Jos oma lapsesi on yhtä kauhea murrosiässä kuin sinä olit, oletko lirissä?

Olin todellinen draamakuningatar. Sain itseni aina "pulaan" ja kapinoin kaikkea vastaan; vanhempia, yhteiskuntaa, sääntöjä ja lakipykäliä.



Vartiointiliikkeet, poliisit ja ambulanssimiehet tulivat tutuiksi jo 12 vuotiaana. Ajoin äitini lähes hulluuden rajamaille. Minuun ei tehonnut mikään ja äitini mietti jo kasvatuskotia vaihtoehtona :DD Jotenkin kummassa selvisin 16- vuotiaaksi ilman rikosrekisteriä ja pääsin töihin. Rakastuin rahaan ja minusta kasvoi ihminen. Oikeudenmukainen, ja lainkuuliainen kansalainen.



Minulla oli vielä hyvä perhe, hyvä kasvatus enkä itsekään tiedä mitä tuossa tilanteessa tekisin toisin.

Joo, mut mun lapsi ei ole, koska sitä kohdellaan kotona hyvin. Minä reagoin vaikeisiin kotioloihin.

Tai siis VOIHAN lapsi olla hankala teini (nyt vanhinkin vasta 6-v.), mutta ei samoista syistä kuin minä. Omista kokemuksista viisastuneena osaan olla tukena lasteni teini-iässä, enkä kuvittele, että 13-vuotias on aikuinen.

En olisi pulassa. Minä en aiheuttanut vanhemmilleni harmaita hiuksia. Siskoni senkin edestä.

Itse en oikeastaan ollut mitenkään isosti vaikea, mutta kaveriporukka ei ehkä ollut kaikkein kilteintä. Mutta onneksi omasin tavallani vahvan luonteen, joten en ollut perässä menijä vaikka liikuinkin semmoisessa porukassa missä väkivalta kukoisti, huumeet kuuluivat alkoholin kanssa asiaan ja vähän joka toisella oli asiointia sossun kanssa.



Mutta se on jo nyt varmaa että tappelut tulevat olemaan meidän perheessä kovat, luupäisiä koko perhe.



Mutta ihan kunnollisia aikuisia meistäkin nuorista kasvoi, ainakin osasta.