Naisten kapina
Ihmettelen tässä miksi me naiset alistumme ja suostumme (yleisesti hyväksyttäviin, mutta potentiaalisesti meille haitallisiin) toimenpiteisiin lainkaan asioita kyseenalaistamatta?
Tyypillinen länsimainen nainen kärsii seksuaalisuudestaan alusta loppuun saakka; ensin syödään keskimäärin 10 vuotta e-pillereitä (elimistön luonnollista toimintaa sekoittava, vahva hormonivalmiste), sitten koetaan (lähes poikkeuksetta) kivulias "eka kerta", vaan jotta päästään kokemaan raskaus ja tuskainen synnytys.
Välissä mahdollisesti tullaan väärässä kohtaa raskaaksi -> suostutaan aborttiin (tiedossa kipua jälleen - sekä henkistä että fyysistä).
Lapsiluvun ollessa täysi, otetaan elimistöön kierukka; joko hormonilla tai ilman. Joka tapauksessa vieras esine elimistöön, josta voi myös olla kaikenlaista haittaa ihmiselle kuten esimerkiksi tulehduksia, ei-toivottuja raskauksia jne.
Miksi me suostumme kaikkeen tähän? Mies vain olla porskuttaa; seksuaalisuus ekasta kerrasta lähtien puhdasta nautintoa, lapset saadaan ilmaiseksi - joku toinen tekee sen kovemman työn, on helppo vaatia aborttia, kun sekin lääketieteen toimenpide ei kohdistu omaan elimistöön.
Terveisin; yksi ihmettelevä, joka on heteronainen miehen kanssa avioliitossa, ja elämässään siinä vaiheessa, että aikoo olla selibaatissa niin pitkään kunnes mies teettää vasektomian. Aborttia en pystyisi koskaan tekemään, lapsilukumme on ehdottomasti täynnä, muita menetelmiä ehkäistä en elimistööni halua.
Kommentit (106)
mutta miettikää nyt ihan oikeesti mitä oniseuteen liittyviä ongelmia teillä on - siis sellaisia, jotka eivä ihan suoraan ole biologisesta naiseudestanne johtuvia.
Siinähän se onkin, kun nämä biologiset naiseudesta johtuvat tosiseikat kulkevat käsikädessä näiden em. ilmiöiden kanssa, joita on kehitelty esimerkiksi perhesuunnittelun avuksi vrt. e-pillerit, kierukka, abortti jne. Käsittääkseni on ihan yleistä, että suuri osa näistä "keinoista" koskee suurinta osaa naisia; ja tähän on niin totuttu, ettei niitä enää edes osata kyseenalaistaa.
Tää ketju on mun mielestäni todella korni, tässä vedetään törkeiksi yhteiskunnallisiksi epäkohdiksi ihmisten henkilökohtaisia ongelmia, bilogisia faktoja, joita mikään mahti maailmassa ei voi muuttaa
Eikö näistä biologisista, henkilökohtaisista faktoistakin silti voi keskustella? Mielestäni ihan tärkeää on varmasti myös kuulla toisista, joilla on kenties sama ongelma - ja saada naiseuteensa vertaistukea. Jos tämä ketju edes yhtä naista auttaa, on tämä silloin ollut sen arvoista!
lytätään mm. e-pilleri kammottavana asiana, vaikka sen saapuminen markkinoille 60-luvulla juuri oli feministeille suuri saavutus.
Niin, ajat muuttuvat, ja myös tietoisuus kasvaa samalla, kun tehdään lisää lääketieteellistä tutkimusta ja kyseenalaistetaan vallitsevia käytäntöjä. Totuus on, että e-pilleri on melko vahva hormoni-valmiste, jonka laittaminen omaan kehoon voi aiheuttaa kaikenlaisia sivuvaikutuksia. Vaikka riskit ovat korkealla, silti moni valitsee käyttää tätä tuotetta vuosia elämästään. Miksi? Siksi, kun se koetaan "vapautena" tai helppona keinona ehkäistä. Ihan hyvä on joskus nostaa esille tätä toistakin puolta tästä "ihmetuotteesta".
Tämä on musta tyypillistä länsimaista ruikutusta, jonka turhuus vaan korostuu siinä, että ohessa puhutaan vielä naisen asemasta muissa kulttuureissa. Kun kerran tiedetään, miten asiat ovat muualla, miten edes kehtaatte vinkua täällä jostain tikusta väännetystä?
Mä en ole koskaan ymmärtänyt (oikeasti) tätä argumentointi-muotoa, että jos asiat ovat huonommin toisaalla, ei mekään saada yrittää parantaa olosuhteita täällä - tulisi vain olla hiljaa tyytyväinen siitä, ettei "sentään ole yhtä pahasti". Mitäs järkeä siinä nyt sitten on? Jokainen ponnistaa siitä, mikä se oma lähtökohta sitten ikinä onkaan - tämän kai pitäisi olla ihan itsestään selvä asia? Eikä se, ettei tästä asiasta (vielä) ole nostettu keskustelua, tarkoita sitä, etteikö siitä tarvitsisi keskustella - ei tässä tarvitse "vääntää tikusta asiaa"; eiköhän se validi asia ole löydettävissä sieltä taustalta.
Juuri tällaisten keskustelujen takia nykyfeminismi on mielestäni aina ollut todella vastenmielistä. Siinä ei ole järjen häivää, omat angstinsa saa vaan purettua kun heittää kaiken kakan kattilaan, sekoittaa vähän ja heittää sitten miesten niskaan.
Mikä ihmeen nykyfeminismi??? Sorry, nyt vaan, mutta tämä keskustelu on kyllä kaukana feminismistä - tai mistään muustakaan ismistä, jos niikseen tulee; tässä on kyse omasta terveydestä huolehtimisesta, siitä, että on oikeus omaan kroppaansa - ja, että se oikeus tulisi tiedostaa ihan arjen pienissä valinnoissa. Missasitkohan sinä pointin jossakin vaiheessa? Minusta tuntuu nyt ihan siltä.
Ap.
Kyseenalaistamisen ilosta - monilla naisilla on ihan todellisia ongelmia näiden asioiden kanssa.
Ja kaikki me naiset olemme tässä samassa veneessä; tässä yhteiskunnassa naisina. Laajenna nyt hyvä ihminen sitä katsantokantaasi hiukkasen pois sieltä oman napasi ympäriltä ja näe maailma ympärilläsi! Voit vaikka yllättyä.
Ap.
Se ei todellakaan tule selkeästi mulle ilmi tästä ketjusta. Haluatko puhua naiseudesta, seksuaalisuudesta, yhteiskunnasta, vai mistä? Tässä ketjussa on tullut esille niin paljon asioita, joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä toistensa kanssa, että rasittaa. Mä tykkään kyseenalaistaa, mutta joku järki kannattaa asioissa säilyttää. Jos alkaa analysoida asioita, pitää tietää mitä analysoi. Mutta tää on taas kuuromykkien keskustelua, koska ihan hyvin tiedän, ettet sinä, ap, tule ymmärtämään pointtiani, koska et halua tai et siihen pysty.
noin kurjana? Onko sulla pääkopassa jotain ongelmia seksuaalisuuden suhteen, vai?
noin kurjana? Onko sulla pääkopassa jotain ongelmia seksuaalisuuden suhteen, vai?
Miten niin kurjana? Faktaa yhtä kaikki - siinä sulle ajattelemisen aihetta.
En koe, että mulla on seksuaalisuuden suhteen ongelmia - sen suhteen kyllä, mitä me naiset olemme valmiita kestämään lainkaan kyseenalaistamatta tilanteita.
Ap.
valinneeksi kusipäisen ukon ja nyt koittaa sen perusteella väittää jotain ihme kapinaa.
En tunne yhtäkään miestä, jonka voisin luokitella vaan porskuttaa -kastiin.
E-pillereiden syönnistäkin voi jokainen nainen ihan itse päättää. Ei siinä alistumisesta ole kysymys.
Onkohan ap jäänyt jonnekin 1950-luvulle, siltä kuulostaa ainakin. Tai sitten on vain alistuva ja heikko luonne.
Itse ajattelen niin, että vain nainen on henkisesti tarpeeksi vahva kestämään tuon. =)
Ja mulle siinä ei kyllä ole mitään ongelmaa. Ikävää, jos sinä koet asiat noin negatiivisesti. =(
valinneeksi kusipäisen ukon ja nyt koittaa sen perusteella väittää jotain ihme kapinaa.
Itseasiassa oma mieheni on suloinen, kultainen, luotettava ja hyvä mies. Ja on myös sitä mieltä, että nyt on hänen vuoronsa huolehtia ehkäisystä.
E-pillereiden syönnistäkin voi jokainen nainen ihan itse päättää.
Juu, toki voi itse päättää, mutta kuinka monta naista tunnet, jotka eivät olisi syöneet e-pillereitä koskaan elämässään? Itse en tunne kovin monta (jos yhtään?), lähes kaikilla takana tuo mainitsemani 10 vuoden e-pillerien syöntihistoria - huolimatta siitä, miten huonosti tai hyvin pillerit sopivat heidän elimistölleen. Näitä asioita ei vaan ole totuttu kyseenalaistamaan.
Tai sitten on vain alistuva ja heikko luonne.
En tod. ole! Muutenhan olisin tässä vaiheessa siellä aborttijonossa, tai vaihtoehtoisesti vieras esine (vrt. kierukka) elimistössä - enkä kumpaakaan ole. Katsos, kun minulla on oikeus päättää omasta kehostani - vaikka avioliitossa olenkin.
Ap.
valinneeksi kusipäisen ukon ja nyt koittaa sen perusteella väittää jotain ihme kapinaa.
Itseasiassa oma mieheni on suloinen, kultainen, luotettava ja hyvä mies. Ja on myös sitä mieltä, että nyt on hänen vuoronsa huolehtia ehkäisystä.
E-pillereiden syönnistäkin voi jokainen nainen ihan itse päättää.
Juu, toki voi itse päättää, mutta kuinka monta naista tunnet, jotka eivät olisi syöneet e-pillereitä koskaan elämässään? Itse en tunne kovin monta (jos yhtään?), lähes kaikilla takana tuo mainitsemani 10 vuoden e-pillerien syöntihistoria - huolimatta siitä, miten huonosti tai hyvin pillerit sopivat heidän elimistölleen. Näitä asioita ei vaan ole totuttu kyseenalaistamaan.
Tai sitten on vain alistuva ja heikko luonne.
En tod. ole! Muutenhan olisin tässä vaiheessa siellä aborttijonossa, tai vaihtoehtoisesti vieras esine (vrt. kierukka) elimistössä - enkä kumpaakaan ole. Katsos, kun minulla on oikeus päättää omasta kehostani - vaikka avioliitossa olenkin.
Ap.
Olen joskus vaimolta kysynyt, että haluaisiko hän minun menevän vasektomiaan. Ei ole halunnut.
Että voi se olla naisen oma valintakin että syö esim. pillereitä.
Sitä, kun niin moni muu tälläiseen rumbaan suostuu.
Ap.
Ps. Kiitos sulle fiksu mies (nro 10)
Sitä, kun niin moni muu tälläiseen rumbaan suostuu.
Ap.
Ps. Kiitos sulle fiksu mies (nro 10)
Miks neitsyt syö 10 vuotta pillereitä?
Miks neitsyt syö 10 vuotta pillereitä?
Voitaisiinko nyt keskustella itse asiasta?!
Tämän ketjun vastaajista päätellen ei ole ollenkaan niin ihmeellistä, miksi siis esimerkiksi suurin abortoija-ryhmä maassamme tällä hetkellä ovat pienten lasten vakituisessa parisuhteessa olevat äidit.
Ap.
Siis ketä vastaan sitä kapinaa pitäisi käydä? Jumalaa ja luontoako? Tietty olen samaa mieltä siinä, että lääketiede voisi vähän hanakammin etsiä miehille ehkäisykeinoja ja myös siitä, että mm. pillereiden haitoista (sekä yksilöllisellä että globaallilla tasolla) pitäisi keskustella enemmän, mutta on toi sun aloituksesi nyt kyllä aika vauhkoomista.
Ensinnäkin minä olen kyllä tehnyt ihan omat valintani ja ihan kyseenalaistaen ihan alusta asti. Enkä ole kärsinyt seksuaalisuudestani.
Olen sypönyt e-pillereitä (en kymmentä, vaan pari kymmentä vuotta) mutta en ole kokenut sitä elimistöni toimintaa sekoittavana vaan päinvastoin järjestävänä tekijänä. Minulla on luonnostaan erittäin epäsäännölliset ja erittäin kivuliaat kuukautiset ja e-pilleri toi suunnattoman helpotuksen asiaan. Haluihin se ei ole vaikuttanut. Sen vuoksi palasin pillereihin myös lasten syntymän jälkeen. olen pitänyt myös siitä, että voin koska hyvänsä lopettaa niiden käyttämisen jos haluankin lisää lapsia - tarvitsematta siihen lääkäriä tms. Nyt lähemmäs nelikymppisenä pillerit pitävät kaksi kohdussani kasvavaa myoomaa pieninä. Mutta olen kyllä kyseenalaistanut pillerit moneen kertaan ja olen jopa elänyt sen vaiheen kun veritulppariskitutkimuksen jälkeen pillerireseptit hetkeksi jäädytettiin EU:ssa (sitä kesti ehkä kuukauden isolla kohulla noin vuonna -95).
Raskausaika minusta oli hirveän helppoa, synnytys oli tuskaisa, mutta en nyt keksi, että miten sen vaatimalla muuksi muuttaisin. Aborttia en ole tarvinnut eikä tällä suojatun elämän asteella voisikaan tarvita, mutta pidän silti tärkeänä, että sekin on naisen mahdollista saada. Abortin (oikein tehdyn) suurin rasitus ihmiselle ei liene fyysinen, joten enpä tiedä, onko se miehellekään niin helppoa.
Mut jos sun seksuaalisuutesi aiheuttaa sulle kärsimystä niin sun ehdottomasti kannattaa pyrkiä muuttamaan näitä negatyritäkään pakottaa minua samalla muuttamaan juuri niitä asioita, josta itse pidän.
että nainen kantaa kaiken vastuun lisääntymisestä silloinkin kun se ei ole fyysisesti välttämätöntä. Ei yritetäkään kehitellä ehkäisymenetelmiä MIEHELLE jne. Ja täältä palstalta olen lukenut tukka pystyssä, miten sterilisaatio pitää tehdä nimenomaan naiselle, että miehellä säilyisi eron jälkeen mahdollisuus hankkia lapsia uuden naisen kanssa!
että nainen kantaa kaiken vastuun lisääntymisestä silloinkin kun se ei ole fyysisesti välttämätöntä. Ei yritetäkään kehitellä ehkäisymenetelmiä MIEHELLE jne. Ja täältä palstalta olen lukenut tukka pystyssä, miten sterilisaatio pitää tehdä nimenomaan naiselle, että miehellä säilyisi eron jälkeen mahdollisuus hankkia lapsia uuden naisen kanssa!
No musta tuo on aika reilua. En todellakaan ymmärrä ap:n vauhkoamista, toi on tosi syvältä vedettyä seksuaaliangstista feminismiä vailla mitään pohjaa.
Noi mainitsemasi ehkäisykeinot on tehty sitä varten, että nainen ei enää olisi kehonsa ja luonnon orja, vaan voi itse noita apukeinoja käyttämällä halutessaan säädellä sitä, haluaako tulla raskaaksi ja kokea sen kammottavan synnytyksen. Jos mies ja nainen eroavat, on musta ihan reilua, että mies voi vielä tehdä niitä lapsia, eihän hän päätä asioista oman kehonsa hinnalla, kuten nainen. Tietty on fiksumpaa, että nainen tekee sen sterilisaation, jos haluaa, sillä hän ainakin osittain tekee päätöksensä myös sen mukaan, haluaako tulla vielä raskaaksi, ei ainoastaan siksi, ettei halua lapsia. Ymmärrätkö eron?
Tää aloitus on ihan älytön, ei tästä kannata keskustella, kun ap lähtee heti luonnonvastaisille linjoille (tyyliin ei ole reilua, että eka kerta sattuu naista, ei ole reilua, että nainen joutuu olemaan raskaana ja synnyttämään, jne.). Joo, elämä on, sen kai sentään tiesit?
Uskokaa tai älkää - on olemassa meitäkin naisia, joille naiseus ei ole kärsimystä ja uhrautumista ja joilla nuo ap:n mainitsemat asiat ovat ihan oikeasti sujuneet vaivoitta ja ongelmitta. Ne valittakoot, joilla on aihetta. Ei se ole välttämättä reliikki, joka ei ole elämäänsä tyytymätön.