Meillä ei ole varaa kuin yhteen lapseen
Mies ei tunnu ymmärtävän, että meillä ei ole varaa enempää kuin yhteen lapseen. Yhteenlasketut nettotulot (silloin kun kumpikin on töissä) ovat 4000. Yhden lapsen kanssa sillä vielä pärjää ihan hyvin, mutta asuminen täällä pääkaupunkiseudulla on kallista, ja useampi lapsi tarkoittaisi että täytyisi muuttaa isompaan asuntoon. Samalla kun itse joutuisin olemaan useamman vuoden pois työelämästä. Jos näillä tuloilla täytyisi elättää useampi lapsi, kyllä se menisi kituuttamisen puolelle. Eikä omiin harrastuksiin (tai edes lasten harrastuksiin) jäisi varaa. Mielestäni olen vain realisti.
Kommentit (62)
Meillä varmasti olisi varaa toiseenkin, jos niin haluttaisiin. Nyt on kuitenkin saatu asuntovelattomaksi ja yhden lapsen kanssa se on meille just passeli. Rahaa jää matkusteluun ja muuhun. Toinen lapsi tarkottaisi isompaa asuntoa ja velkaa ja tulojen tippumista, joten ymmärrän hyvin, että asiaa mietitään myös taloudelliselta kannalta.
Itse ihmettelen suuresti miten ihmiset tekevät lapsia tilanteeseen, jossa ei ole mahdollista huolehtia heidän perustarpeistaan kunnolla. Enkä tarkoita kalliita harrastuksia tai matkustelua, ne eivät liene lapselle mitenkään välttämättömiä vaan ihan perusasioita: ravitsevaa ruokaa ja ehjiä, tarkoitukseen soveltuvia vaatteita esim. kunnolliset toppavaatteet talveksi, jne.
Itse ihmettelen suuresti miten ihmiset tekevät lapsia tilanteeseen, jossa ei ole mahdollista huolehtia heidän perustarpeistaan kunnolla. Enkä tarkoita kalliita harrastuksia tai matkustelua, ne eivät liene lapselle mitenkään välttämättömiä vaan ihan perusasioita: ravitsevaa ruokaa ja ehjiä, tarkoitukseen soveltuvia vaatteita esim. kunnolliset toppavaatteet talveksi, jne.
Mekin olemme kuulleet negatiivista kommenttia tästä yhden lapsen politiikasta, että olemme kylmiä, rahanahneita ja itsekeskeisiä julmureita. Mielestäni on kylmempää ja julmempaa tehdä lapsia tilanteeseen, jossa niitä ei ole varaa elättää.
Vaikka asuminen maksaisi 1500 € niin silti on 2500 € käytössä.
Meillä ei vielä lapsia, mutta itse samaa mieltä, että muuhunkin elämiseen mm. matkusteluun pitää jäädä rahaa. Harkitsemme juuri esikoisen yrittämistä ja kauhistuttaa kuinka selvitä taloudellisesti äitiysloman ajan, varsinkin kun on tottunut matkusteluun ja tekemään ostoksia sen enempää suunnittelematta. Nettotulomme ovat n. 4000 euroa/kk töissä ollessamme, mutta äitiysloman aikana tulot tipahtaisivat n. 3 200 euroon/kk. Tästä summasta kun maksetaan vuokra + sähkö+ vesi yht. n. 500 euroa(toki asunto pitäisi vaihtaa suurempaan nyt vain 63 m2 kaksio), auton bensa ja vakuutukset n. 500e/kk, ruoka, vauvan hankinnat ym. Äitiysloman ajan voisi tulla kituuttamalla toimeen (varsinkin jos ostaisi oman asunnon ja maksaisi pelkkiä korkoja), mutta entäs jos haaveilisi hoitovapaasta, kunnes lapsi olisi vuoden ikäinen? Eikös jossakin ohjelmassa ollut, että lapseen menee rahaa täysi-ikäisyyteen mennessä n. 50 000 euroa.
mutten oikein osaa laskea noita lapsen kustannuksia. Pienet lapset kuluttavat aika vähän, ja varsinkin tälle kolmannelle olisi kaikki valmiina, jos ei haluaisi uutta ostaa.
Ymmärrän toki, että isommat lapset kuluttavat enemmän, mutten siltikään osaa laskea lapselle hintaa. Ajattelen niin, että kymmenen vuoden kuluttua, kun lapset on teinejä, on asuntokin maksettu ja sikäli elämiseen jää enemmän rahaa.
Meillä on nyt kolme lasta ja lisääkin saisi tulla.
Meillä kaksi lasta, nettotulot tällä hetkellä 3500e+lapsilisät 220e (mies tällä hetkellä koulutuksessa ja tosi huono palkka), asumiskuluihin menee n.1200e/kk, lasten tarha yht. 550e/kk ja perheellämme kaksi autoa kun ei yhdellä pärjätä. Ei siinä paljoa jää ylimääräistä, mutta hyvin pärjätä. Ruokaa ja vaatteita on riittävästi eikä muutenkaan ole puutosta mistään :)
Itse tajusin vasta jälkikäteen miten kalliiksi iltatähti tulee. Kaiken sen vaivan ja rahan arvoinen hän tietysti on, mutta ihmettelen vieläkin, missä kohti laskelmat menivät pielen. Ehkä siinä, kun isommat lapset kuluttavat jo niin paljon eikä heille enää löydy hyvää harrastus- ja käyttökampetta käytettynä ja samalla kun heidän kulunsa kasvoivat rajusti, tulot pienenivät.
Ratkaisu on se, että äiti tinkii meikeistä, kampaajasta, vaatteista jne :) Eikä matkustella...
Keskusteluhan on yleensä vastavuoroista.
Minun korvaani niin ap:n kuin teidänkin tilanne kuulostaa siltä, että haluatte pitää kiinni tietystä elintasosta ettekä halua laskea sitä, ainakaan liikaa, lapsen/lasten vuoksi. Kyllä se voi myös jonkinlaisena itsekkyytenä näkyä ihmisille. Ts. oma kuluttaminen on niin tärkeää, ettei edes lapsen vuoksi halua siitä tinkiä.
Mutta sitähän se elämä on, valintoja.
Kolmaskin mahtuisi kuvioon jos halua olisi.
Meillä noilla tuloilla elätettiin viittä lasta, oli kalliita harrastuksiakin, vaatteet olivat tarkoituksenmukaisia ja vähän matkusteltiinkin. Ei tarvinnut kituuttaa.
Esim. vaatteita tarvitaan paljon. Meillä käytetään myös vanhoja, mutta ihmettelen, jos joku aina saa käytettynä tai löytää kirpparilta juuri sopivan kokoiset vaatteet. meillä on tosi pitkä poika ja tähän asti on joka syksy ja kevät pitänyt laittaa koko vaatevarasto uusiksi, koska vanhat ovat jääneet pieniksi. Toppavaatteet, sisävaatteet, kengät... kyllä niille hintaa tulee, vaikka ei ostaisi kalliimmasta päästä. Ja lapsellakin on oltava useammat kengät ja useampia vaatteita. Ja mielestäni on oltava myös siistimpiä vaatteita, verkkareissa ja toppahaalarissa ei mennä joka paikkaan.
Myös harrastukset maksaa. Meillä nyt lapsella harrastus, joka on 35 euroa kuussa, eli ei sekään sieltä kalliimmasta päästä.
Ja päivähoito 250. Tosin eskarilaisella se vähän tippuu.
Matkustelu lasten kanssa on kalliimpaa, tosin se nyt ei ole mitenkään pakollista, mutta mukavaa kuitenkin.
Toki lapset ovat sen rahan arvoisia! Mutta en ymmärrä niitä kommentteja, että ei lapsi mitän juuri kuluta tai kaksi menee siinä kuin yksikin.
no ihan kohtuulliset on tulot teillä, mutta taitaa menot sitten olla humputtelun luokkaa. Alle tuhannen euron vuokralla saa yli 80 neliön uusia saunallisia kolmioita esim herttoniemestä eli teilläkin jäisi asumiskustannusten jälkeen 3000 euroa muuhun elämiseen. plus sitten lapsilisät.. Tietysti jos pitää olla se kallis omistusasunto ja asua vaikkapa westendissä, niin asumiseen saatte menemään puolet tuloistanne.
itse monen sisaruksen perheessä kasvaneena kyllä säälin niitä lapsia, jotka elävät ainoana lapsena, vaikka kuinka saisivat kaiken materiaalisen mitä vaan voi kuvitella. Se kun ei rakkaita sisarussuhteita voi missään määrin korvata.
Esim. vaatteita tarvitaan paljon. Meillä käytetään myös vanhoja, mutta ihmettelen, jos joku aina saa käytettynä tai löytää kirpparilta juuri sopivan kokoiset vaatteet. meillä on tosi pitkä poika ja tähän asti on joka syksy ja kevät pitänyt laittaa koko vaatevarasto uusiksi, koska vanhat ovat jääneet pieniksi. Toppavaatteet, sisävaatteet, kengät... kyllä niille hintaa tulee, vaikka ei ostaisi kalliimmasta päästä. Ja lapsellakin on oltava useammat kengät ja useampia vaatteita. Ja mielestäni on oltava myös siistimpiä vaatteita, verkkareissa ja toppahaalarissa ei mennä joka paikkaan. Myös harrastukset maksaa. Meillä nyt lapsella harrastus, joka on 35 euroa kuussa, eli ei sekään sieltä kalliimmasta päästä. Ja päivähoito 250. Tosin eskarilaisella se vähän tippuu. Matkustelu lasten kanssa on kalliimpaa, tosin se nyt ei ole mitenkään pakollista, mutta mukavaa kuitenkin. Toki lapset ovat sen rahan arvoisia! Mutta en ymmärrä niitä kommentteja, että ei lapsi mitän juuri kuluta tai kaksi menee siinä kuin yksikin.
heh, no se etu tässä itselläni siitä, että minulla on monta sisarusta :) meidän ei ole ensimmäisen vuodenkaan aikana tarvinnut ostaa esim mitään vaatteita lapselle, kun sisarukset on innolla tuoneet kaikki omien vauvojensa vanhat sen lisäksi kun niitä on saatu myös vauvalahjana ihan uusia. Eikä ne todellakaan ole mitään kuluneita ja vanhoja, vaan mua ihan harmittaa, kun ei me keretä ees kaikkia lapsella käyttää. siistejä, hyvälaatuisia merkkivaatteita, kuten d&g mekkoja, gappia jne.
ja sitten nämä vaatteet lähtevät meiltä tietysti taas seuraavan sisaruksen lapsen perhettä ilahduttamaan.
että jotkut laskee lapselle jonkin "hinnan" :O
Mun arvoihin ei kuulu laskeskella, paljonko lapsi tulee maksamaan. Me haluan lapsia paljon (ja muutama niitä jo onkin). Ei tulisi kuuloonkaan, että me alkaisimme miehen kanssa laskeskella, että ei tehdä enää kun "ei ole varaa". Kyllä siinä silloin on jotain muuta, että ei tosiaan halua jostain muusta syystä lisää lapsia. Jos oikeasti haluaa enemmän lapsia, ei silloin rahat paina mitään siinä vaakakupissa.
Jokaisella on tietenkin oikeus haluta just niin monta lastan kuin haluaa. En sano sitä, että ihmiset jotenkin tekee väärin, että haluaa vain sen yhden lapsen. Se on jokaisen oikeus, mutta ei siinä voi rahaan vedota. Ihan kuin laskisi jonkin hinnan ihmiselämälle :O :(
päälle sitten tietysti neljän lapsen lapsilisät n. 500 euroa, ja ihan hyvin pärjätään täällä Helsingissä, isossa asumisoikeusrivarissa oikein hyvällä asuinalueella.
Tulot on kyllä ihan kohtuulliset maaseudulle, mutta ainahan on varoteltu kuviosta tulot tippuvat ja menot kasvavat. Totta kai tulot tippuvat tilapäisesti jos perheeseen syntyy lapsi ja myös menot kasvavat. Minut on pienestä asti opetettu, että taloutta ei saa laittaa liian tiukalle ja elää ns. yli varojen ja aina on laitettava säästöön pieniosa tuloista. Eikä asuntokaan, jollaista etsimme ole mikään hienostoalueelta. Ihan peruskuntoinen kolmio saunalla n. 80 m2 rivarista riittäisi. Hinta täällä päin n. 65 000 euroa + remontti n. 10 000 euroa. Lainaa jäisi n. 30 000 euroa, joka on aika kohtuullinen määrä, jos ajatellaan yksi lapsista perhettä. Hirvittää vain ajatus lainasta, kun toinen ei ole töissä.
Meillä ainakin on laitettu rahaa säästöön sen varalle kun toivottavasti jään jossain vaiheessa äitiyslomalla ja hoitovapaalle.
Ajattelin myös tehdä jonkin verran töitä hoitovapaan ohessa ja siten lisätä tuloja. Menothan oikeastaan vähenee vauvan kanssa kotona olessa, työmatkat,leffat, ravintolassa syömiset, shoppailemiset ym. vähenee kuitenkin luonnostaan.Vauvan ruokaan ei kuitenkaan ensimmäiseen 6kk mene rahaa lainkaan jos imettää, vaatteita tosiaan yleensä saa tutuilta enemmän kuin tarpeeksi ja isompiin hankitoihin on säästötilillä rahaa.
Tosin lapsia ei siis vielä yhtään. Mutta maksimissaan yksi on varaa "hankkia". Tämä on monelle kauhistus sanoa tämä ääneen, kuulee kommentteja tyyliin: "onpas kylmää ja laskelmoivaa", "onpas raha teille tärkeää" ja "Suomessa on niin hyvä sosiaaliturvajärjestelmä ettei nälkään kuole".
Että silleen.