panikoitteko niskapoimun ja veriseulan tuloksia?

turvotus oli 1,6 ekassa raskaudessa ja veriseulaan yhdistettynä tulos hälytti, riski oli 1:150. Meille tarjottiin lapsivesipunktiota. Menimme siihen koska halusimme tietää etukäteen mikä odottaa jos lapsi onkin vammainen sekä tietenkin sen että jos niissä tietyissä (olikohan 14 ja 18) kromosomeissa ois häikkää niin sit keskeytys. Nuo kromosomit on siis niitä joissa yleensä raskaus menee kesken itsellään lapsen vaikean vamman takia tai sit sellanen et lapsi ei montaa vuotta elä, ei välttämättä edes päivää.



Raskaita ajatuksia jouduin käymään läpi odottaessani kuukauden tuota punktion tulosta. Olen kuitenkin onnellinen että siihen menimme. Tulokseksi saimme täysin terveen tytön paperit joten pääsimme ns. helpolla. Ajatuksia ehti olla monenlaisia, mm. miksi juuri meille? Miksi kaikki muut ympärillä saavat normaaleja tuloksia? Tunsin kuitenkin lapsen ja sen liikkeet koko ajan sisälläni joten oli tosi hirveää ajatella edes keskeytystä. Mieheni sukulaiset olivat joutuneet muutamaa kuukautta aiemmin keskeyttämään raskauden viikoilla 23 lapsen sydämen toisen puolen ollessa täysin kehittymätön. Jotenkin oli vaikea ajatella että taasko pidetään uudet hautajaiset jne.



Tuosta sinun saamastasi tuloksesta täytyy sanoa että jos se oli 1,9 niin en olisi ollenkaan huolissani. Rajahan on kuitenkin se 3,0 turvotukselle ja välttämättä senkään jälkeen ei mitään ole vialla. Tsemppiä!

kuulla tai lukea jostain, että joku "äiti" on voinut keskeyttää raskauden heppoisin perustein. Näitä on esim. ne tapaukset joissa lapsella hyvä elin ennuste vammasta huolimatta. Todella pahamieli näiden menetettyjen pikkuvauvojen puolesta, eivät äidin sylin lämpöä saaneet tuntea koska äiti ei halunnut.

En mä vaan jaksa sääliä tuntemattomaia sikiöitä.

No anyway, ei mua ole jännittänyt.

kuulla tai lukea jostain, että joku "äiti" on voinut keskeyttää raskauden heppoisin perustein. Näitä on esim. ne tapaukset joissa lapsella hyvä elin ennuste vammasta huolimatta. Todella pahamieli näiden menetettyjen pikkuvauvojen puolesta, eivät äidin sylin lämpöä saaneet tuntea koska äiti ei halunnut.

Kun vammaperusteisia vaan 200-300.

t: 9

olekaan olemassa kuin helppolapsi. Kaikki erilailla vaativia, niin terveet, sairaat kuin vammaisetkin. Ja siskoni pojalla on hoidettu sydänvika, syömisongelmia yms. Mutta kaikkine tarpeineen niin valloittava, se hymy minkä aina saa kun näemme, halaukset ja pusuttelut. Kuka puhuikaan helpoista? En minä.



Terv. down-pojan kummitäti

olekaan olemassa kuin helppolapsi. Kaikki erilailla vaativia, niin terveet, sairaat kuin vammaisetkin. Ja siskoni pojalla on hoidettu sydänvika, syömisongelmia yms. Mutta kaikkine tarpeineen niin valloittava, se hymy minkä aina saa kun näemme, halaukset ja pusuttelut. Kuka puhuikaan helpoista? En minä.

Terv. down-pojan kummitäti

tarjotut ultrat ja seulat kävin läpi, en panikoinut mitään, kun ei sille mitään voi itse tehdä mitä niissä testeissä ja ultrissa on.

Ei minulla mitään riskitekijöitä ollutkaan, ehkä olisin panikoinut, jos olisi ollut jostain syystä normaalia suurempi todennäköisyys, että jotain poikkeavaa on odotettavissa.

olen ollut vuosikausia tekemisissä downia sairastavien nuorten aikuisten kanssa, eivätkä he oikeasti "ihania" ole. Kyllä heidän jutut ja puuhat välillä naurattaa ja hymyilyttää, mutta suurin osa ajasta on kyllä ihan hikistä raadantaa, kestämistä ja raskasta työtä. Monet heistä ovat arvaamattomiakin, voivat hyökätä kimppuun, lyödä, heittää esineillä jne. Tai käydä vaan käsiksi, puristella rintoja, kouria persettä, pussailla jne. Ei se ole kivaa tai ihanaa. Eikä se kun aikuisilta ihmisiltä pitää vaihtaa vaipat tai kenellä ei käytetä, pitää vaihtaa useasti päivässä housut kun pissa- ja kakkavahinkoja sattuu. Tai eräs nuori mies runkkaa vähän väliä itseään. Ei sitä ole ihana katsella.

Sylki valuu, ruoka lentää, mässytetään ruoka suussa, ei pysytä pöydässä vaan noustaan ja juostaan ympäriinsä, lääpitään likaisilla käsillä, sörkitään ulosteita jne.

Ei se ole ihanaa.

Downiin ei oleellisesti kuulu agressiivisuus. Se on heillä harvinaista. Terveisin keh.vam. hoitaja.

Downiin ei oleellisesti kuulu agressiivisuus. Se on heillä harvinaista. Terveisin keh.vam. hoitaja.

Minä olin harjoittelussa nuorten kehitysvammaisten kanssa, ja suurella osalla heistä oli down. Sen verran ymmärrään ja kunnioitan heidän vanhempiaan, tottakai on hankala joskus työskennellä heidän kanssaan mutta kun ajattelin että mitä jos yksi heistä olisi oma lapseni, se sai minut ymmärtämään enemmän, se miten kunnioittaa erilaisuutta. Sitä moni paasaa, ettei halua vammaista lasta. Kuka haluaa? Se tulee usein yllätyksenä. Ja jsopa teillekin niin suotuisasti kävisi että saisitte vammaisen lapsen, silloin teillä kaikki käsitykset muuttuu.

olen ollut vuosikausia tekemisissä downia sairastavien nuorten aikuisten kanssa, eivätkä he oikeasti "ihania" ole. Kyllä heidän jutut ja puuhat välillä naurattaa ja hymyilyttää, mutta suurin osa ajasta on kyllä ihan hikistä raadantaa, kestämistä ja raskasta työtä. Monet heistä ovat arvaamattomiakin, voivat hyökätä kimppuun, lyödä, heittää esineillä jne. Tai käydä vaan käsiksi, puristella rintoja, kouria persettä, pussailla jne. Ei se ole kivaa tai ihanaa. Eikä se kun aikuisilta ihmisiltä pitää vaihtaa vaipat tai kenellä ei käytetä, pitää vaihtaa useasti päivässä housut kun pissa- ja kakkavahinkoja sattuu. Tai eräs nuori mies runkkaa vähän väliä itseään. Ei sitä ole ihana katsella.

Sylki valuu, ruoka lentää, mässytetään ruoka suussa, ei pysytä pöydässä vaan noustaan ja juostaan ympäriinsä, lääpitään likaisilla käsillä, sörkitään ulosteita jne.

Ei se ole ihanaa.

Onhan niitä huonosti käyttäytyviä "normaaleja" nuoria aikuisiakin pilvin pimein ja vielä ihan vapaalla jalalla... Me emme ainakaan hyväksy down-lapseltamme huonoa käytöstä ja olen varma, että siinä myös onnistumme. Lupaavalta näyttää. =)

Minä olin harjoittelussa nuorten kehitysvammaisten kanssa, ja suurella osalla heistä oli down. Sen verran ymmärrään ja kunnioitan heidän vanhempiaan, tottakai on hankala joskus työskennellä heidän kanssaan mutta kun ajattelin että mitä jos yksi heistä olisi oma lapseni, se sai minut ymmärtämään enemmän, se miten kunnioittaa erilaisuutta. Sitä moni paasaa, ettei halua vammaista lasta. Kuka haluaa? Se tulee usein yllätyksenä. Ja jsopa teillekin niin suotuisasti kävisi että saisitte vammaisen lapsen, silloin teillä kaikki käsitykset muuttuu.

Valmistuin 90-luvulla keh.vam.hoitajaksi ja olen sittemmin työskennellyt kaikissa mahdollisissa paikoissa: Kouluissa, asuntoloissa, laitoksissa jne. Ja tavannut ja hoitanut ja ohjannut työssäni useita kymmeniä downeja. On tullut nähtyä ja koettua kaiken tasoiset downit.

minua surettaa se ulkonäkö. Kaikki näkevät heti että lapsella on down. Häntä tuijotetaan, tarkkaillaan, vertaillaan terveisiin sisaruksiin. Osotellaan sormella, vahdataan.

se että sinä tuijotat ja osoitat sormella ei tarkoita sitä että muut olisi yhtä aivottomia!!

Tää keskustelu menee taas siihen pisteeseen että modet tän poistaa kohta. Ei tämä voi olla aikuisten ihmisten keskustelua lapsista. Tämä on jo sirkusta. Lopettakaa vielä kun voitte, toisten ihmisten mollaamisen ja haukkumisen, sinä voisit olla yksi heistä. Häpeä.

Missä kohtaa loukataan tai ilkeillään?

Ystävällisesti pyytäisin että tämä ketju poistetaan, taas Vauva-palstan väki todisti asennevammaisuuttaan ja me erityisten äidit saamme pahan mielen, ja moderoijat kohta rutkasti postia!

Ihan asiallista keskustelua tässä on. Monet pelkäävät saavansa sairaan lapsen. Ei kai kukaan sitä toivokaan? Joidenkin kohdalle se vaan osuu. Siinä voi tehdä abortin tai pitää lapsen.

jotka sisälsi inhottavaa tekstiä...