Kyllä on SURKEA ITSETUNTO naisella, joka ei anna miehen maksaa deittejä!
vaan yhdistää sen naisen "ostamiseen" tai "huoraamiseen".
No, jos näin on niin suuri osa maailman naisista sitten ostetaan. Muualla kuin Suomessa miehillä on käytöstapoja ja naisilla itsetuntoa.
Suomessa ei naiset osaa muuta kuin jauhaa feminismistä ja ollaan niin olevinaan itsenäisiä -mutta kaiken pohjalla on vain huono itsetunto.
Kommentit (36)
se, joka pyytää toisen ulos, pääsääntöisesti maksaa.
Jos yhdessä sovitaan ulos menosta, molemmat maksavat oman osansa.
hymyillen muistelin treffejä erään tyypin kanssa. Täysin käytöstavaton juntti. Ei avannut ovia tai päästänyt edes ovesta ensin. Täytyy vielä todeta tähän, että hän on korkeakoulutettu, kansainvälistä uraa tehnyt mies. Kotikasvatus ilmeisesti jäänyt väliin. Eräs tapaus oli kun kävimme yhdessä syömässä illalla. Mies söi ja joi huomattavasti enemmän ja arvokkaampaa kuin minä. Kun tarjoilija toi laskun, sanoi mies "eikös laiteta lasku puoliksi". No laitetaan vain, vastasin. Tarjoilija toi laskun ja maksoin kortilla edes vilkaisematta laskun loppusummaa. Mies näki oman laskunsa ja alkoi nauraa röhönaurua. Ihmettelin mikä hänelle oikein tuli ja yritin kysellä mikä on vialla. Miehen mielestä tarjoilija oli mokannut pahasti kun ei tarjoilija ollutkaan laittanut laskua 50/50 vaan oli jakanut laskun ihan kummankin syömisten ja juomisten mukaan...
pankissa töissä! Täällä miehet nimittäin pääsääntöisesti ovet käytöstavattomia moukkia. Sitten niitä muutamaa poikkeusta kyllä osaakin arvostaa.
Ottaa minut huomioon kaikissa käänteissään. Minä hemmottelen miestä muulla kuin rahalla ; )
Jestas, minkä eukon sä oot treffannut? Kyllä minä naisena ottaisin kohteliaisuutena sen että mies maksaa treffit.
Meillä vuoroteltiin suhteen alussa siinä maksamisessa kun käytiin leffassa tai syömässä jne.
Ei tolla nyt ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa.
ETTÄ PITÄÄ IHAN HUUTAA!
Naurettavaksi on mennyt tämä nykyajan "tasa-arvo" höpötys! Naista kosiskellaan tarjoamalla tälle treffeillä, avaamalla ovi, tuomalla lahjoja, hemmottelemalla! Ei se ole ostamista!
Tasa-arvon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä...
jos mies ei maksaisi. Tietenkin mies maksaa. Muu ei tule kyseeseenkään. Silloin ei ole kyse treffeistä, jos puolitetaan kulut.
kiinnittää huomiota ap:n kirjoituksessa kohtaan että nainen ei _anna_ maksaa.
Miksi oletusarvo on se että mies maksaa?
se on universumin laki. Se vain on niin. Live with it.
Kirjoitin tuossa toisessa ketjussa juuri käytöstapojen puolesta. Ihan käsittämätöntä miten joillakin tosiaan on niin heikko minäkuva, että kokee itsensä huoraksi jos joku toinen tarjoaa hänelle vaikka elokuvaillan ja ehkä jopa popparit ja limun!
Olen päätynyt samaan kuin sinä, ei tuossa taustalla voi olla mitään muuta kuin todella heikko itsetunto.
ilman muuta sitä mieltä että mies maksaa kaiken, aina ja ikuisesti.
Noin neljänkympin korvilla naisen markkina-arvo laskee niin, että kannattaa henkisesti valmistautua makselemaan itse.
mutta silti mies maksaa. Jos ei maksa, painukoon suolle.
Sitä saa mitä (treffeillään) tilaa: tasa-arvoisen suhten tai piian paikan.
Me maksoimme seurusteluaikoina vuorotellen ja tuo "vuorotellen" on avainsana edelleen.
Ottaa minut huomioon kaikissa käänteissään. Minä hemmottelen miestä muulla kuin rahalla ; )
kun ottaa mieheltä ennakkomaksua myöhemmistä palveluksistaan.
11:n mies maksaa aina, ja osallistuu kotitöihin. Ottaa minut huomioon kaikissa käänteissään. Minä hemmottelen miestä muulla kuin rahalla ; )
Naiset, jotka eivät osaa tehdä muuta kuin olla miehen elätettävänä.
Osaatko mainita jonkun toisen maan, jossa naiset yleisesti olettavat, että mies ei missään nimessä saa treffeillä maksaa tai nainen on huora ja sossupummi?
Jään mielenkiinnolla odottamaan vastausta! ;)
Yksi alemmuudentunteen merkki on hätääntyä, jos Suomessa tehdään jotain toisin kuin jossain muualla. Siis apua! Mitä meistä nyt ajatellaan? (Ja nyt en itse tässä väitä, että muualla tehtäisiin asioita välttämättä toisin kuin Suomessa. Luulokin riittää.)