Antaisitteko anteeksi pettämisen?

Juu. Olen tajunnut, että tuo syyllistäminen liittyy omaan syyllisyyteen. Koska se on pahentunut ekspotentiaalisti.

Mies kyllä syyttää minua siitä, että olemme siinä tilanteessa, että välissämme on toinen nainen (hän siis myöntää, että välissämme on toinen, mutta ei myönnä "suhdetta"...kuulostaa oudolta).



Tähän mennessä siis olen ollut valmis joustamaan, mutta se luottamus, se luottamus.



Nyt täällä jo suunnittelen, että heti ensi tilassa vaihdan nimeni! Olen jo näin pitkällä.



ap

mutta kirjoitelkaa! Palaan myöhemmin.



ap

ihan totta. Niin minunkin mieheni teki. Keksi kaikenlaisia viattomia syitä viesteille, chatille ym. Vaikka näin omin silmin, niin valehtelu jatkui ja jatkui. Lopulta mies oli itsekin niin hajalla, että oli pakko myöntää totuus ja kun raivosin hänelle kuin hullu. Silloinkin myönsi vain yhden panon, vaikka todellisuudessa niitä lie enemmän. En tiedä vieläkään paljonko, mutta en oikeastaan välitäkään. Kuitenkin kyseessä on järjestelmällinen suhde, eikä satunnainen hairahdus.



Se ottaakin päähän, että miten kykeni kirkkain silmin valehtelemaan päin naamaa... Vieläkin v**taa kun ajattelen sitä. Argh!



Nro jotain, joka kysyi kauanko olet tiennyt.

Itse en antaisi, mutta niinkuin joku sanoikin, miettimiselle pitäisi todennäköisesti antaa jonkin verran aikaa kuitenkin. Jos mies ei tunnusta kun suoraan kysytään tai pyydetään keskustelemaan asiasta kuin kaksi aikuista, itse en jäisi miettimään kovinkaan pitkäksi aikaa. Mutta jos mies tuntuu katuvan, ja itse tuntee itsensä edelleen rakastetuksi, tietysti voi yrittää. (vaikka itse en todennäköisesti yrittäisi, tahdon kuitenkin vierelleni lujan miehen joka ei ihastuksesta hätkähdä)



Lapsien takia kannattaa ehdottomasti erota, jos suhde tekee onnettomaksi. Itse olin 8-vuotias kun vanhempani erosivat. Eron jälkeen minulla oli etäinen suhde isääni monta vuotta, mutta nykyään olen erittäin läheinen molempien kanssa ja olen äärimmäisen ylpeä äidistäni, joka uskalti tavoitella omaa onneaan sen sijaan että olisi onneton lasten takia. (Kyseessä ei kuitenkaan ollut käsittääkseni pettäminen vaan ihan muut asiat)

Rakastan vanhempiani ja olen huippuylpeä molemmista sekä onnellinen kun näen heidätkin onnellisina, nykyään molemmat uusien kumppaneiden kanssa, joista myöskin välitän kovasti.

Mitään negatiivista en vanhempieni erosta osaisi sanoa. Kaikki ovat onnellisia ja uusien kumppaneiden ansiosta meillä on vain isompi perhe. :)

Siis sellaisen, että mies on jo useamman kuukauden ollut rakastunut toiseen?

Jos mies yrittänyt piilotella tekemisiään ja jäänyt kiinni?

Jos mies lupaa yrittää (mahdotonta katkaista kokonaan, koska näkee jatkuvasti) katkaista suhteen?

Takana pitkä liitto, taustaltaan vahva poislukien viime vuosien etäisyys. Ja alakoululaisia lapsia.

Miksi antaisitte anteeksi?

Miksi ette?

sellaista, jota olisi minulta piiloteltu, peitelty, ja jota mies ei uskois pystyvänsä katkaisemaan (siis sitähän tuo "lupaa yrittää" tarkoittaa, ettei usko pystyvänsä). Ja mies ois "rakastunut": Ei mun mies ole rakastunut muihin kuin muhun.

Sen sijaan satunnaisen seksisuhteen, josta saan tietää heti ja peittelemättä ja jolla ei ole tunnemerkitystä, voisin antaa anteeksi ja olen antanutkin. Tai oikeastaan siinä ei ole edes erityistä anteeksiannettavaa. Se on vaan seksiä, miellä on tässä avioliitossa tärkeämpiäkin asioita.

vaikea ei ois, nii lasten takkia on turha yritää ja pysyä yhessä. Lapset aavistavat aika hyvin jos vanhemmilla on joku huonosti ja lapset kärsivät sen takki. Kyllä aluks yritäisin antaa anteeks lähinä itsensä ja tunteiden takkia, mut jos miehelle ei mee perille, nii ei voi mitää ku kunnioita ittes ja ota eron! Kyllä yksinhuoltajana pärjä! Mun mies on nyt armejas ja meillä on ihan pieni 2 kk vauva, ja oon ollu alusta lähtien iha yksin vauvan kaa, nii voin kyllä sanoa et jos jotai käy, nii mä kyllä selvin yksin lapsen kaa.. Pitää myös kunnioita ittes, jos mies ei kunnioita, nii kunnioita edes sinä itsensä

Jos ehti viestinkin pyyhkiä pois, niin arvaahan sen keneltä se tuli. Oon käynyt läpi samanlaisen helvetin, kyseessä oli vain paljon pidempi suhde ja hyökkäys toisen naisen puolelta minua vastaan. Se oli aivan hullua aikaa, kaikki oli sekaisin. Mutta sitten tuli vahvuus ja sanoin miehelle, että kotiin voi tulla ainoastaan hakemaan tärkeimmät henk.koht. tavarat. Muut tavarat viikon päästä. Mies murtui kuin pikkulapsi ja itki, että etteikö hän saa enää tulla kotiinsa. Sivusuhde päättyi siihen paikkaan. Otin miehen takaisin, mutta anteeksi anto on jatkuvaa työstämistä. Pariterapiat, yksilöterapiat, kaikki keinot otettu käyttöön. Aika näyttää miten meidän käy.

Toisaalta jos katkaisisi suhteen kokonaan tai haluaisi oikeasti jatkaa perhe-elämää, voisin yrittää. Mutta epäilen ettei enää onnistuisi. Luottamus on kaikkein tärkeintä, jos sitä ei ole ei voi olla suhdettakaan. Elämä ei kutenkaan lapsiperheenä ole näin yksinkertaista, ja toivon etten joudu koskaan tällaiseen valintatilanteeseen.