Parisuhde väkivaltaa humalassa,mutta selvinpäin mies ihana,vaikeaa siis erota.

Lähde nyt vaan heti! Mies ei tule muuttumaan. Vaikkei selvinpäin lyökään on silti se sama henkilö joka sinua pahoinpitelee. Jos teillä on lapsia sinulla on velvollisuus suojella heitä.



Itse tuskailen ystäväni kohtaloa. Mies kiduttaa häntä henkisesti ja ainakin uhkailee väkivallalla. Uskon, että on paljon muutakin, mitä ystävä ei halua kertoa. Heillä on kaksi pientä lasta jotka joutuvat tästä kärsimään. Ystävä ei vaan saa lähdettyä. Valittaa aina uudestaan, mutta ei lähde. Turhauttavaa katsella tätä vierestä.

Sielläkin näin että hyökkäsit jotakuta vastaan ja väitit patologiseksi valehtelijaksi.



Mistä kohtaa minä nyt olen sitten sellainen? Olisi mielenkiintoista tietää mikä tarinassani (joka ei ole mitenkään epätavallinen, arkipäivää suomen naisille) sai sinut syyttämään minua? Ja kuinka voisin "parantaa otettani"? :)



Noh, oli miten oli. Totta minä olen puhunut. On helppoa hymyillä tällä puolella lukittua ovea, kun on jo pois päässyt väkivallan pelosta ja saa elää ja hengittää vapaasti.

mutta pakko sanoa, että naisena joka ei ole ikinä kokenut mitään väkivaltaa lapsuuden perheessä tai omassa suhteessa, en voi lakata hämmästelemästä ja ihmettelemästä miten jotkut naiset VOI seurustella sellaisten miesten kanssa, jotka hakkaavat teitä? Ei vain mene minun puiseen päähäni! Mikä henkinen yliote heillä on teihin, etä saavat teidät pysymään suhteessa? Voiko rakkaus olla niin sokeaa, että omasta hyvinvoinnista ja perusturvallisuuden tunteesta ollaan valmiita luopumaan kokonaan? Toivon vilpittömästi teille voimia nähdä todellisuus ja voimia ottaa askel elämänne parantamisen suuntaan! Erään laulun sanoin "jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä".

mutta pakko sanoa, että naisena joka ei ole ikinä kokenut mitään väkivaltaa lapsuuden perheessä tai omassa suhteessa, en voi lakata hämmästelemästä ja ihmettelemästä miten jotkut naiset VOI seurustella sellaisten miesten kanssa, jotka hakkaavat teitä? Ei vain mene minun puiseen päähäni! Mikä henkinen yliote heillä on teihin, etä saavat teidät pysymään suhteessa? Voiko rakkaus olla niin sokeaa, että omasta hyvinvoinnista ja perusturvallisuuden tunteesta ollaan valmiita luopumaan kokonaan? Toivon vilpittömästi teille voimia nähdä todellisuus ja voimia ottaa askel elämänne parantamisen suuntaan! Erään laulun sanoin "jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä".

Taatusti noista naisiaan hakkaavista miehistä yksikään ei läimäissyt ensitreffeillä.

Ensin seurustellaan, alkuhuumassa ihastellaan toista ja kieltäydytään näkemästä ensimmäiset hälytysmerkit.

Ensimmäinen kerta voi olla tönäisy, jota ei vielä mielletä väkivallaksi, ja jo siitä pyydellään vuolaasti anteeksi, kukkapuska kourassa tilitetään kuinka "en tunnista itseäni, en voi uskoa että tönäisin sinua, voisitko antaa anteeksi".

Ja tämä voi olla ihan tottakin, ei ne miehetkään mieti silloin ensitreffeillä, että kuinkahan pehmeä tuo poski olisi lyödä.

Ja jo varhaislapsuudessa opetellaan antamaan anteeksi...

Pahat asiat hiipii elämään varkain ja huomaamatta, ja tämä vieläpä valitettavasti kuuluu niihin joita uhritkaan eivät halua tunnistaa.

itse en edes miettisi asiaa kahteen kertaan. Ei se mies ole oikeasti ihana, rakastava jos tuollaista tekee! Jos miehellä ollut perheväkivaltaa nuorempana, ei se silti oikeuta henkiseen/fyysiseen väkivaltaan!! ei ole todellakaan mikään syy. Voi herranjestas, miten et yhtään ajattele itseäsi! eroa ja asia on selvä! vähän arvostusta itseä kohtaan. En itse olisi päivääkään miehen kanssa joka olisi joka viikonloppu väkivaltainen enkä edes sellaisen kanssa joka joisi joka viikonloppu! viikonloput on päiviä, jolloin vietetään laatuaikaa perheen kanssa, ei ryyppäämässä.

Ap, tekstisi oli kuin minun kirjoittamaani...eli tuollaisessa suhteessa itsekkin elin.

Erottiin 4 vuotta sitten, meillä on kaksi lasta.



Ero oli vaikea. Myöhemmin mies sai puhuttua minut ympäri ja pian asuimme taas samankaton alla.

Juominen vain ei loppunut.



Väkivalta humalassa lisääntyi ja haukkuminen oli lähes arkipäivää.



Kerran sitten kun mies riehui,hajoitti paikkoja ja löi minua soitin poliisit.

Mies vietiin putkaan ja itse kävin lääkärissä.



Tämän jälkeen minä hankin miehelle vuokra-asunnon ja käskin häipyä.



Pelko elää vieläkin sisälläni aina kun joudun kohtaamaan exäni.



Toivon Sinulle Ap voimia ja lujaa tahtoa lopettaa suhde!

Ei meilläkään koskaan tarkoitettu mitään, mitä humalassa tapahtui. Kävin siitä sitten juttelemassa, kun aloin itsekin uskoa, että kännissä kuristaminen ja potkiminen on "vaan tapahtunut eikä sille enää voi mitään". Minäkin siis ajattelin, että noh, eihän se nyt niiiiin paha ollu.

Nyt on yli puoli vuotta omaa rauhallista elämää takana. Avioero, talo myyty, lasten huoltajuuksista sovittu. Ja kyllä on hyvä olo!

Mun ei enää tarvi leikkiä nukkuvaa öisin ja olla varpaisillani, miettiä, mitä sanoa ja milloin.

Kyllä ainakin meidän tapauksessa mun rakkaus kuoli ajan myötä enkä kaipaa hetkeäkään takaisin sen ihmisen kanssa.

Se on niin helppoa sanoa noin kun ei ole kokenut vastaavaa. Uhkaukset ovat kovia. Kun mies on varsin hyvätuloinen ja korkeassa asemassa, hän uhkaa viedä lapset äidiltään. Haukkuu hulluksi vaikka on itse sellainen. Uhkaa tappamisella... Avun pyytäminen ei ole helppoa. Miten todistat muille sen mitä tapahtuu? Jos tönimiset ja läpsimiset eivät jätä jälkiä?

Ei meilläkään koskaan tarkoitettu mitään, mitä humalassa tapahtui. Kävin siitä sitten juttelemassa, kun aloin itsekin uskoa, että kännissä kuristaminen ja potkiminen on "vaan tapahtunut eikä sille enää voi mitään". Minäkin siis ajattelin, että noh, eihän se nyt niiiiin paha ollu. Nyt on yli puoli vuotta omaa rauhallista elämää takana. Avioero, talo myyty, lasten huoltajuuksista sovittu. Ja kyllä on hyvä olo! Mun ei enää tarvi leikkiä nukkuvaa öisin ja olla varpaisillani, miettiä, mitä sanoa ja milloin. Kyllä ainakin meidän tapauksessa mun rakkaus kuoli ajan myötä enkä kaipaa hetkeäkään takaisin sen ihmisen kanssa.

mietin että miten voin jatkaa enää liittoa mieheni kanssa, joka vannoo mulle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta on ollut kännipäissään idiootti mua kohtaan, potkinut, repinyt, haukkunut.... Nyt viimeksi ennen joulua selvinpäin ravisteli mua lasten edessä ja huusi naama punaisena.

Nyt pyytelee anteeksi ja haluaa muuttaa kaiken pahan suhteessamme olleen hyväksi. Lupaa muuttua ja rakastaa. Käymme jopa terapiassa. En vain osaa vuodattaa näitä kaikkia kipeitä asioita terapiassa ulos, kun pelkään että mies alkaa huutaa puheeni päälle ja syyttää mua vääristelystä.

En enää usko omaan päähäni, vaan yleensä ajattelenkin, että teen kärpäsestä härkäsen ja teen itseni naurun alaiseksi jos hajotan lapsilta ydinperheen olemattomista syisyä, joita itse kehittelen pääni sisällä.

Hajota se ydinperhe. Ydin on mätä jos se sisältää väkivaltaa ja lapset joutuvat sitä näkemään.



Parempi lapsille jos pääsevät elämään epäydinperhettä ilman väkivaltaa.



t. Yksi yöhön paennut ja eronnut.

muita kommentteja?

Varsinkin jälkimmäinen vaihtoehto voi kirpasita miehen kukkaroa.

Tai ainakin ymmärsin, että väkivaltaa on vain alkoholin vaikutuksen alaisena. Jos mies ei siihen suostu niin sitten ero. Jos ei pysty rakkaansa takia olemaan selvin päin niin tuskin on sen arvoinen, että kannattaa jäädä.

jos mies ei ole valmis pistämään korkkia totaalikiinni, niin ero on sinun kannaltasi ainoa oikea ratkaisu.



Meillä ei ollut väkivaltaa, itsensä tajuttomaksi juomista ja sanallista uhkailua, muistin pätkimistä kyllä. Kuvasin muutaman kerran miehen humalakäytöstä kännykän videolle salaa, siitä kävi myös ilmi että sammui lasten aikana. Kuvasin oksentamisen matolle, sammumisen, järjettömän jankutuksen. Kerran hän uhkasi lasten aikana leikata kurkkuni auki. Minulle se riitti, ja otin muksut ja auton, lähdin yötä vasten mökiltä, laitoin ehdoiksi joko perjantaipullon sulkemisen tai koko perheen menetyksen. (Myös tapaamiset lapsiin olin valmis eväämään, koska miehen mielestä oli ihan ok juoda lasten aikana). Mies joutui tulemaan kotiin taksilla ja bussilla. Esitin kuvatodisteet miehelle kun tämä oli kotona krapulassaan ja latelin ehdottomat ja pitävät ehtoni.



Meillä on oltu raittiita 3 vuotta. Jos mies ei suostu, ei ole vaihtoehtona kuin ero.

Anna ajan kulua ihan rauhassa, ei kestä kauaa kun huomaat, ettei ne "ihanat" hetket oikeasti olleetkaan mitään ihanaa vaan jatkuvaa pelkoa sitä kohtaan, milloin taas tulee nyrkistä naamaan! On nähty ja koettu.



Ihminen, joka pystyy lyömään sinua, ei ikimaailmassa oikeasti osaa sinua rakastaa. Miten hän voi sanoa rakastavansa ihmistä ja pari tuntia myöhemmin ei tunne mitään, vaikka hakkaisi luut rikki?! Tiedätte itsekin, että ihminen joka yrittää "kukkapuskin" vähätellä aiheuttamaansa tuskaa, on itse sairas, oli kännissä tai ei.



Aika parantaa, mutta teidän pitää myös itse ymmärtää,että ansaitsette parempaa, onnellista ja turvallista elämää, ei jatkuvaa pelkoa jonkun luuserin kanssa.



t. 2 vuotta hakattu ja kidutettu

Että ei sitten ehkä niin ihana olekaan.

Se, joka laittaa omat halut (juominen) sinun ja perheenne edelle. Eihän teillä vain ole lapsia..?

Millä mielin odotat viikonloppua? Perjantain kahvipöydässä käy iloinen juttelu kun muut puhuvat miten ihanaa kun on taas viikonloppu, entä sinä? Mitä sinun perjantaihisi kuuluu? Pelkoa, pelkoa ja pelkoa.

Onko elämäsi sen arvoinen? Etkö muka ansaistse parempaa? Suhteen, jossa ei tarvitse pelätä. Elämän, jossa ei tarvitse pelätä. Kodin, jossa ei tarvitse pelätä.

Pakkaa kassisi ja lähde. Kun on vaikeata niin muista sitä pelkoa, haluatko todella sen takaisin. Vähitellen huomaat miten pystyt hengittämän paremmin, nukut paremmin, et ole niin säikky, alat nauttia elämästä ja suunnitella tulevaa ja jopa odottaa viikonloppuja.

Kaikkea hyvää sinulle!

Olen tekemässä miehestäni eroa joka tekee minulle henkistä/fyysistä väkivaltaa humalassa. Eli lähes joka pe. Arkena mies taas ihana.mikä tekee erosta TODELLA TODELLA vaikean.välillä tekee mieli luovuttaa ja ajattelen että ehkäiioittelin? mutta tiedän asoiden menneen huonompaan suuntaan pikkuhiljaa ja miehen lapsuuden olleen täynnä perhevkivaltaa..miesi halua hakeutua hoitoon,ei koe tarpelliseksi..mitee pääsen tästä erosta ikinä yli kun mies on kuinkaksi eri ihmistä.

Liian monet naiset on niin pässejä että antaa alkkis/hörhömiesten hakata itseään vuositolkulla.



Mitä teitä oikein vaivaa? Onko niin vaikeaa myöntää että tuli tehtyä emämoka kun lähti hakkaajan messiin?



Haloo... Sellaiset tyypithän lopulta tappaa jos niiden luota ei lähde pois.

ratkaisu tilanteeseesi. Vuosien saatossa kynnys väkivaltaan pienenee ja hän voi alkaa lyömään myös selvinpäin. Itse olisin antanut miehelle mahdollisuuden jos olisi mennyt terapiaan, johon ei kuitenkaan ollut halukas. Kaksi kertaa uhkaili selvinpäin ja kerran löi, jolloin onneksi tajusin lähteä. Aiemmin mies löi vain humalassa, sitä kestikin useampi vuosi ennenkuin alkoi samaan selvinpäin. LÄHDE

Hei, kiitos tsempistä. Lukiessani oman kirjoitukseni ja sinun, kylmät väreet menivät läpi kun koin uudelleen pitkästä aikaa sen pelon, mitä tunsin ja sen ahdistuksen, missä elin.



Nämä kuukaudet omassa kodissa summeritalossa ovat antaneet minulle vapauden tuntea oloni turvalliseksi, joten olin päässyt eroon pelosta ja ahdistuksesta ja se sokeutti muistamaan miestäni hyvällä.



Tottahan se on, että hakkaava mies ei sisimmässään ole mikään ihana mies, sen toki näin hänestä selvinpäin ollessaankin kun olin eroa tekemässä. Niin julmaa ja kylmää oli käytös entisen ihanan miehen. Ja hän syytti minua loppuun asti siitä, että olin itse aiheuttanut väkivallan, että minun persoonallisuuteni johti siihen, muitahan hän ei koskaan ole lyönyt eikä tule lyömään.



Mutta pari kuukautta ilman minua ja ihana mies palasi oven taakse ruusujen kanssa. Yksinäisenä ja masentuneena se tuntui lohduttavalta, mutta en kuitenkaan langennut takaisin seurusteluun tai seksisuhteeseen.



Nyttemmin onkin käynyt ilmi, että ikuista rakkautta vannonut ruusukosija onkin koko kesän, samalla kun on laitellut minulle rakkaustekstareita solkenaan, seurustellut toisen naisen kanssa. Esitellyt lapsilleen ja vanhemmilleen, viettäneet viikonloppuja yhdessä jne.



Tämä tieto, joka yllätti minut puskasta, sai minut lopulta tajuamaan, että ns. rakkaus oli pelkkää omistushalua, vallanhalua, oman egon pönkittämistä.



Minun tunteillani ei koskaan ollut oikeasti merkitystä jos ne eivät vastanneet hänen halujaan. Minun pahoinvointini ei herättänyt hänessä aitoa myötätuntoa ja pahaa mieltä, ei se häntä vaivannut, sen tajuan nyt selkeästi jälkeenpäin. Pari kertaa hän jätti minut verissäni makaamaan (kerran oikeasti verenhukkaan vaipumassa) ja meni toiseen huoneeseen nukkumaan, pisti oven kiinni jotten häiritsisi hänen untaan. Itse sain soitettua ambulanssin. Hän ei edes herännyt siihen kun ambulanssi tuli.



Aamulla oli sitten että voi, onneksi olet kunnossa... Ja minä halusin niin uskoa sitä myötätunnoksi.



Oma rakkaus ja myötätunto riitti hämäämään minut näkemään sitä toisessakin, vaikka selkeästi katsoen sitä ei ollut.