Opettaako kukaan muu lapsilleen, että on oltava
kaikkien kaveri? Tai ettei kaverille sanota ettei sua oteta nyt leikkiin, kun me halutaan olla vaan kahdestaan? Itse olen yrittänyt opettaa ekaluokkalaiselleni (tytölle), että kaikki on otettava mukaan jne., mutta nyt tuntuu siltä, että olen toimin jotenkin väärin.
Tyttö kertoo toistuvasti, että ei se Jaana voi leikkiä mun kanssa enää, kun Jaana haluaa leikkiä kahdestaan Katrin kanssa. Muutenkin tuntuu oudolta, että joko ekaluokkalaiset "pariutuvat" niin tiiviisti, ettei tosiaan muita oteta esim. välitunti-leikkeihin mukaan. Kaverit jonkin verran tietenkin vaihtuvat, mutta tämä kahdestaan nyhjääminen on minulle jotenkin aivan vierasta. Itse muistan omasta koulunkäynnistäni, että leikimme välitunneilla isolla porukalla ja oltiin tosiaan kaikkien kavereita. Onko tällainen jo taakse jäänyttä elämää?
Mitä te muut opetatte lapsillenne kaveruudesta ja kaverisuhteista?
Terveisin ahdistunut äiti
Kommentit (73)
en minä ihan noin opeta, ei ole pakko leikkiä kaikkien kanssa ja jos on leikki jonkun kanssa niin ei siihen ole pakko ottaa muita mukaan. Saa leikkiä kahdestaan jonkun kanssa, ilman muuta.
Kunhan ei sano rumasti sille, joka pyytää päästä mukaan leikkiin. Sanoo nätisti että ei nyt, me halutaan leikkiä nyt kahdestaan. Se riittää.
Kaikkien kaveri ei ole pakko olla eikä ole pakko leikkiä sellaisten kanssa kenestä ei tykkää, ei kaikki tule toimeen keskenään tai pidä toisistaan.
Mutta rumasti ei saa sanoa, vaan nätisti.
Ihmisen ei ole mikään pakko olla kaikkien kaveri. Ei edes lapsen.
Se, jota ei johonkin porukkaan oteta mukaan on parempi etsiä itselleen oma kaveri. Näin se vaan menee aikuiselämässäkin. Kaikkien kanssa ei syntynyt lapsenakaan kivaa leikkiä, eikä ne kemiat kaikkien kanssa kohtaa aikuisenakaan.
Kohtelias toki voi ja pitääkin olla.
En itsekään halua aikaani viettää kaikkien tuttujeni kanssa,ei ne kemiat aina kohtaa.
vaihtoi juuri koulua kesken tokaluokan kaverisuhteiden takia. Oli liian haastavaa yrittää olla kaikkein kaveri, kun ne "kaikki" vaativat sitä kahdenkeskistä aikaa, eivätkä ymmärtäneet että siskoni halusi joskus olla myös toista koulua käyvien kanssa... tyttöraasu oli aivan poikki siitä kaverirumbasta, ja itse pyysi koulunvaihtoa. Tämä tapahtui vuosi sitten, ja sen jälkeenkin kavereita on riittänyt, mutta ei liikaa :)
Mutta kaikkia pitää kohdella ystävällisesti ja kunnioittavasti. Yritän myös opettaa empatian kautta eläytymään toisten tilanteeseen. Eli leikitään yhdessä jos vain mahdollista. Kiusaavien tai muuten ikävästi käyttäytyvien lasten kanssa ei tietenkään tarvitse kaveerata.
ettei toisia oteta leikkiin ole kiusaamista? Onko teidän mielestä ihan okei, että joku on aina se, jota ei oteta leikkiin? Siis luonnollisesti niin kauan kun se ei ole oma lapsi?!
ap
ei tietenkään ole oikein. Kannustan lapsia olemaan kaikille ystävällinen, ja leikkimään välillä eri ihmisten kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkota, että pakolla pitää leikkiä aina jonkun kanssa. Aikuisten velvollisuus on puuttua tilanteeseen, jos aina joku jää yksin.
ettei toisia oteta leikkiin ole kiusaamista? Onko teidän mielestä ihan okei, että joku on aina se, jota ei oteta leikkiin? Siis luonnollisesti niin kauan kun se ei ole oma lapsi?!
ap
Jos yksi jää leikeistä yli, niin aina pitää ottaa mukaan.
Jos nyt kuvitellaan aikuisten maailmaan tilanne, että työpaikalla yksi jätetään aina pois yhteisistä menoista jne. niin se olisi työpaikkakiusaamista!
Kaikkien kaveri ei tarvi olla, mutta toimeen pitää tulla!
Koulun jälkeen saa itse valita kaverinsa.
Koulu on lasten työtä. Ei töissäkään ole reilua jättää yhtä työkaveria yksin ihan vaan siksi, että ruokatunnilla olisi kivempia aina juoruilla bestiksen kanssa.
Mutta tytöillä tuntuu olevan sisäsyntyistä tuo pariutumine varsinkin tuossa iässä.
Kyllä se siitä helpottaa kun ikää tulee lisää, itsestään.
Koulun jälkeen saa itse valita kaverinsa.
Koulu on lasten työtä. Ei töissäkään ole reilua jättää yhtä työkaveria yksin ihan vaan siksi, että ruokatunnilla olisi kivempia aina juoruilla bestiksen kanssa.
Tää on minusta hyvä linja. Mä opetan, että kaikki otetaan mukaan. Patisi jos on sellainen lapsi, joka aina riikkoo leikin tai kiusaa.
Olen opettanut monta kertaa eka- ja tokaluokkaa. Niin pienten kohdalla olen aina pitänyt sääntönä sitä, että välituntileikeissä on otettava kaikki halukkaat mukaan. Välitunti on lyhyt hetki, ja leikkiä voi aina muokata sen verran, että yksi mahtuu mukaan. Se on sitten eri asia, jos joku tahallaan sotkee leikin, eikä esim. leiki sovittujen sääntöjen mukaan.
Yksi kiusaamisen muoto on juuri tuo porukan ulkopuolelle jättäminen. On hirmu surullista, että täälläkin monen mielestä on ihan ok sanoa yhdelle: "Me ei leikitä nyt sun kaa:" Juuri tytöt on taitavia tällaisessa kiusaamisessa.
Mutta siis ap. Toimit erinomaisesti, kun opetat lapsellesi joustavuutta leikkitilanteissa. Ota opeen yhteyttä, jos lapsesi toistuvasti kertoo jäävänsä yksin. Pienet ekaluokkalaiset tarvitsevat vielä paljon ohjausta leikeissäkin.
Käyttämäni leikkisääntö on aina käytössäni luokan kanssa koulupäivän ajan. Se, mitä lapset tekevät vapaa-ajalla, ei minulle kuulu. Olenkin sanonut, että koulun jälkeen voi sitten sopia kaverin kanssa leikeistä kahdestaan. Koulussa se ei kuitenkaan käy päinsä.
Jos lapset leikkivät ryhmässä (esim. > 3-4 lasta), olen sitä mieltä, että leikkiin haluava täytyy ottaa mukaan. Muuten on kyse syrjinnästä eli kiusaamisesta.
Poikkeuksena tähän on minusta se, että jos joku ei noudata pelin sääntöjä, tahallaan rikkoo leikkiä tms, hänet saa jättää ulkopuolelle, jos ei usko vaikka asiasta olisi huomautettu.
Kahdenkeskeisiin leikkeihin taas minusta ei ole pakko ottaa kolmatta (neljättä), minusta lapsilla täytyy myös olla mahdollisuus leikkiä kaksinkin.
Hienoa ja toivottavaahan toki on, että se kolmaskin otettaisiin mukaan, mutta ainakin joskus täytyy olla mahdollista saada olla vain kaksin.
Toisten tunteet pitää kuitenkin aina ottaa huomioon, välinpitämätön ei saa olla, saatikka epäystävällinen tai töykeä.
että eskarin pihalla kenellekään ei sanota "ei", jos joku pyytää leikkiin mukaan. Olen sanonut, että pomotteluun tai määräilyyn ei tarvitse alistua ja yksi ei voi aina saada päättää, mitä leikitään (tällaista on kai vähän esiintynyt). Olen perustellut asian niin, että omastakin lapsesta tuntuisi kurjalta, jos ei otettaisi leikkiin mukaan ja joku ujompi ei välttämättä uskalla toista kertaa mennä keltään kysymään. päiväkodissa tai koulussa ei musta voi vedota siihen, että me leikitään kaksisteen, kaikki on otettava mukaan. Vapaa-ajalla voi sitten päättää, ketä tapailee. Kaikkia ei ole pakko kutsua kotiinsa leikkimään.
mielestäni on itsestäänselvyys, että kotona olemme jutelleet jo pienten lasten kanssa siitä, miten toisten kanssa eletään ja ollaan yhteisössä (esim koululuokka). "Kaikkien kaveri" ei mielestäni tarkoita sitä, että jokaisen kanssa täytyisi olla sydänystävä, onhan vain inhimillistä, ettei jokaisen kanssa synkkaa täysillä. Enemmänkin se tarkoittaa, että ketään ei jätetä ulkopuolelle ja leikkiä voi koulussa yhdessäkin ja koulumatkoilla voi pyytää porukkaan muitakin yksinkävelijöitä eikä aina linnoittautua bestiksen kainaloon. 7.v tyttö ymmärtää tämän ja osaa empaattisesti ajatella muitakin.
Koulun jälkeen saa itse valita kaverinsa.
Koulu on lasten työtä. Ei töissäkään ole reilua jättää yhtä työkaveria yksin ihan vaan siksi, että ruokatunnilla olisi kivempia aina juoruilla bestiksen kanssa.
Tää on minusta hyvä linja. Mä opetan, että kaikki otetaan mukaan. Patisi jos on sellainen lapsi, joka aina riikkoo leikin tai kiusaa.
Koulussa kaikki pitää ottaa mukaan mutta vapaa-ajalla saa valita kaverinsa.
Enhän minäkään "leiki" kaikkien naapurieni kanssa, miksi lapsenikaan pitäisi leikkiä kaikkien naapurien lasten kanssa?
juuri tuota, että kaikkien kanssa olisi tultava toimeen, eihän kaikkien kanssa tietenkään bestiksiä tarvitse olla. Kuitenkin on kyse aika pienistä lapsista, joiden käyttäytymiseen on mahdollista vielä vaikuttaa. Jotenkin aika surullista tämä tällainen. Ajatteletteko vanhempina, että kunhan minun lapsellani on paras kaveri, niin kaikki on kunnossa? Muista ei tarvitse välittää. Aika julmaa mielestäni, mutta ehkä tällaiset lapset selviävät sitten tästä elämästä paremmin.
ap
Kävin eskaria ja ala-astetta 80-luvun lopulla eivätkä vanhempani koskaan puuttuneet siihen, oliko minulla ystäviä vai ei, eivät koskaan patistaneet leikkimään toisten kanssa tai pyytäneet toisia ottamaan minua mukaan. Oli hankittava ne kaverit itse ja oltava mukava että saisi kavereita. Ja sainhan minä, löysin itse sopivia.
Ei se ole minusta vanhempien asia järjestää noita asioita.
päiväkodin pihalla voi leikkiä kaksistaan ja sanoa muille, että ei pääse mukaan, kosk atähän leikkiin mahtuu vain kaksi:
Jos oma lapsenne on se, joka jää yksin, onko edelleen ok, että kaikki muut leikkivät kaksistaan eivätkä ota teidän lasta leikkiin mukaan? Mitä jos lapsia on pariton määrä ja juuri teidän lapsi on se pariton?
en minä ihan noin opeta, ei ole pakko leikkiä kaikkien kanssa ja jos on leikki jonkun kanssa niin ei siihen ole pakko ottaa muita mukaan. Saa leikkiä kahdestaan jonkun kanssa, ilman muuta.
Kunhan ei sano rumasti sille, joka pyytää päästä mukaan leikkiin. Sanoo nätisti että ei nyt, me halutaan leikkiä nyt kahdestaan. Se riittää.
Kaikkien kaveri ei ole pakko olla eikä ole pakko leikkiä sellaisten kanssa kenestä ei tykkää, ei kaikki tule toimeen keskenään tai pidä toisistaan.
Mutta rumasti ei saa sanoa, vaan nätisti.