Nyt se on sitten todistettu! En osaa kasvattaa lapsia!

minulla on nyt viidesluokkalainen poika, jolle kuvittelisin voivan käydä noin. Kolmannella luokalla oli vähän vastaavaa, mutta opettajan vaihdos sai jonkinlaisen parannuksen aikaan. Älyä ja oppimiskykyä siis piisaa, mutta halut ovat koko ajan ihan karvan varassa.

Itse tekisin niin että ottaisin pojan kotiopetukseen jos koulussa menisi sukset lopullisesti ristiin. Jos joku opittava menisi yli oman hilseen, niin palkkaisin jonkun kotiin ohjaamaan sitä ainetta. Periaatteessa kuitenkin peruskoulun oppiaines pitäsi olla jokaisen ymmärrettävissä ;) En pitäisi perinteisiä oppitunteja joissa yrittäisin kaataa tietoa nuppiin, vaan tekisimme yhdessä lapsen kanssa tutkimusretkiä tietoon, yrittäisimme yhdessä oppia ymmärtämään maailmaa ja keskustelisimme paljon. Paljon jättäisin myös lapselle itselleen. Hän saisi itsenäisesti tutkia sitä mikä kiinnostaa ja esittää siitä sitten jotain valmista dokumenttia.

Sosiaaliset suhteet yrittäisin hoitaa runsailla harrastuksilla ja järjestämällä hyviä tilaisuuksia kutsua vanhoja koulukavereita kotiin (vaikkapa säännöllisesti pizza- elokuva- ja lautapeli-iltoja). Elämän täytyy tuntua elämisen arvoiselta, että sen etteen haluaa tehdä jotain...

Ensin heitetään ongelma. Kun sitä pohditaan, alkaa purkautua, että asia ei olekaan ihan yksselitteinen. Lopulta aina ilmenee, että lapsella, kenellä ongelma on (ja mihin rangaistukseen äiti hakee vahvistusta täältä), onkin loppujen lopuksi ollut aina kaikenlaisia ongelmia.



Jos lapsella on sosiaalisia ongelmia ennestäänkin ja olette joutuneet hakemaan apua, en usko, että rangaistus tekee lapsestasi hyvän opiskelijan. syyt löytyvät kyllä syvempää.

Teille saattaa käydä niin, että löydät joku aamu huoneestasi psykoosissa olevan tytön jos et kuuntele, mikä ongelman aiheuttaa.

Joskus on vain pantava oma kunnianhimo nurkkaan ja lopetettava kilpailu toisten vanhempien kanssa lapsen koulutodistuksista ja kuunneltava lasta. Parempi terve ja tasapainoinen lapsi kuin upea koulutodistus.

Hän varasteli kotoa, ei tehnyt enää läksyjä, ei kuunnellut mitään mitä puhuttiin ja kaikki mistä olimme sopineet, jäi tekemättä. Kun vihdoin tajusin, ettei kyse ollut pelkästään murrosiän oireilusta, otin tytön puhutteluun, jossa selvisikin että tyttö koki jäävänsä niin vähälle huomiolle, ettei uskonut meidän edes huomaavan hänen tekemiään " kauheuksia" -tytön omin sanoin. Ja tottahan se oli, neljä lasta, joista yksi on vaikeavammainen oli vähitellen aikaansaanut sen, että olin vain helpottunut, kun yksi lapsista on niin helppo ja aikaansaava, ettei hänestä tarvinnut murehtia.



Tyttö sai rangaistuksen varastelusta; viikon nettailukielto riitti rangaistukseksi siitä. Lisäksi hän sai miettiä millä tavalla hän haluaisi minun ja isänsä aikaa lisää. Minun toiveeni oli, että hän osallistuu päivittäin ruuanlaittoon, jolloin ehdimme jutella ja lapsi sai lisää vastuuta, hänen toiveensa oli päästä mukaani iltaisin koiralenkille. Lisäksi sovimme, että mieheni viettää päivittäin muutaman hetken tytön kanssa kaksin samoin kuin, että kerran kuussa teemme jotain kolmisin.



Ongelmat loppuivat melkein samantein. Toki olemme saaneet välillä kuulla jupinaa uusista säännöistä, mutta olen tarkoituksella pitänyt kuitenkin kiinni siitä, että lapsi joutuu tekemään kanssani tylsiäkin hommia. Saahan hän samalla sitä seuraakin ja minä tiedän paremmin missä mennään.



Tein samankaltaisen sopimuksen muiden lasten kanssa, jotteivät ongelmat kertaantuisi jossain tulevaisuudessa toisten kanssa.

Onneksi vanhemmuus ei ole kiinni yhdestä virheestä. Ja onneksi näinkin vanhana vielä oppii uutta.

Ja virheistä opittiin. Yritin vaikka mitä kiristyskeinoja, ja takavarikointeja, ja pahemmaksi meni. Pohjimmiltaan ei saanut tarpeeksi =oikeastaan yhtään huomiota kun muut lapset(6ja vauva) veivät kaiken aikani, ja tämä lapsi hoiti kaiken hyvin. Olisi vaan tarvinnut sen että olisi oltu yhdessä ja että olisi saanut tuntea olevansa tärkeä, välitetty, ja rakastettu. Kolme vuotta myöhemmin käy 10 luokkaa loistavin arvosanoin ja meillä menee paremin, olisinpa ajoissa näyttänyt hänelle kuinka rakas ja tärkeä minulle on, kaikki olisivat selvinneet paremmin,ilman suuria mielipahoja.

Tulipa mieleeni oma nuoruuteni kun luin tyttärestäsi (kirjoitan lyhyesti, työt kutsuvat). Itselläni kävi 8. luokalla juuri samoin, numerot romahtivat, lintsasin, en tehnyt tehtäviä.. Lopulta jouduin " tehotarkkailuun" ja se piti minut joten kuten koulun penkillä - opettajien kanssa en silti tullut toimeen, vaan lensin tunneilta ulos harva se päivä. Olin todellinen alisuoriutuja, olin sitä oikeastaan koko kouluajan. Yläasteen jälkeen menin kauppikseen (täydellinen virhe), sen jälkeen töihin, ja vasta parikymppisenä iltalukioon.



Ensinnäkin, en todellakaan usko että ongelman ydin löytyy tuosta kurssimuotoisuudesta. Hyvä, että tyttäresi saa apua - itse kävin 20 -vuotiaasta viiden vuoden psykoterapian, joka muutti elämäni. Yläasteaikana uskon oireilleeni pahaa oloa koulutyöhön, sillä vanhempani olivat hyvin kiireisiä ja paljon poissa. Heille oli myös erittäin vaikea pistää hanttiin tai käyttäytyä murrosikäisen tavoin : ) niinpä paha olo ja murrosiän kapina kanavoituivat kouluun. Terapiassa muita syitä vaikeuksiini (myöhemmällä nuoruusiällä pahenevat ahdistukset, lievä masennus, itsetunnon ongelmat jne.) löytyi, aika isojakin, juuri lapsuudesta. Siis nyt en väitä, että näin on asia tyttärelläsi, mutta itselläni purkautui sellainen vyyhti, että on ihme miten sain sen pidettyä sisälläni niin monta vuotta.



En osaa sinua neuvoa, koska itse olen vasta ottanut äitiyden ensiaskeleet : ) Voin ainoastaan sanoa, että ole läsnä tyttärellesi, hän tarvitsee nyt rakkautta, rajoja ja huomiota. Kaikkea hyvää teille : )

Kyllähän nuo tyttären muutkin ongelmat ovat suoraan kytköksissä kouluasioihin. Jotenkin mullekin tuli tunne, että todistus nyt vain pitäisi saada paremmaksi : (

vaikka ne nyt varmaan päällimmäisenä mielessä ovatkin. Tärkeintä olisi nyt vain kaivaa se pahanolon aiheuttaja esiin.

Eli hänellä kestää aikansa tottua tuohon kurssimuotoiseen opiskeluun, eikä hän tiedä, mitä häneltä odotetaan?



Itselläni alkoi kurssimuotoinen opiskelu lukiossa ja olin ensimmäisen vuoden ihan pihalla. Siihen asti olin tottunut vanhaan järjestelmään, jossa lukukauden alussa kerrottiin, mitä on tulossa, milloin ja mitä minulta odotetaan.



Eli kannattaisiko pyytää opettajia tekemään selkeä rakenne kullekin kurssille, josta nämä asiat näkyisivät? Näin tyttäresi tietäisi, mitä häneltä odotetaan.



Lisäksi suosittelen, että jätätte koko aiheen joulun ajaksi ja palaatte joulun jälkeen asiaan. Syksy ei varmasti ole ollut tyttärellesi helppo ja hän on luultavasti itsekin pettynyt itseensä. Anna hänelle aikaa toipua.



Ja lopuksi vielä, jossain rennossa tilanteessa ota puheeksi tyttäresi tulevaisuuden suunnitelmat. Jos hän jaksaa, tehkää alustavia suunnitelmia jatkokoulutuksesta ja siitä, mitä niihin pääsemiseksi vaaditaan. Jos tämä ei motivoi noin nuorta vielä, niin tokihan jonkun matkankin yms. voi palkinnoksi yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.



-tuleva opettaja

Vierailija:

6. luokan vikan totarin keskiarvo oli 8,9. Seitsemännen luokan kevään totarin ka oli 8,3. Sitten jotenkin heräsin vuoden kestäneestä kapinastani ja aloin päntätä. Peruskoulun päästötodistus ka: 9,5.

Tytöllä siis ollut noita sosiaalisia ongelmia ihan pienestä pitäen ja useita vuosia käynyt erilaisissa " hoidoissa" . Ja joka paikassa on todettu ettei ole kysymys masennuksesta tai että mielenterveys olisi järkkynyt. Ongelma siis oikeasti on, että hän pitää uutta aikuista " vihollisena" , ennenkuin osottautuu luotettavaksi, ja nyt jaksomuotoisessa opiskelussa kunnolla tutustuminen ei enää onnistu. Tämä oli selvillä jo kuudennella luokalla että asia tulee tuottamaan ongelmia kun ylä-asteelle siirrytään ja näin kävi.

Tätä samaa ongelmaa siis ollut koko koulu ajan, eli nyt seitsemättä vuotta mutta ala-asteella tuli tutummaksi opettajan kanssa.

Sitä en ymmärrä miksi nyt yhtäkkiä pitäisi vaan alkaa olemaan huolissaan tytöstä ja antaa jättää opiskelu sikseen, kun mikään ei ole muuttunut tytön elämässä tai kotioloissa, paitsi koulun vaihdos. Numerot siis putoavat 8 todistuksesta korkeintaan kutoseen. Suurimpana syynä varmasti murrosikä.

Minun mielestäni tuo koulussa keskitasoisen todistuksen saaminen on tärkeää, se vaikuttaa suoraan mahdollisiin jatko-opiskelu mahdollisuuksiin.

Toki jos olisikin kyseessä tytön yhtäkkinen mielenterveyden järkkyminen koulu saisi unohtua, mutta niin ei nyt ole.

Minun mielestäni todistuksen putoaminen 4-5 kuukaudessa 8:sta 6:seen on todella huolestuttavaa.

Korostan vielä, että tyttö ei ole heitteillä henkisesti, pienemmistäkin jutuista puhutaan, hänen kanssaan lähdetään ostoksille, eläinkauppaan ym kun hän haluaa. Häntä kuljetaan harrastuksiin ja takaisin muutaman kerran viikossa, häntä autettaisiin joka päivä läksyissä jos hän vaan antaisi auttaa, hänen kaveripiirinsä tunnetaan ja kavereitten vanhemmat, aina tiedetään missä hän on ulkona ja kenen kanssa jne.

Tosin hänen kanssaan vaikea tehdä tällä hetkellä kunnollista yhteistyötä koska on niin uhmakas ja suuttuu äärimmäisen helposti.

Tuosta tunteiden ja kiukuttelun sallimisesta vielä sen verran, että nimittelyä ja kiroilua en salli, mutta kyllä minulle saa sanoa että olen ärsyttävä, kamala äiti tai sanoa vaikka vihaavansa ja muuttavansa kotoolta pois jne.

Se alkoi jo eilen ilmetä tytön käytöksestä että uhma lisääntyi selvästi tuon koulun keskustelun seurauksena ja rangaistuksien, että ehkäpä se ei ole tässä tapauksessa oikea vaihtoehto?

Tätä asiaa täytyy nyt miettiä loman aikana ja siihen ottaisin kiitollisena vinkkejä vastaan.

Tytön kanssa keskutelu siis ei auta mitenkään tehtävien tekemiseen mutta ei näytä auttavan rangaistuksestkaan.

Tässä nyt onneksi huomenna loma alkaa koulusta ja unohtuu koulu hetkeksi. Saadaan tilanne nollantumaan. Pieni loma meille kaikille varmasti paikallaan. Lapsi muuten menossa maalle kaverilleen lomalla, että kyllä näissä kaveriasioissakin yritetään tukea lasta vaikka hän aikamoinen erakko onkin eikä tunnu haluavan useinkaan kavereiden seuraa. Koulussa oleminen kuulemma riittää

Jos tytöllä olis nyt yhtäkkiä alkanut jotain mielenterveyteen viittavia oireita en toki olisi tänne kirjoittanut vaan ottanut ihan muihin tahoihin yhteyttä!

Nyt vaan halusin neuvoja miten saataisiin uudelleen kiinnostus koulua kohtaan alkaamaan ja millä keinoilla? Miten siis ovat muut onnistuneet vai oletteko vaan luovuttaneet ja antaneet lapsen tehdä jotain jos häntä huvittaa?

Tytöllä ollu jo useita vuosia selvillä mitä työtä hän haluaisi tehdä ja mihin kouluun ylä-asteelta pyrkii. Olemme ottaneet selville jo keskiarvo vaatimukset jatko-koulutukseen jne, mutta nyt tämän viimeisen 4 kuukauden aikana hän on hylännyt nämä tulevaisuus suunnitelmat koska tietää itsekkin että koulu mennyt penkin alle eikä tule tällä tavalla halumaansa kouluun pääsemään. Selvää luovuttamista siis tapahtunut.

useampia, mutta kuitenkin niin, ettei niistäkin kerry sitten turhia paineita. Eli aloitteen pitäisi tulla tytöltä itseltään.



Itse vähän aikaa seurailisin ja pitäisin arkista keskusteluyhteyttä avoinna. Ja tosiaan tuo kurssimuotoinen opiskelu on joillekin (esim. minulle) todella rankkaa, eikä sovi ollenkaan. Usein juuri niille " reippaille ja perinteisessä opetusmallissa menestyville tytöille" . Eli siihen kurssimuotoisen opetuksen selkeyttämiseen (tavoitteet, rakenne, odotukset) kannattaisi panostaa yhdessä koulun ja opettajan kanssa.



-tuleva opettaja

Jos kurssimuotoinen opiskelu tuntuu vaikealta ja fiksuna tyttönä on tajunnut jo varhain, että koulu ei enää suju entiseen malliin ja numerot putoavat. Epäonnistuminen ei ole kivaa ja jos tuntuu siltä, että onnistua ei voi, voi tuntua paremmalta ajatukselta heittää koko homma läskiksi. Sitten voi ainakin vielä ajatella, että pystyisin minä, jos yrittäisin. Tosissaan yrittäminen ja epäonnistuminen on hirveän rankka juttu. Ei ole mitenkään epätavallista, että ihminen, ihan aikuinenkin, haluaa välttää sen tilanteen.



Jos taustalla on vielä se, että on haaveammatti, johon on ihan oikeastikin hyvin vaikea päästä (ja senkin todellisen vaikeuden tyttö varmaan nyt kasvaesssaan ymmärtää yhä paremmin) ja sitten alkaakin tuntua, että resurssit eivät riitä, niin luovuttaminen on kieltämättä houkutteleva vaihtoehto. Ja kun kerran annetaan mennä, niin mennään sitten kunnolla. Niin ainakin murrosikäisen mielestä. Oletteko jutelleet siitä, kuinka hyvin tyttö uskoo voivansa pärjätä koulussa? Voisiko kyse olla siitä, että hän tarvitsisi lisää itseluottamusta? Uskon siihen, että homma on selvitettävissä. Jos siitä on kyse, voisi urakan jakaminen pienempiin palasiin ja välitavoitteisiin auttaa. Tavoitteena hyvä lukion päästötodistus ja kirjoitukset pitkällä matematiikalla, kun on aika valtava ja tuon ikäinen ei varmaankaan itse vielä osaa tehdä tuota pilkkomista saavutettavissa oleviin palasiin. Siinä mielessä tuo läksyjen tekoon pakottaminen päivittäin vahtimalla ja etuisuuksien kytkeminen siihen voisi auttaa, jos tästä on kyse, että pakollista läksyjen tekoa seuraavat hyvät suoritukset saattaisivat hyvinkin auttaa itseluottamuksenkin suhteen.

Juuri kirjoituksesi kuvaamalla tavalla minusta on käynyt! Mielestäni tytön itseluottamuksessa on puutteita, vähättelee aina omaa osaamistaan ja vaikka olisi tehnyt asioita todella hyvin, ne eivät omasta mielestään kelpaa. On siis todella kova itsekritiikki. Tuntuu juuri siltä että luovuttanut koska huomasi ettei jaksakkaan panostaa. Ei pystynyt siihen mitä itse itseltään vaati.

Tuo oli todella hyvä idea että jos kun sopiva hetki tulee ja koulusta puhuminen ei aiheuta raivareita niin voitaisiin miettiä muitakin tulevaiduuden suunnitelmia ja uskon vahvasti että jos saataisiin takasin kiinni opiskelusta niin jaksaisi taas uskoa omiin mahdollisuuksiinsa haaveammatin suhteen jne. Sitä tässä juuri yritän nyt hakea! Tämä luovuttaminen tuntuu kaikkein pahimmalta, ei keskiarvo!

Tytän intohimoinen harrastus myös liittyy osaltaan tähän haaveammattiin ja on ollut sitä vahvistamassa koko ajan.

Ehkäpä minunkin olisi äitinä nyt omalta osaltanikin pudotettava omia haaveitani tytön tulevaisuuden suhteen. Muitakin ammatteja löytyy kyllä tuon haaveammatin tiimoilta joihin ei ole niin kovat vaatimukset. Ehkäpä minun olisi nyt syytä kestää oma pettymykseni ja yrittää innostaa lasta näihin oheis ammatteihin. Koulua kun ei enää ole takana kuin reilut 2 vuotta ja noihin jatko-oipintoihin haetaan jo ennekuin kuin koulu edes loppuu. Aika kuluu yllättävän nopeasti.

Tyttö siis on jo nyt koulun puolesta " tehotarkkailussa" , koulu on suhtautunut todella hyvin ja vakavasti tytön koulunkäyntiin ja yrittää osaltaan auttaa ja keksiä toimivia konsteja.

lopuksi koululla tuossa vaiheessa ei ole niin väliä. Riittää, kun ysin keväällä tsemppaa sen verran, että lukioon pääsee. Lukiossa riittää, että kirjoitukset läpäsee, tiestysti, jos lääkikseen haluaa tarvitsee siihen matikkaan paneutua.



Yliopistoon suureen osaan otetaan ihmisiä pelkällä pääsykokeella. Niinpä sillä yo-tokarillakaan ei niin väliä ole. Yliopistossa taas pärjää, jos on oikeasti päässä jotain, pelkkä työmäärä ei enää ratkaise.



Itse olen aikoinaan läpäissyt koulut lähinnä tunneilla istumalla, ei oikein ollut kiinnostusta läksyihin. Lisäksi käyttäytyminen ole vähän niin jä näin. Ainoa haitta nykyään opiskeluissa on huono kielitaito, joka kyllä nykyään harmittaa.



Älä turhaa vielä stressaa lapsesi koulunkäynnistä vielä tässä vaiheessa!

Olin ollut ihan hyvä koulussa, mutta sitten tuli murrosikä ja kaikki arvosanat laskivat jne... Kyllä minuakin puhuteltiin ja rangaistiin huonoista arvosanoista, mutta ei sillä ole siinä vaiheessa mitään väliä. Ensinnäkin rangaistushan seuraa jo, kun on mokattu ja on aika turha siinä monen kuukauden kurssin aikana. En tiedä olisiko auttanut mikään - sitten yksi päivä itse hokasin, että kyllähän minun pitää opiskella, että olen suorastaan typerä, jos en sitä tee. Tämä tosin tuli vasta lukiossa.



Sitähän sanotaan, että murrosiän jälkeen lapsi alkaa vasta olla sellainen, kuin hänestä on kasvatettu :)



Se, mikä voisi toimia, on jonkinlainen kiinnostumisen herättäminen niihin kouluaineisiin, ettei se ole vaan ' koulua ja paskaa' . Ts, monia oikeasti kiinnostaa opiskella. Tämä voi tulla myös pikku hiljaa, kun hän alkaa pärjätä paremmin jossain aineessa - onnistumisen elämyksiä. Voisitteko käydä yhdessä niitä oppiaineita lävitse, osaatko itse kertoa hänelle miten mielenkiintoista solubiologia on - se oikeasti on! :) Suggestiivinen kielenopetus? Englannin kieliset roskaromaanit/sarjakuvat...? Dokumentteja historiasta, mielenkiintoisia sellaisia?

Toiset täällä ovat sitä mieltä ettei kannata koulusta stressata. Koulu taas panostaa tyttööni paljon ja yrittää kaikin keinoin saada hänet opiskelemaan. Kaiken maailman kokouksia järjestetään ja yhteyttä pidetään paljon. Jos en koulusta stressaisi tuo koulun paneutuminen asiaanhan olisi täysin turhaa?

Omalta osaltani ei omatuntoni ja moraalini äitinä ja kasvattajana anna lupaa olla välittämättä myöskin koulun käynnistä.

Minun käsitykseni mukaan se olisi pienimuotoinen " heitteillejättö" .

Veikkaan, että tässä on käynyt niin, että tähän asti koulussa helpolla selvinnyt tyttö on huomannut, että yläasteella ei selviäkään niin helpolla ja joskus onkin pakko tehdä töitä. Kun aikaisemmin ei ole tarvinnut tehdä töitä koulun eteen, voi pieninkin virhe ja epäonnistuminen tuntua isolta. Varsinkin jos on ns. täydellisyydentavoittelija.



Minäkin huomasin lukiossa, että joskus on oikeasti vain opeteltava tylsiäkin asioita. Ja että vaikka yläasteen keskiarvo oli liki yhdeksän (lukuaineissa ylikin), niin enpä sen jälkeen ollutkaan se luokan paras vaan hyvin keskinkertainen lahjoiltani. Totta kai se korpeaa. Sitten kun siirryin työelämään, huomasin tämän vieläkin selvemmin, sillä työkavereissani on todella lahjakkaita tyyppejä ja taso " kova" . Olen oppinut tekemään virheitä ja sietämään keskeneräisyyttäni, mutta vasta aikuisiällä.



Mieheni sisko koki pudotuksen lukion jälkeen. Hänellä oli koulu mennyt aina hyvin ja oikeastaan kaikissa aineissa. Sitten hän halusi pyrkiä yliopistoon melkoisen vaikeaa ainetta lukemaan. Pääsykokeisiin olisi pitänyt kunnolla lukea, eikä hän varmaan tajunnut kuinka vaikeaa sisälle pääseminen oikeasti on. Kun hän ensimmäisellä kerralla jäi kauaksi pisterajoista, huomasin miten pitkän aikaa tuo epäonnistuminen vaikutti. Myöskään toisella kerralla ei onnistanut ja myöhemmin hän haki aivan eri paikkaan ja sinne pääsikin.

Ala-asteelta tavallisellekin yläasteelle siirtyminen on usein rankkaa, saati sitten kurssimuotoiseen, jossa edellytetään aikamoista itsenäisyyttä, kun tuonikäinen vielä kuitenkin tarvitsisi turvallista aikuista. Minun mielestäni on hienoa, että pidät niin hyvää huolta lapsestasi ja tunnut tekevän kaikkesi, että lapsesi saisi koulunkäynnistä kiinni. Itse olin aina alisuoriutuja, mutta en erityisemmin kapinoinut muuten kuin hiljaisesti. Siksi minun on ollut opettajana hivenen vaikea ymmärtää kunnianhimoa sen paremmin oppilaissa kuin vanhemmissakaan: koulu hoitui jossain siinä sivussa. Olen kuitenkin oppinut ymmärtämään murkkuja seuratessani, että koulunkäyntiin on hyvä puuttua, ettei tilanne mene tosi pahaksi. Pahinta oikeastaan on, jos lapsi alkaa lintsata. Silloin, kun hän on koulussa, hänen kanssaan voi sentään työskennellä, mutta lintsaus johtaa vähitellen pahaan syrjäytymiseen. Eli on hyvä, että olet niin aktiivisesti tekemisissä koulun kanssa! Tuntuisi kuitenkin siltä, että liian ankara puuttuminen numeroiden tippumiseen lisää vain uhmaa. Minäkin ehdottaisin kahdenkeskistä aikaa tytön kanssa ja sen mietiskelyä, voisiko koulussa olla edes yksi aine tai ope, jonka tunneille on kiva mennä. Usein se voi olla kuvis tai musiikki, mutta ehkä tytärtäsi kiinnostaa biologia? Olisi myös hyvä tietää, miksi äikän tehtävät ovat jääneet tekemättä. Äidinkieli on hyvin monitahoinen aine,josta pitäisi löytyä lahjakkaalle oppilaalle haasteita, kuten nyt esim. kirjoittaminen. Toisaalta juuri aineita kirjoittaessaan tulee paljastaneeksi sisimmästään melko paljon, ja se on monelle vaikeaa. Koska lapsesi on älykäs ja lahjakas, yrittäisin kehua häntä mahdollisimman paljon. Voihan olla, että hän kokee jotenkin epäonnistuneensa, kun on tarvinnut kuraaattorin apua? Paljon huomiota hänelle, kannustusta, mutta myös läksyjenteon seurantaa - varo kuitenkin olemasta liian ankara! Ja loma-aikana unohdetaan koulu!

Äikän ope

Ei isoja kokeita! yms yms yms. Vapaampi ilmapiiri ja enemmän vaihtoehtoja ja tapoja vaikuttaa omaan oppimiseen. Musta yläaste oli helpompi kuin ala-aste.