Opettaako kukaan muu lapsilleen, että on oltava

todella innokkaasti lastensa kaveriasioita. Äidin mielestä olisi mukavaa, jos meidän lapsen kaverina olisi juuri se tietty tyttö/poika ja äiti tekee kaikkensa että näin tapahtuisi. Lapset ovat käytännössä kaiken koululta liikenevän ajan yhdessä. Jotenkin tuntuu, että jos me vanhempina emme yhtään luota siihen, että lapset oppivat itse löytämään kaverinsa, niin metsään mennään ja lujaa. No, vähän meni ohi aiheesta...

todella innokkaasti lastensa kaveriasioita. Äidin mielestä olisi mukavaa, jos meidän lapsen kaverina olisi juuri se tietty tyttö/poika ja äiti tekee kaikkensa että näin tapahtuisi. Lapset ovat käytännössä kaiken koululta liikenevän ajan yhdessä. Jotenkin tuntuu, että jos me vanhempina emme yhtään luota siihen, että lapset oppivat itse löytämään kaverinsa, niin metsään mennään ja lujaa. No, vähän meni ohi aiheesta...

Täällä vastailee äidit, joiden lapsilla on kavereita, joiden lapsi EI ole se, joka jätetään ulkopuolelle kerta toisensa jälkeen.



Tuntuu pahalta katsoa lapsen pettymystä, surua ja yksinäisyyttä, kun kerta toisensa jälkeen hän vaan ei sovi leikkiin ja porukkaan mukaan.

Aina yritää, ja aina lähdetään paikalta pois tai sanotaan, että meidän pihalle et tuu.



Nyt lapseni on koulussa, hänellä on kohtuullisen kivasti kavereita.

Kotinurkilla on samanikäisiä lapsia. Ihmettelin monta vuotta, miksi he eivät huoli meidän lasta. Tuntui pahalta, kun kadulla ja aidan takana pihoilla lapset leikki, oma oli yksin. Se tuntuipahalta lapsesta, ja se tuntui pahalta minusta.

Mitä siitä, jos kavereita on jossain ajomatkan takana, emme voi aina olla kotoa pois. Kotona sitten katsottiin yksinäisenä kun muilla oli kivaa.



Nyt syy on selvinnyt, miksi lastani ei huolittu. Ne lapset, jotka tavallaan kokosivat tämän leikkiporukan, olivat siinä määräävinä osapuolina - heidän äiti on kieltänyt lapsian olemasta meidän lapsen kanssa, pihalle ei saa tulla. Syy on se, että ko. äiti inhoaa minua, ja se taas ei perustu mihinkään; emme tunne toisiamme (muutimme tähän eikähän koskaan ole edes vaihtanut sanaakaan kanssani, koska hän ei suostu puhumaan kanssani, kerran oli aivan absurdi tilanne tähän liittyen. )



Nyt uudeksi ongelmaksi tulee se, että lapseni on saanut koulusa kaverin, joka asuu tässä lähellä. Tästä tulee "kilpailua" eli tuo naapurin lapsi käy kilpaa hakemassa tätä lasta ulos, varaa kaverikseen, ja kun tuo uusi kaveri on lapseni kanssa, hän saattaa mennä kesken kaiken naapuruston kaveriporukkaan, ja omani joutuu jäämään yksin, koska hän ei saa mennä tuonne naapurin pihaan.



Olen itse tehnyt sitten niin, että pariksi seuraavaksi päiväksi järjestän paljon ohjelemaa, jolloin tuo kaveri ei voi tulla meille, hän on sitten vastaavasti yksin, kun tuo naapurin lapsi ei ole paikalla.



Toivon, että lapseni löytäisi kaverin, joka ei ole missään kytköksissä tuohon naapurin lapseen. Pelkään, ettei se onnistu; tässä kun ei lapset sovi tai määrittele kaveriporukkaansa, vaan siinä on yhden äidin hyvin merkittävä osuus mukana.

päiväkodin pihalla voi leikkiä kaksistaan ja sanoa muille, että ei pääse mukaan, kosk atähän leikkiin mahtuu vain kaksi:

Jos oma lapsenne on se, joka jää yksin, onko edelleen ok, että kaikki muut leikkivät kaksistaan eivätkä ota teidän lasta leikkiin mukaan? Mitä jos lapsia on pariton määrä ja juuri teidän lapsi on se pariton?

Enää en ihmettele, miten epäkohteliaita eskarilaisetkin on (suoraan päin tätien naamaa sanovat, että eivät ota kolmatta leikkiin mukaan). Kun kerran kotona on opetettu, että noin saa sanoa :-(

Jos joku leikkii jonkun kanssa ja siihen ei mukaan mahdu, niin sitten leikkii jonkun toisen kanssa.

Me asutaan kerrostalo lähiössä ja täällä lapset enemmän leikkii porukoissa sellaisia leikkejä mihin tarvitaan useampi. Mukana on sekä tyttöjä, että poikia.



Kuitenkin meidän pojilla on jokaisella se paras ystävä olemassa ja se paras ystäväkin leikkii välillä muiden kanssa ja sanoo suoraan ettei voi nyt olla. Ei siitä kukaan loukkaannu. Eikä se ole mielstäni syrjimistä, jos joskus haluaa olla ihan kahden kesken jonkun kanssa.

juuri tuota, että kaikkien kanssa olisi tultava toimeen, eihän kaikkien kanssa tietenkään bestiksiä tarvitse olla. Kuitenkin on kyse aika pienistä lapsista, joiden käyttäytymiseen on mahdollista vielä vaikuttaa. Jotenkin aika surullista tämä tällainen. Ajatteletteko vanhempina, että kunhan minun lapsellani on paras kaveri, niin kaikki on kunnossa? Muista ei tarvitse välittää. Aika julmaa mielestäni, mutta ehkä tällaiset lapset selviävät sitten tästä elämästä paremmin.

ap

Ihanko oikeasti vaadit kaikkia vanhempia huolehtimaan vieraidenkin lasten kaveriasioista?!

Asia nyt vaan on niin että tyttöjen ollessa kyseessä kolmas tyttö on usein liikaa. Olen itsekin lapsena kokenut tämän ja oma tyttöni on kokenut sen myös. Mutta se on vaan realiteettia, johon täytyy sopeutua ja etsiä se oma bestis.

Minulla isommalla lapsella 5 v. on kavereita, on reipas, hauska, puhelias ja rohkea tyttö. Nuoremmalla 2 v. ei ole kavereita mutta ei kai vielä kaipaakaan? Toivon, että löytää niitä kun aika koittaa. En koskaan patistanut esikoista olemaan kaikkien kaveri jne vaan hän on itse löytänyt heidät.

koska se ei ole yksinkertaisesti mahdollistakaan.



Sen sijaan opetan, että kaikkia pitää kohdella ystävällisesti eikä ketään saa syrjiä. Eikä jotain yhtä saa jättää aina yksin.



Muistan liian hyvin omasta lapsuudesta kuinka opettajat toimivat periaatteella "kaikista ruuista pitää oppia tykkäämään ja kaikkien kanssa pitää olla KAVERI"

koska se ei ole yksinkertaisesti mahdollistakaan.

Sen sijaan opetan, että kaikkia pitää kohdella ystävällisesti eikä ketään saa syrjiä. Eikä jotain yhtä saa jättää aina yksin.

Muistan liian hyvin omasta lapsuudesta kuinka opettajat toimivat periaatteella "kaikista ruuista pitää oppia tykkäämään ja kaikkien kanssa pitää olla KAVERI"

Ei se kyllä mun luonnettani ainakaan hyvään suuntaan kehittänyt.

Kahdenkeskeisiin leikkeihin taas minusta ei ole pakko ottaa kolmatta (neljättä), minusta lapsilla täytyy myös olla mahdollisuus leikkiä kaksinkin. Hienoa ja toivottavaahan toki on, että se kolmaskin otettaisiin mukaan, mutta ainakin joskus täytyy olla mahdollista saada olla vain kaksin. Toisten tunteet pitää kuitenkin aina ottaa huomioon, välinpitämätön ei saa olla, saatikka epäystävällinen tai töykeä.

... siis sen verran, että tässä oli kyse koulun/eskarin ulkopuolisesta ajasta en ymmärtänyt että te muut puhuitte (vain?) kouluajasta.

Koulussa kyllä pitää lasten huolehtia siitä, ettei kukaan jää yksin, siihen kasvatan lapseni.

Koulussa kaikki pitää ottaa mukaan mutta vapaa-ajalla saa valita kaverinsa.

Enhän minäkään "leiki" kaikkien naapurieni kanssa, miksi lapsenikaan pitäisi leikkiä kaikkien naapurien lasten kanssa?

Tai jos tässä on poikien äiti kyseessä, niin laitetaan sitten joidenkin äitien asennetta. Jos naapuri kysyy, kun heität tikkaa taloyhtiön julkisella pihalla, että saisiko hänkin heittää tikkaa sinun kanssasi, vastaatko oikeasti, että et. Me ei haluta sua mukaan. Julkisilla paikoilla esim. hiekkalaatikot, nurmikentät jne. on mielestäni epäkohteliasta ja tietynlaista kiusaamista olla ottamatta yhtä lasta leikkiin vain, koska " ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa". Niitä kahdenkeskisiä leikkejä voi leikkiä kotona, omassa pihassa tai isommat lapset voivat paeta vaikkapa metsään. Mutta jos julkisella paikalla pelataan palloa ja kielletään yhtä lasta tulemasta mukaan peliin, niin se on kiusaamista.

Muutama vuosi sitten hiekkalaatikolla tapahtui seuraavaa: kaksi pientä tyttöä (3-vuotiaita) leikkivät ämpäreillä ja hiekkamuoteilla. Leikki ei ollut sen kummempaa kuin vain, että vierekkäin täyttivät ämpäreitä. Oma poikani leikki hiekkalaatikon toisella puolella. Hiukan nuorempi tyttö tuli äitinsä kanssa paikalle ja yritti tulla tyttöjen viereen, jolloin toinen tytöistä tokaisi, että me ollaan tässä eikä leikitä sun kanssa. Sun pitää mennä kauemmaksi. Kummankaan tytön äideistä ei reagoinut mitenkään, vaikka hyvin kuulivat. Tämän pienemmän tytön äiti oli kovin nuori ja näytti siltä, että voisi purskahtaa itkuun lapsensa puolesta. Minä sitten ehdotin, että tyttö voisi leikkiä poikani kanssa, koska pojallani ei ole leikkikaveria. Tähän tyttö tokaisi, että enkä kun se on poika...

Että tällaista kasvatusta! Sanotaan pojista ja näiden käytöksestä mitä tahansa, niin harvemmin törmätään tällaiseen käytökseen. Tämä on mielestäni aivan selkeää kiusaamista, ja kun vanhemmat eivät puutu, on se vanhempien hyväksymää kiusaamista, joka jatkuu sitten isompana.

ne kaikki opit lähtevät....



Historian maikka tapasi sanoa: "Ei voida kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu!"



Jatka vaan AP oman lapsesi hyvää kasvattamista ja yritä olla tukena lapsellesi, jos joutuu näiden lusikalla annettujen lasten kohtelemaksi. Itse uskon siihen, että tulevaisuus palkitsee hyvätapaiset ja -käytöksiset lapset.



Ja teille lusikka-äideille sanon, että sääliksi käy teitä!

[/quote]

Ihanko oikeasti vaadit kaikkia vanhempia huolehtimaan vieraidenkin lasten kaveriasioista?!

Asia nyt vaan on niin että tyttöjen ollessa kyseessä kolmas tyttö on usein liikaa. Olen itsekin lapsena kokenut tämän ja oma tyttöni on kokenut sen myös. Mutta se on vaan realiteettia, johon täytyy sopeutua ja etsiä se oma bestis.

[/quote]

...voisi ihan hyvin jatkaa senkin opettelemista, että niillä välitunneilla voidaan leikkiä sellaisia leikkejä, johon muut pääsee mukaan. Onko se jotenkin niin tärkeä kehitysvaihe, että mitään muuta leikkiä ei niinä vuosina (eli käytännössä koko ala-asteaikana) voi kouluaikaan olla? Minusta ei ole niin tärkeä kehitysvaihe että kaikilla pitäisi olla oma bestis ja muitten kanssa ei tarvitse leikkiä, päinvastoin enemmän oppii ihmisistä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä ja oppii myös tuntemaan itsensä paremmin, jos joutuu ja pääsee tekemisiin ison porukan kanssa eikä linnoittaudu sen yhden bestiksen kanssa yhteen nurkkaan. Sitä paitsi ne bestikset vaihtuu kyllä useaan kertaan, ja paljon helpompaa on sekä pysyä ystävinä sen parhaan kaverin kanssa, että tarvittaessa löytää uusi bestis sekä säilyä inhimillisissä sen edellisen bestiksen kanssa ryhmässä, jossa ollaan paljon tekemisissä myös muiden kanssa eikä niin tiukasti nivouduttu erillisiksi bestispareiksi. Eli mielestäni sellainen bestis-ajattelu johtaa helposti siihen, että luokan tyttöjen välillä leimahtaa mitä ihmeellisimpiä riitoja ja on pakko valita jotain puolia.



Kyllä minustakin oli "kivaa" olla vaan kahdestaan kulloisenkin parhaan kaverin kanssa, mutta ihan tasan tarkkaan tiesin jo silloin että siihen liittyy myös sitä valtadynamiikkaa, että ei leikitä yhden kanssa, tai ei haluta että oma kaveri alkaa leikkiä kenenkään muun kanssa. Siihenhän se tärkeä suhde sitten kaatuu, kun se kaveri haluaakin leikkiä jonkun muun kanssa, joten sitä ei tietysti haluta päästää tapahtumaan. Ei tietysti koko aikaa ole mitään salaliittoa käynnissä, enimmäkseen varmasti on vain kyse siitä, että kerta kaikkiaan viihdytään yhdessä eikä kyse ole muiden ulkopuolelle sulkemisesta, mutta välillä sitä ikävämpää puoltakin sitten on.

Päinvastoin se on tyttöjen luonnollinen tapa leikkiä. Pojat leikkivät mieluiten vähän isommissa ryhmissä, mutta tytöille on tyypillistä juuri bestiksen etsiminen. Siinä ei ole mitään vierasta, vaan useimmat toimivat luontevimmin juuri siten.



Eri asia on sitten se, että ketään ei pitäisi syrjiä eikä kiusata. Mutta jos tytöltä kielletään luonnollinen "pariutuminen" bestiksen kanssa niin se on henkistä väkivaltaa.

vain sen takia, ettei hänelle tulisi paha mieli.

Jos olen yksikseni heittelemässä, tarjoan tikat naapurille ja poistun paikalta jos minä en tunne erityistä kutsumusta jutella juuri tämän naapurin kanssa.

Samoin on lastenkin kanssa. Jos omalla lapsellani on yhteisellä pihalla kaveri, heidän ei ole pakko otta leikkiin ketään muuta. Yhteisillä alueilla on lupa olla myös yksikseen tai vain oman kaverin kanssa. Oli kyse sitten aikuisista tai lapsista.

Koulussa kaikki pitää ottaa mukaan mutta vapaa-ajalla saa valita kaverinsa.

Enhän minäkään "leiki" kaikkien naapurieni kanssa, miksi lapsenikaan pitäisi leikkiä kaikkien naapurien lasten kanssa?

Tai jos tässä on poikien äiti kyseessä, niin laitetaan sitten joidenkin äitien asennetta. Jos naapuri kysyy, kun heität tikkaa taloyhtiön julkisella pihalla, että saisiko hänkin heittää tikkaa sinun kanssasi, vastaatko oikeasti, että et. Me ei haluta sua mukaan. Julkisilla paikoilla esim. hiekkalaatikot, nurmikentät jne. on mielestäni epäkohteliasta ja tietynlaista kiusaamista olla ottamatta yhtä lasta leikkiin vain, koska " ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa". Niitä kahdenkeskisiä leikkejä voi leikkiä kotona, omassa pihassa tai isommat lapset voivat paeta vaikkapa metsään. Mutta jos julkisella paikalla pelataan palloa ja kielletään yhtä lasta tulemasta mukaan peliin, niin se on kiusaamista.

Muutama vuosi sitten hiekkalaatikolla tapahtui seuraavaa: kaksi pientä tyttöä (3-vuotiaita) leikkivät ämpäreillä ja hiekkamuoteilla. Leikki ei ollut sen kummempaa kuin vain, että vierekkäin täyttivät ämpäreitä. Oma poikani leikki hiekkalaatikon toisella puolella. Hiukan nuorempi tyttö tuli äitinsä kanssa paikalle ja yritti tulla tyttöjen viereen, jolloin toinen tytöistä tokaisi, että me ollaan tässä eikä leikitä sun kanssa. Sun pitää mennä kauemmaksi. Kummankaan tytön äideistä ei reagoinut mitenkään, vaikka hyvin kuulivat. Tämän pienemmän tytön äiti oli kovin nuori ja näytti siltä, että voisi purskahtaa itkuun lapsensa puolesta. Minä sitten ehdotin, että tyttö voisi leikkiä poikani kanssa, koska pojallani ei ole leikkikaveria. Tähän tyttö tokaisi, että enkä kun se on poika...

Että tällaista kasvatusta! Sanotaan pojista ja näiden käytöksestä mitä tahansa, niin harvemmin törmätään tällaiseen käytökseen. Tämä on mielestäni aivan selkeää kiusaamista, ja kun vanhemmat eivät puutu, on se vanhempien hyväksymää kiusaamista, joka jatkuu sitten isompana.

mutta vanhemmat ja opettajat jne voivat ohjata siihen suuntaan, että ei pariuduta niin tiukasti, vaan pystytään vielä toimimaan muullakin tavalla ryhmänä. Tuleehan sitä väkisinkin kouluaikana sitä pariutumista, kun tehdään ryhmä- tai paritöitä tai jonotetaan ruokaa tai valitaan istumapaikkoja jne jolloin mieluusti sen bestiksen kanssa ollaan vierekkäin, mutta ei se tarkoita että välitunneilla pienten lasten pitäisi nyhjöttää umpimielisinä pareina koska se on niin luontaista. Olisi hienoa jos välitunneilla olisi RYHMÄHENKEÄ kasvattavia leikkejä, joihin kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Tulisi samalla liikuntaa oppilaille. Ja tosiaan vapaa-aikana ei tuollaisia ryhmiä yleensä luontaisesti enää synny, jos ei sitten asuinalueen lapset kulje laumana pihoilla leikkimässä (tällöinkään minusta ei yksi saa sabotoida sitä laumaa valitsemalla bestiksen joka ei saa leikkiä muiden kanssa, vaan jos ollaan isossa porukassa niin keksitään yhteisiä leikkejä), mutta siis yleensä koulun ulkopuolella leikitään pienemmissä porukoissa, joihin on valikoitunut kaverit muilla perusteilla kuin koulussa.

Mutta kaikkia täytyy vaan sietää ja heidän kanssaan olla. Ja täytyy myös antaa lupa olla kahdestaan bestiksen kanssa.

että pk:ssa, koulussa tai taloyhitömme pihalla ketään ei saa jättää ulkopuolelle, mutta taidan alkaa opettaa toisin, ei siitä mitään hyötyä ole, kun niin moni opettaa toisin :)

monet tämän palstan äideistä kasvattavat itsekkäitä ja empatiakyvyttömiä lapsia.



Ja nämä "ei muiden lasten asiat meille kuulu" vastaukset osoittavat miten kusipäisiä jotkut vanhemmat voivat olla.

Ja omenahan ei putoa kauas puusta...

kirjoituksesi on kuin omani. Olen opettanut lapselleni juurikin samoin, mutta oma eskarilaiseni on nyt selkeästi jäänyt luokkansa tyttöporukan ulkopuolelle. Kaikilla on jo se "pari" ja tyttöni on kotipiirissä tottunut leikkimään isossa poikalaumassa, eli ei oikein ymmärrä tätä "pariutumista". Suunnattoman vahingoniloisena mietin, että sitten kun toinen puolisko "pariskunnasta" on kipeä tai matkalla, niin siinähän sitten toinen on orpona ja ihmettelee, kun kukaan ei leiki hänen kanssaan. Eli minusta äidit tekevät karhunpalveluksen lapsilleen, kun rohkaisevat näihin parisuhteisiin.