panikoitteko niskapoimun ja veriseulan tuloksia?

Ihmettelin kun en nähnyt mitään ilkeitä juttuja!

Hyvä että ne poistettiin. Kyllä aiheesta saa keskustella asiallisesti vai mitä? Ja peloistaan puhua!

Minä olen yksivuotiaan downlapsen äiti. Jos haluatte kysyä jotain, vastaan. Jos kysymykset on asiallisia.

Mainittakoot vielä että niin paljon olen lukenut hirveitä juttuja downeista, etten pienestä hätkähdä jos joku katsoo asiakseen tulla minulle urputtamaan. Kyllä kaikki äidit osaa loukkaantua jos omaa lasta, lapsen vammaa tai perussairautta pilkataan. Koskaan et sinä voi tietää sattuuko sinun kohdallesi joskus näistä pilkoista ja haukuista huilomatta olla se "vahva" erityisen äiti. Ei meidänkään rimat pitkään kanna, mutta opittu on sulkemaan silmtä sellaisilta asioilta joiden tietää satuttavan. IHmiset ovat niin kovin tietämättömiä, eikä se ole heidän vikansa. Internet pullollaan väärää tietoa ja harvoilla henkilökohtaisia kokemuksia.



Mutta kuka paremmin tietää, ellei äiti?

saitko sinä tietää jo raskausaikana vai vasta lapsen synnyttyä downista? Kuulutko "riskiryhmään" eli oletko yli 35v.?

vuosien kokemuksella asiallisiin kysymyksiin.

joten en kuulu riskiryhmään. Saimme tietää heti lapsen synnyttyä. En jäänyt kiinni seuloissa. Ultrissa ja muissa Downia ei huomattu. Lapsi on meidän esikoisemme.

entä miten läheisenne ovat suhtautuneet?



T. ap



(tämä ketju on tosiaan vähän lähtenyt käsistä, alkuperäinen aihe oli juuri tuo että pelkäävätkö ihmiset yleensä etukäteen tällaisia, kuten itse tein)

vammaisista mitään pahaa oikeasti. Tämä palsta on vain provoilunpesä, kaikki sitä täällä tekee ja jos yhtään tuntee tätä palstaa niin osaa varoa.



Minä tunnen kaksi perhettä joilla down-lapsi. Olen molempien äitien kanssa joskus puistossa jutellut ja nämä perheet ovat aidosti iloisia lapsestaan, jopa ylpeinä vievät puistoihin ja tapahtumiin koska haluavat avartaa ihmisten käsitteitä. Molemmat lapset ovat ihan tavallisia, rauhallisiakin. Toinen todella arka. Ihan tavallisia perheitä muiden keskuudessa.



Minä en pelkää lapsen vammaisuutta, vaan hengenvaarallisia sairauksia joihin tiedän lapsen menehtyvän ja tiedän että minun täytyisi hyvästellä oma rakkaimpani.



Te joilla vain terveitä, normaaleja lapsia, kuvitelkaa itsenne tilanteeseen jossa olette raskaana ja kaikkien odotusten vastaisesti synnytättekin vammaisenlapsen. Te uhoatte, mutta ajatuksenne muuttuvat. Rakastatte erityistä lasta kaikkine piirteineen, hankalinakin aikoina.

Yksivuotiaan downin äiti ei vielä tiedä downiudesta mitään. Meidänkin poika oli kiva ja söpö pari ekaa vuotta. Nyt 7-vuotiaana muistuttaa enemmän p...rkelettä. Vaikea on ja pahemmaksi menee. Rakas kuin mikä tietysti, mutta tyhmä kuin saapas ja itsepäinen kuin muuli, mölisee ja heittelee tavaroita sun muuta. Elämä on kaukana normaalista. En halunnut keskeytystä, enkä sitä tekisi vieläkään, kyllähän maailmaan kaikenlaista mahtuu. Omaa pinnaa ja asennetta vaan joutuu hiomaan aina pidemmälle ja apua on otettava vastaan, muuten ei selviä.

Ei lapsemme tulevaisuus pelota sen enempää kuin tavallisenkaan lapsen tulevaisuus. Uskon kaiken järjestyvän, asunnon, työn, jopa kumppanin. Ainoa asia mitä pelkään, on kiusaaminen. Juurikin muiden tuijottelu. Kun lapsemme ei mitään voi ylimääräiselle kromosomilleen.

JOtenkin olen ylihuolehtiva ja rakastan niin paljon etten usko koskaan antavani hänen muuttaa kotoa pois :D

Kaikki suvussa ottivat lapsen vastaan iloisin mielin, mummot ja vaarit kiiruhtivat sairaalaan katsomaan. Jos olisin saanut yhdenkään valitteluviestin niin välit ois menny poikki samantien. Voittehan kuvitella, jos lapsella olisi vaikka huuliahlkio niin ei sen takia mitään suruvalitteluja anneta. Koska se on saletti että vanhemmat ovat onnellisia lapsesta joka syntyy hyvinvoivana.

Eihän yksivuotiaan lapsen äiti voi tietää mitään siitä minkälainen lapsi on isompana. Ei tavallisistakaan yksivuotiasta tiedä minkälaisia ovat kasvaessaan. Sinun downisi on persoona, kuten jokainen on. onnekseni minä olen tavannut monia perheitä tukiverkon kautta ja ainoakaan heistä ei ole ylivilkas, huonosti käyttäytyvä. Mutta hienoa tietää, että downit ei ihan kaikki mene samaan kiltteysmuottiin ;)

Me muut voimme joskus olla kaikessa viisaudessamme tyhmiä kuin saappaat.

dokumentin, kun 2 down nuorta meni naimisiin. oli tosi kiva dokumentti mun mielestä! jotenkin tuli hyvä mieli, se aito rakkaus ja tunteiden näyttäminen, eipä osata meillä ihan tuollaista.



ap

Eikö siinä veriseulassa ja ultrassa tutkita ainakin trisomia 21 ja 18, mitä muita?

Ja mitä muita downeja on olemassa? Tiedättekö mikä on "pahin" eli ei suuria henkiinjäämismahdollisuuksia?

Muilla syndroomilla on omat nimensä.

olen seurannut siitä asti kun aloin panikoimaan näitä asioita. ilo- ja suru-uutisia, hyviä pohdintoja ym.

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1279036-toisia…

Yleensä tutkitaan tämä 21-trisomia ja sit toi 18. Muistaakseni meillä katottiin sit muutkin, juurikin se 14-kromosomi (vai oliko sit 13 tai 15, ei muista enää) ja siis muistaakseni 18 ja 14 olivat vaarallisimpia ts. hengenvaarallisia.



Itse ainakin olen ajatellut asian niin että down on ns. helppo tapaus mut jos meillä ois siinä punktiossa näkynyt noissa vaarallisissa kromosomeissa jotain niin ois ollut keskeytys edessä. Voihan tosiaan käydä niin että täysin tervettä lasta odotetaan ja sitä ei sit saadakaan kuten täällä oli jollakin käynyt. Sitä mieltä olen että kaiken kanssa oppii elämään, mistä sitä tietää vaikka lapsella ois esim. INCL jota ei havaita missään tutkimuksissa.

Minulla on kaksi tervettä lasta ja odotan kolmatta. Edellisissä en käynyt edes np-ultrassa tai seulonnoissa, ei tullut mieleenikään, ajattelin että mitä vain on, lapsi pidetään.

Mutta nyt on iskenyt paniikki ja panikointi!

En käsitä tätä. Meinaako se nyt että jokin on pielessä?

Parin viikon sisällä on mentävä np-ultraan jos aikoo mennä. Kyllä minä tällä kertaa aion. Pelottaa!

punktiossa.

en kestäisi tuomiota!