Ei vauvan äidin tarvitsekaan päästä joka viikko harrastamaan

Onneksi mies ei ole samaa mieltä. Äitiyslomalaisena kolmen pienen kanssa kotona nyt ja vaikka nautin lasten kanssa olemisesta, niin kyllä pää pimahtais jos ei ois yhtään omaa aikaa. Nyt kun vauva on puoli vuotta ja alkaa vähän syödä muutakin ruokaa harrastan pari kertaa viikossa n. tunnin-1,5 tuntia ja pari 45 minuutin pikalenkkiä päälle. Aiemmin kävin pikalenkit n. 3 kertaa viikossa, yleensä kun vauva nukkui.

Baarissa en ole käynyt vielä, eikä kiinnosta muutenkaan. Ystävien kanssa olisi kiva tavata ja käydä jossain (syömässä+leffassa tai iltaa istumassa), mutta se on haave vielä niin kauan kuin imetän.

Minulle sopii tää kultainen keskitie, vaikka varmaan toisten mielestä oon mökkihöperö ja toisten taas vastuuton kun mulla on oma lenkkiaikakin ;).

töiden lisäksi ehkä 14+ - tuntia viikossa eli aika paljon, en ole kuitenkaan kuullut kenenkään arvostelevan tai kyseenalaistavan.

Onneksi mies ei ole samaa mieltä. Äitiyslomalaisena kolmen pienen kanssa kotona nyt ja vaikka nautin lasten kanssa olemisesta, niin kyllä pää pimahtais jos ei ois yhtään omaa aikaa. Nyt kun vauva on puoli vuotta ja alkaa vähän syödä muutakin ruokaa harrastan pari kertaa viikossa n. tunnin-1,5 tuntia ja pari 45 minuutin pikalenkkiä päälle. Aiemmin kävin pikalenkit n. 3 kertaa viikossa, yleensä kun vauva nukkui.

Baarissa en ole käynyt vielä, eikä kiinnosta muutenkaan. Ystävien kanssa olisi kiva tavata ja käydä jossain (syömässä+leffassa tai iltaa istumassa), mutta se on haave vielä niin kauan kuin imetän.

Minulle sopii tää kultainen keskitie, vaikka varmaan toisten mielestä oon mökkihöperö ja toisten taas vastuuton kun mulla on oma lenkkiaikakin ;).

just 9kk ja alotin viikko sitten jumpan. kerran viikossa. uskon että me molemmat nautimme tästä :) ennemmin en kokenut tarvitsevani mitään ihmeitä.

nyt tuntuu ihanalta päästä kerran viikossa jumppaan.

Minä olen heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen jatkanut urheiluharrastusta (juoksu + uinti), joita 4-5 kertaa viikossa. Lisäksi vähintään kerran viikossa ystävien tapaaminen kahvittelun tai shoppailun merkeissä ja vauva ei silloin ole mukana.



Ei ole ongelma minulle, miehelleni ja tuskin vauvallekaan. Jos on muille ongelma, se ei kiinnosta minua.

mutta jokaisella on toki asiansa omassa tärkeysjärjestyksessään.

no ei tietenkään TARVITSE. mutta jokaisella on toki asiansa omassa tärkeysjärjestyksessään.

silloin, jos on kyse liikuntaharrastuksesta, jota ilman saa kauheita selkä- ym. vaivoja?

En käy baareissa enkä kavereiden luona yksin. Mutta pari kertaa viikossa käyn jumpassa ilman vauvaa ja aion käydä vastakin!



Ei se vauva siitä mene rikki jos olen pois 1,5 tuntia pari kertaa viikossa. Niin ja vauva on myt 9kk.

Jos äidin ei tee mieli käydä harrastamassa, ei tarvitse. Minulla ainakin on puolisen vuotta aina mennyt niin, että omaksi ajaksi on riittänyt esim. pienet kävelyretket ja lukeminen, en ole halunnutkaan lähteä minnekään.

Ihmeellisiä termejä kun vauva jätetään isälle hoitoon. Ihan kuin jollekin vieraalle. Meillä ainakin isä on ihan alusta asti ollut tasavertainen vanhempi. Jos minä jätän vauvani hoitoon jollekin, niin se on joko mummo tai täti tai joku muu ydinperheen ulkopuolinen. Isä on lapselleni ihan samanveroinen hoitaja kuin minä. Ihan alusta asti näin on ollut, sillä vaikka imetin, niin pumppasin aina maitoa niin että isä pystyi lapsen pullosta ruokkimaan. Ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.



Minä ainakin kaipaan omaa aikaa ja harrastuksia. Baareissa en juossut ennen vauvaakaan, saati nyt mutta varsinkin liikuntaharrastukset ovat tärkeitä. Olivat ennen vauvaakin. Viikossa käyn ehkä 2-4 tuntia liikuntaa harrastamassa. Ja silloin tällöin näen ystäviä ILMAN vauvaa. HUI.



Meillä mies oikein on tuputtanut alusta asti sitä, että menisin harrastuksiin, koska tietää, että ihminen tarvitsee muutakin kuin neljä seinää ja vauvan. Samalla he saavat omaa laatuaikaa kahdestaan. Ja ei, se ei todellakaan tarkoita etteivätkö he saisi sitä vaikka minä olisinkin kotona, mutta kyllähän isälläkin on oikeus kahdenkeskiseen aikaan lapsensa kanssa. Eikö?

Ainakin alkupään viestit. Onko isät sitten etuoikeutettuja harrastamaan ja ottamaan omaa aikaa? Äidin ei tarvitse vuoteen harrastaa mitään? Tekisi näille "eisaapoístuavauvanluotaviittämetriäkauemmas"-äideille hyvää käydä vaikka jumpassa, koska taitaa pinna kiristää.



Meillä mies on erittäin mielellään vauvan kanssa, joten pääsen helposti jumppaan. On ihana seurata, kun isä hoitaa vauvaa ja lapsi nauttii isänsä seurasta. Aluksi mies oli sitä mieltä ettei pärjää vauvan kanssa, mutta "pakotin" hänet hoitamaan lasta. Nyt hän on tyytyväinen, että tein niin, koska nyt hän pärjää itsekseen vauvan kanssa. Vauva on nyt puolivuotias.



Jos äiti omii vauvan ensimmäiseksi vuodeksi kokonaan, niin miten ihmeessä isälapsi-suhde pääsee ikinä syntymään? Taitaa nämä mammat olla niitä, jotka itkevät lapsen ollessa parivuotias ettei isää kiinnosta olla lapsen kanssa...

Ilmeisesti joillekin tuottaa edelleenkin suunnatonta elämäntuskaa, jos joku toimii toisin kuin hän itse. MINUN tapani toimia on oikea ja sinä olet väärässä. Tapelkaamme tästä tosiasiasta siis hamaan tappiin tai rannetupintulehdukseen saakka. : P



Itse harrastan just niin plajon, kun huvittaa. Jatkoin harrastamista ihan normaalista lasteni synnyttyä. Olen kotiäiti. Ai niin, olen käynyt myös USEAAN otteeseen baarissa, koska minusta se on kivaa.



Ymmärrän, jos joku toinen haluaa elää pelkästään vauvan ehdoilla. Minä en. Olen parempi äiti, kun menen omissa menoissani tietyn ajan viikossa. Olemme siis erilaisia. Elämä on ihmeellistä!

mies ei osaa olla isä lapselleen jotta äitikin saa harrastaa!

mies ei osaa olla isä lapselleen jotta äitikin saa harrastaa!

Onneksi mulla on ainakin käynyt tuuri miehen kanssa. Itse asiassa mies taitaa touhuta lasten kanssa enemmän kuin minä =D Eikä se johdu siitä, ettenkö minä haluaisi, isä vain tykkää touhuta muksujen kanssa ja mä en ole estämässä, varsinkaan nyt kun mies on lomautettuna. Saa ottaa ilon irti tästä ajasta =)

No, kyllä minä ainakin jätän vauvan joka ilta 1-1,5 tunniksi isänsä hoitoon ja lähden koiran kanssa lenkille. Voin tehdä tämän hyvillä mielin, koska tiedän, että lapsen isä pärjää tuon ajan vauvan kanssa.

Mitä te teette vauvoja jos ette halua olla niiden kanssa ja se on heti pakko saada heti hoitoon!!? =P

Mitä te teette vauvoja jos ette halua olla niiden kanssa ja se on heti pakko saada heti hoitoon!!? =P

Eihän se ole mitään hoitoon laittamista jos vaikka isä on lapsen kanssa. Vai onko jossakin välissä isästä tullut pelkkä lastenhoitaja?

Kun olin viimeisen vauvani kanssa kotona aamusta iltaan, oli välillä sellainen outo tunne. Lehdissä ja telkkarissa ja joka paikassa toitotettiin, että äidin täytyy saada omaa aikaa ja myös mennä sinne, tänne ja tuonne yhdessä vauvan kanssa. Ei saa jämähtää neljän seinän sisälle. Vaikka minua välillä pitkästytti ja ahdistikin se kokoaikainen kotonaolo, ajatus vauvan kanssa kaiken maailman kerhoihin menosta ei miellyttänyt. Enkä oikeen tuntenut tarvetta itsekään lähteä pakonomaisesti kerran viikossa samaan aikaan jotain harrastamaan. Sitten oivalsin, että ei tarvitsekaan. Äideille tungetaan päähän sitä ajatusta omasta ajasta niin paljon, että alkaa tuntua väärältä jos sitä ei ole. Se oivallus helpotti minun oloani. Tajusin, että eihän minun tarvitse eikä minulla pakosti tarvitse olla menoja kylillä. Tottahan minä kävin joskus kampaajalla ja joskus satunnaisesti siellä lähikaupassa ilman vauvaakin. Mutta annoin itselleni luvan ihan vaan olla ja nauttia siitä lyhyestä vauva-ajasta. Nyt jo vähän tuntuu kaihoakin, kun reipas kolmivuotias ottaa itsenäistymisyrityksiä mammasta. Varmaankin näihin ajatuksiin vaikuttaa äidin ikä ja sekin kuinka mones lapsi on kyseessä ja se aikooko hankkia vielä lisää lapsia.

Kun olin viimeisen vauvani kanssa kotona aamusta iltaan, oli välillä sellainen outo tunne. Lehdissä ja telkkarissa ja joka paikassa toitotettiin, että äidin täytyy saada omaa aikaa ja myös mennä sinne, tänne ja tuonne yhdessä vauvan kanssa. Ei saa jämähtää neljän seinän sisälle. Vaikka minua välillä pitkästytti ja ahdistikin se kokoaikainen kotonaolo, ajatus vauvan kanssa kaiken maailman kerhoihin menosta ei miellyttänyt. Enkä oikeen tuntenut tarvetta itsekään lähteä pakonomaisesti kerran viikossa samaan aikaan jotain harrastamaan. Sitten oivalsin, että ei tarvitsekaan. Äideille tungetaan päähän sitä ajatusta omasta ajasta niin paljon, että alkaa tuntua väärältä jos sitä ei ole. Se oivallus helpotti minun oloani. Tajusin, että eihän minun tarvitse eikä minulla pakosti tarvitse olla menoja kylillä. Tottahan minä kävin joskus kampaajalla ja joskus satunnaisesti siellä lähikaupassa ilman vauvaakin. Mutta annoin itselleni luvan ihan vaan olla ja nauttia siitä lyhyestä vauva-ajasta. Nyt jo vähän tuntuu kaihoakin, kun reipas kolmivuotias ottaa itsenäistymisyrityksiä mammasta. Varmaankin näihin ajatuksiin vaikuttaa äidin ikä ja sekin kuinka mones lapsi on kyseessä ja se aikooko hankkia vielä lisää lapsia.

Jos äiti on ihmisenä menevä, sosiaalinen ja koko ajan vauhdissa, ei raskaus jotenkin maagisesti muuta tätä ihmisen perustemperamenttia miksikään.

Erilaisilla ihmisillä on erilaisia tarpeita. Joku haluaa mennä ja touhuta, ilman vauvaa tai sen kanssa. Joku viihtyy kotona ja on siellä onnellisempi kuin ihmisten parissa. Kumpikin on oikeassa ja kumpikin on hyvä äiti. Äitiys ei kumoa ihmisenä olemista ja ihmisten perustemperamenttien ja tarpeiden erilaisuutta.

P.S. Meillä isä on aina ollut tasavertainen hoitaja siinä missä minäkin. Minusta on suoraansanottuna järkyttävää, miten jotkut pitävät miehiä jotenkin kykenemättöminä täyteen vanhemmuuteen. Toki näitä miehiä on, jotka on opetettu pienestä pitäen itsekkäiksi laiskimuksiksi, mutta silloin olisi kyllä kovan koulutuksen paikka...

Unohtui sanoa, että miettikää, ennenkuin otatte laiskan ja vastuuttoman miehen lastenne isäksi. Kyllä aikuinen ja vastuullinen mies osaa hoitaa lapset ja kodin, ei se mitään aivokirurgiaa ole. Älkää sietäkö miehiä, jotka eivät muka "pärjää", jos te haluatte lähteä jumppaan. Sellainen mies käyttäytyy kuin lapsi ja häntä voi sitten kohdellakin lapsena, jos ei kerran halua ottaa aikuisen vastuuta perheestään.

Kun olin viimeisen vauvani kanssa kotona aamusta iltaan, oli välillä sellainen outo tunne. Lehdissä ja telkkarissa ja joka paikassa toitotettiin, että äidin täytyy saada omaa aikaa ja myös mennä sinne, tänne ja tuonne yhdessä vauvan kanssa. Ei saa jämähtää neljän seinän sisälle. Vaikka minua välillä pitkästytti ja ahdistikin se kokoaikainen kotonaolo, ajatus vauvan kanssa kaiken maailman kerhoihin menosta ei miellyttänyt. Enkä oikeen tuntenut tarvetta itsekään lähteä pakonomaisesti kerran viikossa samaan aikaan jotain harrastamaan. Sitten oivalsin, että ei tarvitsekaan. Äideille tungetaan päähän sitä ajatusta omasta ajasta niin paljon, että alkaa tuntua väärältä jos sitä ei ole. Se oivallus helpotti minun oloani. Tajusin, että eihän minun tarvitse eikä minulla pakosti tarvitse olla menoja kylillä. Tottahan minä kävin joskus kampaajalla ja joskus satunnaisesti siellä lähikaupassa ilman vauvaakin. Mutta annoin itselleni luvan ihan vaan olla ja nauttia siitä lyhyestä vauva-ajasta. Nyt jo vähän tuntuu kaihoakin, kun reipas kolmivuotias ottaa itsenäistymisyrityksiä mammasta. Varmaankin näihin ajatuksiin vaikuttaa äidin ikä ja sekin kuinka mones lapsi on kyseessä ja se aikooko hankkia vielä lisää lapsia.

Jos äiti on ihmisenä menevä, sosiaalinen ja koko ajan vauhdissa, ei raskaus jotenkin maagisesti muuta tätä ihmisen perustemperamenttia miksikään. Erilaisilla ihmisillä on erilaisia tarpeita. Joku haluaa mennä ja touhuta, ilman vauvaa tai sen kanssa. Joku viihtyy kotona ja on siellä onnellisempi kuin ihmisten parissa. Kumpikin on oikeassa ja kumpikin on hyvä äiti. Äitiys ei kumoa ihmisenä olemista ja ihmisten perustemperamenttien ja tarpeiden erilaisuutta. P.S. Meillä isä on aina ollut tasavertainen hoitaja siinä missä minäkin. Minusta on suoraansanottuna järkyttävää, miten jotkut pitävät miehiä jotenkin kykenemättöminä täyteen vanhemmuuteen. Toki näitä miehiä on, jotka on opetettu pienestä pitäen itsekkäiksi laiskimuksiksi, mutta silloin olisi kyllä kovan koulutuksen paikka...

Miehestä ei aina pysty ennalta sanomaan, minkälainen isä hänestä tulee. Ei muuten kukaan nainenkaan voi ennen lasten syntymää tietää, tarvitseeko aikaa ihan itsekseen vai ei.

Tietty perusrenttuja ja vastuuttomia miehiä on, mutta on myös paljon päällepäin ihan järkeviä ja vastuuntuntoisia miehiä, jotka jostain ihmeellisestä syystä jättävät perheen ja kodin kokonaan vaimonsa huoleksi.

Unohtui sanoa, että miettikää, ennenkuin otatte laiskan ja vastuuttoman miehen lastenne isäksi. Kyllä aikuinen ja vastuullinen mies osaa hoitaa lapset ja kodin, ei se mitään aivokirurgiaa ole. Älkää sietäkö miehiä, jotka eivät muka "pärjää", jos te haluatte lähteä jumppaan. Sellainen mies käyttäytyy kuin lapsi ja häntä voi sitten kohdellakin lapsena, jos ei kerran halua ottaa aikuisen vastuuta perheestään.

Kun olin viimeisen vauvani kanssa kotona aamusta iltaan, oli välillä sellainen outo tunne. Lehdissä ja telkkarissa ja joka paikassa toitotettiin, että äidin täytyy saada omaa aikaa ja myös mennä sinne, tänne ja tuonne yhdessä vauvan kanssa. Ei saa jämähtää neljän seinän sisälle. Vaikka minua välillä pitkästytti ja ahdistikin se kokoaikainen kotonaolo, ajatus vauvan kanssa kaiken maailman kerhoihin menosta ei miellyttänyt. Enkä oikeen tuntenut tarvetta itsekään lähteä pakonomaisesti kerran viikossa samaan aikaan jotain harrastamaan. Sitten oivalsin, että ei tarvitsekaan. Äideille tungetaan päähän sitä ajatusta omasta ajasta niin paljon, että alkaa tuntua väärältä jos sitä ei ole. Se oivallus helpotti minun oloani. Tajusin, että eihän minun tarvitse eikä minulla pakosti tarvitse olla menoja kylillä. Tottahan minä kävin joskus kampaajalla ja joskus satunnaisesti siellä lähikaupassa ilman vauvaakin. Mutta annoin itselleni luvan ihan vaan olla ja nauttia siitä lyhyestä vauva-ajasta. Nyt jo vähän tuntuu kaihoakin, kun reipas kolmivuotias ottaa itsenäistymisyrityksiä mammasta. Varmaankin näihin ajatuksiin vaikuttaa äidin ikä ja sekin kuinka mones lapsi on kyseessä ja se aikooko hankkia vielä lisää lapsia.

Jos äiti on ihmisenä menevä, sosiaalinen ja koko ajan vauhdissa, ei raskaus jotenkin maagisesti muuta tätä ihmisen perustemperamenttia miksikään. Erilaisilla ihmisillä on erilaisia tarpeita. Joku haluaa mennä ja touhuta, ilman vauvaa tai sen kanssa. Joku viihtyy kotona ja on siellä onnellisempi kuin ihmisten parissa. Kumpikin on oikeassa ja kumpikin on hyvä äiti. Äitiys ei kumoa ihmisenä olemista ja ihmisten perustemperamenttien ja tarpeiden erilaisuutta. P.S. Meillä isä on aina ollut tasavertainen hoitaja siinä missä minäkin. Minusta on suoraansanottuna järkyttävää, miten jotkut pitävät miehiä jotenkin kykenemättöminä täyteen vanhemmuuteen. Toki näitä miehiä on, jotka on opetettu pienestä pitäen itsekkäiksi laiskimuksiksi, mutta silloin olisi kyllä kovan koulutuksen paikka...