Lapsi 2 v., ero vai kulissiliitto?

Voit itsekin vaikuttaa siihen, miten miehesi ja tulevaisuudessa mahdollinen uusi kumppani tilanteeseen suhtautuu (ja tämä suhtautuminen heijastuu suoraan lapsesi hyvinvointiin).



Jos olet ex from hell (mitä en usko enkä toivo), mahdollinen äitipuoli on mahdottoman tehtävän edessä. Jos taas pyrit vilpittömästi yhteistyöhön lapsen isän kanssa, uskon että lapsellasi voi olla todella hyvä olla siellä missä hän kulloinkin on. Jos annat isälle vastuuta lapsen hoidosta ja hyväksyt, että LAPSELLA ON OIKEUS RAKASTAA MOLEMPIA VANHEMPIAAN, uskon että lapsi voi kasvaa onnellisena ja tasapainoisena.



Ei se äitipuolen rakkaus tule itsestään. Olen itse uusperheen "äitipuoli", ja vasta 9 vuoden yhdessäolon jälkeen voin sanoa, että rakastan edes yhtä mieheni kolmesta lapsesta. Kaksi muutakin ovat oikein mukavia, ja heidänkin parastaan toteutan mahdollisimman hyvin.

Aikuisella ihmisellä voi olla vaikka kuinka monta yhtä rakasta ja tasa-arvoista puolisoa elämässään. Lapsella on vain yksi isä ja yksi äiti.

Miettikää sitä ennen kuin hajotatte lapsen perheen, oikeasti.

Ja kuinka moni ydinperhekulissin hehkuttaja täällä on kasvanut pahoinvoivassa ydinperheessä, oikeasti? Minä olen. Asioilla, joista ei mitään tiedä, on pirun helppo jeesustella. Vähän vaikeampaa sitten on kasailla aikuisena kieroissa kotioloissa kärvähtänyttä persoonallisuuttaan ja yrittää itse oppia elämään parisuhteessa ilman mitään järkevää lapsuudesta saatua ihmissuhdemallia... Jep jep. Jos voisin valita uudelleen lapsi-itseni puolesta, olisin tuominnut vanhempani ikuiseen eroon. Kaunis kulissi on usein kulissien takana repiviä riitoja, huutoa, hyssyttelyä, mykkäkoulua, pahoinvointia, lasten vetämistä mukaan aikuisten riitoihin jne. Kulissi on kulissi - ulospäin kaunis, sisältä ehkä yhtä h**lvettiä.

mutta eihän oikeaa ratkaisua tiedä kukaan muu kuin sinä.



Ehkä ennen eroa kannattaisi kokeilla kuitenkin jonkinlaista avioliittoneuvontaa, parisuhdekurssia tai vastaava. Saattaisi avata miehenkin silmiä paremmin kuin sinun sanomisesi.



Sen haluan kuitenkin sanoa, että tuo pikkulapsivaihe on monille miehille vaika. Ei kaikilla ole mallia "osallistuvana isänä" toimimiseen ja harrastuksiin ym. on niin helppo paeta. Kuitenkin mies saattaa löytää isän itsessään lasten kasvaessa. Näin on käynyt ainakin omalle miehelleni. Lasten kasvettua isommiksi osaa hän aivan eri tavalla puuhailla heidän kanssaan ja on varsin aktiivisesti mukana lasten urheiluharrastuksissa. Kannattaa myös keskustella miehen kanssa mitä hän oikein haluaa. Haluaako olla isä lapselleen? Jos eroatte, niin pahimmassa tapauksessa ei edelleenkään ole lapsen kanssa ja suhde lapsen ja isän välillä jää hyvin puutteelliseksi. Jos taas haluaa olla mukana lapsensa elämässä, niin paljon enemmän työtä se eronneena vaatii kuin jos olette avioliitossa. Eronneena isänä hän on vuorollaan kokonaan vastuussa lapsesta, voisi tietysti olla silmiä avartava kokemus. Mutta kannattaa pohtia näitäkin asioita ihan ääneen. Tietän tuttavapiiristä yhden isän, joka ei etukäteen tajunnut, että eron jälkeen hänen on "ihan oikeasti" huolehdittavalapsesta vuoroviikonlopuina...

hanki omia harrastuksia ja menoja. Kyllä mies selviää lapsen kanssa pakon edessä. eihän sinulla yhtään sen enempää tai vähempää olisi seuraa, ystäviä ja yksinäisyyttä eron jälkeenkään. Vaikeampi vain päästä harrastamaan.



plan: mies viettää aikaa lapsen kanssa, kiintyy tähän, huomaa mitä on menettänyt ja parisude alkaa kukoistaa.

AP.n teksti on kun mun elämästä, sillä erolla et meillä on 3lasta, joista viimeisen synnytykseen mies ei edes tullut mukaan. Kun kuppila veti pidemmän korren sinä iltana.



Mun mies on kanssa aina jossaa ja oon periaatteessa jo yh nyt. Pesen sen pyykit ja siivoan jälet. Ainuu mikä miestä himpun hetkauttais täs suhtees on seksi. Joka ei taas minua vois vähempää kiinnostaa, koska niiku ap voin sanoa et minäkää en rakasta miestäni.



Meil on täl hetkel kulissi pystyssä.. Vaa en tiiä kauan pysyy pystyssä. Oon miettiny et ehkä ero ois parempi myös lapsien suhteen, koska minä olen pahoin voiva äiti. Olen usein pahalla päällä, mitä en ole ennen ollut, huudan myös ajoittain, mikä ihan hävettää myöntää.

oon ajatellu et lapset vois saada paljo ilosemman äidin jos erottais. Koska silloin ei edes tarvisi miettiä ja turhaa odotella tuleeko joku auttamaan vai ei..



Kyllä minä silti vielä haluaisin uskoa et jossain on joku jonka kanssa voisin elämäni jakaa. En ole mikään vaativa, normi perhe-elämä, läsnäolo ja kiinnostus riittää.



Minun kaikki harrastukset on lapsien kanssa menoja, koska mieheni ei edes suostu hoitamaan kaikkia samaan aikaan. Koko kesän odotin että mieheni opettelisi ajamaan vanhimman tyttären kanssa pyörällä, nyt lokakuu ja sitä päivää ei ole vielä koittanut. Pyytänyt olen kyllä useita kertoja.

Nyt alan iltahommiin lasten kanssa TAAS yksin :)

Varmaan joku sanoo ne oikeat sanat vauva-lehden nettipalstalla, kyllä kai!

Kai sinäkin keskustelet joskus ystäviesi kanssa asioista, joita et silti odota heidän ratkaisevan.

Täällä ollaan keskustelemassa siksi, että palstalta voisi saada erilaisia näkökantoja. En minä ratkaise eroa sen perusteella, kuinka moni täällä sanoo että eroa ja kuinka moni kannattaa kulissia. Nimenomaan toivon sellaisia vastauksia, joita täällä on ollutkin paljon: pohditaan asiallisesti sitä, miten ero tai yhdessäolo vaikuttaisi lapseen.

AP

AP.n teksti on kun mun elämästä, sillä erolla et meillä on 3lasta, joista viimeisen synnytykseen mies ei edes tullut mukaan. Kun kuppila veti pidemmän korren sinä iltana.

Mun mies on kanssa aina jossaa ja oon periaatteessa jo yh nyt. Pesen sen pyykit ja siivoan jälet. Ainuu mikä miestä himpun hetkauttais täs suhtees on seksi. Joka ei taas minua vois vähempää kiinnostaa, koska niiku ap voin sanoa et minäkää en rakasta miestäni.

Meil on täl hetkel kulissi pystyssä.. Vaa en tiiä kauan pysyy pystyssä. Oon miettiny et ehkä ero ois parempi myös lapsien suhteen, koska minä olen pahoin voiva äiti. Olen usein pahalla päällä, mitä en ole ennen ollut, huudan myös ajoittain, mikä ihan hävettää myöntää.

oon ajatellu et lapset vois saada paljo ilosemman äidin jos erottais. Koska silloin ei edes tarvisi miettiä ja turhaa odotella tuleeko joku auttamaan vai ei..

Kyllä minä silti vielä haluaisin uskoa et jossain on joku jonka kanssa voisin elämäni jakaa. En ole mikään vaativa, normi perhe-elämä, läsnäolo ja kiinnostus riittää.

Minun kaikki harrastukset on lapsien kanssa menoja, koska mieheni ei edes suostu hoitamaan kaikkia samaan aikaan. Koko kesän odotin että mieheni opettelisi ajamaan vanhimman tyttären kanssa pyörällä, nyt lokakuu ja sitä päivää ei ole vielä koittanut. Pyytänyt olen kyllä useita kertoja.

Nyt alan iltahommiin lasten kanssa TAAS yksin :)

Nimenomaan se riittäisi, että miestä kiinnostaisi, että hän osallistuisi, kysyisi mitä kuuluu ja vielä kuuntelisi vastauksen.

AP

olen todella pahoillani sinun ja lapsenne puolesta, että joudutte kestämään tuollaista. Itse varmaan eroaisin (hienoa, että edes mietit asiaa). Kulissiliitossa on se ongelma, että joudut varmaan edelleen toimimaan miehesi kodin- ja lastenhoitajana. Eli vaikka irrottautuisit hänestä henkisesti ja myös kertoisit sen hänelle (että oikeaa suhdetta ei enää sinun puoleltasi ole), jäisi se ongelma, että miten miehen saa osallistumaan kotitöihin ja lapsenhoitoon. Voitko lähteä kotoa omiin menoihisi? Hoitaako hän silloin lapsen? Jos haluat jäädä suhteeseen, toimisiko se, että suunnittelet ja järjestät itsellesi omia menoja sen verran, että "jaksat" niiden voimalla ja sitten vain lähdet, ja isä hoitaa lapsen? Silloin yhdessä asuminen voisi ehkä toimia? Tosin itse kyllä hajoaisin, jos joutuisin joka ikinen ilta nukuttamaan, hoitamaan yöheräilyt, kaikki ruokailut, vessa-asiat jne. vaikka toinenkin vanhempi on olemassa.

ja lähtee lapsen kanssa hiekkalaatikolle. Kiitos asiallisista vastauksista!

AP

Keltinkangas-järvisen mukaan kannattaa pysyä yhdessä vähintään siihen saakka, kun lapsi on kolme vuotta, vaikka rakkaus olisikin suhteesta loppunut. Lapsen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta tuolla vuodella olisi iso merkitys. Toki näin vain, jos pystytte elämään saman katon alla toista kunnioittaen. Ei siis päde esim väkivaltaisiin suhteisiin. Kyseessä on sinun elämäsi, mutta olet mysö vastuussa lapsesi elämästä ja ehdit kyllä elämään itsellesi myöhemminkin. Lapsesi on nyt tärkein ja uhraa hänen vuokseen edes tuo vuosi elämästäsi.

olen todella pahoillani sinun ja lapsenne puolesta, että joudutte kestämään tuollaista. Itse varmaan eroaisin (hienoa, että edes mietit asiaa). Kulissiliitossa on se ongelma, että joudut varmaan edelleen toimimaan miehesi kodin- ja lastenhoitajana. Eli vaikka irrottautuisit hänestä henkisesti ja myös kertoisit sen hänelle (että oikeaa suhdetta ei enää sinun puoleltasi ole), jäisi se ongelma, että miten miehen saa osallistumaan kotitöihin ja lapsenhoitoon. Voitko lähteä kotoa omiin menoihisi? Hoitaako hän silloin lapsen? Jos haluat jäädä suhteeseen, toimisiko se, että suunnittelet ja järjestät itsellesi omia menoja sen verran, että "jaksat" niiden voimalla ja sitten vain lähdet, ja isä hoitaa lapsen? Silloin yhdessä asuminen voisi ehkä toimia? Tosin itse kyllä hajoaisin, jos joutuisin joka ikinen ilta nukuttamaan, hoitamaan yöheräilyt, kaikki ruokailut, vessa-asiat jne. vaikka toinenkin vanhempi on olemassa.

ja lähtee lapsen kanssa hiekkalaatikolle. Kiitos asiallisista vastauksista!

AP

Mies ei käytännössä hoida lasta. Saattaa joskus leikkiä hetken, mutta kyllästyy 10 minuutissa. Olen lapsen syntymän jälkeen ollut kerran uimassa ja kerran kuntosalilla. Muuta omaa aikaa minulla ei ole ollut.

Ja hoidan tosiaan kaikki nukuttamiset, yöheräilyt, ruokailut jne. Lapsi herää vieläkin pari kertaa yössä, mikä on tosin helpotus verrattuna aiempaan (pahimmillaan 20 kertaa).

AP

on kriiseja usein just siksi että aika menee lapseen. Eikä tunne-elämä ole välttämättä vielä palautunut siihen mitä se oli ennen äitiyttä. Mutta mitäs täältä kyselet, itse tiedät paremmin.

Vaan miehestä, jolle omat harrastukset ovat tärkeämpiä kuin perhe. Mies ei tee kotitöitä, ei hoida lasta, ja mikä tärkeintä, ei anna minulle lainkaan huomiota. Olen keskustellut tästä usein. Olen yksinäisempi kuin koskaan, vaikka minulla periaatteessa on parisuhde. Eli omalta osaltani olen varma, että ero olisi parempi, mutta haluan ajatella myös lasta. Enkä tiedä, onko hänelle parempi elää ydinperheessä vai onnellisen äidin kanssa. AP

ja juuri niitä turhia eroja. Mietis nyt, onko sinulla varaa olla noin itsekäs että ajattelet vaan omaa onneasi ja viet lapselta oikeuden ehjään perheeseen. Tuollaista se elämä nyt vaan on, ja jos tuolta pohjalta lähdet onnea etsimään, voi se kyllä jäädä löytymättä.

ero ei ole ratkaisu, se on vaan napulan siirtämistä lähtöruutuun uudelleen, ja saatat sen joutua vielä monta kertaa tekemään uudelleen.

turhien erojen porukkaan. ettekö te ihmiset oikeasti tiedä sitä että useimmat parisuhteet menee päin h:tiä pikkulapsiaikana ja että kun sen tietää jo hyvissä ajoin ENNEN kuin niitä lapsia tekee, aikuiset ihmiset ehkä osaa suhteuttaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja keskittyä siihen mikä on tärkeintä: sen lapsen kasvattaminen parhaissa mahdolississa olosuhteissa, molemmat vanhemmat läsnä lapsen arjessa.

Joku viisas on sanonut, että avioliiton solmimisen oikea tarkoitus on se että eroaminen olisi vähän hankalampaa.

Avioliitto ehkä solmitaan rakkaudesta, mutta se liima jota sitä ylläpitää koostuu mm. juuri lapsista ja siitä asuntolainasta, kun rakkaus kumminkin aina välillä on kateissa.

Siis haloo ihmiset, se että tilanne on monta vuotta ollut se että toinen hoitaa kodin yksin ja toinen pakenee ei ole mikään normaali, siedettävä parisuhteen kriisi jonka yli pitää päästä. Tottakai jos valoa on näkyvissä niin sitten joo, mutta ei tuo ole avioliitto ja parisuhde! Tiedän parikymmentä lapsiperhettä ja vaikka välillä on vaikeaa niin ei se kyllä tuollaista ole. Rakkautta on, ja aikaa ja vastuuta jaetaan.



Jos ap:n kuvailema tilanne on pysyvä eikä muuksi muutu, ei ole mitään muuta reilua ja hyvää vaihtoehtoa kenellekään perheenjäsenelle kuin ero.

Tavalliset, hyvät miehet muuten tekevät kotitöitä, hoitavat lasta ja myös huomioivat vaimoaan. Ei todellakaan ole mahdottomuus saada sellaista parisuhdetta ja perhe-elämää! Vaikeuksia tulee tietysti aina, mutta ei tuollaisia.



Tsemppiä ap!

jos tuossa tilanteessa on parisuhde?? ja pitkään? meillä kanssa ollut 2v jo tätä rataa et minä yksin lapsien kanssa.



Vai onko se hukkaan heitetty elämä jos väkisin vääntää parisuhdetta, missä tuntuu tukehtuvansa? Kyllä jokaisella on oikeus saada sitä mitä ansaitsee ja tuota kohtelua ei mielestäni kukaan ansaitse.

Ja kyllä lapselle on hyväksi 2 onnellista kotia/vanhempaa, kuin väkisin pystyssä pidetty 1 onneton koti. Tietenkin lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat ja on oikeutettuja siihin. Mut jos isää ei kiinnosta ei aikuista ihmistä voi pakottaa. Se voi olla että eron jälkeen lapsi saa myös isältään enemmän laatuaikaa, kuin nyt kun huitelee ympäri pitäjää ja kulkee miten tykkää kuin joku poikamies.



Mainitsen että olen tuo joka kirjoitti olevansa samassa tilanteessa kuin ap. On meilläkin ollut normaalit riitamme, jotka on selvitty. Mutta tämä ei vaa selviä vaikka on juteltu sen 100 kertaa, mies hetkeksi parantanut tapansa ja taas on palattu tähän samaan pisteeseen.

MItä tapahtui?

Halusiko mies lasta, vai sinä? Miten hän noin totaalisesti muuttui lapsen tultua kuvioon? Vai oliko lapsi sinuun toiveesi, jota mies ei halunnut, mutta sinun mieliksesi lähti mukaan lapsiprojektiin?

Kuulostaa vain kummalliselta, että toinen noin totaalisesti yhtäkkiä muuttuisi, jos molemmat on kuitenkin lasta halunneet.

vai puhuitteko yhtään etukäteen kasvatusperiaatteista ja siitä, mitä kumpikin itse asiassa parisuhteelta ja perhe-elämältä haluaa? ja jos puhuitte, oireiliko mies tuollaista jo siinä vaiheessa?

olen todella pahoillani sinun ja lapsenne puolesta, että joudutte kestämään tuollaista. Itse varmaan eroaisin (hienoa, että edes mietit asiaa). Kulissiliitossa on se ongelma, että joudut varmaan edelleen toimimaan miehesi kodin- ja lastenhoitajana. Eli vaikka irrottautuisit hänestä henkisesti ja myös kertoisit sen hänelle (että oikeaa suhdetta ei enää sinun puoleltasi ole), jäisi se ongelma, että miten miehen saa osallistumaan kotitöihin ja lapsenhoitoon. Voitko lähteä kotoa omiin menoihisi? Hoitaako hän silloin lapsen? Jos haluat jäädä suhteeseen, toimisiko se, että suunnittelet ja järjestät itsellesi omia menoja sen verran, että "jaksat" niiden voimalla ja sitten vain lähdet, ja isä hoitaa lapsen? Silloin yhdessä asuminen voisi ehkä toimia? Tosin itse kyllä hajoaisin, jos joutuisin joka ikinen ilta nukuttamaan, hoitamaan yöheräilyt, kaikki ruokailut, vessa-asiat jne. vaikka toinenkin vanhempi on olemassa.

ja lähtee lapsen kanssa hiekkalaatikolle. Kiitos asiallisista vastauksista! AP

Mies ei käytännössä hoida lasta. Saattaa joskus leikkiä hetken, mutta kyllästyy 10 minuutissa. Olen lapsen syntymän jälkeen ollut kerran uimassa ja kerran kuntosalilla. Muuta omaa aikaa minulla ei ole ollut. Ja hoidan tosiaan kaikki nukuttamiset, yöheräilyt, ruokailut jne. Lapsi herää vieläkin pari kertaa yössä, mikä on tosin helpotus verrattuna aiempaan (pahimmillaan 20 kertaa). AP

MItä tapahtui?

Halusiko mies lasta, vai sinä? Miten hän noin totaalisesti muuttui lapsen tultua kuvioon? Vai oliko lapsi sinuun toiveesi, jota mies ei halunnut, mutta sinun mieliksesi lähti mukaan lapsiprojektiin?

Kuulostaa vain kummalliselta, että toinen noin totaalisesti yhtäkkiä muuttuisi, jos molemmat on kuitenkin lasta halunneet.

vai puhuitteko yhtään etukäteen kasvatusperiaatteista ja siitä, mitä kumpikin itse asiassa parisuhteelta ja perhe-elämältä haluaa? ja jos puhuitte, oireiliko mies tuollaista jo siinä vaiheessa?

olen todella pahoillani sinun ja lapsenne puolesta, että joudutte kestämään tuollaista. Itse varmaan eroaisin (hienoa, että edes mietit asiaa). Kulissiliitossa on se ongelma, että joudut varmaan edelleen toimimaan miehesi kodin- ja lastenhoitajana. Eli vaikka irrottautuisit hänestä henkisesti ja myös kertoisit sen hänelle (että oikeaa suhdetta ei enää sinun puoleltasi ole), jäisi se ongelma, että miten miehen saa osallistumaan kotitöihin ja lapsenhoitoon. Voitko lähteä kotoa omiin menoihisi? Hoitaako hän silloin lapsen? Jos haluat jäädä suhteeseen, toimisiko se, että suunnittelet ja järjestät itsellesi omia menoja sen verran, että "jaksat" niiden voimalla ja sitten vain lähdet, ja isä hoitaa lapsen? Silloin yhdessä asuminen voisi ehkä toimia? Tosin itse kyllä hajoaisin, jos joutuisin joka ikinen ilta nukuttamaan, hoitamaan yöheräilyt, kaikki ruokailut, vessa-asiat jne. vaikka toinenkin vanhempi on olemassa.

ja lähtee lapsen kanssa hiekkalaatikolle. Kiitos asiallisista vastauksista! AP

Mies ei käytännössä hoida lasta. Saattaa joskus leikkiä hetken, mutta kyllästyy 10 minuutissa. Olen lapsen syntymän jälkeen ollut kerran uimassa ja kerran kuntosalilla. Muuta omaa aikaa minulla ei ole ollut. Ja hoidan tosiaan kaikki nukuttamiset, yöheräilyt, ruokailut jne. Lapsi herää vieläkin pari kertaa yössä, mikä on tosin helpotus verrattuna aiempaan (pahimmillaan 20 kertaa). AP

Luulen, että miehellä ei ollut ihan realistinen käsitys siitä, millaista on perhe-elämä. Omat vanhempansa ovat eronneet kun oli 4. Mies on siis periaatteessa sitä mieltä, että perhe on kiva, kunhan sen kanssa ei tarvitse viettää aikaa. Kunhan pysyvät siellä kotona ja hymyilevät kun isi tulee välillä käymään.

AP

että aloite lapsen hankkimiseen tuli minulta, mutta en pakottanut miestä siihen.



AP

Oletko vakavissasi sitä mieltä, että ap:n pitää elää miehen kynnysmattona vain siksi, ettei tulisi voi niin kauheaa eroa.



Ja ap:han juuri tässä miettii, mikä olisi lapselle parasta, ei sitä, mikä tuo hänelle onnen.

on kriiseja usein just siksi että aika menee lapseen. Eikä tunne-elämä ole välttämättä vielä palautunut siihen mitä se oli ennen äitiyttä. Mutta mitäs täältä kyselet, itse tiedät paremmin.

Vaan miehestä, jolle omat harrastukset ovat tärkeämpiä kuin perhe. Mies ei tee kotitöitä, ei hoida lasta, ja mikä tärkeintä, ei anna minulle lainkaan huomiota. Olen keskustellut tästä usein. Olen yksinäisempi kuin koskaan, vaikka minulla periaatteessa on parisuhde. Eli omalta osaltani olen varma, että ero olisi parempi, mutta haluan ajatella myös lasta. Enkä tiedä, onko hänelle parempi elää ydinperheessä vai onnellisen äidin kanssa. AP

ja juuri niitä turhia eroja. Mietis nyt, onko sinulla varaa olla noin itsekäs että ajattelet vaan omaa onneasi ja viet lapselta oikeuden ehjään perheeseen. Tuollaista se elämä nyt vaan on, ja jos tuolta pohjalta lähdet onnea etsimään, voi se kyllä jäädä löytymättä.

ero ei ole ratkaisu, se on vaan napulan siirtämistä lähtöruutuun uudelleen, ja saatat sen joutua vielä monta kertaa tekemään uudelleen.