Ihana tuo lapseton, joka käskee keskustelemaan uhmaikäisen kanssa :D

Tuntuu olevan niin, että lapsi saa huutaa kurkkusuorana ja raivota ja vanhemmat sitten yrittävät neuvotella ja lahjoa, jos vaikka kullannuppu olisi ihan hetken hiljaa. Neuvotella asioista 2-vuotiaan kanssa!? Ja neuvottelut monesti tarkoittavat sitä, että annetaan lapsen tahdolle periksi. Puuh. Ei ihme, että vanhemmuus on hukassa. Totta kai on erilaisia lapsia ja erilaisia tempperamenttejä. On kuitenkin uskomatonta, että aikoinaan selvittiin suurperheen arjesta ilman, että se olisi ollut järjetön huutokonsertti ja maanpäällinen helvetti. No ajat muuttuvat ja nykyään sitten lapsilla on enemmän valtaa ja vanhemmilla hieman vähemmän. Suomi vuonna 2010. Onnea!

T: se jonka lapsilla ei ole ollut uhmaa

Vastaus: Liian monella on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

Oikeasti. Noin 20 viestiä puhuu ihan asiaa, mutta tämä YKSI viesti kiinnittää tämän vastaajan huomion. Se on se yksi ja ainoa viesti, jossa joku muu on hänen kanssaan samaa mieltä.

Niin vaikeaa on hyväksyä uusia totuuksia ja erilaisia toimintatapoja. Huoh.

Tuntuu olevan niin, että lapsi saa huutaa kurkkusuorana ja raivota ja vanhemmat sitten yrittävät neuvotella ja lahjoa, jos vaikka kullannuppu olisi ihan hetken hiljaa. Neuvotella asioista 2-vuotiaan kanssa!? Ja neuvottelut monesti tarkoittavat sitä, että annetaan lapsen tahdolle periksi. Puuh. Ei ihme, että vanhemmuus on hukassa. Totta kai on erilaisia lapsia ja erilaisia tempperamenttejä. On kuitenkin uskomatonta, että aikoinaan selvittiin suurperheen arjesta ilman, että se olisi ollut järjetön huutokonsertti ja maanpäällinen helvetti. No ajat muuttuvat ja nykyään sitten lapsilla on enemmän valtaa ja vanhemmilla hieman vähemmän. Suomi vuonna 2010. Onnea!

T: se jonka lapsilla ei ole ollut uhmaa

Vai onko oikeasti vaikea ymmärtää sitä tosiasiaa, että lapsilla on erilaiset temperamentit ja että uhma on normaali kehitysvaihe? Oikeasti? Mikä siitä tekee niin hankalan asian?

Meillä oli noita raivareita kahden ekan lapsen kanssa, kolmen viimeisimmän kanssa ei:O Siis noin niinkuin juuri lainkaan. Tottakai uhmikset jostain suutahti, mutta ei mitään sen ihmeempiä raivareita kuin isommillakaan.



Ja meillä on keskusteltu ja selitetty aina miksi ei jotain saa tehdä tms. Noi nuorimmat on kyllä oppineet puhumaan aikaisin aika hyvin että ovat osanneet myös ilmaista tuossa iässä puhumalla asiansa. Mutta ehkä ollaan myös opittu tekemään jotain eritavalla kuin isompien kanssa. Esim. kiinnittää huomio johonkin muuhun asiaan niin kiukku unohtuu ennen kuin kunnolla alkaakaan. Tai selittää miksi jotain asiaa ei saa tms. niin lapsi alkaakin pohtia sitä ja kyselemään siitä.



Mutta siis meillä on kolme lasta syntynyt kolmen vuoden sisään joista nuorin 5, enkä muista että mitään uhmaikää olisi ikinä ollut näiden nuorempien kanssa. Kyllä me sitä ihmeteltiinkin joskus että miksi ei meillä lapset kiukuttele. Ne on yleensä väsymys, nälkä tai sitten joku tietty asia jonka on kyllä meillä pystytty jotenkin keskustelemalla selvittämään. Ei ole silloin ollut tarvetta ottaa pulttia kun selitys on ollut lapsen mielestä järkevä.



Kahden ekan kanssa (iso ikäero nuorempiin)kyllä muistan ne hirveät raivarit kun lapsi kieri pitkin lattiaa ja huusi vaikka kuinka kauan pää punaisena. Nyt olen varma että tein itse jotain eri tavalla (=väärin) koska nuorempien kanssa ei ole ollut sellaista. Luulen että vain ehdottomasti kielsin kertomatta miksi, kun luulin että niin kuuluu toimia.

äiti ei kerro miksi sitä mehua ei voi nyt saada "ei ole hampaille terveellistä juoda mehua liikaa, tulee reikiä ja hampaat kipeäksi, muutenkin sokeri ei ole ihmiselle terveellistä jos sitä saa liikaa. Saat mehua sitten myöhemmin".

Pienikään lapsi ei mielellään tee sellaista minkä kuulee vahingoittavan itseään.

on niin idioottimaisen luonteen omaavia lapsia, ettei niihin puhe tehoa, uhmis tai ei. Kyse on vaan mamman itsensä huonosta kyvystä hallita lastaan. Tai oikeastaan tarkemmin ajateltuna, perunpa puheeni. Uskon, että palstamammoilla on sekä omituisen luonteisia lapsia, kun mammat ovat sitä itsekin. ;-)

kerrohan mitä tehdään tilanteessa, jossa lapsi pyytää mehua ja äiti sanoo, ettei voi nyt saada mehua, mutta lapselle tarjotaan vettä? Kaikki tämä tapahtuu ihan normaalilla puheäänellä, äiti katsoo lasta silmiin ja kertoo, että janojuomaksi saa vettä jos haluaa. Lapsi pyytää uudelleen mehua ja äiti sanoo saman asian uudelleen. Tilanne toistuu noin neljä-viisi kertaa. Sen jälkeen lapsi heittäytyy maahan ulvomaan.

Mikäs tässä menee kerta toisensa jälkeen (päivittäin) vikaan, kun se uhmakohtaus tulee silti? Lapselle ei ole kertaakaan annettu mehua siksi, että hän on vaatinut sitä useamman kerran tai heittäytynyt lattialle.

Uhmahan ei siis välttämättä liity mihinkään kieltotilanteisiin, vaan lapsi saattaa tosiaan saada armottoman uhmakohtauksen vaikkapa siitä, että lapio on väärän värinen tai että pipo kutittaa. Maailma ei toimikaan just, niinkuin hän haluaisi sen toimivan.



Lapsi joutuu uhmaiässä kovan paikan eteen: hän tajuaa, että maailma ei pyörikään hänen tahtonsa mukaan, kuten vauva-aikana. Vauvana hänen tarpeensa tyydytettiin heti ja maailma oli turvallinen, lämmin ja mukava paikka. Nyt yhtäkkiä, aivojen kehittyessä, hän ymmärtää, että hommahan kusee ja pahasti! Maailmassa tapahtuu koko ajan asioita, joihin hän ei voikaan vaikuttaa ja joista hän ei tykkää ollenkaan. On ikäviä sääntöjä ja joskus kivoja asioita joutuu ODOTTAMAAN, asia, jota hän ei tajua laisinkaan!



Hän myös tietää nyt olevansa äidistä erillinen olento, joka voi tahtoa asioita, kuten kuka tahansa muu. Mieletöntä, mutta myös pelottavaa ja kertakaikkisen raivostuttavaa! Parasta vetäistä pikku raivarit, kun ei tätä kaaosta kestä erkkikään.



=uhmaikä.

äiti ei kerro miksi sitä mehua ei voi nyt saada "ei ole hampaille terveellistä juoda mehua liikaa, tulee reikiä ja hampaat kipeäksi, muutenkin sokeri ei ole ihmiselle terveellistä jos sitä saa liikaa. Saat mehua sitten myöhemmin". Pienikään lapsi ei mielellään tee sellaista minkä kuulee vahingoittavan itseään.

on niin idioottimaisen luonteen omaavia lapsia, ettei niihin puhe tehoa, uhmis tai ei. Kyse on vaan mamman itsensä huonosta kyvystä hallita lastaan. Tai oikeastaan tarkemmin ajateltuna, perunpa puheeni. Uskon, että palstamammoilla on sekä omituisen luonteisia lapsia, kun mammat ovat sitä itsekin. ;-)

kerrohan mitä tehdään tilanteessa, jossa lapsi pyytää mehua ja äiti sanoo, ettei voi nyt saada mehua, mutta lapselle tarjotaan vettä? Kaikki tämä tapahtuu ihan normaalilla puheäänellä, äiti katsoo lasta silmiin ja kertoo, että janojuomaksi saa vettä jos haluaa. Lapsi pyytää uudelleen mehua ja äiti sanoo saman asian uudelleen. Tilanne toistuu noin neljä-viisi kertaa. Sen jälkeen lapsi heittäytyy maahan ulvomaan. Mikäs tässä menee kerta toisensa jälkeen (päivittäin) vikaan, kun se uhmakohtaus tulee silti? Lapselle ei ole kertaakaan annettu mehua siksi, että hän on vaatinut sitä useamman kerran tai heittäytynyt lattialle.

Hädin tuskin puhumaan oppinut 2 v ei tajua siitä hölkäsen pöläystä. Hän elää hetitännekaikkimulleäkkiänytHETI -maailmassa. Uhmaiässä juuri opitaan tärkeitä taitoja: odottamista, pettymyksen sietämistä, tunteiden säätelyä.

1v oppivat puhumaan kaikki (no siis aiemmin jo sanoja jotkut)ja lauseita puhuivat jo 2v. Näin 4 lapsista, esikoinen kyllä vasta 2v puhui sanoja ymmärrettävästi.

äiti ei kerro miksi sitä mehua ei voi nyt saada "ei ole hampaille terveellistä juoda mehua liikaa, tulee reikiä ja hampaat kipeäksi, muutenkin sokeri ei ole ihmiselle terveellistä jos sitä saa liikaa. Saat mehua sitten myöhemmin". Pienikään lapsi ei mielellään tee sellaista minkä kuulee vahingoittavan itseään.

on niin idioottimaisen luonteen omaavia lapsia, ettei niihin puhe tehoa, uhmis tai ei. Kyse on vaan mamman itsensä huonosta kyvystä hallita lastaan. Tai oikeastaan tarkemmin ajateltuna, perunpa puheeni. Uskon, että palstamammoilla on sekä omituisen luonteisia lapsia, kun mammat ovat sitä itsekin. ;-)

kerrohan mitä tehdään tilanteessa, jossa lapsi pyytää mehua ja äiti sanoo, ettei voi nyt saada mehua, mutta lapselle tarjotaan vettä? Kaikki tämä tapahtuu ihan normaalilla puheäänellä, äiti katsoo lasta silmiin ja kertoo, että janojuomaksi saa vettä jos haluaa. Lapsi pyytää uudelleen mehua ja äiti sanoo saman asian uudelleen. Tilanne toistuu noin neljä-viisi kertaa. Sen jälkeen lapsi heittäytyy maahan ulvomaan. Mikäs tässä menee kerta toisensa jälkeen (päivittäin) vikaan, kun se uhmakohtaus tulee silti? Lapselle ei ole kertaakaan annettu mehua siksi, että hän on vaatinut sitä useamman kerran tai heittäytynyt lattialle.

Hädin tuskin puhumaan oppinut 2 v ei tajua siitä hölkäsen pöläystä. Hän elää hetitännekaikkimulleäkkiänytHETI -maailmassa. Uhmaiässä juuri opitaan tärkeitä taitoja: odottamista, pettymyksen sietämistä, tunteiden säätelyä.

Siis hakkaatko sinäkin lapsesi uhmattomiksi vai miksi peesaat? : O

kertoa, MIKSI hän ei voi saada mehua? Että tulee reikiä hampaisiin, jos juo mehua? Ei siinä, olen samaa mieltä kanssasi, uhmaa ei pahasti voi hoitaa keskustelemalla enää, kun se on päällä. -26-

on, ei tosin joka kerta, mutta se tuntuu olevan turhaa joka tapauksessa. Ei se muuta asiaa mihinkään päin.

Kaksivuotiaalle ei joku hampaiden reikiintyminen vuonna 2016 merkitse YHTÄÄN MITÄÄN. Hän tahtoo sen mehun NYT. Välittömästi. Ei ole olemassa kuin nykyhetki, tämä tunne just NYT. Kaksivuotiaan aivot eivät kertakaikkiaan kykene ajattelemaan aikuisen tavoin.

Siksi kaksivuotiaan pystyykin joskus ovelasti harhauttamaan kiinnittämällä huomion johonkin muuhun asiaan. Aina se ei kuitenkaan onnistu, jos uhmakohtaus on jo päässyt alkamaan.

sanoa 2 vuotiaalleen heti, ettei mehua saa kuin esim. ruoka-aikana? Kun lapsille tekee selvät säännöt heti, niiden kanssa pärjää paremmin.

En nyt ole sen kaksivuotiaan mamma josta tässä kyse, mutta kommentoimpa silti. Meillä tosi selkeät rajat lasten kanssa. Esim. juuri tuossa mehun juomisessa. Mehua saa välipalan kanssa. Ruuan kanssa juodaan maitoa/pimää/vettä ja janojuomaksi saa vettä. Koskaan ei olla tästä lipsuttu ja selitetty on miksi näin (eli ei voi juoda aina mehua koska siinä on sokeria, tulee reikiä).

Tästä huolimatta meidän 2v uhmis haluaa ainakin toisella ruualla sitä mehua. Siitä jankataan joka päivä vaikka asia on ihan selvä, koskaan ei ole mehua ruuan kanssa sanut. Haluaa vain omaa tahtoaan tuode esiin ja yrittää itse päättää asiasta. Ihan normaalia uhmiksen käytöstä.

Joskus mehusta tulee ihan raivari lattialleheittäytymisineen yms. joskus ei. Helposti ei kuitenkaan ikinä asiassa anna periksi vaan jankkaa ja jankkaa vaikka itse olisin jo asian monta kertaa selittänyt ja en enää edes reagoisi tytön jankkaukseen. Jossain vaiheessa kun en enää näe mitään järkeä jankata takaisin, kun ei mene perille.

Uhmahan ei siis välttämättä liity mihinkään kieltotilanteisiin, vaan lapsi saattaa tosiaan saada armottoman uhmakohtauksen vaikkapa siitä, että lapio on väärän värinen tai että pipo kutittaa. Maailma ei toimikaan just, niinkuin hän haluaisi sen toimivan.

Lapsi joutuu uhmaiässä kovan paikan eteen: hän tajuaa, että maailma ei pyörikään hänen tahtonsa mukaan, kuten vauva-aikana. Vauvana hänen tarpeensa tyydytettiin heti ja maailma oli turvallinen, lämmin ja mukava paikka. Nyt yhtäkkiä, aivojen kehittyessä, hän ymmärtää, että hommahan kusee ja pahasti! Maailmassa tapahtuu koko ajan asioita, joihin hän ei voikaan vaikuttaa ja joista hän ei tykkää ollenkaan. On ikäviä sääntöjä ja joskus kivoja asioita joutuu ODOTTAMAAN, asia, jota hän ei tajua laisinkaan!

Hän myös tietää nyt olevansa äidistä erillinen olento, joka voi tahtoa asioita, kuten kuka tahansa muu. Mieletöntä, mutta myös pelottavaa ja kertakaikkisen raivostuttavaa! Parasta vetäistä pikku raivarit, kun ei tätä kaaosta kestä erkkikään.

=uhmaikä.

Tässä on osattu hienosti kiteyttää tämä.