Jos oma lapsesi on yhtä kauhea murrosiässä kuin sinä olit, oletko lirissä?

ollut jotakin todella pielessä. Ärsyttää tollaset jeesustelijat, jotka sanoo olleensa kilttejä. Kapina kuuluu NORMAALIIN ihmisen kehitykseen. Ei sitä tarvitse mitenkään hävetä tai moralisoida. Jos nuori kapinoi ni se tarkoitta sitä, että sen ympäristö on ollut niin turvallinen, että se USKALTAA näyttää hämmentäviäkin tunteitaan. Kiltit, on joutuneet tukahduttamaan oman itsensä siinä pelossa, että niitä ei rakastetakaan.

ei se ole jeesustelua, että joku (kuten esim minä) olen ollut Hyvin Kiltti enkä Koskaan Sanonut Vanhemmille Edes Yhtään Vastaan. Näin vain oli, syitä voi sitten miettiä erikseen. Jep, ehkä en turvattomana uskaltanut...

Välillä tuli riideltyä vanhempien kanssa, koska halusin lähteä lähetystyöhön tai muuten vain hengaamaan ulkomaille. Äitini kommentoi, etten ole realisti ja mä taas intin, että haluun haluun haluun.

Mutta muuten en muista "kapinointia" tai räyhäämistä. Nautin opiskelusta, olin hyvä koulussa, tanssin balettia ja juoksin. Vapaa-ajalla olin aina nenä kiinni kirjassa. Vanhemmat olivat rakastavia ja reiluja, kotielämä tasapainoista ja onnellista. Tässä meni teini-ikä.

Suuria ja kuohuvia tunteita kävin läpi sitten sisimmässäni. Kuuntelin klassista musiikkia ja jotkut konsertot olivat niin vaikuttavia, että vaivuin polvilleni huoneessani ja itkin. Suhtauduin myös balettiin vakavasti ja sitä draaman ja kyynelten määrää...välillä lensi kovakärkiset päin seiniä. Välillä tanssin sitten euforiassa ja unohdin kaiken muun ympärilläni.

Äitini oli muuten itsekin tanssinut balettia ennen perheenperustamista ja treenannut kansallisbaletissa. Ymmärrystä siis riitti ja tämäkin osaltaan lähensi meitä toisiimme äitini kanssa. Joskus balettitunnin jälkeen makasin eteisen lattialla ja itkin. Äiti polvistui viereen, silitti hiuksia ja lohdutti. Kun halusin lopettaa baletin, sain täyden tuen ja äiti ohjasi mut rentouttavamman tanssiharrastuksen pariin (jazz), jossa sain ladattua akkuja, kunnes palasin takaisin baletin maailmaan.

Ylipäänsä vanhemmat oli aina mun tukena. Eivät sinänsä puuttuneet valintoihini (paitsi se ulkomaille lähtö), eivät painostaneet tai kohdelleet epäoikeudenmukaisesti. Ei mulla ollut syytä kapinoida.

Olen nyt kolmikymppinen ja edelleen ns. kiltti. Nautin elämästä, mielestäni elän täydesti, mutta mukana kulkee aina mulle ominainen konservatiivisuus. Mulle tärkeintä on tasapainoinen ja onnellinen perhe-elämää ja parisuhde. Jos jotakin kapinoin, niin olosuhteita täällä ulkomailla ja asuinmaani haasteita. Olisi ihanaa välillä hengähtää ja elää ns. normaalia elämää vailla jatkuvaa huolta turvallisuustilanteesta tai ympärilläni olevasta kurjuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. No, olemme palaamassa Suomeen ja saan taas kiinni mukavammasta elämästä.

ollut jotakin todella pielessä.

Ärsyttää tollaset jeesustelijat, jotka sanoo olleensa kilttejä.

Kapina kuuluu NORMAALIIN ihmisen kehitykseen.

Ei sitä tarvitse mitenkään hävetä tai moralisoida.

Jos nuori kapinoi ni se tarkoitta sitä, että sen ympäristö on ollut niin turvallinen, että se USKALTAA näyttää hämmentäviäkin tunteitaan.

Kiltit, on joutuneet tukahduttamaan oman itsensä siinä pelossa, että niitä ei rakastetakaan.

Kasvatuksessa ei ole välttämättä mitään pielessä jos lapsi on teini-iässä kiltti. Yleensä nämä kiltit on "ikäänsä vanhempia" eikä heitä kiinnosta lapsellinen teinikäyttäytyminen.

ollut jotakin todella pielessä.

Ärsyttää tollaset jeesustelijat, jotka sanoo olleensa kilttejä.

Kapina kuuluu NORMAALIIN ihmisen kehitykseen.

Ei sitä tarvitse mitenkään hävetä tai moralisoida.

Jos nuori kapinoi ni se tarkoitta sitä, että sen ympäristö on ollut niin turvallinen, että se USKALTAA näyttää hämmentäviäkin tunteitaan.

Kiltit, on joutuneet tukahduttamaan oman itsensä siinä pelossa, että niitä ei rakastetakaan.

ollut jotakin todella pielessä. Ärsyttää tollaset jeesustelijat, jotka sanoo olleensa kilttejä. Kapina kuuluu NORMAALIIN ihmisen kehitykseen. Ei sitä tarvitse mitenkään hävetä tai moralisoida. Jos nuori kapinoi ni se tarkoitta sitä, että sen ympäristö on ollut niin turvallinen, että se USKALTAA näyttää hämmentäviäkin tunteitaan. Kiltit, on joutuneet tukahduttamaan oman itsensä siinä pelossa, että niitä ei rakastetakaan.

Ei rakastava perhe ja ymparisto tarkoita sita etta pitaa kapinoida. Suomessa se kapinointi nayttaa olevan juominen ja alaikaiset seksisuhteet, nimittely ja huutaminen vanhemmille.

Maailmassa on paljon maita missa tuollainen kaytos ei ole ede kuviteltavissa.

Itse olin tosi helppo teini. Tosin muutin pois kotoa 15v (heti ysi luokan jälkeen), mutta esim. Diskossa kävin silti ekan kerran vasta täysi-ikäisenä. Enkä ryypännyt kaduilla, polttanut tms. Käyttäydyin kuin aikuinen vaikka olinkin vasta 15v. omilla asuva.

Olin ihan kamala, meni vain ajan kanssa ohi. Rajaamiset eivät omalla kohdallani auttaneet yhtään mitään.

Teininä olin aika kesy tapaus. Järkytin lähinnä pukeutumisella.

Toisaalta olen vakaasti päättänyt huolehtia lapsistani teineinä sen verran omia vanhempiani paremmin, että ihan samaan tilanteeseen tuskin päädytään.



Minä kuljin viikonloput missä kuljin, kukaan ei tiennyt eikä välittänyt, vaikka olin öitä poissa ties missä. Liftailin vanhempien miesporukoiden kyytiin kamalassa kännissä, päädyin jonnekin metsäojaan ja siellä sitten mietin, mihin suuntaan seuraavaksi liftataan :-/ Kumma kyllä, koskaan en joutunut raiskatuksi ja ojaanajostakaan ei tullut vammoja. Varastelin kaupoista, mutta en jäänyt kiinni ja lintsasin lähestulkoon koko lukion, mutta valmistuin loistavin paperein. Ulkomailla kuljin missä sattuu ja ilman rahaa, nukuin milloin puiston penkillä ja milloin 10 v vanhemman miehen kotona. Toisaalta väkivaltaisen alkoholistin lapsena olin tottunut suojelemaan, pakenemaan ja pärjäämään. Sellainen nuoruus.



t. Tätä nykyä onnellinen, tasapainoinen hyvän miehen vaimo ja kolmen lapsen äiti, jolla on elämä kunnossa ja mukava, vastuullinen ja vaativa sekä hyvin palkattu työ.

Olen aina itse ollut hyvin tempperamenttinen, oman tieni kulkija ja tietyllä tavalla piittaamaton auktoriteetteistä. Isäni sai minut lapsena ja nuorena jotenkin järjestykseen, mutta siitäkin huolimatta olin aika villi ja angstinen teini. Tottakai se kuuluu ikäänkin, mutta itse kyllä karkailin kotoa, käytin viinaa ja tupakkaa yms. paljon enemmän kun saman ikäiset ystäväni. Olin se kaveripiirimme "pahis" joka uskalsi aina tehdä sen mitä muut eivät. Ihan pahoille teille en kuitenkaan joutunut ja teini-iän mentyä ohi rauhotuin aika paljon ja minusta tuli ihan vastuuntuntoinen ja hyvin opiskeluni hoitava nuori.

Oma tyttöni on hyvin samanlainen luonteeltaan kuin minä, joten nyt jännityksellä odotan pian edessä olevaa teini-ikää. Toivon että olemme kotona osanneet antaa hänelle turvallisen, rakastavan kasvatuksen ja sopivat rajat tähän mennessä. Saattaisi helpottaa noissa teini-iän myrskyissä. Toivon myös ettei hän eksy mihinkään pahaan porukkaan.

Minäkin tulen hyyvästä perheestä, ja rajojakin yritettiin asettaa, mutta olin täysin pitelemätön: karkasin ikkunasta, kun olin arestissa, varastin vanhemmilta rahaa ja viinaa, pinnasin koulusta, haistattelin kaikille, yms. yms. Se epävarmuus ja tunteiden myrsky sisälläni oli jotakin aivan kamalaa, koko ajan olin mukamas väärässä paikassa ja etsimässä jotakin parempaa.



Kirjoitin 5 laudaturia ja pääsin ekalla yritämällä kauppikseen, ja sielläkin hulvaton meno jatkui vielä jonkin aikaa. Niin vain aika kuitenkin teki tehtävänsä, ja nykyään kaikin puolin kunniallinen ja kunnollinen perheenäiti :-)

mulla oli aika tasainen murrosikä ja samanlaisia näyttää omat teini-ikäisetkin olevan.

En tehnyt mitään kamalaa, silti sain haukut säännöllisesti päälleni.



Olisin huolissani jos lapseni olisi kuin minä eli aivan alistettu ja vailla minkäänlaista omaa tahtoa.



Sillä tavalla ei kasva onnellisia aikuisia. Toivottavasti yksikään lapsistani ei ole kuin minä murrosiässä.

olin kiltti tapaus. Ei tupakkaa, viinaa yms. Kirjat olivat kiehtova maailma

Olin varsin kiltti teini. Omani ovat aivan eri maata- toinen varsinkin juuri samanlainen kuin isänsä. Isänsä häntä paremmin ymmärtääkin. Toinen muistuttaa enemmän minua, ja häntä minä ymmärränkin paremmin, mutta silti osa hänen toiminnastaan on minusta käsittämätöntä.

Olin ylikiltti, syvästi masentunut ja ahdistunut, kärsin pahoista mielenterveysongelmista, mutta kukaan ei niitä huomannut/välittänyt, kun vanhemmat olivat niin kiinni omissa ongelmissaan.



Pakenin usein kaappiin piiloon vanhempien huutoa ja itkin yksinäisyyttäni siellä. Liityin hädissäni seurakuntanuoriin, ajattelin, että jumala auttaisi. No, eipä auttanut, enkä tullut uskoon, vaika yritin monta vuotta uskoa johonkin edes. Tajusin sitten noin 18 -vuotiaana, että homma ei tosiaan ollut minua varten.



Vieläkin käyn asioita läpi, enkä ole "parantunut". prosessi on pitkä, mutta olen kuitenkin onnistunut hankkimaan akateemisen koulutuksen, kolme lasta ja ihanan kodin. Lapsilleni yritän saada luotua paremmat kasvuolosuhteet kuin mitä itselläni oli. Ainakin toistaiseksi vaikuttavat oikein tasapainoisilta yksilöiltä.

Olin tosi jäynä tuossa iässä. Hoidon kaikki asiani asiallisesti, mutta salaa puuhasin vaikka mitä , kriminaaliakin. Kai se on vaan vanhempien uskallettava antaa teinien kasvaa ja tehdä omat virheensä.

En todellakaan olisi uskaltanut kapinoidda, koska pelkäsin isääni.



Nyt teini-ikäiset poikani ovat rauhallisia, sosiaalisia ja todella fiksuja. Onneksi minulla ei ole tyttöä - en varmaan olisi osannut suhtautua, jos hän olisi kopio minusta murrosikäisenä. Luultavasti halveksuntani olisi pilannut hänen elämänsä.

Monessa muussa maassa kapinointi haistatteluineen ja päihdekokeiluineen tehdään salaa vanhemmilta, joiden edessä näytellään puhtoista pulmusta hinnalla millä hyvänsä. Vanhemmat sitten naiivisuudessaan kuvittelevat, ettei heidän lapsensa tee mitään pahaa ja saavat elämänsä shokin, kun jotain paljastuukin (poliisi soittaa kotiin tms.)

Kumpikaan ääripää ei ole se paras mahdollinen; halusin vain tuoda esiin tuonkin puolen noista monien muiden maiden hyvätapaisista nuorista, joihin huonotapaisia suomalaisnuoria jatkuvasti verrataan, etenkin ulkomammojen toimesta.

Ei rakastava perhe ja ymparisto tarkoita sita etta pitaa kapinoida. Suomessa se kapinointi nayttaa olevan juominen ja alaikaiset seksisuhteet, nimittely ja huutaminen vanhemmille.

Maailmassa on paljon maita missa tuollainen kaytos ei ole ede kuviteltavissa.

Olen sitä miettinytkin että millaista olisi jos lapseni olisi yhtä kamalia, en pärjäisi niiden kanssa sitten alkuunkaan!

Olin arka ja tarvitsin itseluottamusta ja rohkeutta. Uskon, että nyt aikuisena osaisin antaa sitä omalle teinilleni.