Lapsi 2 v., ero vai kulissiliitto?

ap ei jaksaisi olla tämän 2veen kanssa. Vaan isä ei halua perhe-elämää eikä ilm. muutakaan elämää. Eli täysin eri asia kuin teillä, älä kuuntele tätä neuvoa.

Lapsen kanssa on raskasta kunnes lapsi täyttää 3 ja seuraavan kerran helpottaa 5-vuotiaana.

Miksi olet mennyt siihen lankaan että et ota omaa aikaasi. 2-vuotiaan voi hyvin jättää isän hoitoon.

Minulla on ollut mies joka ei tajunnut ekan lapsen pikkulapsiaikana kuinka raskasta lapsen hoito on, eikä oikein osallistunut. Tilanne ei ollut tuollainen kuin sinulla, mutta tietyt piirteet täsmäävät.

Mielestäni nyt, kun kerran pohdit asiaa monelta kannalta, muutat vielä omaa käyttäytymistäsi. Jätä se lapsi isälle useaksi tunniksi, anna miehen selviytyä ilman ohjeistuksia. Anna myöskin miehellesi selvät tehtävät jotka hänen on hoidettava, esim imurointi ja lattioiden pesu.

Mies ei välttämättä pysty sinun kanssasi keskustelemaan jos olet sitä yrittänyt jo 3v x joka viikko. Siirry siis selviin tekoihin.

Miehesi ei ole tutustunut lapseenne, pakota hänet tutustumaan.

Muuta siis konkreettisesti omaa toimintaasi, olethan itse suostunut aika perinteiseen naisen rooliin. Mieti vasta näiden muutosten jälkeen eroa.

siis että alkaa muistaa ja ymmärtää? Meillä isompi oli 3v kun erottiin, nuorempi vielä alle vuoden. Isompi muistaa edelleen (nyt jo 8,5v) sen ajan kun isi asui kotona ja edelleen toivoo että palaisimme yhteen jne. Pienempi joka ei ymmärtänyt erosta tuon taivaallista, ei ole koskaan osannut isäänsä kaivata meidän elämäämme ja on oikein tasapainoinen ja onnellinen lapsi (ainakin tälläistä palautetta on aina tullut mm.päiväkodista, neuvolasta jne). Kyllä meillä tuo isompi oireili ja oireilee, mitä ihmettä se isompi edes osaisi kaivata kun ei ole koskaan ydinperheessä elänytkään oman muistinsa mukakan???

Itse olen ehdottomasti sillä kannalla että mitä isompi lapsi, sitä enemmän ymmärtää ja oireilee

menee päin h:tiä pikkulapsiaikana ja että kun sen tietää jo hyvissä ajoin ENNEN kuin niitä lapsia tekee, aikuiset ihmiset ehkä osaa suhteuttaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja keskittyä siihen mikä on tärkeintä: sen lapsen kasvattaminen parhaissa mahdolississa olosuhteissa, molemmat vanhemmat läsnä lapsen arjessa."

Älähän nyt yleistä. Ei todellakaan ole tarkoitus ja normaalia että pikkulapsiaika olisi parisuhteelle "päin helvettiä" menemistä. Kyllä silloin on jo joku pielessä jo näin on. EHkä teillä näin on, mutta ei kaikilla. Eihän yleistetä, jookos?

Ehkä ero on teille väistämätön, mutta sitä ennen sun pitää, jos siis tosiaan haluat ajatella lapsen parasta, laittaa mies tutustumaan lapseensa. Ilmoitat miehelle, että koska lapsi on jo noin iso, sinäkän alat harrastaa jotain ja sitten varaat ainakin yhden illan viikossa omalle menollesi. Älä pyydä, älä odota että mies tarjoutuu auttamaan, vaan ilmoita, että alat käydä joka torstaikävelyllä ja jumpassa ja siihen menee kolme tuntia.

Lisäksi järkkäät treffejä kavereidesi kanssa ainakin muutamaksi illaksi/viikonlopun päiväksi kuussa. Toisin sanoen alat elää normaalia elämää! Ehkä saat miehestä paremman kumppanin ja jaksat jatkaa avioliittoa. Jos näin ei käy, ainakin mies ehkä pysyy osana lapsen elämää eronkin jälkeen. Jos nyt eroatte, on vaara että mies ei tapaa lasta eron jälkeen juuri lainkaan. Se tuskin on lapsen parhaaksi.

Lapsen kanssa on raskasta kunnes lapsi täyttää 3 ja seuraavan kerran helpottaa 5-vuotiaana.

Miksi olet mennyt siihen lankaan että et ota omaa aikaasi. 2-vuotiaan voi hyvin jättää isän hoitoon.

Minulla on ollut mies joka ei tajunnut ekan lapsen pikkulapsiaikana kuinka raskasta lapsen hoito on, eikä oikein osallistunut. Tilanne ei ollut tuollainen kuin sinulla, mutta tietyt piirteet täsmäävät.

Mielestäni nyt, kun kerran pohdit asiaa monelta kannalta, muutat vielä omaa käyttäytymistäsi. Jätä se lapsi isälle useaksi tunniksi, anna miehen selviytyä ilman ohjeistuksia. Anna myöskin miehellesi selvät tehtävät jotka hänen on hoidettava, esim imurointi ja lattioiden pesu.

Mies ei välttämättä pysty sinun kanssasi keskustelemaan jos olet sitä yrittänyt jo 3v x joka viikko. Siirry siis selviin tekoihin.

Miehesi ei ole tutustunut lapseenne, pakota hänet tutustumaan.

Muuta siis konkreettisesti omaa toimintaasi, olethan itse suostunut aika perinteiseen naisen rooliin. Mieti vasta näiden muutosten jälkeen eroa.

Ehkä ero on teille väistämätön, mutta sitä ennen sun pitää, jos siis tosiaan haluat ajatella lapsen parasta, laittaa mies tutustumaan lapseensa. Ilmoitat miehelle, että koska lapsi on jo noin iso, sinäkän alat harrastaa jotain ja sitten varaat ainakin yhden illan viikossa omalle menollesi. Älä pyydä, älä odota että mies tarjoutuu auttamaan, vaan ilmoita, että alat käydä joka torstaikävelyllä ja jumpassa ja siihen menee kolme tuntia.

Lisäksi järkkäät treffejä kavereidesi kanssa ainakin muutamaksi illaksi/viikonlopun päiväksi kuussa. Toisin sanoen alat elää normaalia elämää! Ehkä saat miehestä paremman kumppanin ja jaksat jatkaa avioliittoa. Jos näin ei käy, ainakin mies ehkä pysyy osana lapsen elämää eronkin jälkeen. Jos nyt eroatte, on vaara että mies ei tapaa lasta eron jälkeen juuri lainkaan. Se tuskin on lapsen parhaaksi.

Lapsen kanssa on raskasta kunnes lapsi täyttää 3 ja seuraavan kerran helpottaa 5-vuotiaana.

Miksi olet mennyt siihen lankaan että et ota omaa aikaasi. 2-vuotiaan voi hyvin jättää isän hoitoon.

Minulla on ollut mies joka ei tajunnut ekan lapsen pikkulapsiaikana kuinka raskasta lapsen hoito on, eikä oikein osallistunut. Tilanne ei ollut tuollainen kuin sinulla, mutta tietyt piirteet täsmäävät.

Mielestäni nyt, kun kerran pohdit asiaa monelta kannalta, muutat vielä omaa käyttäytymistäsi. Jätä se lapsi isälle useaksi tunniksi, anna miehen selviytyä ilman ohjeistuksia. Anna myöskin miehellesi selvät tehtävät jotka hänen on hoidettava, esim imurointi ja lattioiden pesu.

Mies ei välttämättä pysty sinun kanssasi keskustelemaan jos olet sitä yrittänyt jo 3v x joka viikko. Siirry siis selviin tekoihin.

Miehesi ei ole tutustunut lapseenne, pakota hänet tutustumaan.

Muuta siis konkreettisesti omaa toimintaasi, olethan itse suostunut aika perinteiseen naisen rooliin. Mieti vasta näiden muutosten jälkeen eroa.

Kirjoitin tämän viestin. Joku jo kävi teilaamassa, että älä usko. No oma avioliittoni on ja voi hyvin. Lisää lapsiakin on, joista mies huolehtii. Eli ei aina kannata heti luovuttaa.

Mietippä asiaa, jos miehesi on vaikka lauantai klo 11-15 lapsenne kanssa, kun itse käyt vaikka kaupungilla ostoksilla. Yksi vaihtoehto mitä voi tapahtua on että kun tulet kotiin, asiat ovat kunnossa ja mies voi jopa kertoa mitä on lapsen kanssa tehnyt. Tästähän voisi muotoutua jotain mukavaa perheellenne. No mutta täällä neuvojien mielestä on varmaan parempi varmuuden vuoksi heti erota.

Edelleenkin neuvon ryhdy tekoihin ja unohda ne keskusteluyritykset jotka eivät tuota tulosta.

ei edes muista ajasta mitään. Nyt parin vuoden jälkeen, kun olemme sopuisasti yhdessä, en voisi kuvitellakaan tekeväni moisia kokeiluja, kun lapsi ymmärtää jo tosissaan, mitä tapahtuu. Silloin lasta ei häirinnyt asia ollenkaan.

Ehdottomasti päätös tehtävä nyt. Etenkin 4+ vuotiaalle se on hirvittävän rankka paikka.

siis että alkaa muistaa ja ymmärtää? Meillä isompi oli 3v kun erottiin, nuorempi vielä alle vuoden. Isompi muistaa edelleen (nyt jo 8,5v) sen ajan kun isi asui kotona ja edelleen toivoo että palaisimme yhteen jne. Pienempi joka ei ymmärtänyt erosta tuon taivaallista, ei ole koskaan osannut isäänsä kaivata meidän elämäämme ja on oikein tasapainoinen ja onnellinen lapsi (ainakin tälläistä palautetta on aina tullut mm.päiväkodista, neuvolasta jne). Kyllä meillä tuo isompi oireili ja oireilee, mitä ihmettä se isompi edes osaisi kaivata kun ei ole koskaan ydinperheessä elänytkään oman muistinsa mukakan???

Ymmärsin, että tässä ei ongelmana ollut edes ainoastaan tuo, että miestä ei kiinnosta perhe. Toisaalta yleisohjeena sanotaan usein, että et voi muuttaa toista ihmistä. Hienoa, jos teillä toimi, mutta 99% epäonnistuu.

Ehkä ero on teille väistämätön, mutta sitä ennen sun pitää, jos siis tosiaan haluat ajatella lapsen parasta, laittaa mies tutustumaan lapseensa. Ilmoitat miehelle, että koska lapsi on jo noin iso, sinäkän alat harrastaa jotain ja sitten varaat ainakin yhden illan viikossa omalle menollesi. Älä pyydä, älä odota että mies tarjoutuu auttamaan, vaan ilmoita, että alat käydä joka torstaikävelyllä ja jumpassa ja siihen menee kolme tuntia.

Lisäksi järkkäät treffejä kavereidesi kanssa ainakin muutamaksi illaksi/viikonlopun päiväksi kuussa. Toisin sanoen alat elää normaalia elämää! Ehkä saat miehestä paremman kumppanin ja jaksat jatkaa avioliittoa. Jos näin ei käy, ainakin mies ehkä pysyy osana lapsen elämää eronkin jälkeen. Jos nyt eroatte, on vaara että mies ei tapaa lasta eron jälkeen juuri lainkaan. Se tuskin on lapsen parhaaksi.

Lapsen kanssa on raskasta kunnes lapsi täyttää 3 ja seuraavan kerran helpottaa 5-vuotiaana.

Miksi olet mennyt siihen lankaan että et ota omaa aikaasi. 2-vuotiaan voi hyvin jättää isän hoitoon.

Minulla on ollut mies joka ei tajunnut ekan lapsen pikkulapsiaikana kuinka raskasta lapsen hoito on, eikä oikein osallistunut. Tilanne ei ollut tuollainen kuin sinulla, mutta tietyt piirteet täsmäävät.

Mielestäni nyt, kun kerran pohdit asiaa monelta kannalta, muutat vielä omaa käyttäytymistäsi. Jätä se lapsi isälle useaksi tunniksi, anna miehen selviytyä ilman ohjeistuksia. Anna myöskin miehellesi selvät tehtävät jotka hänen on hoidettava, esim imurointi ja lattioiden pesu.

Mies ei välttämättä pysty sinun kanssasi keskustelemaan jos olet sitä yrittänyt jo 3v x joka viikko. Siirry siis selviin tekoihin.

Miehesi ei ole tutustunut lapseenne, pakota hänet tutustumaan.

Muuta siis konkreettisesti omaa toimintaasi, olethan itse suostunut aika perinteiseen naisen rooliin. Mieti vasta näiden muutosten jälkeen eroa.

Kirjoitin tämän viestin. Joku jo kävi teilaamassa, että älä usko. No oma avioliittoni on ja voi hyvin. Lisää lapsiakin on, joista mies huolehtii. Eli ei aina kannata heti luovuttaa.

Mietippä asiaa, jos miehesi on vaikka lauantai klo 11-15 lapsenne kanssa, kun itse käyt vaikka kaupungilla ostoksilla. Yksi vaihtoehto mitä voi tapahtua on että kun tulet kotiin, asiat ovat kunnossa ja mies voi jopa kertoa mitä on lapsen kanssa tehnyt. Tästähän voisi muotoutua jotain mukavaa perheellenne. No mutta täällä neuvojien mielestä on varmaan parempi varmuuden vuoksi heti erota.

Edelleenkin neuvon ryhdy tekoihin ja unohda ne keskusteluyritykset jotka eivät tuota tulosta.

yritysten jälkeen niin se on PALJON pahempi. Älä pliis tee sitä lapselle, että eroatte, kun on 4 tms.

Ymmärsin, että tässä ei ongelmana ollut edes ainoastaan tuo, että miestä ei kiinnosta perhe. Toisaalta yleisohjeena sanotaan usein, että et voi muuttaa toista ihmistä. Hienoa, jos teillä toimi, mutta 99% epäonnistuu.

Ehkä ero on teille väistämätön, mutta sitä ennen sun pitää, jos siis tosiaan haluat ajatella lapsen parasta, laittaa mies tutustumaan lapseensa. Ilmoitat miehelle, että koska lapsi on jo noin iso, sinäkän alat harrastaa jotain ja sitten varaat ainakin yhden illan viikossa omalle menollesi. Älä pyydä, älä odota että mies tarjoutuu auttamaan, vaan ilmoita, että alat käydä joka torstaikävelyllä ja jumpassa ja siihen menee kolme tuntia.

Lisäksi järkkäät treffejä kavereidesi kanssa ainakin muutamaksi illaksi/viikonlopun päiväksi kuussa. Toisin sanoen alat elää normaalia elämää! Ehkä saat miehestä paremman kumppanin ja jaksat jatkaa avioliittoa. Jos näin ei käy, ainakin mies ehkä pysyy osana lapsen elämää eronkin jälkeen. Jos nyt eroatte, on vaara että mies ei tapaa lasta eron jälkeen juuri lainkaan. Se tuskin on lapsen parhaaksi.

Lapsen kanssa on raskasta kunnes lapsi täyttää 3 ja seuraavan kerran helpottaa 5-vuotiaana.

Miksi olet mennyt siihen lankaan että et ota omaa aikaasi. 2-vuotiaan voi hyvin jättää isän hoitoon.

Minulla on ollut mies joka ei tajunnut ekan lapsen pikkulapsiaikana kuinka raskasta lapsen hoito on, eikä oikein osallistunut. Tilanne ei ollut tuollainen kuin sinulla, mutta tietyt piirteet täsmäävät.

Mielestäni nyt, kun kerran pohdit asiaa monelta kannalta, muutat vielä omaa käyttäytymistäsi. Jätä se lapsi isälle useaksi tunniksi, anna miehen selviytyä ilman ohjeistuksia. Anna myöskin miehellesi selvät tehtävät jotka hänen on hoidettava, esim imurointi ja lattioiden pesu.

Mies ei välttämättä pysty sinun kanssasi keskustelemaan jos olet sitä yrittänyt jo 3v x joka viikko. Siirry siis selviin tekoihin.

Miehesi ei ole tutustunut lapseenne, pakota hänet tutustumaan.

Muuta siis konkreettisesti omaa toimintaasi, olethan itse suostunut aika perinteiseen naisen rooliin. Mieti vasta näiden muutosten jälkeen eroa.

Kirjoitin tämän viestin. Joku jo kävi teilaamassa, että älä usko. No oma avioliittoni on ja voi hyvin. Lisää lapsiakin on, joista mies huolehtii. Eli ei aina kannata heti luovuttaa.

Mietippä asiaa, jos miehesi on vaikka lauantai klo 11-15 lapsenne kanssa, kun itse käyt vaikka kaupungilla ostoksilla. Yksi vaihtoehto mitä voi tapahtua on että kun tulet kotiin, asiat ovat kunnossa ja mies voi jopa kertoa mitä on lapsen kanssa tehnyt. Tästähän voisi muotoutua jotain mukavaa perheellenne. No mutta täällä neuvojien mielestä on varmaan parempi varmuuden vuoksi heti erota.

Edelleenkin neuvon ryhdy tekoihin ja unohda ne keskusteluyritykset jotka eivät tuota tulosta.

Nykypäivän neuvo varmaan on sinulle, etä eroa. Olet ansainnut onnesi jonkun muun kanssa, kun tämä nykyinen mies ei sinua tee onnelliseksi. Eikö näin?



Ymmärrän, että olet loukkaantunut, kun miehesi jättää sinut yksin vastaamaan koko perhe-elämästä. Se ei ole oikein. Sanot, että vaikeudet alkoivat kolme vuotta sitten, kun tulit raskaaksi. Miksi ne alkoivat silloin? Halusiko mieskin lapsen?



Sanot, että lähes joka viikko keskustelet miehesi kanssa suhteenne tilasta ja erota. Keskusteleeko miehesi myös vai pakeneeko tilanteesta (esim joo, joo, parannan tapani...)? Onko keksustelu oikeasti tasaveroista keskustelua vai vain sinun "purkaantumistasi " tilanteesta?



Uskoisin, että miehille on tyypillisempaa yrittää pitää ongelmat maton alla, kun ei ole kotona ja sielläkin keksii itselleen paljon muuta tekemistä, ei tavitse ajatella ongelmia. Vaimon sanomiet voi ohittaa mukamas ymmärtämällä ja lupaamalla "muuttua", mutta oikeasti mitään ei tapahdu, sillä mies ei ehkä sittenkään ymmärrä, minkä pitää muuttua. Oletteko tehneet oikeaista ja konkreettisia sopimuksia? Eli esim. joka lauantaiyö, mies herää, jos lapsi huutaa yöllä. Joka torstai sinä menet jumppaan ja viivyt vähintään pari tuntia. Joka keskiviikko teillä on perheiltä, jolloin teette jotain yhdessä. Joka kuukausi vietätte yhden illan ilman lasta joko kavereiden kanssa tai sitten kaksistaan jne. Tässä vain esimerkkejä, mutta jotain sen tapaista. Eli konkreettisia sopimuksia ei ilmaan heitettyjä epämääräisiä lupauksia tilanteen muuttumisesta.



Ehdottomasti uskon, että hyötyisitte ammattiavusta. En näe,e ttä olette juuri ollenkaan vielä yrittäneet. Sinä tietysti olet, mutta ei siitä ole tainut paljon olla apua. Vähän silti minulle tulee kirjoituksistasi mieleen, että olet hieman marttyyri. "Olen tehnyt kaikkeni, mutta mies ei tee mitään". Ihan en siihen usko. Uskon, että teillä on ongelmana kommunikointi niin, että kumpikin ymmärtää. Mitään ei kannata olettaa, vaan mielummin väännetään vaikka rautalangasta. Luulenpä, että miehesi ei edes ymmärrä kuinka lähella avioeroa olette.



Perheenperustaminen voi olla hankalaa. Voi olla todella vaikea kasvaa vanhemmuutteen ja ymmärtää sitä, että elämään on tullut iso muutos. Oletko antanut miehen oppia sitä. Onko hän joutunut huolehtimaan lapsesta yksin. Äitinä helposti tietää paremmin, miten lapsi hoidetaan (oikeastikin!) eikä anna isälle todellista mahdollisuutta kehttyä isänä. Ehkäpä sinun pitäisi lempeästi pakottaa mihehsi olemaan lapsen kanssa poistumalla itse kotoa riittävän usein.



Paljonkin voisin vielä kirjoittaa, mutta sen vielä sanon, että ehdottomasti parisuhdeterapiaan miettimään, miksi tilanne on nyt tällainen. Siellä sitten joko saatte herätettyä sen kipinän, joka teitä on pitänyt yhdessä tai sitten päätätte erota. kaikkea ette vielä ole menettäneet ja näkisin, että kannattaisi vielä taistella lapsen perheen puolesta. se tietysti edellyttää,e ttä saat mieheisekin taistelemaan sen puolesta. Yksin, etä sitä voi tehdä.

Pitkä parisuhde on vaikea juttu. Vaikeuksia tulee ja rakkauden aste vaihtelee. Yhdessä pysyminen on valinta ja tahdon asia. Ymmärrän toki tilanteet, joissa tahtokaan ei riitä. Teillä se voisi riittää.

t. 20 vuotta naimissa, yksi iso aviokriisi ja monta pientä

eroamaan mahdollisimman pian "ennen kuin lapsi kasvaa". ja perusteluna se että toista ei voi muuttaa, joten ainoa vaihtoehto on lähteä. Et voikaan muuttaa toista mutta voit muuttaa oman tapasi toimia liitossa. Yllättävän usein se vaikuttaa myös toisen toimintaan.



Ap kertoo puhuneensa miehelle, mutta oletko tyytynyt valittamaan vai oletko konkreettisesti pyrkinyt muuttamaan asioita? Ehdotan että seuraavan kerran kun puhut, et itke omaa uupumustasi vaan annat miehelle vaihtoehdot. Kerrot että et jaksa elämää näin, jos mies ei halua eroa, hänen pitää ottaa vastuuta lapsenhoidosta. Ei niin että mies viihdyttää lasta kun sinä siivoat vaan niin että mies hoitaa lasta kun sinä olet omissa menoissasi. Sovitte minä päivinä mies hakee lapsen hoidosta ja minä iltoina sinulla on oma säännöllinen harrastus.



Kulissi voi toimia, mutta vain jos se on järjestetty niin että molemmat osapuolet viihtyvät siinä. Älä siis kuvittele että vaihtoehdot on nykyinen tilanne tai ero: vaihtoehdot ovat sopimus yhdessäasumisesta mutta erillisistä elämistä tai ero. Molemmissa täytyy jakaa myös velvollisuudet uudestaan.

tämä on minun elävästä elämästä.



Eli kun keskustelen miehen kanssa asioista, alkaa marmatus kun hän ei koskaan tee mitään oikein. Jos hän korjaa jotain käytöstapoja, minä kuulemma keksin aina jonkin uuden valituksen kohteen. Yleensä keskustelumme päättyvät siihen että mieheni lähtee johonkin muutamaksi päiväksi juomaan ja saapuu kotiin parin päivän päästä ja kyselee vieläkö olen pahalla päällä.



No meillä ei oikeastaan pyöri näissä mun "valituksen" aiheissa kun 2 asiaa, se että mies on liian vähän kotona. Joka oikeesti on näin et mies on nukkumisen lisäksi, n.2-3 h aamulla kotona. ja koko päivän jossain muualla. Ja jos sattuu olemaan illalla kotona, makaa sormet korvissa, kun lapset huutaa ja se käy korviin!!! kun ei kestä semmosta.



Toinen "valituksen" aiheeni on ryypiskely, ukko saattaa olla "parhaimpina" viikkoina 4 kertaakin ihan lärvit. ja muina iltoina sitten 3-4 iltaolutta. Minen tämmöst jaksais.



Parisuhdeterapiaa olen ehottanut, mihin mieheni ei halua lähteä. Hän on minulle ilmoittanut että jos en kestä häntä, minun tarvii siinä vaiheessa lähteä, koska hän ei aio muuttua.



Ni mitenkä tämä voi olla lapselle sitten hyväksi? ja miten tällästä avioliittoa sitten pystyy parantamaan? Että onko tässä sitte se turha ero edessä?

Itse olin ihan samassa tilanteessa jokunen aika sitten, ja asunto oli jo katottuna jne. Sitten kävin täällä http://www.eroperhe.net/ katselemassa ja lukemassa, ja se selvitti päätä sen verran, että päädyin jäämään kulissiin. Heti sen jälkeen kaikki tunteet räjähti käsiin ja itkin ja huusin miehelle kaikki asiat, ja vaikka tosiaan ei ollu mitään toivoa, enkä kokenu rakastavani enää, tilanne muuttui ja nyt menee ihan hyvin. Minä en ollu tarpeeksi vahva lähtemään, ehkä sinä olet. Mutta käväse tutustumassa tuohon sivustoon, se selvittää päätä paljon. Tsemppiä!

Jos mies ilmoittaa, ettei aio muutua, jatkaa juomistaan ja ei osallistu perheen elämään, niin sinä joko hyväksyt tilanteen tai sitten lähdet muuttamaan omaa elämääsi. Oman elämän muuttaminen voi tarkoittaa eroa.

Älä suostu kynnysmatoksi!

kulissi. Avioliitossa on kaikenlaisia vaiheita, ensi kuussa voitte taas löytää toisenne ja rakastua uudelleen. Teillä on velvollisuus lasta kohtaan pitää koti kasassa. Se on suurempi velvollisuus kuin onnellisuus juuri tällä hetkellä. Tämähän on nykyään tabu, kun aina selitetään miten äidin onnellisuus on tärkeintä ja että se heijastuu lapseen, ja että ero ei muka vahingoita lasta.



T. erolapsi, joka ei koskaan aio erota

"Ehdottomasti

kulissi. Avioliitossa on kaikenlaisia vaiheita, ensi kuussa voitte taas löytää toisenne ja rakastua uudelleen. Teillä on velvollisuus lasta kohtaan pitää koti kasassa. Se on suurempi velvollisuus kuin onnellisuus juuri tällä hetkellä. Tämähän on nykyään tabu, kun aina selitetään miten äidin onnellisuus on tärkeintä ja että se heijastuu lapseen, ja että ero ei muka vahingoita lasta.



T. erolapsi, joka ei koskaan aio erota "

Voit puhua varmuudella omasta puolestasi, mutta väkisinkö miehen pidät jos haluaa lähteä? Ja toisaalta, sinulla on kokemusta erolapsena olosta, mutta onko sinulla kokemusta kulissiliitossa elämisestä lapsena? Minulla on ja toivoin todella syvästi että vanhempani eroaisivat. Asialla on aina kaksi puolta.