuva lapsen kuolemisen pelko kuulostaa sairaalta, tasapainottomalta.
Minulla on kaksi lasta, enkä ole pelännyt heidän kuolevan silloinkaan, kun ovat olleet sairaita.
Vierailija kirjoitti:
Tommosia asioita ei kannata murehtia ennen kuin on pakko. Tarkotan siis, että surraan vasta, jos niin käy.
Juuri näin
Ehkä ongelma on enemminkin käsittelemätön kuolemanpelko, kuin juuri tuon lapsen kuolema. Intiassa on sanonta "drop of spirituality" joka tarkoittaa sitä, että kaikkien ihmisten tulisi, vaikkeivät henkiselle polulle erikoistuisikaan, omaksua ainakin "drop of spirituality" juurikin esim. kuolemanpelon käsittelyyn
Ateistisissa länsimaissahan kuolemasta ollaan tehty suoranainen kauhu ja peikko - maailmanloppu ja mieletön draama. Muualla maailmassa kuolemaan liittyvät tarinat ovat erilaisia ja myös lapsen kuolemaan osataan suhtautua neutraalimmin. Se ei tietenkään tarkoita, että lapsen hyvinvointia tai turvallisuutta pitäisi laiminlyödä, mutta myös lapsen menettämiseen tulisi pystyä suhtautumaan realistisesti ja osana elämää. Aika paljon tehdään myös peruuttamatonta pahaa ja jopa aiheutetaan niitä kuolemia ihan sen pelon vuoksi
Alue: Aihe vapaa
täällä myös yksi murehtija... Oma lapsuuteni on ollut tosi onnellinen, minulla on hyvä suhde ja muutenkin elämä mallillaan, joten luulen, että nämä pelot kohdallani johtuvat todella vain siitä valtavasta äidinrakkaudesta yhdistettynä luontaisen herkkyyteen. 13 ja 20 antoi tosi hyviä vinkkejä; eli itsekin TIETOISESTI pyrin katkaisemaan tällaisilta ajatuksiltani siivet, jos meinaa ns. mopo lähteä käsistä. Muuta keinoa kuin tuo itsehillintä ei oikein ole, jos siis sinulla muuten asiat kunnossa. Rakastetaan lapsiamme täysin sydämin, nyt ja aina!!