Pöytälaatikkorunoilijoita? Kirjoita tänne oma runosi :)

Pelko menettämisestä

sai minut tajuamaan:

välitän vieläkin

vaikken sitä kerro.



Säikähdin ajatusta,

että sinua ei olisi.

Tajusin rakastavani sinua yhä,

mutta kiellän sen kaikilta.



DDD

Minä tulen ei mistään maasta.

Kotini on pakattu vanhaan matkalaukkuun.

Muistojeni kukat ovat kuivuneet sen pohjalle.

Minä puhun ei mitään kieltä.

Ainoa kieleni on valheet, pettymys ja ikävä.



Sinulle lapseni etsin oman maan.

Sinun vuoksesi opettelen kielen, joka on tehty rakkaudesta.

Sinä pieni tyttäreni,

jonka Jumalat kantoivat syliini.

Etsin meille kodin, rakennan kaiken alusta.

Istutan valkoiset kukat verannalle.

Sinun vuoksesi opettelen kaiken kauniin.



Lupaan, että sinä saat kaiken sen, jota kaipasin kun olin pieni.

Sinä olet minun voimani, vereni, rakkauteni.



Vain sinun avulla löydän tien sinne missä kukat eivät ole kuolleet.



Mila

voi kunpa itsekkin noita osaisin kirjoittaa.

mä olen ainakin monesti ottanut tältä palstalta runoja omille nettisivuilleni että jos ette halua niitä käytettävän, älkää kirjoittako tänne!

Ne jotka ovat nimimerkin laittaneet, olen sen runoon liittänyt ja merkittömiin laittanut tuntematon, mutta todellakin olen laittanut useamman ihmisen nähtäville!

mistäs sitä kukaan tietää kenen nimissä täällä kirjoitetaan? Kannattaisi keksiä runonsa perään edes nimimerkki jollei oikeaa nimeänsä voi laittaa!

Kyllä niitä runoja kuule julkaistaan siellä sun täällä ilman mitään lupia joten turha alkaa täällä urputtamaan! Ja milläs todistat jonkun omakses?

Kiva! tämä ketju on vielä täällä. Kirjoitin sen runon 51 " koti minussa" . Pian en ehkä olekaan vain laatikkorunoilija, ilmeisesti saan julkaistua pienen runokirjan, johon se tulee. Siksi en nyt tässä vaiheessa voi lähteä av-kirjaan mukaan.

Minulla vielä työn alla tuo oma runokirja.

Terveisin Mila

Tässä muutama:

----------------------



Rakkaus, tästä kirkkaimmasta, hauraimmasta lasista,

jaa sisältösi niin että minulle se olisi selkeyttä,



herkkyyttä hänelle



-------------------



minä lasken sinua näiden päivien lävitse kuin vettä

en ikinä epäröisi pysähtyä ja kysyä miksi olet niin kevyt,

rauhallinen kuin nämä päivät jotka nojaavat toisiinsa kiireettä

ilman sadetta me istumme tässä talossa,

seinät ovat läpinäkyvät, me istumme keväässä,

se versoo kaikkialla, alla, ympärillä,

minä olen vihreä, siemen, tartun kiinni,

köynnöstän minkä tahansa suorana nousevan

sinä olet alku, valo, kirkkaat silmät, hymy



--------------------



Metsän seinä, informaation loputon massa.

Sen sijaan, että hakisit kvantitatiivista totuutta ja lauseketta,

sitä joka on kielen päällä, mutta joka ei tule tähän

Jos pysähtyisit hetkeksi näkemään, nyt, koskaan, edes joskus



Lehti kääntyy, vesi puhkeaa,

tulee sade,

loputon informaation putous



---------------------



nojaat pääsi minun sanoihini

maaliskuussa talo seisoo liikkumatta

odottaa että tuuli lakkaisi sekoittamasta

toiveitamme,



en minä tiedä,



eilen tuli kotiin ja tiet olivat ehkä kuin varjoja

katsoin miten ne liukuivat takanani, edelläni,

jokaisella ja ikisellä seisahduksellani saattoivat

askeliani, syöksyivät jalkoihini kiinni varoitukset

vai saate vai



kun toivon lähestyn tätä paikkaa joka hajottaa tuulen

niin helposti, lopullisesti,

leppeä tuuli, kesälehdistä rakennettu,

antaa minun painaa kasvoni syliinsä pehmeään



-------------------



niin kuin kasvoja poltettaisiin kuumennetulla raudalla, irvistys



ne kehottavat minua kääntämään toisen posken, toisen toisensa

jälkeen, ja toisen



se ei lopu, tämä uhrautuminen, niin kuin vastapuoli ei olisi tutustunut

lainkaan tämän tietyn harrastuksen sääntöihin,

armeliaisuuden

Koti minussa



Kun saavuit

ilo leijui majassamme viikkoja

Koti onkin minussa!



kun katsot taaksesi, pieni tyttö

kuuletko sylini sisällä äitisi hiusten heilahtavan

tunnethan ääneni aikojen alusta?



niin kuin äitisi kuuli äitinsä kodissa

ja isoäitinsä omansa

miten äitien äitikin niitä kammalla kuritti

vallatonta tukkaa!



Sinä tulit kotiin ja koti tuli sinusta

Kuulitko pieni,

miten kovaa sinua huusimme?

miten kaipasi syli sinua juuri



sukupolvien takaa sinua kotiin

rakkaus kertoo keitä olemme

kertoo kuinka kohtelemme muita

mistä pidämme tai luulemme pitävän

se antaa meille toivoa täydellisestä

rakkaus kertoo kuinka voimme rakastaa

näyttää parhaimmat puolemme

se pahentaa huonoimpiamme

silti rakkaus voi unohtaa ne

olemme siis keitä haluamme

keitä rakastamme

Pikku tyttö myöhään illalla katsoi lintuja ikkunasta pimeällä taivaalla, toivoi että linnun lailla lentää voi, merelle hän liitäisi ja huonot muistot hukuttaisi, tuulen vire pikkuinen pikkutytön hukutti ja pahojen muistojen  sekaan murhasi, lapsi aamulla heräsi kirkuen ja parkuen, jalat ja kädet poikki ja ruumis ruhjeilla, uni ei ollut unta vaan painajaismaista totta, tyttö vietiin sairaalaan jossa tämä kuoli kauhuissaan, tyttö oli kuollut siihen että sydän oli kaivettu ulos rinnastaan ja kannettu kauas tytön pilvilinnasta.