Miten pienen lapsen voisitte jättää viikoksi hoitoon?

taapero, enkä kyllä haluaisi viikoksi jättää. On tähän mennessä ollut max yhden yön mummilla hoidossa, mikä on aina mennyt hyvin, mutta viikossa tulisi itselle jo niin käsittämätön ikävä ettei rajaa. Ehkäpä muutaman vuoden päästä voisi olla jo pidempiä aikoja, mutta silloinkin viikko tuntuu melko pitkältä. Pitkä viikonloppu ehkä ennemmin.

tosin mieluummin vain ns. pitkäksi viikonlopuksi.

tosin mieluummin vain ns. pitkäksi viikonlopuksi.

[Asuvatko nämä lapsen] kanssa samassa taloudessa vai ei? Jos eivät asu, he eivät ole yhtä tärkeitä.

Ei ole mikään pakko asua samassa taloudessa. Me emme asu samassa taloudessa esim. ko. mummolaväen kanssa, mutta vietämme puolin ja toisin paljon aikaa toistemme kodeissa sekä yhdessä mökeillä, reissussa jne. En voi sille mitään, jos teillä ei ole yhtä kiinteät välit mummolan väen kanssa. Ei sinun silti kannata olla niin omaan poteroon kaivautuneena, ettet yllä näkemään muiden perhetilanteita. Pelkkä saman katon alla asuminen ei tee ihmisestä tärkeätä lapselle, tästä on todisteena monia lapsen arjesta etääntyneitä "etä-isiä", jotka eivät pärjäisi oman lapsensa kanssa edes yhtä yötä. Meillä on onnellisempi tilanne.

Laste isä on kuollut. Muuten en jättisi kuin vasta yli kymmenen vuotiaan. Enkä kyllä ymmärrä miksi pitäisi jättää silloinkaan niin pitkäksi aikaa...

Ei ole mikään pakko asua samassa taloudessa. Me emme asu samassa taloudessa esim. ko. mummolaväen kanssa, mutta vietämme puolin ja toisin paljon aikaa toistemme kodeissa sekä yhdessä mökeillä, reissussa jne. En voi sille mitään, jos teillä ei ole yhtä kiinteät välit mummolan väen kanssa.

kanssa. Ja mummoloitten väet ovat lapsille rakkaita. Mutta silti mummo ei ole äiti eikä pappa isä. Ei lähellekään, ja muun kuvittelu kertoo siitä ettei kaikki ole ihan kunnossa kiintymyssuhdepuolella. Ja samasta varoittaa erittäin suuresti tuo että jättäisit alle vuoden ikäisen huolettomasti viikoksi mummolaan. Tarvisit terapiaa.

Nuorin oli 1,5v ja vanhin 6v. No hyvin meni ja ikävä oli hirmuinen molemmin puolin. Mutta en usko että mitään tunne-elämän häiriötä tulee koska mimun tapani on halalilla lastani joka väliin ja huomioida lapsi joka välissä. Enemmän sellasen lapsen kohdalla, jonka vanhemmat ovat kiireisä, vois huolestua koska lapset jää vaille jokapäiväistä huomioimista.



JA ihan ammatti-ihminen on sanonut että jos lapsi erotetaan vanhemmasta tilapäisesti, sille pitää selittää että vanhemmat kyllä tulevat takaisin. se on tärkeää se että kaikki palautuu normaaliksi. Kyllä lapsi kestää sen muutaman päivän eron. Pienen kolhun.

ikäehdotuksia viikoksi jättämisestä ja vertaat omaan ehdotukseeesi alle vuoden ikäisenä jättämisestä, niin pääset selville ongelmastasi.

Tarvisit terapiaa.

Voidaan mennä yhdessä, niin saadaan sinutkin kuntoon. :)

josta heti näkee ettei mitään tajua siitä mitä kiintymyssuhteella tarkoitetaan. Ensinnäkin, tiedoksi vaan että sukulaisesi EIVÄT ole lapsillesi yhtä tärkeitä kuin te vanhemmat. Miten pihalla voi olla? Ja toiseksi, noin pienen kuin mistä tässä puhut voi jättää viikoksi jos haluaa aiheuttaa sille traumoja.

Voisitko perustella, miksi sukulaiset eivät ole yhtä tärkeitä? Entä jos lapsen isä on kuollut ja lapsi asuu äitinsä ja äidinäitinsä kanssa? Meinaatko tosissasi, että se arjessa mukana oleva mummo ei missään nimessä ole yhtä tärkeä kuin se äiti? Vai meinaatko, että lapselle jutellaan että "tässä on nyt äiti, minä olen se tärkeämpi ja kohta tulee aamupuuroa syöttämään se mummo, joka ei ole yhtä tärkeä, muista lapsi pieni tämä tärkeä juttu"? :D Voin kyllä ihan kertoa, että lapsen arjessa mukana olevat, lapseen sitoutuneet ja yhdessä hienosti toimivat aikuiset ovat KAIKKI lapselle tärkeitä ja lapsen silmissä hyvinkin samalla viivalla. Meillä on täällä mm. esimurrosikäinen esimerkkilapsi, joka vieläkin lähtee silmät säihkyen mummolaan, jossa on se ah, niin ihana ja turvallinen ukki-mummi -parivaljakko, joka on ihan syntymästä asti ollut lapsen rinnalla kulkemassa ja hoivaamassa. En kyllä millään viitekehyksellä kykene näkemään, miten lapsi voisi kärsiä ja traumatisoitua siitä, että hellät, hoivaavat ja lasta syvästi rakastavat ihmiset ovat lapselle sylinä.

Heillä kun on titoutuneita aikuisia aina lähellä. Joten miksi ihmeessä lastenkodissa kasvaneet eivät aikuisena olekaan onnellisia vaan tasapainottomia, kyvyttömiä sitoutumaan, levottomia, valitettavan usein taipuvaisia rikoksiin jne.

LApset olivat mummolassa. Mutta selvähän se on ettei isovanhemmat ole lapselle yhtä tärkeitä, mutta he osaavat lievittää lapsen hätää(jos sellanen on) kertoa että kaikki hyvin ja halata.



Mutta jokainen tehköön miten tekee ja mä vaan sanon et eroperheissä ne lapset vasta niitä tunne-elämän häiriöitä saa. Ja niitähän täällä suomen maassa riittää.

Meillä nimittäin viikon reissut tehdään perheenä, ei yksin eikä edes aikuisten kesken.



Mutta ensi vuonna koululainen (nyt ekalla) tullee olemaan 5 päivää putkeen isovanhemmilla kesällä, sillä emme muuten saa koko koulun kesälomaa hoidettua.



Jos olisi joku painavampi syy, niin viikoksi varmaan jättäisin 4-5-vuotiaan, en mielelläni nuorempaa.

meidän omassa kodissa sisarustensa kanssa mun ja miehen yhteisen työmatkan ajan.

Hyvin sujui

Just viikonloppuna anoppi kertoi ihan vain ohimennen mainiten, kun katseltiin vanhoja valokuvia, että hän vietti tätinsä luona Ruotsissa puoli vuotta ollessaan 5-vuotias. Muisti ajan hyvin eikä ollut siitä traumatisoitunut.



Nyt on sitten menty aivan toiseen äärilaitaan näissäkin asioissa. Ei, enkä todellkaan sano, että ennen oli aina paremmin. Mutta jotenkin kaikkea hysterisoidaan nykyään liikaa. Oleellista varmaan on tehdä niin, kuin oma sydän sanoo.



Olen se, jonka 2- ja 4-vuotiaat olivat mummin luona 6 päivää. Ei mulla edes ollut mikään järjetön ikävä heitä. Sydän suli tietty siinä vaiheessa, kun sain heidät syliini, mutta kyllä mä nautin lapsettomasta ajastakin sen viikon, koska tiesin, että ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa rakkaan mumminsa luona!

Just viikonloppuna anoppi kertoi ihan vain ohimennen mainiten, kun katseltiin vanhoja valokuvia, että hän vietti tätinsä luona Ruotsissa puoli vuotta ollessaan 5-vuotias. Muisti ajan hyvin eikä ollut siitä traumatisoitunut.

Nyt on sitten menty aivan toiseen äärilaitaan näissäkin asioissa. Ei, enkä todellkaan sano, että ennen oli aina paremmin. Mutta jotenkin kaikkea hysterisoidaan nykyään liikaa. Oleellista varmaan on tehdä niin, kuin oma sydän sanoo.

Olen se, jonka 2- ja 4-vuotiaat olivat mummin luona 6 päivää. Ei mulla edes ollut mikään järjetön ikävä heitä. Sydän suli tietty siinä vaiheessa, kun sain heidät syliini, mutta kyllä mä nautin lapsettomasta ajastakin sen viikon, koska tiesin, että ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa rakkaan mumminsa luona!

tervettä ajattelua

mummu voisi olla yhtä tärkeä kuin vanhemmat olettaen, että ei asu samassa taloudessa. Tottakai isovanhemmat on tärkeitä ja mekin näemme niitä lasten toiveesta parikin kertaa viikossa + lapsi käy mökillä mukana jne. MUTTA: ei todellakaan voi verrata vanhempien merkitykseen. Isovanhemmat jos vaikka kuolevat, niin lapsi suree, mutta sitä traumaa ei voi verrata vaikka äidin kuolemaan.



Jos lapsi ei tee eroa "läheisten sukulaisten" tai vanhempien välillä kiintymyksessä, on silloin kotona jotain häikkää. Se, että lapsi viihtyy isovanhemmilla yökylässä yön tai kaksi, on normaalia, mutta koti on lapselle aina koti.



Oma kuopukseni on esimerkiksi nyt eroahdistusiässä ja mä ainakin olen ihan tyytyväinen, että näyttää tunne-elämä kehittyvän normaaliksi, kun on tosi kiinni mussa. Isäkin käy, mummuja katselee jo kulmien alta. Tietysti tässä on mukana omaa persoonaakin, miten reagoi, mutta kyllä turvallinen kiintymyssuhde tarkoittaa juuri sitä, että lapsi on kiinnittynyt voimakkaasti ensisijaiseen hoitajaansa. Jos lapsi on väliinpitämätön hoitajansa suhteen, olisin huolissani.

Koulun loma-aikana.



Sen pienempiä emme ole moneksi päiväksi jättäneet. Yön yli olemme olleet poissa molemmat siten, että isovanhemmat ovat olleet meillä lasten kanssa (eli lähtö la, paluu su illasta).

niin ehkä 6 v:nä. Lyhyemmäksi aikaa voisin jättää jo nuorempanakin, mutta kokonainen viikko on aika pitkä aika.

Toistaiseksi pisin hoitojakso 3 yötä. Kerran isovanhemmilla ja kerran isän siskolla.



Ei ole ollut oikeaa tarvetta moiseen vaikka välillä haluja olisikin. Toistaiseksi lapset eivä ole halunneet olla tuota pidempään.

Voisin jättää jo puolivuotiaan viikoksi luotettavaan hoitoon.