Miksei muka vauvan kanssa pärjäisi, vaikka kotona olisi 2-3v sisarus???

kun järkevä ihminen tietää ettei kaikkea voi tietää tai suunnitella etukäteen.ei voi tietää millaista on koliikkivauvan ja pahasti uhmaikäisen kanssa. ei voi tietää onko lapsella ylivilkkautta tai sairastuuko kenties itse. mietipä näitä asioita hyvä ap :) Maiju

Sinun keskimmäiset lapsesihan pystyvät leikkimään keskenään! Minulla on 3 1/2-vuotias sekä vauva ja kyllä tuo isompi tylsistyy kotona usein vaikka kuinka yrittäisi askartelua ja puuhastelua keksiä. Haluaa samanikäisten seuraan, joten on kahtena päivänä viikossa "virikehoidossa".

Mutta esikoiseni oli kotona silloin kun olin keskimmäisestä äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Esikoinen ja keskimmäinen olivat kanssani kotona kun kolmas lapsemme syntyi ja kaikki (paitsi tietenkin) se esikoinen jäävät kotiin kun neljäntemme syntyy. Ei silloin kun toinen lapsemme syntyi ollut kamalasti leikkiseuraa esikoisella lähimailla. Siksi järjestin sitä ihan itse. Ei mielestäni ole yhteiskunnan vastuulla järjestää lapsille leikkikavereita.

yhteiskunnan vastuulla järjestää leikkikavereita. Meillä ainakin tilannetta katsotaan lapsen kannalta enkä todellakaan aio ottaa 5v poikaa kokonaan pois tarhasta kun vauva syntyy! Olis häntä kohtaan todella julmaa erottaa täysin kavereistaan. Ei tulis heitä enää sen jälkeen tavattua sillä asuvat melko kaukana eikä vanhemmillaan ole kiinnostutsta enää hoitopäivän jälkeen tuoda lastaan meille kaveriksi saati että sinne lapsemme tungettais.

kokeillut sitä selviämistä kotona ja huomannut ettei kykene siihen. Sitä taas en ymmärrä, että etukäteen on jo päivähoitopaikka hankittu, vaikka vauvaa ei vielä edes ole.



Minuakin jännitti miten selviän kahden pienen kanssa, mutta rohkeasti yritin, ja selvisin siitä. Ja joka päivä on helpompaa, kun lapset kasvavat. On minustakin hieman pullamössöä sellainen vanhempi, joka pelkää yrittää hoitaa omia lapsiaan. Elämässä on suurempiankin koettelemuksia.

vanhemmista sisaruksista

Mutta ihmiset ja vauvat on erilaisia. On parempi, että isot on hoidossa, jos äiti kokee, ettei pärjää.

Kunhan kukaan ei vie lapsia päiväkotiin siksi, että "kaksivuotias tarvitsee kavereita ja virikkeitä". KAverit ja virikkeet on voitava järjestää muutenkin. Kunnat voivat auttaa järjestämällä avoimia päiväkoteja, perhekerhoja ja päiväkerhoja.

Vauhkoajat ovat aina samaa kaavaa: Kun MINÄ pystyin yksin hoitamaan kotona vauvan ja taaperon, teidän muidenkin on PAKKO pystyä.



Ei koskaan niin päin että: minä EN pystynyt vauvan lisäksi hoitamaan leikki-ikäistä, joten ette te muutkaan pysty, kunhan teeskentelette.



Eli miksi te, jotka pystytte hoitamaan lapsenne (tai ainakin väitätte pystyvänne), ette pysty pitämään turpaanne kiinni muiden tekemisistä? Mikä siinä niin kovasti kaivelee, että tätä jäkätystä tulee koko ajan?



Itse annoin 2-vuotiaan jatkaa päivähoidossa vauvan synnyttyä (ekat 3-4 kk kokopäivähoidossa kunnes saatiin puolipäiväpaikka). Laskin, että jos hoidan yksin molemmat, en koskaan nuku, ja olen pian ympäristölleni vaarallinen. Muutama kuukausi vauvantahtista nukkumista (nukuin kun vauva nukkui), piti minut pinnalla.



Nyt tästä on jo vuosia aikaa -- mitä väliä muutamasta kuukaudesta on vuosien päästä?

Aiempiin aloituksiin viitaten. Mikä on niin hankalaa vauvan ja taaperon hoitamisessa? Selittäkää, haluan kyllä ymmärtää.. "En jaksa, mies ei osallistu, on tylsää, ei oo kavereita, en voi imuroida, en jaksa herätä klo 6.30, en jaksa viedä esikoista kerhoon, en jaksa, en jaksa, en jaksa...." Käyttäkää ehkäisyä tai miettikää lastenne lukumäärä etukäteen ja valittakaa vasta sitten jos asiat on todella huonosti. Oma elämä pitää rakentaa jaksamisensa ja kykyjensä mukaan, turha valittaa ratkaisuistaan jälkikäteen.

...tätä samaa sontaa päivästä toiseen.

Eikö maailmaassa ole mitään muuta valitettavaa kuin se miten joku toinen lapsensa hoitaa tai hoidattaa.

Mitä ihmeen väliä sillä on että joku vie osan lapsistaan hoitoon? Ei se todellakaan ole välttämättä jaksamisesta kiinni, tai laiskuudesta, tai mistään muustakaan mikä on teidän asianne.

Mä niin vihaan tällaisia mediayhteisöjen äitiryhmiä juuri tästä syystä!

ps. on lapset kotona meillä on.... tänään, huomenna taas hoidossa kun olen itse töissä...

kokeillut sitä selviämistä kotona ja huomannut ettei kykene siihen. Sitä taas en ymmärrä, että etukäteen on jo päivähoitopaikka hankittu, vaikka vauvaa ei vielä edes ole.

Minuakin jännitti miten selviän kahden pienen kanssa, mutta rohkeasti yritin, ja selvisin siitä. Ja joka päivä on helpompaa, kun lapset kasvavat. On minustakin hieman pullamössöä sellainen vanhempi, joka pelkää yrittää hoitaa omia lapsiaan. Elämässä on suurempiankin koettelemuksia.

mutta seurattuani muiden allergisten lasten vanhempia ja kuinka vaikeaa saattaa olla saada apua ja vanhempia lapsia hoitoon, sitten kun tilanne olikin tiukka, olen muuttanut mieltäni. Sitä hoitopaikkaa kun voi joutua odottamaan 4 kk ja sittenkin sen voi saada hankalasta paikasta. Jos sattuu se lapsi, jonka kanssa ei saa nukuttua, 4 kk on niin pitkä aika odottaa, että se on jo äidinkin terveydelle vaarallista.

Jos minulla olisi siis yksi lapsi ennestään hoidossa kun toinen syntyy, en antaisi hoitopaikkaa pois vaan odottaisin ensin, että toinen syntyy ja kaikki alkaa sujumaan ja sitten ottaisin esikoisen kotiin. En tiedä onko itselle ja tuttaville sattunut harvinaisen paljon ongelmia pikkuvauvojen kanssa, mutta tutuksi ovat tulleet kaveripiiristä vauvat, jotka joutuvat jäämään sairaalaan, joutuvat sinne uudestaan, eivät nuku, äidin ongelmallinen palautuminen synnytyksestä, synnytyksen jälkeinen masennus jne. Ei ole ollenkaan varmaa, että kaikki menee normaalisti, kun vauva syntyy.

Ja puhun nyt terveistä lapsista, terveistä vanhemmista ja suunnilleen alle 3v lapsista. MUTTA teidän täytyy tehdä niiden lasten kanssa jotain! Kaikki taaperot ihan varmasti tylsistyy ja sekoaa, jos äiti vain nököttää kotona vauvan kanssa. Se vauva otetaan mukaan perhe-elämään ja kummasti ne pienet sopeutuvat esikoisen rytmiin. Teette ihan samoja juttuja, kuin ennenkin, nyt vain vauva kulkee mukana. Pienet vauvat vielä nukkuvat missä vaan, ruoka kulkee kätevästi mukana ja hieman isompina tykkäävät itsekin seurata hieman menoa. Sen esikoisen kanssa mennään sitten ulos, perhekerhoihin, retkilla ja kyläillään muissa lapsiperheissä. Mun lapsella on ainakin ollut ihan tarpeeksi lapsikavereita ja toimintaa. Ja kummasti se vauvakaan ei tunnu taakalta, kun äiti pääsee ulos, näkee muita aikuisia ja esikoinenkin viihtyy. Nyt kun tuo oma esikonen on täyttänyt 4v, niin olen itsekin sitä mieltä, että leikkikoulu (klo 8-13) on hänelle nyt hyvä paikka. Mutta olen kyllä nauttinut kotonaolosta ihan täysillä. Siitä esikoisesta on oikeasti seuraa kotona. Tietenkin on erilaisia tilanteita, mutta muakin suututtaa se asenne, että eihän lasten kanssa voi pärjätä. Valtaosan tulisi kyllä pärjätä ja niille, joilla hieman haastavampi tilanne, niin niille pitäisi sitten katsoa joku juuri heille sopiva vaihtoehto.

esikoiseni oli 2,5-vuotias kun toinen lapseni syntyi. olin aikaisemmin "virikehoitoa" vastaan, ja ajattelin että toki hoidan molemmat lapset kotosalla kun vauva syntyy, mikäs sen leppoisampaa.



minun vauvani syntyikin hätäsektiolla raskausviikolla 27. kun vauva joutui jäämään sairaalaan kuukausiksi ja minä masennuin, niin meille ainoa ratkaisu oli hakea lapselle hoitopaikkaa. istuin lapseni hoitopäivän (5 tuntia) sairaalassa hoivaamassa toista lastani. kun pienokainen vihdoin pääsi kotiin, hän tarvitsi jatkuvaa hoivaa ja lääkitystä lääkäri- ja neuvolakäynneistä puhumattakaan. ne oli paljon helpompi hoitaa kun esikko oli sen 5 tuntia hoidossa.



tämä vain ihan oikean elämän esimerkkinä niille, jotka kuvittelevat että kaikesta selviää hymyilemällä.

Meillä kolme alle neljä vuotiasta ja hyvin on jaksettu. Asenteesta kiinni.

VÄÄRIN. Se ei ole asenteesta kiinni. Se on kiinni esim siitä, millaisen vauvan sattuu saamaan. Kaikki eivät ole helppoja, hyvin nukkuvia ja syöviä vauvoja. On se kumma kun jotkut eivät ole vielä tajunneet kuinka erilaisia ihmisiä eri tilanteissa sitä on. Toivottavasti selkisi.

Asuin kerrostalon 3. kerroksessa, hissiä ei ollut. Hoidin lasten kanssa kaikki kauppareissut kävellen vaunuilla, kannoin ostokset + lapset, leivoin, tein ruoat itse, ulkoilin, siivosin, kävin perhekerhossa.

Eikä ollut edes vaikeaa. Ja ai niin, olin TEINIÄITI!

Tuntuu siltä, että nämä 3-kymppisinä lapsia tekevät eivät osaa tai viitsi yhtään mitään! ; )

on 4v ja 2v tytöt. En ole ollenkaan väsynyt heihin, vaikka hoidan heitä kotona. Nautin tästä ajasta, kolmas lapsi tulee ensikeväänä. Enkä pelkää, etten jaksais. Kyllä sen yhden kanssa on kamalampaa kuin kahden tai kolmen. Ja jos lapsilla on suuri ikäero, niin onhan se vähän sama kuin jos olis se yksi lapsi...Tietenkin jostain vanhemmasta on vähän apua lastenhoidossa, voi katsoa ja viihdyttää ja äiti voi syödä rauhassa, tai laittaa pyykit. Uskon että tuo ikäkin vaikuttaa, kyllä se nuori äiti jaksaa paljon paremmin kuin vanha. Itse olen nuori, mutta en ihmettele että yli 30 äidit voi väsyä lastenhoitoon, oli niitä yksi tai useampi. Tottakai nuoretkin voi väsyä, mutta se on tavallaan yleisempää vanhemmilla äideillä... Ja itse olen sitä mieltä että kyllä ne kaksi on helpompia kuin yksi, jos ikäero on sopiva ja heistä on seuraa toisilleen. Tätä en uskonut kun toinen lapsi ei ollut vielä syntynyt ja oli pieni, mutta oikeastaan heti kun nuorempi oppi istumaan, vanhemmasta oli seuraa ja toisinpäin! Turhaan sitä pelkää että ei pärjäis kahden kanssa, ihan varmasti pärjää. Vaikka työmäärä lisääntyy, niin lapsilla on varmasti mukavempaa kun on sisarus, siitä on iloa myöhemminkin!

Kaikilla ihmisillä ei ole esim. aikomusta/halua/mahdollisuutta olla vuosikausia kotona kuopuksen syntymän jälkeen.

Meillä näin: kun kuopuksemme syntyi, esikoinen oli ollut jo reilut pari vuotta päiväkodissa. Ja olin suunnitellut (niinkuin sitten teinkin) että palaan työhön melko nopeasti äitiysloman päätyttyä (menin töihin kun kuopus oli 1v. 3kk)

Esikoinen jatkoi päiväkodissa tuttujen kavereiden kanssa 3 pv/viikossa äitiyslomani ajan. En ymmärrä miksi hänet olisi pitänyt ottaa pois, viedä ehkä kerhoon, jossa taas uudet kaverit ja sitten äitiysloman päätyttyä ehkä taas eri päiväkotiin jos emme olisi saaneet tutusta päiväkodista paikkaa.

Esikoinen (ja kuopuskin) on aina viihtynyt päiväkodissaan ja saanut sieltä hyviä kavereita.

Osa kavereista säilyi eskari-ikään asti, ja sieltä kouluun kun pääsivät samalle luokalle.

Toki on olemassa haastavia vauvoja, mutta ei niin paljon, kuin avuttomia vanhempia! Ja hirveän moni kokee oman vauvansa todella haastavaksi, vaikka onkin todellisuudessa aivan normaali. Odotukset ovat myös monilta vanhemmilta täysin epärealistiset. Oikealla asenteella kyllä hoitaa vaikeankin vauvan paremmin, kuin avuttomana ja negatiivisena. Tottakai on sairaita lapsia, keskosia ja vaikeita elämäntilanteita, MUTTA ne ovat poikkeuksia, joita jokainen varmaan ymmärtää. En sen sijaan ymmärrä niitä äitejä ja isejä, jotka jo etukäteen maalailevat, miten mahdotonta kahden pienen lapsen kanssa tulee olemaan. Ja ultrassa monille ei tule mieleenkään, että vauvalla voisi olla jokin sairaus, sinne tullaan katsomaan sukupuolta. Mutta päivähoitopaikkaa ei peruta, koska lapsihan saattaa olla vaikka mikä erikoislapsi. Ehdottomasti apua tarvitseville se kuluukin, mutta kyllä suurin osa vaan on itse vähän hankalia ja vaikeita aikuisia.

Näistä virikehoitoväännöistä tulee aina sillälailla mukavan kiitollinen olo, että valitsin toisenlaisen elämän itselleni.



Meilläpäin koko mentaliteetti on täysin päinvastainen kuin Suomessa: KUKAAN ei oletakaan pärjäävänsä aina vaan ja automaattisesti YKSIN ja ITSE (tuo Pyhä Itse on kai Suomen kansallispyhimys?), vaan apua hankitaan jo etukäteen.



Äitiys ei ole suorittamaista, vaan meillä saa olla ihan reilusti väsynyt ja vittuuntunut ihan normaalien lastenkin äitinä. Vanhemmuus nyt vaan on välillä todella rasittavaa ja ihmisten olisi hyvä oppia tukemaan toisiaan tässä elämänvaiheessa.



Isompi sisarus (mikäli yli 2 v) menee täällä ilman muuta aamupäiviksi leikkikouluun. Ilmainen eskari alkaa jo 3 -vuotiaana, joten moni ajoittaa toisen lapsen kätevästi siihen saumaan. Useimmilla tuntemillani perheillä on joko siivooja tai aupair tai esim. opiskelija auttamassa. Itse ei tarvitse yrittääkään selvitä, vaan äitiydestä saa tehdä helppoa! Ajatelkaa, helppoa. Kuinka vallankumouksellinen ajatuskin.



Itse ilman muuta laittaisin vaikka kaikki verorahani lapsiperheiden tukemiseen maassa kuin maassa. Virikehoito on niin helppo ja yksinkertainen tapa tukea ja ennaltaehkäistä uupumusta. Toinen vaihtoehto Suomessa voisi olla kodinhoitajapalvelun palauttaminen ja kerho- ja puistotätitoiminnan kunnollinen laajentaminen (5 aamup. viikossa) virikehoitoa korvaamaan.