Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
7 vuotiaan tytön järkyttävät raivokohtaukset.
25.08.2010 |
Voiko tälläinen olla "normaalia" vai onko jotain pahasti pielessä?
Tyttö on saanut järjettömiä raivokohtauksia jo noin kolmen vuoden ajan. Toisinaan niitä tulee kerran viikossa, toisinaan päivittäin monen viikon ajan. Joskus jopa useita kertoja yhden päivän aikana.
Kohtaus alkaa mistä vain. Ihan pienestä (ja aikuisen mielestä olemattomastakin) asiasta. Esim, paidan väristä, housun materiaalista, kiellosta mennä ulos, "väärästä" välipalasta, hammaspesusta, lastenohjelmasta (ei tulekaan lempiohjelmaa telkkarista) tai joskus jopa niin, ettei mitään selkeää syytä ole.
Tyttö alkaa venkoilemaan, repimään vaatteitaan, sätkii, repimään hiuksiaan (niin että tuppoja lähtee). Kohtauksen pahentuessa kynsii itseään, potkii seiniä, huonekaluja, mitä vain. Vaikuttaa siltä, että tyttö on raivossaan niin syvällä, ettei enää tunne mitään, eli jalat voivat olla mustelmilla, reidet kynsimisestä verinaarmuilla jne.. Vielä kun pahenee niin sokeana raivosta käy veljiensä päälle, minun päälle (äiti), kynsii, repii hiuksia, potkii rimpuilee, reuhtoo, heittelee tavaroita..
Ja todellakin, on aivan sokeana raivosta. Tyttöön ei saa mitään kontaktia, hän kirkuu, huutaa, ja taistelee kuin raivopää. kiinni ei pysty pitämään, edes minun voimat eivät riitä vaikka tyttö on laiha kuin mikä. Jalat vaan sätkii ja potkii mielettömällä voimalla, potkuja satelee ja kynnet raastaa ja kädet takertuvat hiuksiini repien niistä tuppoja. Rauhoittelu ei auta, tiukka komentaminen ei auta. Tyttö on raivonsa syövereissä.
Kohtauksen tullessa koko muu perhe joutuu pysähtymään, toiset lapset saavat olla ilman huomiota ja valvontaa ja joutuvat olemaan kauempana. Minulla menee näitten kohtausten hoitamiseen vaihtelevasti puolesta tunnista jopa kahteen tuntiin.
Onneksi olen kotiäitinä, koska tänäaamuna olisin auttamattomasti myöhästynyt töistä, ja sisarukset hoidosta, jos työelämässä olisin.
Tänä aamuna raivoa kesti 45 minuuttia ja tämä aika meni minulla ja miehellä täysin lapsen kanssa, mitään muuta emme olisi ehtineet/pystyneet tekemään.
Olen asiasta puhunut neuvolassa, mutta kekusteluasteelle se on aina vaan jäänyt. tuskin kukaan on edes kirjannut sitä ylös mihinkään.
Normaalia kuulemma on, tyttö on kuulemma vaan hieman muita tulisempi ja temperamenttisempi.
Esikoulussa yritin puhua esikoulun opettajan kanssa, hän kyllä kuunteli ja voivotteli, mutta sanoi että on vaikea kuvitella tyttöä sellaisena, koska käyttäytyy aina eskarissa mallikelpoisesti.
Kotona ilkeilee ja tekee päättömyyksiä, jotka eivät enää tuon ikäisen käytökseen kuulu, esim. piirtelee seiniin, sotkee ruualla, silppuaa paperia, repii kirjoja, kiusaa pikkusisaruksiaan (ja jopa isompaa sisartaan), rikottaa toisten leikkejä... lista on loputon, mutta voisi kiteyttää vertaamalla 3 vuotiaan tuhmuilevaan käytökseen.
Väkisillä herää kysymys, että missä sitten on jotain vikaa?
Meillä on normaali perhe, emme käytä päihteitä, lapsille annamme aikaa, ulkoilemme ja puuhailemme yhdessä.
Tytöllä on sisaruksia ja on kavereita (niitäkin nyt vähemmin, koska tapana on kiusata kavereita ja tästä syystä pihakaverit ovat alkaneet vältellä tyttöä).
Meillä on säännöllinen päivärytmi ruokailuineen ja nukkumaanmenoineen. Yöuni on riittävän pitkä, nukkumaanmenoaika on klo 20.00
Kuulostaako normaalilta? Onko kellään samanlaista? Onko toivoakaan että tämä tästä itsekseen paranisi edes jonkun verran tai menisi jopa kokonaan ohi?
Alan olemaan ihan loppu tämän asian kanssa.
Mihin voin ottaa yhteyttä, kun kaikkialla tunnutaan vain pitävän tätä normaalina, temperamettisen tytön käytösenä.
Kommentit (66)
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:51"]
52, ihanaa että kirjoitit noin perusteellisesti. Minulla oli myös raivotar, raivo alkoi 3-4 vuotiaana, käytiin perheneuvolat ja testit mutta mitään syytä ei ikinä löytynyt. Myöhemmin teininä tytär hakeutui psykoterapiaan ja nyt yli 20 vuotiaana on osannut eritellä noita lapsuudenkokemuksia. Pohjalla oli juuri se suunnaton herkkyys ja se että me vanhemmat emme osanneet nähdä miten hän asiat koki. Kasvatus oli kolmelle lapselle sama, mutta vain yksi raivosi. Lapset ovat erilaisia.
[/quote]
Oij, kiitos tästä! <3 Juuri noin se meilläkin meni, kaksi nuorempaa lasta olivat kuin enkeleitä mutta joukkion vanhin oli se tulivuori eli minä. Kiteytit hienosti, mistä tossa oli pohjimmiltaan kyse, ja sen verran mitä äitini käytti minua neuvolassa tms., niin mitään vikaa ei koskaan löytynyt meidänkään kohdalla. Tsemejä teidän aikuistuneelle raivottarelle, sillä on todennäköisesti herkkä sielunelämä ja siksi paljon maailmalle annettavaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:51"]
52, ihanaa että kirjoitit noin perusteellisesti. Minulla oli myös raivotar, raivo alkoi 3-4 vuotiaana, käytiin perheneuvolat ja testit mutta mitään syytä ei ikinä löytynyt. Myöhemmin teininä tytär hakeutui psykoterapiaan ja nyt yli 20 vuotiaana on osannut eritellä noita lapsuudenkokemuksia. Pohjalla oli juuri se suunnaton herkkyys ja se että me vanhemmat emme osanneet nähdä miten hän asiat koki. Kasvatus oli kolmelle lapselle sama, mutta vain yksi raivosi. Lapset ovat erilaisia.
[/quote]
Oij, kiitos tästä! <3 Juuri noin se meilläkin meni, kaksi nuorempaa lasta olivat kuin enkeleitä mutta joukkion vanhin oli se tulivuori eli minä. Kiteytit hienosti, mistä tossa oli pohjimmiltaan kyse, ja sen verran mitä äitini käytti minua neuvolassa tms., niin mitään vikaa ei koskaan löytynyt meidänkään kohdalla. Tsemejä teidän aikuistuneelle raivottarelle, sillä on todennäköisesti herkkä sielunelämä ja siksi paljon maailmalle annettavaa. :)
[/quote]
Ja tä oli siis 52. :D
Jokohan ap:n lapsi on rauhoittunut, kun aloituksesta on kulunut neljä vuotta.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 04:59"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:26"][quote author="Vierailija" time="05.09.2010 klo 20:45"] Kuulostaa minustakin asperger-piirteiltä Ehdottomasti ottaisin yhteyttä lastenpsykiatriin. [/quote] Kestipä kauan, että joku keksi tämän muotisanan tänne! :D Olin lapsena aivan samanlainen kuin kuvailemanne pieni raivotar, ja kerrotakoon, että olen nykyisin suhtkoht normaali, töissä käyvä parikymppinen... ja mulla ei ole aspergeria. Unohtakaa toi sana tästä nyt kokonaan älkääkä jankuttako siitä, vituttaa jo ilman sitäkin, koska noi ongelmat on kaukana aussista. Mun lapsuuteni aikuiset saattaisivat kertoa, että elin tavalli... jne
[/quote] Kerrankin kirjoitus josta opin jotain.
[/quote]
Kiitos! Se vain tuli hitusen liian myöhään, en huomannut että ap on murehtinut lastaan jo vuosia sitten eikä vastikään.:(
Meillä raivokohtaukset ja kärttyisyys yms. hullu meno paikasta toiseen oli 3-vuotiaalla maito- ja vehnäallergiaa. Ainakin nämä kaksi, myös mahd. muut allergiat, voivat tätä aiheuttaa. Kokeiltiin kerran muista kuin allergiaepäily syynä maidotonta ja viljatonta ja poika muuttui täysin eri ihmiseksi. Sitten tämän oman kokeilun jälkeen mentiinkin sitten allargiatesteihin. Verkokeissa kumpikaan ei näkynyt, mutta tuli selville ns. altistuskokeissa, kun ensin oltiin ilman ko. tuotteita, sitten otettiin käyttöön. Muutaman päivän tai parin viikon sisällä poika muuttui taas ylivilkkaaksi ja tosi haastavaksi.... Ei ollut oireina perusihottumaa, joitakin kertoja oksentanut, ja joskus satunnaisesti löysää/kovaa kakkaa tai pientä vatsan väännettä (joka voi muutoinkin olla ihan normaalia). Tätä kannattaa kyllä kokeilla ainakin viimeisimpänä keinona, jos muut jutut ei auta. Meillä poika muuttui heti tuhoajasta ja riehujasta sovinnonhaluiseksi ja ihanaksi reippaaksi pikkumieheksi, kun maito ja vehnä jää pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta normaali perhe olisi vienyt jo aikoja sitten lapsen tutkittavaksi ja avun piiriin.
Uskon että yritätte kasvattaa lasta oikein mutta uskon että se ei ole ollut oikea tapa tälle lapselle.
Tiedän jonkun verran perheitä jossa vanhemmat sanovat olevansa ja oikeasti luulevat olevansa tiukkoja vanhempia jne vaikka oikeasti ovat lepsuja ja lapset ovat rajattomia.
Minä en muuten ole ilkeä ihminen eikä tarkoitus ole loukata. Tämä on vain yksi mielipide monien joukossa.
Kannattaa tosiaan liittyä www.histamiini.com sivustolle. Sieltä löytyy kohtalontovereita lapsista joilla allergia oireilee käytöshäiriöin. Sieltä löytyy myös vinkkejä hyvistä lastenlääkäreistä jotka ovat osanneet auttaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita johonkin yksityiseen sairaalaan ja neuvottele ajanvarauksesta, yksityisellä nämä otetaan enemmän tosissaan. Voi näistä aina käydä juttelemassa, jos vaikka psykologi näkisi tarpeelliseksi panna tytön jatkotutkimuksiin. Minusta tuo ei kuullosta ihan normaalilta, eikä kannata vain kärvistellä tuollaisen ongelman kanssa.
Ei ole normaalia käytöstä. Ensinnäkin tuo vaikuttaa valitettavasti siltä että tyttö hakee teiltä huomiota ja on oppinut että käyttäytymällä noin te välttelette hän raivokohtauksia ja jos sellaisen järjestää hän saa täyden huomion molemmilta vanhemmilta yhtä aikaa! Ensinnäkin juttelin työtn kanssa kun on rauhallinen. Sanoisin tytölle että tuollainen käytös loputtava, jos se vielä jatkuu siitä seuraa joku rangaistus. Jäähy, viikkorahan menetys ym. joku jolla on merkitystä lapselle. Teidän tehtävänne on asettaa rajat. Jos annat tilanteen jatkua noin lapsi tulee teininä kotiin kännissä ja aineissa, sytyttää teidän kodin palamaan, puukottaa teidät ym. Jos et pysty halitsemaan 7 vuotiaan käytöstä et sitä pysty hallitsemaan myöhemminkään. Tuohon tilanteeseen olisi pitänyt puuttua napakasti jo silloin kolme vuotta sitten kun se alkoi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
raivoamisella saada tahtonsa läpi ja jos kaikki ei mene, niin kuin hän haluaa, on kohtaus valmis. Todella kovatahtoinen lapsi ja huomionhakuinenkin, mutta valitettavasti väärillä keinoilla. On siihen onneksi parannuskeino, määrätietoinen puuttuminen ja palkitseminen siitä, että tunteet näytetään hillitymmin. On auttanut meillä.
Kävimme perheneuvolassa lastenpsykologilla (asumme espoossa ja täällä ei tarvita lähetettä tms. vaan sinne voi soittaa suoraan ja kertoa tilanteesta ja varata ajan). Kävimme psykologin kanssa mieheni kanssa keskustelemassa 2 kertaa (poika ei ollut mukana). Koimme nämä käynnit todella hyödyllisiksi ja tilanteemmekin on parantunut aiemmasta. En usko että meillä on tarvetta enää mennä perheneuvolaan, mutta meille annettiin mahdollisuus varata lisää aikoja, jos tilanne ei helpotu (aikoja, joissa psykologi olisi kahden poikamme kanssa).
Suosittelen ehdottomasti!
En teidän tilanteessa jatkaisi kotikonsteilla tai näillä av-mammojen keittöpsykologian keinoilla, vaan hakisin ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta minua jäi vaivaamaan tuo että sinulta mene raivon hoitelemiseen aikaa 45min- 2h, meillä tytöllä oli joskus tuollaisia pikkumurkkukohtuksia, mutta sai hoidella suurimmat raivot yksin huoneessaan.
Unohtui tekstistä vielä, että tyttö myös puhuu muunneltua totuutta päivittäin. Suorastaan valheita, pitkiä jkertomuksia, joissa lopulta ei ole totuuden häivääkään.
Kun olen puhunut tytön kanssa valehtelusta ja kysynyt suoraan miksi kertoilee mitä tahansa keksimäänsä totuutena, ei hän osaa itsekään sanoa. Hän ei siis tiedä itsekään miksi valehtelee.
Silti valehtelee, niin isoja kuin mitättömän pieniä juttuja.
tyttö kyllä tietää, että valheista voi seurata hänelle itselleen tai kavereilleen ongelmia (esim. valehtelee kavereittensa tehneen sitä tai tätä kiellettyä tai kavereittensa kiusanneen tms.) mutta tyttö ei välitä seurauksistaan mitään.
Joskus valheet ovat mitättömän pieniä kuten esim. "koulussa syötiin karkkia, jokainen sai ISOT pussit jälkiruuaksi" , joskus keskisuuria: "nukahdin tunnille ja opettaja joutui minua herättelemään", Ja joskus taas hyvinkin suuria valheita kuten: "kaveri meni ilman lupaa järven rantaan ja meinasi hukkua sinne"
Saatan kuulla lähipiirin aikuisilta jotain hurjiakin juttuja, joita tyttöni on kertonut. Valheita, tai sanoisinko keksittyjä kertomuksia. Tyttö ei itse aina edes muista kenelle on kertoillut ja mitä.
Ikäänkuin eläisi välillä täysin omassa maailmassaan, jossa sattuu ja tapahtuu, mitä vain. Jopa "äiti jättää ruokkimatta ja hän näkee nälkää kun ei saa koskaan mitään syötävää kotona"(kuten on eräälle aikuiselle kertonut).
Tämä on välillä hyvin, hyvin hankalaa, kun tyttö kertoo jotain suurta kokemaansa vääryyttä eikä välttämättä voi uskoa sanaakaan. (esim. ulkona pihaleikeissä sattunutta, jotka on kertomuksen mukaan niin vakavia, että siihen pitäisi aikuisen puuttua JOS ON TOTTA)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
välillä hepuleita ja vänkää kaikissa asioissa. Mutta ne menevät aina pian ohi ja iloinen poika näyttäytyy taas. Mutta tuo teidän tytön käytös kuulostaa kyllä siltä, että ei ihan normaalia ole. Itse lähtisin yksityissektorin kautta selvittämään asiaa eli lasten psykiatri tai psykologi voisi antaa oman kantansa tilanteeseen. Tai sitten vaadit lähetteen perheneuvolaan esim.
Ei todellakaan ole normaalia ja koko perheenne takia siihen olisi pitänyt puuttua aikaa sitten. Nyt olette jo aika syvällä, mutta siitä huolimatta hae edes nyt heti apua.
Sinuna ottaisin yhteyttä pikimmiten psykologiin, jos et neuvolan kautta pääse niin yksityistä tietä. Jotain neuorologis/psyykkistä häiriötä tuossa varmaan on taustalla.
Jos vaatimalla vaadit neuvolassa palveluita, saisitko sitä kautta asian etenemään - se voi tosin kestää? Nykyään harvassa paikassa enää pääsee edes erikoislääkärille tai saa mitään palvelua, ellei tosi voimallisesti sitä vaadi.
Jos talous kestää, niin yksityistä kautta ainakin saa lapsen ammattiavun piiriin.
erityislasten vanehmmille sekä vanhemmille, joiden lapsella on psyykkisiä häiriöitä. Ehkä löytäisit sieltä samantyyppisiä kertomuksia ja neuvoja, miten hakea apua.
Tyttärelläsi on vakavia mt-ongelmia, pistä lepositeisiin
Tuo kuulostaa tulevalta nuorisorikolliselta. Monilla rikollisilla on impulssikontrollin häiriöitä. Tarvitsee tiukempia rajoja ja mahdollisesti rauhoittavia lääkkeitä.
Alue: Aihe vapaa
52, ihanaa että kirjoitit noin perusteellisesti. Minulla oli myös raivotar, raivo alkoi 3-4 vuotiaana, käytiin perheneuvolat ja testit mutta mitään syytä ei ikinä löytynyt. Myöhemmin teininä tytär hakeutui psykoterapiaan ja nyt yli 20 vuotiaana on osannut eritellä noita lapsuudenkokemuksia. Pohjalla oli juuri se suunnaton herkkyys ja se että me vanhemmat emme osanneet nähdä miten hän asiat koki. Kasvatus oli kolmelle lapselle sama, mutta vain yksi raivosi. Lapset ovat erilaisia.