panikoitteko niskapoimun ja veriseulan tuloksia?

"Down-ihmisen tyypillinen älykkyysosamäärä aikuisiälläkin on alle 50. Useimmilla älyllinen kehitysvamma on lievä (ÄO 50-70) tai keskinkertainen (ÄO 35-50), mutta mosaiikkiperimän omaavilla älykkyysosamäärät ovat yleensä 10-30 pistettä korkeammat."

miettiä etukäteen niitä juttuja, onko meille tervetullut vammainenkin lapsi? Entä sairaslapsi? Kelpaako meille vaan terve lapsi? Jos jälkimmäinen, älä hankkiudu raskaaksi. Koska elämä voi yllättää ja sairaudet huomataan vasta lapsen synnyttyä, kasvaessaan. ÄLä ole ennakkoluuloinen vaan hankkiudu niistä luuloista eroon. Lue yhdistysten sivuilta faktoja, älä googleta nettikeskusteluja kuten tämä missä niin vähän oikeaa tietoa.

Lapsellesi voi tulla vakavia vammoja jopa synnytyksessä, napanuora kietoutuu kehon ympärille mitä ei ultrilla huomata ja näin ollen lapsi monivammainen lopun elämäänsä.



Itse olisin mieluusti 7vuotta sitten ottanut tyttömme elävänä kotiin sairaalasta, vaikka se olisikin tarkoittanut sitä että hän olisi 5vuotiaan tasolla loppuelämänsä ajan.

Toisin kävi. Suuri aukko jäi.

edes jotain voidaan seuloa.

sillä et ansaitse olla äiti. Mene itseesi.

pakko kertoa se, että kuinka ennakkoluuloinen itse olin kuusi vuotta sitten. Odotin esikoistani, luonnollisesti kävin seuloissa ja muissa ultrissa. Kaikki oli mallikkaasti. Muistan vielä sen päivän kun tulin np-ultrasta ja menin kauppaan. Prismaan. Kassalla jonossa takanani oli perhe joilla rattaissa ehkä parin vuoden ikäinen tummatukkainen poika, hänestä huomasin heti että "tuolla on joku vamma, varmaan down". Muistan kuinka tarkkailin tuota perhettä kun pakkasin kassejani, vanhemmat näkivät tuijotukseni ja olin häpeissäni, juoksinkin suoraan autoon. Useasti jälkeen päin mietin tuota perhettä ja poikaa, ajattelin juurikin "olivatkohan he ollenkaan tietoisia vammasta". Harvoin näin vammaisia lapsia missään, ajattelin että ei heitä meidän paikkakunnallamme ole.

No sinä kesänä syntyi yksi lisää. Meidän perheeseen. Olin vasta 21vuotias. Ja selvisi että meitä on monta, meidän asuinalueella kolme minun ikäistä äitiä joila down-lapsi, kukaan ei tiennyt ennalta. JOsta nyt kiitämme luojaa. Arrteita ei annettais pois. Täällä meitä downperheitä on huikeat 16, ja paikkakunta pieni.



Ihan tavallisia ihmisiä me olemme joille näitä lapsia syntyy, ja jokainen ajattelee jälkikäteen kuinka onnekkaita olemme. Emme ole enään ennakkoluulojen boksissa, olemme saaneet kaataa ne seintä ja elämä on rikastunut.

sillä et ansaitse olla äiti. Mene itseesi.

t: 99, joka todellakin ansaitsee olla äiti.

että kun kirjoitin sinä kesänä, tarkoitan sen vuoden kesänä. Emme ihan heti np-ultran jälkeen saaneet vauvaa :D

tappais oman lapsensa jos vois.

ja yhtälailla heillä on oikeus elää ja syntyä tänne kuten meilläkin.

tappais oman lapsensa jos vois.

ja yhtälailla heillä on oikeus elää ja syntyä tänne kuten meilläkin.

Mikä kysymys tuo on?



Onko sinulla velvollisuus olla täällä?



Ihmiskunnalla?



Kenelläkään???

mee muualle provoamaan.. kukaan tervejärkinen ei noin aralla asialla leiki. Paitsi tietenkin kaltaisesi lapsenmurhaajat. Mutta mitä väliä, provohan sä oot :))



Musta tuntuu että puolet ketjusta yhtä provoa vaan. Ei voi käsittää että oikeasti kukaan ajattelisi noin kielteisesti vammaisista. Kirjotattepa mitä hyvänsä niin en vaan usko :) Älkääkä te erityisten äidit ottako näit juttui tosissanne!

mee muualle provoamaan.. kukaan tervejärkinen ei noin aralla asialla leiki. Paitsi tietenkin kaltaisesi lapsenmurhaajat. Mutta mitä väliä, provohan sä oot :))

Musta tuntuu että puolet ketjusta yhtä provoa vaan. Ei voi käsittää että oikeasti kukaan ajattelisi noin kielteisesti vammaisista. Kirjotattepa mitä hyvänsä niin en vaan usko :) Älkääkä te erityisten äidit ottako näit juttui tosissanne!

Esikoiseni on siis parantumattomasti sairas, neloselle oli tulossa Down. Se joka ei joudu valintojen eteen itse, olkoon hiljaa.

t: 99

älä enää viitti, kyllä kaikki sun pointtis jo huomas

Aikoinaan oli verikoe, jossa etsittiin downia, aivovammaa (että onko aivot ja aivorunko kiinni toisissaan) ja kolmas oli muistaakseni jokin munuaisvika.

Menin verikokeeseen, koska siihen "kuului" mennä. En ajatellut asiaa sen enempää.

Ja sitten....tuloksena olikin: down.



Olisi pitänyt mennä lapsivesipunktioon (vai mikä sen nimi olikaan), johon liittyi keskenmenon vaara. Olisi pitänyt miettiä, mitä jos sen lapsiveden tutkimisen jälkeen on sama tulos: down. Mitä sitten? Abortti? Vai jatkaako raskautta?



En kyennyt menemään lisätutkimuksiin, koska en kyennyt ajattelemaan aborttia. Joten raskaus jatkui. Oli tosi inhottava fiilis loppuraskauden ajan.



Lapsi on nyt 14v, ei downia.

Niskapoimu oli ok. Mieheni varsinkin halusi tutkimuksia, koska se ei oikein kestä sairauksia, tai ainakaan niistä puhumista. Epäili, jaksaisiko vammisen lapsen isänä. mäkin oli jo liki 40v, mies vanhempi.

Mentin yhdessä kuulemaan tuloksista tarkemin sikiötutkimusyksikköön. Oltiin ultrassa ja mies sanoi sitten, ettei hän tiedä. Sanoi, että päätös on mun, mutta kyllä hän tukee mitä tahansa teen. Mä olen tosi herkkä samaan tulehduksia, mulla on varmaan kaikki kuviteltavat tai mielikuvitukselliset paikat tulehtuneet. joten emmin siis sikiövesitutkimusta.

Päätin olla ottamatta tutkimusta. Terve lapsi syntyi. En enää panikoinut, olen joteskin varma ultran jälkeen siellä sairaalassa, että lapsi on ok.

Mutta ei päätökset ole helppoja, en tiedä, mitä olisin tehnyt. Mulla oli perinnöllistä sairautta sairastava veli, joka kuoli teininä. Tiedän, mitä vakavasti sairas lapsi merkitsee koko perheelle.

neljännestä nt oli 4,1 mm.

En panikoinut kun arvasin ettei tässä hyvin käy. Eikä käynyt.

panikoin, mut tässä tokassa raskaudessa en edes mennyt ultraan. Alkuraskauden ultrassa on jo selvinnyt sikiöiden määrä ym. muu tärkeä tieto. Jos meille on tulossa vammainen lapsi, ehdimme tietää siitä myöhtemminkin. Sitä tärkeämpää mulle on nyt raskausaikana ajatella lasta ensisijaisesti lapsena, ei vammaisena lapsena, jos vaikka hänellä vamma onkin.

miten sitten kävi?:/