Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Neuvoja koiranpennun ulkoiluttamiseen, ei ole se tavallisin ongelma meillä

Vierailija
23.08.2010 |

Eli ongelmana ei ole liika vetäminen vaan päinvastoin.



Meillä on energinen ja iloinen koiranpentu, mutta ulkoilusta ei tahdo tulla mitään. Sisällä pentu juoksee ja leikkii ja riehuu kyllä vaikka kuinka, mutta ulkona ei halua juuri yhtään kävellä.



Pihasta ei tahdota päästä pois, kun pitäisi vaan istua ja tuijottaa kaikkea. Kadulla sitten haistellaan jokaista ruohonkortta pari minuuttia ja löntystetään ehkä hitaasti eteenpäin, tai jäädään taas vain istumaan ja ihmettelemään. Kaikkia ohikulkijoita pitää tuijottaa paikallaan, ja välillä heittäytyy pitkäkseen nurmikolle eikä tahdo liikkua mihinkään. Muutaman sadan metrin matkaan on parhaimmillaan mennyt tunti.



Olemme kokeilleet tiukasti hihnasta vetämistä, mutta silloin koiraa pitää lähinnä raahata perässä kuin tiskirättiä ja pennusta tulee vain kiukkuinen (eikä muutenkaan varmasti tee koiralle hyvää). Olemme kokeilleet namipaloilla houkuttelua mutta niitä pitää antaa melkein metrin välein että suostuu liikkumaan ja vauhti on silloinkin hidasta. Olemme kokeilleet vaihtaa reittejä, mutta kaikkea uutta pitää nuuhkia. Olemme kokeilleet mennä aina vaan samaa reittiä, mutta vaikka kuinka olisi jo tutut hajut matkan varrella niitä pitää nuuhkia.



Namipaloissa on sekin ongelma, että kaikki muu on yleensä kiinnostavampaa kuin mikään namipala, usein ei edes vilkaisekaan namipalaa tai hylkää sen ja tuijottaa mieluummin vaikka ohikulkijaa. Ja eri namipaloja on kokeiltu vaikka kuinka, mm. kanaa. Ja aina on kehuttu kun kävely sujuu hyvin, vaan ei auta.



Koira ei kuitenkaan pelkää ulkona, ihan rauhallisesti on ja tutkisi kaikki ohikulkijat, autot yms. mielellään jos vain päästettäisiin.



Eikä pitäisi olla mitään kipuja tms. mikä estäisi kävelyä, sillä sisällä juoksee ja liikkuu normaalisti, ja ulkonakin vapaana juoksee hurjaa vauhtia oikein mielellään. Hihnassa vaan ei suostu kulkemaan.



Ja me kun luultiin että koiran ottamalla saisi paljon liikuntaa :/

Kommentit (46)

Vierailija
21/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosiaan lähde kiskomaan tuota 12 kg:n mötikkää perässäni, siinä on liian suuri loukkaantumisriski eikä pennulle taatusti jää hyvää mielikuvaa lenkkeilystä. Nameilla ja leluilla olemme houkutelleet, namit auttavat jonkin verran mutta niitä pitää syöttää tiuhaa tahtia ja silloinkin eteneminen on todella hidasta.



T:ap

Vierailija
22/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos teillä on ollut samanlainen hidas hiihtäjä, niin minkä ikäisenä on alkanut reipastua lenkeillä?



t:ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko kokeilleet, että joku menee pennun edellä ja houkuttelee liikkumaan. Jospa pentu huomaisi että kävely onkin mukavaa. :)

Periksi ei kannata kuitenkaan antaa, jos teillä jo 4 viikkoa yritystä takana. Vaan kokeilla uusia konsteja, eikä antaa pennulle päätösvaltaa.

Vierailija
24/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

sit ihan rauhassa jossain vähän kauempana. Pantaa/valjaita olen pienellä pitänyt aika paljon sisälläkin, ettei kummallinen naru kaulassa tai jossain muualla ainakaan hidasta hommaa. Tai tää nyt koskee lähinnä tuota nuorinta koiraa. Vanhemmat koirat on tulleet mulle aikaan, jolloin alle 5kk ikäistä pentua ei tarvinnut pitää kiinni, eikä niistä yksikään ole pantaa käyttänyt ennen 5kk ikää ulkoillessa.



Noin 4-5kk ikäisenä noista on joka ikinen keksinyt, että maailma on oikeasti iso ja sinne on hauska porhaltaa tuhatta ja sataa ihan omin nokinkin. :D Nuorin siis hihnan nokassa, vanhemmat yrittivät tuolloin pari kertaa karata (tosin tulivat sit takaisinkin aika haipakkaa todettuaan, että se maailma olikin NOIN iso ja emännällä on kuitenkin parhaat namit taskussa...)



Kyllä se siitä. Vuoden päästä kiroilet kun se huitoo menemään tuhatta ja sataa :P

Vierailija
25/46 |
24.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

vinkkejä

Vierailija
26/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

meidän pentu kannettiin tien toiselle puolelle, pissatettiin/kakatettiin ja siinä sitten ihmeteltiin maailmaa ja takaisin sisälle. Ei me sen kummemmin jääty "lenkkeilemään". Koira oli talvipentu joten kylmänkin takia ei viihtynyt mutta ei myös halunnut kävellä ulkona, eikä aluksi remmissa millään. Ei me mitään ihmeempiä tehty. Pikkuhiljaa pentu alkoi kävelemään ja tutustumaan maailmaan kun huomasi, että ilman remmiä ei mihinkään pääse ja koiralle luontaista on kävellä eteenpäin ja löytää uusia hajuja. Koiranne on vain vielä niin pentu ja 4 viikkoa ei ole aika eikä mikään teidän yhteisestä elämästä. Myöhemmin kun pentumme alkoi kävelemään pieniä matkoja, se ei suostunut kävelemään kuin kotiin päin :) ja uusille reiteille ei edes suostunut. Nyt pentumme on vuoden ikäinen ja energiaa lenkkeilyyn löytyy liikaakin ja menee jo ihan minne vain ilman vastaan haromista :).

Pennun tahtiin vain, voi tuntua työläältä ja tylsältä mutta kyllä se siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/46 |
24.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja käyttäsin sitä mahd usein, siis vaikka 2 tunnin välein istuksimassa siinä teidän kulmilla. Oppii että ulos tehdään tarpeet, ja tottuu pantaan. Kunhan kasvaa pari kuukautta niin varmasti saat jo koiraasi vietyä vähän pidemmille retkille. Meillä kärsittiin ihan samasta jutusta, vanha lenkkikaverimme kuoli, ja kun uusi pentu tuli muutama kuukausi sitten, niin siinähän istuttiin nurmikolla talon kulmalla kun kaikki ohikulkijat piti tuijottaa. Ja kotona siis hyvin aktiivinen koira. Maailma on täynnä ihmeitä pienelle koiralle, ja koska sinä olet koiran tuki ja turva remmin pitäjänä, niin mun mielestä et todellakaan lähde vetämään pentua pitkin maata. Koira kun tottuu että remmi kuristaa ja kiristää koko ajan, niin siitä voi seurata yletöntä vetämistä. Kärsivällisyyttä vaan, pentu on pieni niin hetken :)

Vierailija
28/46 |
24.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

vielä joku jaksoi vastata :)

Nyt ollaan koitettu aamulla ja illalla käydä "pidemmällä" lenkillä eli talon ja naapuritalojen ympäri (ei tule montaa sataa metriä siitä) ja päivällä on käyty ahkerasti pissillä pihalla, mutta ei sieltä pissiltäkään tahdo tulla sisälle enkä joka kerta voi jäädä tunniksi seisomaankaan sinne. Lisäksi pökäleet tahtoo tehdä aina vain tiettyy kohtaan kaueampana pihasta, sinne kulkee kyllä itse vauhdilla kun on hätä, mutta sieltä ei sitten pois enää päästäkään. Eikä tuota aina saa kannettuakaan kun käy rimpuilemaan vastaan.

Pitänee nyt vaan sitten seistä siellä pihalla niin paljon kuin ehdin, harmi kun alkaa olla sateista ja kylmää niin ei voi oikein mennä nurmikolle istuksimaankaan.

T:ap

ja käyttäsin sitä mahd usein, siis vaikka 2 tunnin välein istuksimassa siinä teidän kulmilla. Oppii että ulos tehdään tarpeet, ja tottuu pantaan. Kunhan kasvaa pari kuukautta niin varmasti saat jo koiraasi vietyä vähän pidemmille retkille. Meillä kärsittiin ihan samasta jutusta, vanha lenkkikaverimme kuoli, ja kun uusi pentu tuli muutama kuukausi sitten, niin siinähän istuttiin nurmikolla talon kulmalla kun kaikki ohikulkijat piti tuijottaa. Ja kotona siis hyvin aktiivinen koira. Maailma on täynnä ihmeitä pienelle koiralle, ja koska sinä olet koiran tuki ja turva remmin pitäjänä, niin mun mielestä et todellakaan lähde vetämään pentua pitkin maata. Koira kun tottuu että remmi kuristaa ja kiristää koko ajan, niin siitä voi seurata yletöntä vetämistä. Kärsivällisyyttä vaan, pentu on pieni niin hetken :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

antakaapa neuvoja!

Koiranpentu on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja inhoaa häkkiin menemistä. Vaikka kuinka houkuttelemme sitä herkkupaloilla se ei oma-aloitteisesti häkkiin mene ja lopulta jöudumme sen raahaamaan sinne väkisin.

Toinen ongelma on se että emme saa sitä kutsusta tulemaan luokse vaikka kuinka hyvät herkut olisi tarjolla. Tulee kyllä usein luokse mutta vain silloin kun itse haluaa.

Mikä avuksi? Pentu on 3 kk vanha.

Vierailija
30/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei koiralla vain ole kipuja. Yhden hyvin samanlaisen tapauksen tiedän (ei halunnut liikkua ulkona, sisällä riehui ja liikkui paljon) ja kyseisellä koiralla paljastui myöhemmin erittäin vakava nivelongelma.



Normaali, aktiivinen, ei arka pentu haluaa liikkua myös ulkona. Totta kai maailman ihmettely ja kaiken tutkiminen on ihan normaalia, mutta totaali kieltäytyminen liikkumasta ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mitä olen muita suurinpiirtein samanikäisiä pentuja katsellut, niin tosi reippaasti tepastelevat omistajiensa kanssa ulkona. Siis vaikka eivät mitään pitkiä matkoja tee niin se lyhytkin matka mennään innoissaan ja reipasta vauhtia.

Ja nyt sinä tunnet itsesi huonoksi kasvattajaksi, vai? Se on hei KOIRANpentu. Sitä ei huoleta, mitä muut ajattelevat, ja se kehittyy omaa tahtiaan. Läheskään kaikki koiranpennut eivät osaa kävellä kolmikuukautisena hihnassa.

Vierailija
32/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja mihin ihmeen häkkiin?

antakaapa neuvoja!

Koiranpentu on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja inhoaa häkkiin menemistä. Vaikka kuinka houkuttelemme sitä herkkupaloilla se ei oma-aloitteisesti häkkiin mene ja lopulta jöudumme sen raahaamaan sinne väkisin.

Enpä tulisi minäkään pentuna teidän luoksenne, jos valita saisin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisäviesteistä, hyviä ideoita ja asioita pohdittavaksi.



Pitää seuraavan kerran eläinlääkäriltä kysyä voiko olla joku nivelvika tms. (tulossa aika tässä ihan piakkoin) mutta kyllä tuo esim. yhden toisen pennun kanssa leikkiessä kunnolla juoksee ja hyörii, ja vapaanakin liikkuu ihan reippaasti. Hihnassa vaan ei suostu oikein mihinkään. Harmi kun tuota toista pentua ei voi käyttää apuna lenkillä, menisi vain riehumiseksi ja leikkimiseksi kun sekin on vielä niin pieni.



Harjoitellaan siis sitkeästi noiden namipalojen avulla näitä meidän lyhyitä lenkkejä, toivon mukaan pentu siitä vielä älyää liikunnan riemun. Uloskin siis jo itse välillä pyytää ja odottaa useimmiten nätisti että saadaan hihna kiinni.



T:ap

Vierailija
34/46 |
02.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kerroppas miten on mennyt, onko pentu lähtenyt kävelemään hyvin eteenpäin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/46 |
02.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mistä päin olette? Kannattaa nimittäin katsella netistä koirakouluja ja niiden pentukursseja. Pirkanmaalta jos olette niin voisin suositellakin jotain?

Vierailija
36/46 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mistä tiedät minkä rotuisesta koirasta on kysymys? Meinaa pienet rodut kyllä saavat juosta vaikka kilometrejä jos jaksavat. ärsyttävä äpisijä!

Vierailija
37/46 |
28.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä Isabella on 19viik ikäinen meilläkin on samallaisia ongelmia ulos kyllä mennään mukisematta mutta kävely lenkillä on yhtä juonittelua ja uhmaamista Ollaan jopa herkku nappia palkinnoksi jotta käyttäytyy nätisti mutta mikä neuvoksi kun pentu vikisee lenkillä eikä tahdo kävellä itsenäisesti  harvat kerrat menee fiksusti ja tottelevaisesti Tarvitsen neuvoja kuinka menetellä sisällä pentu on ihan hyper aktiivinen järsii ja leikkii mutta ulkona on yhtä juonittelua ja joka risteyksestä halutaan ylittää ja ollaan aina kotia kohti kääntymässä t Katzu 83

Vierailija
38/46 |
28.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei Meillä on 19viik ikäinen narttu Isabella niminen Onko Neuvoa sellaiseen ongelmaan että Isabella maastoutuu ulkona eikä suostu kävelemään vaan ulisee ja vetää Onko tälläinen normaalia koiran pennun käytöstä vaan onko pennussa luonne vikaa? Ollaan jouduttu Mieheni kanssa kantamaan sitä toisinaan Onko kyseessä vaihe / uhma ikä vai onko pentu sairas? Sisällä Isabella leikkii normaalisti ja on aktiivinen ja reipas mutta Ulkoiluttaminen ja ulkoilu muuttaa sen oudoksi 

Vierailija
39/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

pennun kanssa ei edes saa mennä lenkille. jalat voi kasvaa kieroon. pentu jolla ei vielä rokotukset kunnossa voi saada kuolemaan johtavan sairauden. odotelkaahan vielä.


Tottakai pentu totutetaan kävelemään hihnassakin, jo pentuna.

Pentu ei myöskään saa kuolemantautia vaikka ei ole vielä rokotettukaan, emon vasta-aineet suojaa kyllä ellei ole joku epidemia menossa.

Nykysuositus on että ei odotella rokotuksia vaan pentua viedään mahdollisimman erilaisiin paikkoihin jo heti, toki pentua kuunnellen

Vierailija
40/46 |
23.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

pennun kanssa ei edes saa mennä lenkille. jalat voi kasvaa kieroon. pentu jolla ei vielä rokotukset kunnossa voi saada kuolemaan johtavan sairauden. odotelkaahan vielä.


Tottakai pentu totutetaan kävelemään hihnassakin, jo pentuna.

Pentu ei myöskään saa kuolemantautia vaikka ei ole vielä rokotettukaan, emon vasta-aineet suojaa kyllä ellei ole joku epidemia menossa.

Nykysuositus on että ei odotella rokotuksia vaan pentua viedään mahdollisimman erilaisiin paikkoihin jo heti, toki pentua kuunnellen