Onko 3 lasta oikeasti "iso urakka"??Mielipiteitä?

ihmisillä kun on niin erilaiset voimavarat.

Minulla on 3 lasta ja kyllä, työtä on valtavasti varsinkin kun ne kasvavat...rahanmenosta puhumattakaan.



T. koululaisten äiti

neljän lapsen äiti. Ei se elämä siitä vaikeammaksi muutu, oikeastaan päinvastoin.

me hankimme lapset tarkoituksella pienillä ikäeroilla, niin että pari vuotta oli aluksi työläämpää, mutta sitten helpotti nopeasti.

Meillä ainakin söi voimat kun toinen syntyi. Molempia tarvittiin aluksi koko ajan eikä sitä luppoaikaa jota yksilapsisessa perheessä on, tullut enää. Kolmatta ei sitten yritettykään.

ja ihminen myös muuttuu siinä matkan varrella. Minulla oli 19v:na kaksi lasta (vuosi ikäeroa), ei tuntunut ensin yhtään raskaalta mutta jossain vaiheessa oli pari vuotta jolloin ajatteli ettei koskaan enää. Sitten taas olikin ihan helppoa ja uusi vauvakuume, kolmas syntyi kun olin 26, neljäs siitä vuoden päästä ja oli edelleen helppoa vaikka nelonen oli vaativa vauva ekat kuukaudet.

Siitä kaksi vuotta syntyi viides jonka jälkeen oli että ei koskaan enää, nuo pienimmät kolmen vuoden sisään.

Kuinkas ollakaan ei mennyt kuin pari vuotta kun alkoi tuntumaan että jotain puuttuu ja vauvakuume iski, nyt tulee kuudes, edellinen on kyllä jo kuusi sitten ja jaksaisin enemmänkin tai ainakin tuntuu siltä. Se vaan että kun lapset kasvaa ne ongelmatkin kasvaa, eikä tiedä mitä esim. murrosikä tuo tullessaan.

Olin ennen kahden pienen yh ja tein raskasta työtä. Molemmat olivat moniallergisia ja toinen vielä erityisen vilkas. Nyt nuo kaksi ovat jo koulu-uransa päättäneet ja meillä on uuden puolison kanssa puolitoistavuotias lapsi.

Tuohon entiseen elämään verattuna elämä on leppoisaa :D

Mutta kolme pientä pienellä aikavälillä voi olla kahdellekin aikuiselle raskasta, pitää asennoitua.

perheessämme on 3 lasta niin vanhin on miehen entisestä liitosta ja vauva-aika oli pitkällä takanapäin kun yhteen mentiin. sain siis rusinat pullasta niin sanoakseni :) Yhteiset lapset on sitten reilun vuoden ikäerolla ja alku oli kyllä sellaista toisaalta ihanaa kotona olemista muksujen kanssa mutta sitten kun joku lapsista sairastui, niin pian olikin kaksi muutakin samassa taudissa jne. Nyt meillä elämä on tänä kesänä ekan kerran tuntunut sellaiselta oiekasti helpolta, kun vanhin lapsista meni lukioon ja nuorinkin jo ekalle. Vanhin jeesaa joskus pikkusisarusten hoidossa ja on muutenkin esimerkkinä pienemmilleen. Kuuntelevat monesti ennemmin häntä kuin vanhempia ;) Ja nuorimmatkin ovat jo kumman omatoimisia ja elämä siten helpompaa. Se tässä on ollut kiva puoli, ettei ihan kaikkea ole tarvinnut ostaa aina uutena vaan kierrätystä käytetään vanhimmalta pienemmille tehokkaasti.

joka heiluu rätti kädessä kokoajan ennemminkin vähän boheemi, mutta toisaalta elämä on opettanut sitä ahkeruuttakin enkä ole ollenkaan sama ihminen kuin kahden lapsen äitinä. Olen jopa oppinut nauttimaan kotitöistä JOSKUS:D, ja teen niitä silloin kun huvittaa, tosin jotain rutiineitakin on oppinut pakon edessä. Esim. lattiat on imuroitava päivittäin, pestävä kerta viikkoon ja tiskikone täytettävä kerran tai kaksi päivässä ihan oman mielenrauhan takia ja että jotenkin olisi toimiva talous esim puhtaat astiat ei loppuisi kesken.



t. 6

Minäkin olen mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta hyvin olen selvinnyt kolmen kanssa pari vuotta - lapset siis nyt 7, 5 ja 2 v. Katsotaan, mitä vuodet tuovat tullessaan!

Erityspoikamme on kukuttanut voimavaroja urakalla. Helppoja kuopuksen kaltaisia lapsia olisi samalla panostuksella hoitanut viitoset kerralla.



3n äiti

Ajoittain on ollut aika raskasta. Isoin ongelma minusta on siinä, että koen riittämättömyyttä. Haluaisin antaa niin paljon aikaa ja huomiota kaikille kolmelle, mutta en vain pysty ja kykene. Myös harrastuskuljetukset ovat raskaita kun lapset ovat aktiivisia.



Silti, plussan puolella ollaan ja 3 on meille se ainoa oikea lukumäärä.

Silloin menee hyvin jos kaikki terveinä niin lapset kuin vanhemmat, mutta jo yhden vanhemman osittainen poissaolo tuntuu.

Ei ole ollenkaan rankkaa, vaikka minulla on mies jolla haastava työ (ei koskaan kotona ennen puolta seiskaa). Rennosti otan kun siihen on taas mahdollisuus, kohta taas takaisin töihin, kun kuopus täyttää pian kaksi.

yhtä rankkaa kuin 2 tai 4 lapsen kanssa.

Esim. tuttavaperheessä on 3 lasta kuin enkeleitä. Eivät tappele juurikaan, ovat kuin kirkossa konsanaan ja nukkuvat kaikki yöt jo vauvasta alkaen inahtamatta.



Meillä taas 3 lasta, joista vain 2 osaa leikkiä rauhallisesti keskenään ja kaikki yhdessä = helvetti valloillaan. On todellakin siis iso urakka, päivät menee vain edes jonkinlaisen kurin ja järjestyksen pitoon. Eikä yötkään tosiaankaan rauhallisia. Enpä silti ole katunut, vuosi vuodelta kuitenkin helpottaa. Ja tulipa se neljäskin lapsi vahingossa :D (3-viikkoinen nyt).

ole se raskain...

Minusta kolmen pienen lapsen kotiäitinä oli varsin leppoisaa. Toki välillä univelka painoi ja väsytti, mutta sitten otettiin päivällä rauhallisemmin. Nyt lapset ovat kasvaneet ja ryhtyneet harrastamaan. Ovat kuitenkin vielä niin nuoria, että täytyy kuljettaa, valvoa kotiläksyjä, soittoharjoituksia ja huolehtia kotitöistä samalla. Enkä ole itse enää päivisin kotona. Tämä on mielestäni huomattavasti raskaampaa.

Toki helpottaa varmasti parin vuoden päästä, kun lapset pääsevät enemmän liikkumaan itsekseen. Meillä kaikki lapset harrastavat musiikkia ja liikuntaa, joten kulkemista riittää. Samoin muissa perheissä, joissa lapsilla "vakavia" musiikkiharrastuksia ja varsinkin, jos jotain muuta siihen lisäksi. Tietysti voi miettiä onko noissa harrastuksissa pakko käydä. Ei varmaan ole, mutta ovat lapsillemme tärkeitä. Ja meistä tuntuisi väärältä, että lapsilukuumme vedoten kieltäisimme harrastukset, jotka sallisimme vaikkapa ainoalle lapselle. Rahasta ei onneksi ole kiinni.

Teini-iän ongelmista ei onneksi vielä ole kokemusta, mutta kyllä sekin voi hermoja koetella. Muinoin työkaverilleni, jolla oli 4 poikaa, sai kuulla kokeneemmalta vanhemalta vahingoniloisen kommentin: "Sittenhän teillä on murrosikäinen talossa 15 vuoden ajan!!"

Että just nyt kahden pienen koululaisen ja yhden 5-vuotiaan vanhemmuus on aika rankka, just siitä syystä, että ihan oikeita velvollisuuksia alkaa olla ja vaikka lapsia tottakai opetetaan huolehtimaan niistä itse, ovat kuitenkin vielä sen verran pieniä, että täytyy aikuistenkin huolehtia mm. aikatauluista, poikkeuksista lukujärjestyksessä jne. Lisäksi 2 jo aika monta kertaa viikossa harrastavaa lasta vaativat tässä vaiheessa kuskaamista lähes päivittäin.

Musta tuntuu, että ekaa kertaa ikinä mulla on todella tarpeen iso viikkopäivyri johon kirjaan KAIKEN ja vielä tuplana omaan puhelimeen eikä omaa aikaa jää yhtään. Mies on vielä reissutyössä, eli yli 100 päivää vuodessa matkoilla, yleensä 1-3 viikkoa kerrallaan ja itse käyn luonnollisesti töissä, tosin teen nyt osittaisella hoitovapaalla 6 h päivää.

Minäkin pohdin välillä tuota harrastamisen mielekkyyttää näin vanhemman näkökulmasta, mutta ajattelen, että kun jaksan tämän vuoden, niin jo ensi vuonna vanhempi pystyy hoitamaan bussilla ainakin menomatkat. Kun harrastukset ovat lapsille tärkeitä ja juuri nyt alkaa kaikki kiva siinä, kilpailut ja leirit yms. joista itse nautin lapsena.

Vauva- ja pikkulapsiaika (erityisesti kotonaoloaika) oli varsin leppoisaa ja oikeastaan nautin eniten just 3. lapsen vauva-ajasta ja kotonaolosta. Kun mitään pakollista menoa oli hyvin vähän. Jos ei huvittanut lähteä rämpimään kerhoon, ei ollut mikään pakko.

Kolmen päiväkotilaisen ja työn yhdistäminenkin toi omat haasteensa, mutta silti sanoisin että nyt on rankempaa.

Teini-ikää odottelen minäkin "innolla" ;)

Silti 3 on just hyvä!

kolme lasta.



En ole kokenut lasten perushoitoa raskaaksi, kun olivat pieniä (meillä on varmaan keskimääräistä isommat ikäerot). Satunnaisesti raskasta on sen sijaan se, kun pitäisi jaksaa perehtyä jokaisen kouluun ja harrastuksiin ja olla mukana vähän siellä sun täällä ja käydä vanhempainilloissa jne. jne.



Tuntuu että aika ei yksinkertaisesti riitä siihen, että tekisi kaiken niin hyvin kuin haluaisi.

suurempi mullistus oli se ihan ensimmäinen lapsi ja vielä toinen...tämä kolmas menee meillä ainakin 'siinä sivussa', sillä isommat leikittää, naurattaa ja katsoo vähän peräänkin jo...auttavat äitiä jo vaikka miten. ja ihanaa seurata kolmikon touhuja sitä sisarrakkautta...suloisia ovat!



Minä opiskelen vielä yliopistossa (toista tutkintoa) ja mies tekee vaativaa työtä..ohjaan itse vielä jumppia ja teen vapaaehtoistyötä. ja jaksan kyllä!



En ole mikään supernainen ja voin sanoa, että jopa laiskanpuoleinen...ruuan teen puolivalmisteista jne, en ole varsinainen kodinhengetär...mutta nautin elämästäni, jossa tuntuu kaikki olevan nyt tasapainossa.



kolmannesta lapsesta olen vasta osannut nauttia täysin rinnnoin...olen paljon rennompi äiti ja toki kokemuskin paistaa jo läpi...:)

Meillä kolme poikaa, nyt jo kouluikäisiä, eikä yhtään ole sellainen olo että kahteen olisi pitänyt jättää. Ja meitä laiskempia ja mukavuudenhaluisempia ihmisiä on vaikea löytää.

Tottakai on hetkiä jolloin on raskasta: kun kaikki kolme läpikäyvät oksennustaudin tms. Mutta saamapuolella on niin paljon enemmän, että suosittelen - antaa palaa vaan!

Meillä niillä ikäeroa yli neljä vuotta. Olihan kolmannen synnyttyä joitain kuukausia kädet täynnä työtä, mutta sehän oli vaan väliaikaista. Sitten isommat kouluun ja minä ainakin olen ollut tyytyväinen. KOlmas on tuonut minulle paljon iloa ja voimaa, joilla jaksaa. Siitä on osannut nauttia