Antaisitteko anteeksi pettämisen?

olen epäillyt miehelläni pitkään vipinää. Heinäkuussa vannotin, että mitä ikinä tapahtuu, niin rehellinen pitää aina olla. Mies lupasi, että juu, tietysti.



Olen täysin varma, että hän on ollut jatkuvasti epärehellinen. Mikäli meillä ei olisi lapsia, en voisi yhtään jatkaa. Pitääkö minun jatkaa lasten takia...?



ap

Nro 8/9 taas täällä. Odotin itse exältäni koko ajan jotain kunnon katumusta tai anteeksiantoa, mutta hän oli rakastumisen tunteessaan niin sekaisin, ettei oikein kyennyt kuin rypemään omassa kriisissään ja säälitteli oikeastaan enemmän itseään kuin minua. Hän mietti sitä, kumpi nainen mahtaa rakastaa häntä enemmän, ja kumman luona hänellä olisi varmempi tulevaisuus, ettei nainen heittäisi pihalle ;).



Paljon siis kiinni on juuri miehestä, ja yleensä parisuhteen vahvuudesta, ja toki tuossa tilanteessa on mahdollisuus myös omaan (uuteen) pohtimiseensa, onko tuo ihminen se, jonka kanssa tosiaan haluaa loppuelämänsä vielä elää. Itse en ollut siitä muutenkaan ihan varma, eli koin, että olin itsekin jollain tavalla tyytymätön parisuhteeseemme ja esim. keskusteluidemme syvyyteen ja henkiseen läheisyyteen. Pelkän seksihairahduksen olisin kai voinut antaa helpommin anteeksi kuin tämän kunnon suhteen.



Itse kasvoin tosiaan myös henkisesti valtavan paljon, kuten ap kertoi tapahtuneen. Loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen, että meille tuli tuo kriisi. Elän paljon täydempää ja tunteikkaampaa elämää nykyisin. Ja jos olisimme pystyneet jatkamaan yhdessä, luulen, että meilläkin olisi aiempaa parempi keskusteluyhteys. Opimme tuon kriisin aikana avoimesti puhumaan keskenämme, joka on edelleen hyvä asia lasten asioista sovittaessa.

En jaksa nyt läpikäydä aivan kaikkia seikkoja mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuo on ollut hyvä päätös, siis anteeksiantaminen.

Ei sitä kyllä koskaan unohda, sen voin sanoa, mutta kun asia on murehtittu ja märehditty ja läpikäyty pienintäkin yksityiskohtaa myöden, se on jo niin loppuunkäsitelty ettei pahemmin haittaa tai edes tule mieleen.

Meillä tuota läpikäymistä kesti reilun vuoden. Olen vakaasti kuitenkin sitä mieltä että se kaikki kiukku, epätoivo, huuto, puhuminen, keskusteleminen ja puhuminen oli tärkeää jotta asian ylitse päästiin. kiitos siitä miehelleni että jaksoi läpikäydä tämän (vaikka itse sen aiheuttikin) sillä tiedän että siinä oli rangaistusta kerrakseen.

Kävimme myös terapiassa mutta en tiedä oliko siitä niin kovasti apua.

Lisäksi opin paljon itsenäisemmäksi ja vahvemmaksi ja itsetuntoni on aivan toista luokkaa kuin silloin ja sitä ennen : ) Kuulostaa hassulle mutta olen kasvanut itse ihmisenä.



Nyt parisuhteemme voi todella hyvin ja osaamme mielestämme puuttua ongelmiin ajoissa ja fiksata ne kuntoon. Pettäminen on mielestäni oire jostakin ja väärä tapa toimia ongelmien edessä.



Kerran ihminen voi erehtyä, mutta olen vakaasti sitä mieltä että virheistä pitää oppia ja samaa virhettä ei tehdä toiste.

Luottamuksen saavuttamien vei oman aikansa.

Enkä ole enää sinisilmäinen, mutta nyt olen kuitenkin onnellinen.

Minkälaisesta pettämisestä oli kyse? Pitkästä sivusuhteesta vain syrjähypystä?



ap

Mielestäni ei pidä pelkästään lasten takia jatkaa. Itse mietin tätä kysymystä aikanaan pääni puhki. Lasten "koti" on kuitenkin hyvä ja turvallinen, rakastava vanhempien parisuhde. Taikka sitten yksittäinen ja onnellinen rakastava vanhempi. Onneton ihminen ei pysty antamaan lapsille sitä, mitä he tarvitsevat. Itselläni tuntuu nykyisin olevan paljon enemmän energiaa lapsilleni, kuin epävarmaa suhdetta ylläpitäessäni.



Toki omat lapsenikin edelleen kaipaavat sitä ydinperhettä välillä, ja ikävöivät isän luona minua ja minun luonani isäänsä. Lasten suhde isäänsä on kuitenkin ihan hyvä, ja isä saisi tavata lapsiaan enemmänkin, jos ehtisi...



Lapset tuntuvat kuitenkin olevan tyytyväisiä, kun minä olen onnellinen, ja luulen, että nyt pystyn antamaan heille uudessa suhteessani hyvää esimerkkiä myös tunteiden näyttämisestä parisuhteessa, ja toisen arvostamisesta ja kunnioittamisesta puolin ja toisin. Avoimuus on myös nyt toista luokkaa kuin aiemmin, asiat nostetaan heti pöydälle ja keskustellaan, on ne sitten aikuisten tai lasten asioita. Luulen, että myös lapseni ovat tässä kasvaneet henkisesti ja oppineet katsomaan elämää ja asioita vähän laajemmin.



Tämä minun näkökulmani asiaan (olen siis nro 8/9)

en ole joutunut tilanteeseen, mutta tiedän itsestäni sen verran, että en voi sietää minkäänlaista epärehellisyyttä ja luultavasti luottamuksen puute ajaisi eroon. En vaan voisi elää sellainen kyttäysmentaliteetti päällä ja tunnustan suoraan että kolahtaisi liikaa mun itsetuntooni, että mä en ollutkaan miehelle se ainoa oikea nainen.



Sanon myös sen, että jos miettii eroa, on kenties parempi erota kun lapset on eskari-ikäisiä, kuin silloin kun ne on esimurkkuja. Ymmärtääkseni (en väitä olevani oikeassa), eskari-ikäiset sopeutuu eroon paljon paremmin kuin yhtenäiseen perheeseen tottuneet hormonihäiriöt. Vai mitä sanotte te, joiden vanhemmat erosi kun olitte lapsia? Vastatkaa te, joiden isä oli kunnollinen.

miehellä oli 4kk kestänyt suhde kun jäi kiinni. Oli jo jättämssä perheensä ja muuttamassa uuden luo. En jäänyt roikkumaan tai ruikuttamaan perään vaan kerroin että joko meidän suhde pannaan kuntoon tai sitten saa panna sitä toista ja suhdetta ihan miten tahtoo... pitää päättää itse. (tiesin meidän suhteen ongelmista ja niitä kieltämättä oli useampikin).

Ehkä se pysäyttikin miehen, koska en jäänty ruikuttamaan vaan sanoin pärjääväni mutta meidän väliset ongelmat on jokatapauksessa selvitettävä, lasten takia.



Tuosta on muuten aikaa aika tasan 6 vuotta ja tänään juuri katselin tuon toisen naisen profiilia feissarissa : ) Elämä jatkuu ja hyvä niin.

Minulla on siis huono omatunto siitä, että jos otan eron. Olenko paha ihminen lapsilleni, jos teen heille tämän?



Fakta on se, että minä pystyn antamaan heille enemmän, kun olen onnellinen. Näissä ongelmissa olen poissaoleva. Lapseni eivät ole kuukauteen edes saaneet kunnon ruokaa... toinen juuri totesi, että on se kumma, kun pitää pelkällä leivällä elää...



Mieheni on kamalan kriittinen ja syyllistävä. Se on aina ollut hänen pahin puolensa. Jos otan eron, saisi lapset ja minä rauhan siitä, ettei voi hengittää vapaasti...

Hassua - mieheni on valittanut juuri samaa liitossamme: ei voi hengittää vapaasti...



Nämä ovat kamalan vaikeita asioita!



ap

Mies tunnusti syyllisyytensä ja hänellä oli tahtoa tehdä oikein. Ja hän pystyi vapautumaan ihastumisen tunteesta.

Harva mies on tällainen, varmaan.

ap

miehellä oli 4kk kestänyt suhde kun jäi kiinni. Oli jo jättämssä perheensä ja muuttamassa uuden luo. En jäänyt roikkumaan tai ruikuttamaan perään vaan kerroin että joko meidän suhde pannaan kuntoon tai sitten saa panna sitä toista ja suhdetta ihan miten tahtoo... pitää päättää itse. (tiesin meidän suhteen ongelmista ja niitä kieltämättä oli useampikin). Ehkä se pysäyttikin miehen, koska en jäänty ruikuttamaan vaan sanoin pärjääväni mutta meidän väliset ongelmat on jokatapauksessa selvitettävä, lasten takia. Tuosta on muuten aikaa aika tasan 6 vuotta ja tänään juuri katselin tuon toisen naisen profiilia feissarissa : ) Elämä jatkuu ja hyvä niin.

Toisaalta olen myös sitä mieltä että kannattaa kaikkensa yrittää ja jos sitten ei toimi niin sitten EI VAAN TOIMI.

Kuitenkin kannattaa molempien tehdä työtä paremman parisuhteen ja ontelmien ratkaisun eteen jotta ei tarvitse sitten koskaan ikinä enää miettiä että MITÄ JOS!

Olin jo varannut ajan, mutta jouduin sen kieltäytymisen takia perumaan.

ap

Toisaalta olen myös sitä mieltä että kannattaa kaikkensa yrittää ja jos sitten ei toimi niin sitten EI VAAN TOIMI. Kuitenkin kannattaa molempien tehdä työtä paremman parisuhteen ja ontelmien ratkaisun eteen jotta ei tarvitse sitten koskaan ikinä enää miettiä että MITÄ JOS!

Joo, näinhän se on, MUTTA



jos ap:n puoliso on kuitenkin vaan antanut suhteen kehittyä ja jatkua, niin se kuuluisa TAHTO ei tällä toista suhdetta kehittelevällä ole riittänyt.



Pitääkö toisen puolison, siis ap:n, siitä huolimatta TAHTOA ja pysyä päätöksessään ja katsoa sivusta, kun toinen antaa ihastuksen vaikuttaa ja antaa suhteen ap:n kanssa, jos nyt ei kaatua, niin ainakin jäädä taka-alalle.



Ei ap voi yksinään tahtoa! Siihen vaaditaan molemmat. Ap pilaa elämänsä ja lastensa elämän siinä samalla.

Meillä oli vähän samantyyppinen tilanne. Päätimme erota ja vaimo muutti pois alkaakseen suhteeseen uuden miehen kanssa. Suhde ei kuitenkaan toiminut ja hän alkoi haikailla takaisin.



Annoin anteeksi ja otin takaisin.

tämä oli vastaus 6:lle

Eli kuinka tuore asia on? Jos olet vasta hiljattain saanut selville, niin totta kai olet ihan romuna. Kestää aikansa että saat asiat käsiteltyä. Itsellä meni ehkä 2 kuukautta ihan maassa. Tein kyllä robottimaisesti hommat, mutta kaikki ilo puuttui.



Ja numero 15, kuulostaa NIIN tutulta. Toivottavasti meidän tilanteemme tulee menemään noin. Itse tunnen olevani jo nyt henkisesti vahvempi, ja itsetunnoltani parempi kuin ennen tätä pettämisjupakkaa. Se on tosi hullua, kuten sanoit! Enää en anna itseäni kohdella miten vain, jotenkin sitä on kai käynyt niin pohjalla, että nyt tuntuu vahvalta. Ja ihan samat sanat, että annoin miehelle vaihtoehdot toinen tai minä, minä en tosiaan katsele kuukausitolkulla jahkaamista. Enkä edes halua häntä tuollaisena.



Itsekin yllätyin vahvuudestani, ja luulen, että se yllätti myös miehen. En jäänyt masentuneena sänkyyn makaamaan vaan puskin raivolla eteenpäin. Sisältä rikkinäisenä tosin, iloinen tai tyytyväinen en ollut. Urheilin kuin hullu, olin dieetillä, laihduin.. Ajattelin, että p***le näytän sille sialle mitä menettää!



No, nyt tilanne on rauhoittunut ja normalisoitunut, mutta kyllä se mieleen tulee koko ajan, lähes päivittäin. Yritän vain aktiivisesti ola ajattelematta sitä, en viitsi tuottaa tuskaa itselleni ehdoin tahdoin. Ja jos mies ei olisi itse ollut myös aktiivinen korjaamaan asioita, en olisi häntä alkanut anelemaan.



Tosin ollessaan itsekin tunnekuohuissaan niin sekaisin, jouduin joustamaan ja antamaan hänelle aikaa miettiä ja saada päänsä järjestykseen, mikä oli äärimmäisen tuskallista minulle. Mutta parin viikon kuluttua pystyimme keskustelemaan asiat halki ensimmäisen kerran. Tämän sekaisin olon takia hän ei myöskään kyennyt ehkä hahmottamaan, mitä hänen pitäisi tehdä, ja siksi jouduin itse ottamaan aika paljon vastuuta ja antamaan hänelle vaihtoehdot, toinen tai minä. Terapiassa sanottiin, että jotkut oikeasti kuvittelee voivansa häilyä kahden ihmisen välillä ikuisuuksia.



Ap, älä tee hätiköityjä ratkaisuja! Lasten takia ei kannata jäädä huonoon suhteeseen, mutta lasten takia kannattaa selvittää asiat joka tapauksessa.

"Ehkä se pysäyttikin miehen, koska en jäänty ruikuttamaan vaan sanoin pärjääväni"



Tällä asialla oli minun exääni juuri päinvastainen vaikutus, eli hän säikähti, etten tosiaan tarvitsekaan häntä ja tuli entistäkin epävarmemmaksi. Miehiä on moneksi... Onnittelut sinulle, jonka mies valitsi perheen!



Et sinä ap ole "paha ihminen", jos otat eron. Minäkin kauan syyllistin itseäni. Kun tätä asiaa veivasimme varmaan vähintään vuoden, niin lopulta nimitäin itse tein päätöksen, etten enempää odottele (suhteen katkaisua tai miehen päätöstä). Mieskin minua syyllisti, kun en enää huolinut takaisin siinä vaiheessa. Sitten käväisin kerran psykologilla, joka sanoi, että miehellä on vaan niin kova syyllisyys perheensä jättämisestä, että yrittää helpottaa oloaan kääntämällä syyllisyyden minuun. Eli mieshän sen ratkaisun on jo siinä vaiheessa tehnyt, kun on vieraaseen suhteeseen lähtenyt. Ei vaimo. Eli anteeksiantaminen ja jatkaminen tällaisen jälkeen ei ole velvollisuus tai itsestäänselvyys, vaan voi ajatella niin, että mies on tehnyt jo ratkaisun, mutta jos vaimo haluaa kuitenkin yrittää vielä, hän voi senkin halutessaan tehdä (ja ns. peruuttaa jo miehen tekemän valinnan).



Me kyllä vatkattiin tätä asiaa kauan, koska ajattelin, etten halua aikanaan miettiä juuri sitä, että mitä jos kuitenkin...



Yksi vaihtoehto voisi olla määräaikainen erillään asuminen ja asian miettiminen tahoillaan. Esim. puoli vuotta. Meillä se jäi miettimisen asteelle, kun mies pelkäsi sen aikana menettävänsä kummankin naisen :)



Mutta aikaa lopputulokseen pääseminen siis saattaa viedä. Ehkä ei hätiköityjä ratkaisuja kannata tehdä, mutta itse en pystynyt elämään saman katon alla toista naista ikävöivän ja rakastavan miehen kanssa kuin kaksi viikkoa. Se ei kuitenkaan merkitse/merkinnyt vielä lopullista ratkaisua, joka tuli vasta kauan myöhemmin.

yhtäläisyyksiä: minunkaan mieheni ei pystynyt hengittämään



enkä myöskään minä



:)



8/9

Oletteko keskustelleet asioista miehesi kanssa?

Niin minäkin aikanani ajattelin, että vaikka miehessäni jotain vikaa olikin, niin ainakin hän oli 100 % luotettava ja uskollinen - luulo osoittautuikin sittemmin täysin vääräksi



Onneksi en ole kadottanut luottamusta sinänsä, eli nykyiseen mieheeni luotan taas täysin. Ehkä kuitenkin osaan jotenkin pitää paremmin varani, eli en ole yhtä sinisilmäinen.



t. 8/9

voisi antaa anteeksi. Miehen olis muutettava pois kotoa ainakin joksikin aikaa, ja sitten jos oikein yrittäis kaikkensa niin voisin ehkä harkita ottavani takaisin, mutta helpolla en!

En usko että luottaisin häneen enää koskaan täysillä.... eli ehkä olis kuitenkin parasta erota, kun suhde ei olis enää se, mitä se ennen oli. (mutta on suhteessa minusta jotain pahasti vialla jos pitää mennä pettämään)

Kauan olen tiennyt suhteesta? Hmmm... Kuulin keväällä, että miehellä on työkaveri, josta on tullut hyvä kaveri. Kesäkuussa minulla alkoi mustasukkaisuus nostamaan päätään - mies syytti minua skitsoilusta, mutta nyt tiedän, että se oli vain intuitioni, joka oli oikeassa. Sillon mies vannotti, että on rehellinen jne.



Tilanne jäi vaivaamaan ja vaivaamaan. Olen kuitenkin yrittänyt luottaa ja ajatella, että kyse on vain ystävyydestä. Luulen, että heidän suhteensa on syventynyt viimeisen kuukauden aikana tms. Ehkä se sitä ennen olikin pelkkä kaverisuhde.



Eli ihan 100 % varmuutta minulla ei ole, mutta intuitioni on tähänkin mennessä ollut oikeassa. Esim. eilen mies sai tekstarin ja ensimmäistä kertaa pyysin nähdä sen. Hän on pyyhkinyt se jo pois.



Tänä aamuna luottamukseni siis romahti kokonaan. Tähän mennessä olen jaksanut ylläpitää toivoa. Nyt se on lopussa.



Minä tunnen itseni tällä hetkellä erittäin vahvaksi. Muutama päivä sitten janoin rakkautta, ja tajusin, että ongelma on minun ja ajattelin, että prkl, menköön!



ap