Kommentteja! Miten toimisit suhteessani! Olenko alistettu ? Voiko elää psyykkisesti sairaan kanssa?

Sanoin eilen miehelle että en jaksa enää tätä yrittämistä.En voi uskoa että elämä tästä paremmaksi muuttuisi, näin on jatkunut jo niin monta vuotta. Mies asuu omassa kodissaan. Nyt on vain alkanut ensimerkkejä ns. likaisen pelin suuntaan. Uhkailua, pelottelua, ei anna autoa vaikka todella atrvitsen sitä.... Huhh huhh!Pelkään että hän alkaa ottamaan laåisa pelinappuloiksi! Onko ketään tällaisen asian läpikäyneitä? Miten jaksaa läpikäydä maudollinen raskas ja erittäin vaikea ero.

Luulen, että jokainen on kanssani samaa mieltä siitä, että ei ole kuin 1 vaihtoehto.

Jätä se paska. Tuhoat sekä omasi että lastesi elämän jos jatkat entiseen malliin.

Miehesi sairastuttaa koko perheen.

Ei ole lapsillekaan hyväksi elää noin turvattomassa isäsuhteessa. En tarkoita välttämättä avioeroa ja miehen totaalihylkäämistä, mutta teidän on saatava lasten kanssa elää turvassa.

Se on ainoa ja kunniallinen perhemuoto AV-mammalle.

Jos ei pitäisi huolta lääkityksestään eikä ottaisi itse mitään vastuuta sairautensa hoidosta, niin ihan varmasti eroaisin. Ajattelisin ensisijaisesti lapsiani.

Aivan kamalaa heille elää koko ajan epävarmuuden, väkivallan ja pelon ilmapiirissä.

Ja olen erittäin tyytyväinen että erosimme. Mies oli psyykkisesti sairas, joi, haukkui minua ja ei antanut minkäänlaista arvoa. Toki selvinpäin ja psyykkisesti "parempina" kausina oli mukavakin. Lapsia meillä ei ollut emmekä olleet naimisissa, onneksi. Olimme yhdessä viitisen vuotta. Erosta on n.6v aikaa, olen nyt onnellisesti naimisissa uuden miehen kanssa.



Itsetuntoni oli tämän suhteen jälkeen aivan nollissa. Näen vieläkin painajaisia tästä miehestä, ja jotenkin pelkään häntä että sotkeentuu elämäämme tai tekee lapsellemme jotain. (Vaikka ei väkivaltainen sinänsä ollutkaan). Koskaan vaan ei voi tietää mitä sairaan ihmisen päässä liikkuu. Olen harmitellut näin jälkikäteen sitä, miksemme eronneet aikasemmin? Joten jos sinusta tuntuu pahalta, älä haaskaa aikaa vaan tee asialle jotain. Haavojen parantuminen vie aikaa, ainakin minulla.

Kumpi on tärkeämpää mies vai lapset?

olen psyykkisesti sairas, ja ollut osastolla ja sekoillut lääkkeiden ja alkoholin kanssa, ja pettänyt silloista miestäni, ja olen sitä mieltä, että sun pitäisi erota. Tuolla menolla lapsista tulee melko varmasti masentuneita, ahdistuneita, persoonallisuushäiriöisiä, tunnevammaisia tai jotain muuta.

Kyllä tuon kaiken itsekin tiedän, Mutta jotenkin päätöksen teko vain on vaikeaa vaikka tiedän että se on hyvä päätös. Tai ei se päätöksen teko vaan sen toteuttaminen...Ja olen huomannutkin että kun mies on sairaalajaksoilla niin kotona kaikki vain sujuu paljon paremmin ja olen itsekkin rennompi ja levänneempi. Aika noloa tunnustaa että olen alistettu enkä osaa tehdä itse omia päätöksiä varsinkaan tällaisessa asiassa.

sinä saat laittaa rajat. Joskus erillään asuminen voi olla se pienempi paha. Vaikka olen uskovainen, niin luettuasi viestisi sanon näin.

Onko hänellä sinua kohtaan? Onko miehesi mallista isänä haittaa vai hyötyä lapsillesi?

Kyllä tuon kaiken itsekin tiedän, Mutta jotenkin päätöksen teko vain on vaikeaa vaikka tiedän että se on hyvä päätös. Tai ei se päätöksen teko vaan sen toteuttaminen...Ja olen huomannutkin että kun mies on sairaalajaksoilla niin kotona kaikki vain sujuu paljon paremmin ja olen itsekkin rennompi ja levänneempi. Aika noloa tunnustaa että olen alistettu enkä osaa tehdä itse omia päätöksiä varsinkaan tällaisessa asiassa.

onko paikkakunnallasi kenties yhdistystoimintaa jossa voisit tavata samojen asioiden kanssa painivia?

Itse mies epäilee jonkinasteista narsismia.

Mä veikkaan jonkinlaista persoonallisuushäiriötä, ainakin minulta tuo käytös kuulostaa.

diagnosoitu psyykkisesti sairaaksi, ei syö hänelle määrättyjä lääkkeitä ja on vähän väliä osastohoidossakin? Luulisi, että tuollainen henkilö olisi työkyvyttömyyseläkkeellä, tai vähintäänkin kuntoutustuella :0

Voi sinun lapsi-raukkojasi! TIedäthän, että lapset TODELLA kärsivät tuollaisessa perheessä. Ole kiltti ja ja eroa!



Lapsille tekisi hyvää jutella psykologin kanssa. Psykologi voisi testata lasten kunnon ja sen mukaan suositella tarvittavia toimia. Turha odottaa teini-ikään asti ja ajatella, että mitään ei ole vialla.



Ero on varmasti vaikea sinulle. Ota vastaan kaikki apu minkä läheisiltäsi saat. Siten jaksat sitten itse tukea lapsiasi.



Voi, miksi olet katsellut miestä näin kauan? Ei se mitään, jos teillä ei olisi lapsia, kyllä aikuinen nainen kestää sairaan miehen temppuja rikkoontumatta, mutta lapset eivät...

Itse mies epäilee jonkinasteista narsismia.

tuollaisen isän kanssa eläminen aiheuttaa puolestaan lapsille traumaattista stressiä, ja he voivat alkaa myöhemmin reagoimaan isänsä lailla.

läsnäolo perheessänne on lasten hyvinvoinnille vakavasti vaaraksi. Ei mielenterveysongelmainen ole mikään erikoistapaus parisuhdetta miettiessä. Vaikka itse kestäisit suhteessa, niin silti vastuullasi on huolehtia lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Noin epästabiili ihminen turmelee lastensa elämän! Mielenterveysongelmista kärsiväkin voi kantaa vastuuta perheestään huolehtimalla terveydestään mm. ottamalla lääkkeet ja hoidon vastaan. Se on paras ja ainoa tapa kertoa siitä, että haluaa kantaa vastuuta lapsistaan.

Lähdin alaikäisenä kotoa ahdistavaa tilannetta pakoOn, pakenin 15v:na viinaan, irtosuhteisiin ja muutenkin ahdistavaan elämään. Nyt lähes nelikymppisenä takana on vakava masennus, pitkä terapia ja edelleen olen lääkehoidossa. Äitini ei tuolloin halunnut erota, koska tunsi olevansa vastuussa sairaasta miehestään, isästäni. Terapiassa olen käsitellyt monenlaisia juttuja, mutta edelleen on vaikea olla syytätmättä äitiä siitä, ettei hän välittänyt meistä lapsista eikä itsestään riittävästi erotakseen isästäni.



Pointtini on se, että jos haluat antaa lapsillesi inhimillisen lapsuuden ja kunnon eväät aikuisuuteen, kannattaa lähteä suhteesta niin pian kuin mahdollista. Et pysty muuttamaan miestäsi. Sen sijaan oma ja lastesi tulevaisuus on sinun käsissäsi.