Antaisitteko anteeksi pettämisen?

Tulin juuri kotiin. Mies on täysin kylmä minua kohtaan. Aivan erilainen kuin vielä eilen illalla. Se nimittäin oli tänä aamuna, kun tuo tekstarihomma kävi ilmi. Aamulla mies sanoi,että hän ei tiedä, tuleeko tästä mitään.Tai haluaako hän.



Olen päättänyt,että minun ehtoni on terapia ja suhteen katkaisu. Näistä asioista minä en jousta. Kaikki muut asiat ovat neuvoteltavissa.



ap

mutta miehen saattasin jättää. En voisi jäädä aisankannattajaksi. Lasten takia voisin yrittää, mutta vain siinä tapauksessa että mies tekisi kaiken mahdollisen ettei enää tapaisi toista naista.

uskon miehen olevan sellainen, että ettäisi vain, jos olisi jo päättänyt haluavansa erota (ja pettämällä olettaisi minun sitten taipuvan siihen myös).

En tiedä pystyisinkö. Pahinta olisi jos lapsilta menisi ehjä perhe, ei uskottomuus olisi niin paha. Toivoisin että se olisi ratkaistavissa. Mutta ehkäpä säästymme siltä kriisiltä, niin haluan uskoa.

Eli jos ei miehestä "ole mahdollista" katkaista välejä täysin ja 100%, ei olisi toivoakaan jatkaa minun kanssani. Luvata yrittää katkaista välit petoskumppaniin on minulle sama kuin ottaisi kourallisen sitä itseään ja hieroisi naamaani... En pystyisi arvostamaan ihmistä joka ensin pettää, sitten jatkaa sitä kuukausia ja lopuksi ei edes tajua laittaa perhettään etusijalle ja todellakin kaikin mahdollisin tavoin yrittää korjata tekemäänsä tuhoa. Lupaa yrittää, ei hitto sentään...

Toisenlaisiakin miehiä on olemassa, suosittelen lämpimästi!

että vielä jokin aika sitten olen av:lla kehunut,että minulla on selkärankainen mies....En olisi ikipäivänä uskonut, että tämä muuttuu näin.



ap

Kun on kolme lasta, jotka eivät nuku yli puolta vuorokaudesta, uhmaavat , on hoitoon ja kerhoihin kuljettamiset, kauppareissut useamman lapsen kanssa jne, on aika rankkaa. Ei sinulla ole mitään näkemystä vielä yksinhuoltajuudesta, jos sinulla on 2kk vauva!

vaikea ei ois, nii lasten takkia on turha yritää ja pysyä yhessä. Lapset aavistavat aika hyvin jos vanhemmilla on joku huonosti ja lapset kärsivät sen takki. Kyllä aluks yritäisin antaa anteeks lähinä itsensä ja tunteiden takkia, mut jos miehelle ei mee perille, nii ei voi mitää ku kunnioita ittes ja ota eron! Kyllä yksinhuoltajana pärjä! Mun mies on nyt armejas ja meillä on ihan pieni 2 kk vauva, ja oon ollu alusta lähtien iha yksin vauvan kaa, nii voin kyllä sanoa et jos jotai käy, nii mä kyllä selvin yksin lapsen kaa.. Pitää myös kunnioita ittes, jos mies ei kunnioita, nii kunnioita edes sinä itsensä

Lasten ja perheen vuoksi ja parisuhteenkin, sillä pitkässä liitossa tulee niitä vastoinkäymisiä, joita on alttarilla luvattu yhdessä kestää.

Jos parisuhteessa on ongelmia, pitäisi niistä voida keskustella ensisijaisesti oman kumppanin kanssa, eikä juosta vieraan syliin. Ja vielä jos mies ei edes itse tunnustaisi asiaa, vaan jäisi vahingossa kiinni. Tuntuisi, että mies pettäisi kaksin verroin.

Ja mitä tarkoitat sillä, että mies "yrittää" katkaista suhteen? Joko suhde katkaistaan tai ei, ei ole välimuotoja. Suhteenhan voi katkaista, vaikka toista näkisikin vielä esim. töissä.

koskaan palaisi enkä voisi ede lasten takia pysyä yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jota en arvosta.



Exäni petti ja annoin anteeksi, kun lupasi ettei tee sitä toisten. Jäi kiinni uudestaan neljä kuukautta ennen laskettua aikaa. Minä muutin pois ja olin alusta lähtien yh, mutta parempi niin.

Jos kyseessä on ihastuminen/rakastuminen, niin miten käännät sen off? Varsinkin, jos päivittäin näkee toista.

ap

Jos parisuhteessa on ongelmia, pitäisi niistä voida keskustella ensisijaisesti oman kumppanin kanssa, eikä juosta vieraan syliin. Ja vielä jos mies ei edes itse tunnustaisi asiaa, vaan jäisi vahingossa kiinni. Tuntuisi, että mies pettäisi kaksin verroin. Ja mitä tarkoitat sillä, että mies "yrittää" katkaista suhteen? Joko suhde katkaistaan tai ei, ei ole välimuotoja. Suhteenhan voi katkaista, vaikka toista näkisikin vielä esim. töissä.

pitäytyä niissä. Kun on avioliiton solminut, ei sitä noin vaan jotkut ihastukset kaada, jos ei anna kaataa. Se on sitä kuuluisaa TAHTOA, jota pappi kysyy alttarilla.

Haluaako hän perheensä vai uuden ihastuksen? Tunteitaan voi hallita, jos vain haluaa. Ihastuminen ei lopu hetkessä, mutta haalenee ajan myötä. Pystytkö sinä elämään sen kanssa, että miehelläsi on tunteita toista naista kohtaan?

Mulla aikanaan monta vuotta sitten sama tilanne, jota mietin. Olin valmis yrittämään, mutta mies ei saanut vakuutteluistaan huolimatta suhdetta katkeamaan, kun näkivät joka päivä. Keskustelimme paljon, ja lopulta huomasin, ettei meidän kannata enää yrittää, koska arvostusta miestäni kohtaan en olisi saanut takaisin. Arvostuksen puute arjessa oli yksi syy, minkä vuoksi mies hairahtui. Sai sitä ihailua ja arvostusta enemmän muualta. En olisi tuon kaiken jälkeen pystynyt arvostamaan miestäni ainakaan aiempaa enemmän...



Nyt vuosien jälkeen olen erittäin tyytyväinen, ettei minun tarvitse elää loppuikääni epävarmassa suhteessa epävarman miehen kanssa, jota en arvosta.



Tämä soveltuu siis juuri minun exääni ja minuun, mutta olisin kyllä toivonut, että asiat olisivat menneet toisin. Minun exäni kohdalla se ei ollut mahdollista, joillain voi ollakin. Poikkeuksia varmasti löytyy, mutta luulen, että usein ainoa vaihtoehto on vaihtaa työpaikkaa (ja tuskin edes se riittää), koska rakastumisen tunne on niin vahva, ja kaipuu saavuttamattomaan on niin suuri, että mies kaipaa juuri sitä naista, jonka kanssa ei elä arkea. Kaipasi myös sitten takaisin, kun oli lähtenyt. Soutamista ja huopaamista, siitä on kyllä kokemusta.

Anteeksi olisin antanut lasten ja oman ydinperheunelmani vuoksi. Ja sen vuoksi, että minulla kuitenkin oli tunteita miestä kohtaan, ja arkemme oli toimivaa. Miehellä oli kyseessä jokin ikäkriisi, työstressiä ja masennusta. Ne taitavat osittain jatkua kyllä nyt uudessakin suhteessa hänellä.



Itselläni menee nyt hyvin. Uusi, edelliseen verrattuna "täydellinen" parisuhde muutaman vuoden yksinelon jälkeen. Nyt jälkikäteen luulen, etten riittävää luottamusta olisi pystynyt exääni enää rakentamaan. Silloin vielä luulin, että olisin pystynyt aikaa myöten. Jos mies itse olisi ollut toisenlainen, selkärankainen ja vahvempi, niin olisin pystynyt. Mutta sellainen mies ei olisi myöskään luottamustani juuri siten pettänyt kuin teki.

Olen juuri samassa tilanteessa. Samat taustat minulla ja sinulla ja miehillämme.



Olen aina luullut, että mieheni on selkärankainen ja vahva. Hän nimittäin on todella vahva. Mutta hän silti teki sen...



Jos jotain iloa tästä saan on se, että jos/kun suhde loppuu, niin miehelläni ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Minä olen kasvanut henkisesti miljardi vuotta. Mutta mieheni vie omat ongelmansa uuteen suhteeseen.



ap

tuohon suostu, niin tyhmähän se on, eikä tiedä todellakaan mitä sussa menettää. Miehen olisi hyvä myös yksistään käydä terapeutilla (miespuolisiakin on) tuntojaan reflektoimassa. Sun mies on nyt ihan sekaisin, eikä itsekään tiedä mitä tehdä. Eli vaikka kuulostaa tyhmältä, niin sun tulee olla vahva, teidän molempien puolesta. Toivon sulle sydämestäni voimia jaksaa tämän kriisin yli.

tilanne aivan samanlainen kuin teillä, paitsi että mies on verrannut tätä tyttöystäväänsä samaan kuin jos olisi ostanut Kallen ja runkannut katsellen kuvia, että jutuista päätellen ihastus ei ole kovin suurta, irtikään ei vaan osannut päästää... Ja lapset on meillä pienempiä, esikoinen on vasta ekalla.



Pakko on jollain tasolla anteeksi antaa jo lasten ja oman itseni takia, mutta tuskinpa me enää parina elämää yhdessä jatketaan

Anteeksiannon tiellä ollaan edelleen, juuri tänään mietin, että olenko antanut anteeksi vai en. Jos ajattelen kaikkea mitä on tapahtunut, se suututtaa minua edelleen ja pahoitan siitä mieleni.



Annoin miehelle vaihtoehdot, että katkaisee totaalisesti välit tähän naiseen tai minä häivyn. Tämän jälkeenkin jäi kiinni siitä, että yritti järkkäillä jotain treffejä, muka ihan kaveripohjalta. Siinä vaiheessa paloi totaalisti käämit - eikö muka tajunnut että noin EI tehdä. No, annoin senkin anteeksi, koska mielestäni mies silloin tajusi, miten pitää menetellä jos meinaa pitää perheensä.



Nainen on edelleen samassa työpaikassa, mikä on minulle aika stressaavaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Kuitenkin mies on selkeästi muuttunut siitä, millainen oli suhteen aikana. Huomioi minua, näyttää tunteitaan, on rennompi ja on ollut aidosti katuva, että ajautui tuollaiseen suhteeseen. Itsekin koen olevani kaikesta huolimatta vahvempi, ja jotenkin minulla on tietoisuus siitä, että jos jotain tällaista tapahtuu uudestaan, pärjään. Se olisi sitten viimeinen kerta, enää en halua elää tuollaista helvettiä läpi.



Mutta täyttä luottamusta ei ole, kyllähän se pelottaa, että löytää itsensä taas vastaavasta tilanteesta. Tästä kaikesta on nyt kulunut vasta muutama kuukausi, joten alkuvaiheessa ollaan.



Mutta loppukaneettina, me siis päätimme yrittää selvitä tämän yli, ja minun on annettava anteeksi. Vielä en voi sanoa, että olisin täysin sinut asian kanssa.