7 vuotiaan tytön järkyttävät raivokohtaukset.

Bazinga!

tojella tyhymää alkaa vetää perheenäitiltä mattua jalkojen alta!tämä koko perhe tarvitsee nyt tukea ja apua eikä tämmöstä turhanpäivästä herrajeesus olisitta sitä ja olisitta tätä.kukapa ei teee kaikkeansa lasten eteen.ja jos neuvolakaan ei puutu mihinkään niin toki voi vanhemmalle tulla tunne että vika on itsessä ja lapsi on terve,minustakin kuulostaa joltakin psyykkiseltä hommalta.taustallahan voi oikeasti olla ihan mikä diagnoosi vain, mutta se ehtii kokoajan edetä.minulla on ammatillista tietoutta ja myös omakohtaisia kokemuksia.insesti asia tulee sitten kun tilannetta on alettu tutkia.olen itse insestin uhri ja lapsuuteni meni raivon vallassa,samoin koko elämäni sai kovan iskun tuosta ja kärsin erinäisistä oireista lopunelämääni.minä toivon teille koko perheelle voimia, ja hakeutukaa kumpikin vanhempi puhumaan ammattilaiselle, lapselle vaadittava ehdottomasti heti tutkimukset ja terapia aika.huolehtika myös perheenne toisista lapsista.rakaentakaa hyvtä tukiverkot lapsia ajatellen.olkaa kolmisin tämän tarinan päätähden kanssa, mutta olkaa myös ilman häntä toisten lasten kanssa.ja ennenkaikkea, olkaa myös yhdessä koko perhe.puhukaa lapsenne ongelmista koko perheen kesken.apua on saatavilla mutta se pitää kaivamalla kaivaa esille!voimia!

Jos lapsi kerran on koulussa, niin ei ole enää neuvolan asiakas. Huono provo.

samanlainen ongelma tääl viimeksi tänäiltana(3v. tyttö)

Meillä oli samaa. Tein itsestäni ls-ilmon. Tyttö on nyt otettu huostaan ja laitettu laitokseen. Jo puolessa vuodessa ammattilaisten hoivissa ja oikeanlaisella lääkityksellä on tilanne parantunut huomattavasti

Vierestä lukuisia raivokohtauksia seuranneena tiedän,että on varmasti rankka nähdä oman lapsen muuttuvan raivossaan toiseksi. Nyt ehdottomasti ammattiapua hakemaan ennen kuin tilanne pahenee tai joku vahingoittuu kohtausten aikana. Jos avusta huolimatta kohtaukset jatkuvat, niin ammattilaisen vinkki kohtausten hallintaan on paksun maton sisään kääriminen, niin että vain pää jää ulkopuolelle kasvot lattiaa vasten, näin yksi ihminen pystyy hallitsemaan mahdollisesti useita tunteja kestävän kohtauksen, eikä lapsi pysty vahingoittamaan itseään eikä myöskään sylkemään tai puremaan yms. Kuulostaa rajulta, mutta parempi raju hallinta kuin hallitsemattomuuden aiheuttamat rajut vahingot.

Kyllä se vaikuttaa joltain neuropsykiatriselta ongelmalta, ei missään nimessä ole normaalia eikä johdu kasvatuksesta. 

Hae apua. Vie lapsi lääkäriin ja vaadi lähetettä lastenpsykiatrille, joka määrää jatkotutkimukset. 

Tyttärelläsi on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Hän on tulevaisuuden Nykopp tai Laamanen.

Lue kirja Nancy (And i dont want to live this life). Nancy Spungenin äiti kertoo lapsensa elämästä, hänellä saattoi olla skitsofrenia jota ei kuitenkaan koskaan diagnosoitu. Lapsesi toiminta kuulostaa hyvin samanlaiselta

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 01:11"]

Jokohan ap:n lapsi on rauhoittunut, kun aloituksesta on kulunut neljä vuotta.

[/quote]

Ihan sama, tää voi koskettaa jota kuta toista.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 00:26"][quote author="Vierailija" time="05.09.2010 klo 20:45"]

Kuulostaa minustakin asperger-piirteiltä

Ehdottomasti ottaisin yhteyttä lastenpsykiatriin.

[/quote]

Kestipä kauan, että joku keksi tämän muotisanan tänne! :D

Olin lapsena aivan samanlainen kuin kuvailemanne pieni raivotar, ja kerrotakoon, että olen nykyisin suhtkoht normaali, töissä käyvä parikymppinen... ja mulla ei ole aspergeria. Unohtakaa toi sana tästä nyt kokonaan älkääkä jankuttako siitä, vituttaa jo ilman sitäkin, koska noi ongelmat on kaukana aussista.

Mun lapsuuteni aikuiset saattaisivat kertoa, että elin tavallisen lapsuuden ja kaikki oli hyvin, mutta todellisuus on aivan toinen. Meillä ei kotona todellakaan ollut kaikki hyvin, vaikka tavallisilta vaikutimmekin ja koulutaipaleen aloitus vasta kamala olikin. On psykologinen fakta, että seitsemänvuotiaana sitä on ihminen herkimmillään, koska koulutaipale alkaa ja sitä myöten itsetunto laskee ensimmäisen lukukauden puoliväliin mennessä. Ei ole enää paras tai ensimmäinen kaikessa ja saa joskus touhuistaan ihan suoranaisen murskakritiikin opettajalta.

Mitä muistan lapsuudesta, niin mun raivokohtaukset johtuivat välinpitämättömyydestä tai suoranaisesta aikuisten piittamaattomuudesta sekä kyvyttömyydestä kohdata herkkä lapsi, joka yritti piilottaa sitä kovan nahkansa alle. Raivokohtaukset johtuivat myös lapsuuden aikaisesta kyvyttömyydestä sanoittaa omia tunteitaan. Mun raivokohtausten taustalla oli yksinkertaisesti se, että oma lapsensisin oli täynnä lokaa. Koulussa saattoi tapahtua asioita, jotka sattuivat, mutta niistä ei osannut kertoa. Kaverit vieroksuivat, joku töni, joku sanoi pahasti, oli viimeisenä jonossa koska joku etuili.. ihan mitä tahansa saattoi sattua, mikä tuntuu nyt aikuisesta ihan pöh- tason tapahtumilta, mutta lapsena ne on isoja juttuja. Itse otti koulussa ja julkisilla paikoilla aina sen vierasmoodin päällensä, jolloin nieli huomaamattaan kaiken arkuuttaan ja yritti käyttäytyä auktoriteettien nähden mahdollisimman hyvin.

Kun joskus yritti puhua näistä kasautuneista tuntemuksistaan, niin aikuiset saattoivat vähätellä näitä mitättömyyden tuntemuksia joko tietämättään tai tahallaan. Toisinaan aikuiset eivät joko jaksaneet tai ehtineet jäädä keskustelemaan tuntemuksistani tai auttaneet myötäelämään tunteitani, ja usein olin vielä niin umpimielinen etten kertonut tapahtumista. En vain osannut. Kun lopulta joku aikuinen ehti tehdä sen, itse tunsi valtavaa kiitollisuutta. "Hei, toi ymmärsi", mutta samalla koin hirveää häpeää. Usein aikuiset eivät kuitenkaan ehtineet jutella syvällisiä. Joko toisten aiheuttamaa mielipahaa dissattiin, tai sitten aikuiset näkivät tilanteen sillä tavalla vinosti, ja tää on lapsien maailmassa yleistä että kehut kasaantuvat ja niin myös lasten tekemät ilkityöt. Joka paikassa on aina se yksi, jota pidetään lemmikkinä ja taas se yksi, josta puhutaan että on se paha lapsi, joka ei osaa käyttäytyä ja kun sen roolinsa on saanut niin siitä ei pääse pois.

Mutta kerrottakoon konkreettisesti vinoista tilanteista, jolloin syyllisyyttä kasattiin taas osin aiheetta, oli esim. kerran, kun mulla oli koulussa tilanne, jossa yksi poika aukoi mulle päätään. Se oli tehnyt sitä koulun alusta asti, ja se oli tahallisen ilkeää. Kerran mulla oli kädessä sakset, ja seitsenvuotiaan tempperamentilla löin sitä jätkää poskeen sillä kädellä missä ne sakset olivat sen jälkeen kun se oli tullut itse aukomaan päätään mun pulpetille. Se oli puhdas vahinko, enkä todellakaan voinut ajatella tuollaisia asioita koska olin seitsenvuotias ja lapsellinen, ja reaktio oli puhtaan primitiivinen eli ne sakset unohtuivat käteen. Vasta lyönnin jälkeen tajusin, että hups, mitä tuli tehtyä, mutta mitään pahempaa ei tapahtunut kuitenkaan. Mutta arvaat varmasti, missä muodossa tämä juttu kanneltiin opettajalle? "Mä kerron opelle että sä löit mua saksilla korvaan." Opettaja ei edes suostunut kuuntelemaan, mistä riita lähti, vaan syyllisyys kasattiin kaikki yksin mun niskaani. Se toi taas lisää nauloja siihen arkkuun, jota oltiin kasattu koko koulualku.

Onko lapsesi muuten jo koulussa? Onko hänen lähellään ylipäätään joitain ihmisiä, jotka saattavat olla häntä kohtaan jotenkin kuormittavia? (Opettaja, joku koulussa, teidän tuttu, tuttujen lapset..?)

Tällaiset jutut kasautuivat, ja sitä vaikeutti se, ettei sitä yhteyttä omaan itseensä oikein löytänyt. No lapsena tuskin löytääkään, koska sellaisia taitoja ei vain ole. En osannut hahmottaa tunteitani, enkä uskaltanut edes puhua niistä. Sen sijaan aloin satuilla asioita - kerroin, että joku on kateellinen mulle, eli käänsin oman kateuteni toisin päin. Kerroin myös itselleni ja toisille kaikenlaisia tarinoita, joissa ei ollut mitään järkeä ajattelematta mitään seurauksia. Jälkeenpäin mietittynä se oli aivan normaalia käytöstä sellaiselle lapselle, joka on hiukan eksyksissä. Mulla ei ollut kavereita, kotiolot taas olivat mulla aivan poskellaan, joten etäännytin itseni tilanteesta kertomalla stooreja.

Lopulta tää juttu meni niin, että kun pääsin kotiin ja pystyin tuntemaan turvallisesti, se oli helvetti auki. En osannut puolustaa itseäni itse tilanteissa, jolloin jotain epäoikeudenmukaista tapahtui, joten se jäi kalvamaan. Harmitti alitajuisesti kaikki se mitä oli ulkomaailmassa kokenut, ja annoin palaa heti kun tarra ei irronnut arkista, siskolla oli väärä ilme tai olin vain väsynyt. Suomeksi sanoen purin pahaa oloani. kamat lentelivät, rikoin rikkaharjan ja kihvelinkin kerran ja paruin ihan hirveästi. Äiti ei tiennyt mistä se johtui, eikä osannut edes kysyä.

Epäoikeudenmukaisuuksien kokemisen myötä ja puolustuskyvyttömyydestä johtuvan häpeän takia tuli mukaan kolmas elementti, sadistinen tarve aiheuttaa mielipahaa toisille. Purin sitä lapsen kiukkua aivan vääriin ihmisiin; tuhosin toisten leikit, sekaannuin juttuihin jotka mulle eivät kuuluneet ja osoitin vihani avoimesti toisiin. Se oli puhdasta hallantekoa.  

Vasta 17-vuotiaana kun psykologi heitti tunnekorttipakan tiskiin välillemme, jossa oli eriteltynä kaikkia tunteita kortti kerrallaan, ja pyysi kertomaan mitä tunnen missäkin tilanteessa korttien avulla, niin opin hahmottamaan ongelmien juuret. Hän esitti kysymyksen, johon vastasin kaikilla korteilla joita tilanteeseen koin liittyvän. En ollut tiennyt, että on sellaisiakin tunteita kuin tyrmistyminen, häpeä, epätoivo, jne. ja vasta sitä kautta opin vuoropuhelemaan itseni kanssa terveellä tavalla.

Lapsesi on vasta seitsemän, joten tuota ei voi suoraan suositella hänelle mutta jotain tunteiden kanssa pelaamista tuossa on taustalla. Nuo raivarit eivät ole syy vaan oire suoraan jostain, mitä lapsesi ei osaa suoraan kertoa.

Kaikkein parhainta on, kun pysyt tukevana aikuisena hänen lähellään etkä hylkää häntä kriittisellä hetkellä. Älä missään tapauksessa anna hänen luulla, että olet hukassa hänen kanssaan, ja vaikka olisitkin, niin älä näytä sitä. Se vain lisää lapsen tuskaa. Raivarin tullessa paina lapsi lattiaan kiinni ja pitele hänen käsiään, ettei hän pääse vahingoittamaan ketään, ja vielä vähemmän itseään. Se tuntuu julmalta, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa, ennen kuin olette käyneet psykologin juttusilla joka osaa antaa ammattilaisen näkökulman asiaan. Älä muuten tee samaa kuin äitini teki, ja demonisoi psykiatreja tai psykologeja lapselle. Hän puhui aina vihaisena, että hän vie mut kallonkutistajalle kun riehaannuin muutaman kerran ihan kunnolla, ja sain sellaisen käsityksen että olen loppuelämäni pilalla jos sellaiselle joudun. Vasta aikuisuuden kynnyksellä tajusin, että se oli ihan parasta mitä mulle saattoi tapahtua.

Seuraa myös, onko jotain sellaista pinnan alla, mitä et ole tajunnut edes havaita aiemmin lapsen elämässä, josta hän voisi oirehtia? Sitä paitsi vahva tahto ja myrkyisä tapa pitää puolensa on oikein kanavoituna tässä maailmassa vahvuus, ei syy epätoivoon. Lapsellasi vain on vielä tekemistä asian kanssa, että se tulee terveellä tavalla ilmi.

 
[/quote]

Kerrankin kirjoitus josta opin jotain.

Demoninen riivaus. Possessio demonica. Ota yhteys lähimpään helluntailaissaarnaajaan.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 05:08"]

Demoninen riivaus. Possessio demonica. Ota yhteys lähimpään helluntailaissaarnaajaan.

[/quote]

Tositapauksia:

http://www.oddee.com/item_98653.aspx

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 06:20"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 05:08"]

Demoninen riivaus. Possessio demonica. Ota yhteys lähimpään helluntailaissaarnaajaan.

[/quote]

Tositapauksia:

http://www.oddee.com/item_98653.aspx

[/quote]

By the time she was just fourteen years-old, a girl from Earling, Iowa named Anna Ecklund began showing signs of demonic possession. The girl had been raised a devout Catholic, however her father and aunt, who practiced witchcraft, allegedly cursed the girl routinely and used herbs to taint her food. Soon, she could not tolerate religious artifacts, became sexually depraved, and could not enter a church. In 1912, the girl underwent a successful exorcism, but after being "cured" of her possession, her father and aunt prayed to Satan for her to suffer even more, and within a year the girl had become possessed by multiple entities, many of whom are said to be the same spirits who possessed Annaliese Michel.

In 1928, Ecklund again sought help from the church. She was placed in a convent where her exorcism would take place, and the girl's behavior worsened while in the care of the nuns. When the nuns would bless her food before entering her room, Ecklund could sense the blessing. She would hiss at the nuns and throw the food on the floor. She would tolerate food that had not been blessed. Witnesses testified to seeing the girl speak and understand foreign languages she'd never heard before. They also claimed that she defied gravity by levitating and clinging to the wall. The girl was clairvoyant and often vomited and spit at the priests. Her eyes bulged and her body was so bloated and heavy that she nearly broke the iron bed on which she lay.

After twenty-three days and three complete exorcism rituals, the clergymen finally declared her free from the demons who had possessed her.

Temperamenttinen tyttö, niinkuin poikanikin.

Keinot lapsen suuttumiseen voi olla väärät.

Me ollaan huomattu nämä keinot parhaimmiksi.

Keskustellaan, että lapsi menisi omaan huoneeseen, kun saa raivarit.

Mikäli ei mene, niin asiasta huomautetaan, kun on leppynyt, että sinä unohdit mennä omaan huoneeseen.

Ollaan hiljaa, ei rauhoitella, eikä huudeta, eikä pidetä kiinni.

Nälkää ja väsyä ei saisi tulla.

Älä rankaise lasta. Ei kukaan raivareita teeskentele tuossa iässä.

Niin penessä ei koskaan käsketä rankaisemaan, vaan palkitsemaan.

Rankaisu kasvattaa vain vihaa, jos lapsella kova temperamentti.

Hyvällä saa hyvää aikaiseksi ja pahalla pahaa.

Ehdottomasti ottaisin yhteyttä lastenpsykiatriin.

Entäs huomionhaku, hän saa äidin sekä isän tunniksi olemaan vain hänen kanssaan ilman sisaruksia. Voisiko kyse olla ihan näin yksinkertaisesta? Mitä tapahtui kolme vuotta sitten, syntyikö perheeseen vauva tms?



Onko tytöllä ihan omaa, yksityistä aikaa vanhempien kanssa ilman sisaruksia?

Sekä aloittajan että numeron 13 kuvaukset kuulostavat tutuilta. Meillä ratkaisuksi löytyi ruokavalio. Jotkut ruoka-aineet kuten sitrukset, pähkinät, tomaatti, kaneli, inkivääri, kardemumma sekä pari lisäainetta (joista toista on esim. sinisessä keijussa) aiheuttavat pojalle kurjan olon. Ja kurja olo purkautuu raivoamisena, kitinänä, sisarusten kiusaamisena jne.



Eskarissa ja muissa vastaavissa paikoissa ei yleensä oireile niin helpost kun on "jotain jännää ja kivaa meneillä" niin ei keskitä huomiota tuohon huonoon oloon.



Yksi aihevapaan kirjoittelija vei lapsensa allergioihin erikoistuneelle lääkärille (olisikohan lääkäri ollut Kuikka nimeltään jos oikein muistan) ja tämä lääkäri oli törmännyt kuulemma moneen lapseen joka oireilee sopimattomalle ruualle tällaisin käytöshäiriöin.



Suosittelen liittymään histamiini.com sivustolle. Sieltä löytyy vertaistukea ja vinkkejä hyvistä lääkäreistä jotka ovat törmänneet ennenkin tällaiseen tilanteeseen ja osaavat auttaa.



Meidän perheessä muutaman ruoka-aineen välttämisellä on koko perheen elämä aivan toisenlaista kun lapsi voi hyvin ja on ihan tavallinen ikäisensä (paitsi silloin kun saa vahingossa tai altistuksissa sopimatonta ruokaa ja silloin taas muistan miksi ruokavalioa kannattaa noudattaa...).



Kotikonstein voi pitää esimerkiksi viikonlopun jolloin lapsen ruoka maustetaan vain sokerilla ja suolalle, ei lisäaineita ja ei yleisallergisoivia ruoka-aineita kuten sitruksia, pähkinöitä, tomaattia jne. Muutenkin kannattaisi pitää ruokapäiväkirjaa ja oirepäiväkirjaa ja seurata löytyykö mitään viitettä siitä että jotkut ruoka-aineet tekisivät kurjan olon.



Tsemppiä ja jaksamista.



t. kolmen allergisen lapsen äiti



Ps. Meillä tämä lapsen oireilu alkoi 2 vuotiaana siihen asti oli voinut syödä ongelmitta kaikkea mutta sen jälkeen on joututtu muutamaan kertaan karsimaan ruokavalioa

Ei kuulosta todellakaan normaalilta käytökseltä, voisko taustalla olla jotain vakavampaa esim. hyväksikäyttöä?

noin kovia.



Lapsella (7v) on herkkä tuntoaisti. Lisäksi on hyvin intensiivinen tunteissaan ja niiden ilmaisussa.



Meillä auttaa se että ruokitaan tarpeeksi usein (välipaloja tarpeeksi), riittävät unet, tarpeeksi rauhottumisaikaa kotona (ei kavereita, videoita, tietokonetta, vaan leikkimistä lukemista, piirtämistä tai jotain rauhallista tekemistä). Muutoksista kerrotaan aina etukäteen. Vaatteissa käytetään vain tiettyjä (tuntoyliherkkyys), ei mitään materiaalia tms. mikä lapsesta tuntuu pahalta.



Lisäaineet ruoassa voivat aiheuttaa raivareita niille herkistyneille, esim. väriaineet jne. Liika sokeri tekee saman. Suosittelen terveellistä ruokavaliota, täysjyvätuotteita, kotona tehtyä ruokaa, vähemmän eineksiä ja sokereita ja valkoisia jauhoja sekä lisäaineiden välttelyä.



Lapsi käyttäytyy hyvin koulussa, harrastuksissa ja kavereilla, mutta saa usein raivarit kotiin tultuaan (kun on tsempannut koko päivän muualla). Se on tosi raskasta aikuisellekin! Vanhempien pitää pitää huoli omasta jaksamisesta, nukkua tarpeeksi jne.





Suosittelen ammattiapua, kannattaa maksaa yksityisestä jos ette neuvolasta saa psykologin tms. ammattilaisen apua. Neuvolan terv. hoitaja ei ole oikea kontakti.