Ettekö te ymmärrä loukkaavanne?
Mua satuttaa lukea noita keskusteluja, joissa vaan haukutaan nuoria äitejä. Ettekö te todellakaan tajua, että teidän jutut voi loukata ja satuttaa toisia? Ajatteletteko te vaan itseänne?
Ei mulle tulisi mieleenkään puhua toisista noin loukkaavasti. Mä olen varma, että jokainen tekee oman parhaan kykynsä mukaan lapsensa lapsuudesta hyvän.
Ja enää en edes avaa noita keskusteluja kun melkein itken niistä jutuista.
Kommentit (35)
...sanon minä. Käyttäkää nuoret kondoomia niin ei tarvi täällä uhrautuvasti marttyyrinä inistä.
miksi nuorten kanssa keskustelu on aina niin hankalaa? *lähtee hakemaan teiniä kaupungilta ja odottaa illan tappeluita*
kerroin tuntevani kahdenlaisia nuoria äitejä, en yhtään joka olisi ihan suunnittelemalla tehnyt lapsensa 2000-luvulla 15v-20v.
Jokaisen tuntemani nuoren äidin lapsi on ollut vahinko, toisille iloinen toisille ei-niin-iloinen. Ne tuntemani nuoret äidit joille raskaaksi tulo on ollut vähemmän iloinen asia ovat niitä jotka ovat mielestäni parempia äitejä niitä jotka kantavat vastuunsa lapsesta pääasiassa itse lapsen isän kanssa.
mikä loukkaa, jos kukaan ei anna suoraa viittausta loukkaavaan tekstiin! Jokainen miettii, että ei se varmasti minun tekstini ollut.
Joten, lainauksia kehiin! Oppivathan sitten nämäkin äitiliinit mitkä heidän jutuistaan ovat loukkaavia!
Puhut aivan kuin nuoret äidit eivät tällä palstalla koskaan morkkaisi vanhemmalla iällä äidiksi tulleita. Mistä sinulle moinen yksisilmäinen näkemys on tullut?
Lapsellistahan sellainen on puolin ja toisin, mutta turha sinun on loukkaantua henkilökohtaisesti ulkopuolisten ihmisten molemminpuolisesta/keskinäisestä nälvimisestä. Kaikkea ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti itseensä; etenkään, jos asiaan ei tosiaan ole osaa eikä arpaa.
eivätkä he todellakaan välttämättä tajua loukkaavansa. Uskon, että paljon tälläkin palstalla on keskustelua, mitä ei tarkoiteta loukkaavaksi, vittuilevaksi tai riitaa haastavaksi. Se kuitenkin tulkitaan niin, vaikka sanoja luulee puhuvansa "normaalisti"
Ystäväni joka on rekkakuski (nainen), puhuu todella rumasti. Vieras ihminen voisi järkyttyä meidän keskusteluista. Mutta osaan kuunnella häntä oikein, eikä hän oikeasti puhu "rumasti" vaikka täysin sanatarkasti tulkittuna siltä kuulostaakin.
Minun äitini oli se joka useaan kertaan on puhelun päätteeksi toivottanut hyvät illat sanomalla "leikkikää te siellä kotia". Koen sen itsekin loukkaavana ja kun tällä palstalla asiaa kysyin, niin moni muukin - vaikka äitini mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä.
Näin ovat ihmiset erilaisia.
Oppivathan sitten nämäkin äitiliinit mitkä heidän jutuistaan ovat loukkaavia!
Voi myös pidättäytyä viittaamasta muiden lapsiin sanoilla Nico-Petteri ja Jannica-Jennica tms. Voi lopettaa toisten katsomisen nenän vartta pitkin ja voi lakata kuvittelemasta olevansa niin paljon fiksumpi kuin kaikki muut. Sellainen kuultaa tekstistä läpi.
Näitä viestejä kun lukee, niin ap: näköjään joiltain puuttuu kyky ymmärtää, että myös netissä voi loukata ihmisiä ihan oikeasti.
josko nämä loukkaavia tekstejä kirjoittavat ihmiset kokisivat omassa nahassaan edes hetken jotain kipeää. Ja miettisivät jatkossa miltä muista ihmisistä tuntuu.
Tuskin uskot minua, mutta nämä Nico-Petterit eivät kuulu sanastooni ja vihaan niitä varmasti yhtä paljon kuin sinä. Olen viettänyt aikaa vain palstaa lukemalla, en kirjoittamalla. Siksi nyt kirjoitin ja tarkoituksella valitsin sanani minun tyypilleni erikoiseksi, koska koen täällä olevan paljon epäoikeudenmukaisuutta ja aikuisilta ihmisiltä täyttä sikailua.
Ja täytyy todeta, että tuo sinun hyökkäyksesi ja yleistyksesi minua kohtaan yhden viestin perusteella tuntui hyvin pahalta. Joten ymmärrän miltä ketjun aloittajasta tuntui. Ymmärrätkö sinä, että kirjoituksesi loukkaa?
Olihan tämä JOPA kolmas viestini koko vauva.fi -foorumissa, kiitos, tuli luonne selväksi.
Oppivathan sitten nämäkin äitiliinit mitkä heidän jutuistaan ovat loukkaavia!
Voi myös pidättäytyä viittaamasta muiden lapsiin sanoilla Nico-Petteri ja Jannica-Jennica tms. Voi lopettaa toisten katsomisen nenän vartta pitkin ja voi lakata kuvittelemasta olevansa niin paljon fiksumpi kuin kaikki muut. Sellainen kuultaa tekstistä läpi.
Näitä viestejä kun lukee, niin ap: näköjään joiltain puuttuu kyky ymmärtää, että myös netissä voi loukata ihmisiä ihan oikeasti.
AINA löytyy omalle sanomiselle jonkin niin painava peruste, että se on oikeutettua. Tai tekstissä paistaa läpi jotain niin selkeästi, että nälviminen on oikeutettua. Tuskin kukaan on niin hyvä palstapsykologi, että voi muutaman hassun rivin perusteella sanoa millainen joku henkilö todellisuudessa on.
Paitsi av-mamma.
Ja kun joku huomauttaa loukkaamisesta niin ollaan hiljaa eikä kukaan pahoittele, koska eihän täällä ole millään mitään väliä.
Palstalle on tyypillistä työntää pää pensaaseen. Kysymyksiin ei saada vastauksia, asioista käydään hetki huutamassa ja keskustelu jätetään sikseen tai aletaan haukkumaan.
Tervetuloa aikuisten ihmisten maailmaan. Te nuoret äidit - teinä en pahottuisi apn mainitsemista epäkohdista, eivät nämä aikuisetkaan äidit osaa olla sovussa ja toisiaan loukkaamatta.
Sen vertaa ole ilmeisesti käytöstapoja opetettu.
Ja täytyy todeta, että tuo sinun hyökkäyksesi ja yleistyksesi minua kohtaan yhden viestin perusteella tuntui hyvin pahalta. Joten ymmärrän miltä ketjun aloittajasta tuntui. Ymmärrätkö sinä, että kirjoituksesi loukkaa? Olihan tämä JOPA kolmas viestini koko vauva.fi -foorumissa, kiitos, tuli luonne selväksi.
Itsekin myönsit valinneesi äitiliini-sanan loukkaamistarkoituksessa. Minä vain otin sen esimerkiksi kielestä, jota ei kannata käyttää, jos haluaa olla loukkaamatta toista.
kertoja. Olen 45.
Olen myös saanut kuulla olevani "mummoäiti", kun oli 38, kun kuopus syntyi.
Samalla logiikalla mä voin sanoa, että jostakusta alle kakskymppisestä ei ole äidiksi. Tästä on sentään tutkimustietoakin olemassa.
ja kyllä, olet oikeassa, valitsin sanan loukkaamistarkoituksessa. Tuo sana kuvastaa minulle tapausta jossa kuvitellaan itse elävänsä vaaleanpunaisessa ja pörröisessä maailmassa, josta on hyvä arvostella ja loukata muita, aivan kuin olisi itse parempi. Tämä palsta on täynnä sitä.
Mutta kyllä, sorruin itsekin siihen mitä tällä palstalla vihaan. Olkoot tuo sanavalinta minulta tästä hetkestä eteenpäin viimeinen tuollainen tarkoituksella kirjoitettu.
Ja täytyy todeta, että tuo sinun hyökkäyksesi ja yleistyksesi minua kohtaan yhden viestin perusteella tuntui hyvin pahalta. Joten ymmärrän miltä ketjun aloittajasta tuntui. Ymmärrätkö sinä, että kirjoituksesi loukkaa? Olihan tämä JOPA kolmas viestini koko vauva.fi -foorumissa, kiitos, tuli luonne selväksi.
Itsekin myönsit valinneesi äitiliini-sanan loukkaamistarkoituksessa. Minä vain otin sen esimerkiksi kielestä, jota ei kannata käyttää, jos haluaa olla loukkaamatta toista.
ei sinun tarvitse olla näistä kumpaakaan. Sen sijaan että tunget itse itseäsi johonkin näistä kategorioista, luo omasi.