surettaa,ei ole ystäviä

Hyvin vaikea ystävystyä koska pääsääntöisesti suomalaiset naiset ovat samanlaisia. Mä taas en halua elää sos.demokraattisen mallin mukaan vaan olen ns. taiteilijaluonne.



Ihailen aika paljon amerikkalaista yhteiskuntaa. Yksilöllisyyttä, positiivisuutta, eteenpäin pyrkivyyttä. En jaksa haukkua muita seläntakana, valittaa, surkutella, olla kateellinen. Haluan pitää hauskaa, olen puhelias ja iloinen. Silti minussa on syvällinen puoli. Tykkään laittautua, ulkonäöstäni pidän huolen. Sisustus ja puutarha myös tärkeitä. Rakastan lapsia ja eläimiä. En hauku miehiä enkä halua akkamaista miestä. En kiroile, polta enkä ryyppää. En harrastaisi 1 illan juttuja tai pettäisi. Pidän kansainvälisyydestä, rasismi aiheuttaa mussa kylmiä väreitä.



Aikaisemmin olin liian kiltti ja sitä moni käytti hyväkseni. Nyt kun olen itsevarmempi ja jämäkämpi siitä jotkut pitävät, jotkut eivät voi sietää.



Samanhenkisiä ystäviä on harvassa. Useimmat ystävistäni ovat ulkomailta.

Hyvin vaikea ystävystyä koska pääsääntöisesti suomalaiset naiset ovat samanlaisia. Mä taas en halua elää sos.demokraattisen mallin mukaan vaan olen ns. taiteilijaluonne.

Ihailen aika paljon amerikkalaista yhteiskuntaa. Yksilöllisyyttä, positiivisuutta, eteenpäin pyrkivyyttä. En jaksa haukkua muita seläntakana, valittaa, surkutella, olla kateellinen. Haluan pitää hauskaa, olen puhelias ja iloinen. Silti minussa on syvällinen puoli. Tykkään laittautua, ulkonäöstäni pidän huolen. Sisustus ja puutarha myös tärkeitä. Rakastan lapsia ja eläimiä. En hauku miehiä enkä halua akkamaista miestä. En kiroile, polta enkä ryyppää. En harrastaisi 1 illan juttuja tai pettäisi. Pidän kansainvälisyydestä, rasismi aiheuttaa mussa kylmiä väreitä.

Aikaisemmin olin liian kiltti ja sitä moni käytti hyväkseni. Nyt kun olen itsevarmempi ja jämäkämpi siitä jotkut pitävät, jotkut eivät voi sietää.

Samanhenkisiä ystäviä on harvassa. Useimmat ystävistäni ovat ulkomailta.

Voi voi, kannattaa asua muutama vuosi ulkomailla niin huomaa että ihmisluonto on samanlainen kaikkialla.

Ongelma on siinä et oon hitaasti lämpenevää sorttia enkä aina saa suuta auki oikeessa paikassa oikeeseen aikaan. Täs on nyt kerennyt kertymään näitä erakko vuosia jokunen niin nyt en ees osaa olla muitten ihmisten seurassa luontevasti, tuntuu kauheen väkinäiseltä ja yleensä siinä vaiheessa mulle ainakin iskee pakokauhu ja paniikki. Niin ja ikääkin vasta 25v.

3 lasta,mies ja koira=tavallisen tylsät kuviot monen mielestä

Hyvin vaikea ystävystyä koska pääsääntöisesti suomalaiset naiset ovat samanlaisia. Mä taas en halua elää sos.demokraattisen mallin mukaan vaan olen ns. taiteilijaluonne.

Ihailen aika paljon amerikkalaista yhteiskuntaa. Yksilöllisyyttä, positiivisuutta, eteenpäin pyrkivyyttä. En jaksa haukkua muita seläntakana, valittaa, surkutella, olla kateellinen. Haluan pitää hauskaa, olen puhelias ja iloinen. Silti minussa on syvällinen puoli. Tykkään laittautua, ulkonäöstäni pidän huolen. Sisustus ja puutarha myös tärkeitä. Rakastan lapsia ja eläimiä. En hauku miehiä enkä halua akkamaista miestä. En kiroile, polta enkä ryyppää. En harrastaisi 1 illan juttuja tai pettäisi. Pidän kansainvälisyydestä, rasismi aiheuttaa mussa kylmiä väreitä.

Aikaisemmin olin liian kiltti ja sitä moni käytti hyväkseni. Nyt kun olen itsevarmempi ja jämäkämpi siitä jotkut pitävät, jotkut eivät voi sietää.

Samanhenkisiä ystäviä on harvassa. Useimmat ystävistäni ovat ulkomailta.

Taiteellisuus, amerikkalaisuus, kansainvälisyys :D

Oikeasti: jos oikeasti omistaa jotain eläimiä (esim. koiran) on ystäviä todella helppo saada. Liiankin kanssa. Ellei sitten ole tosi outo tyyppi.

3 lasta,mies ja koira=tavallisen tylsät kuviot monen mielestä

Hyvin vaikea ystävystyä koska pääsääntöisesti suomalaiset naiset ovat samanlaisia. Mä taas en halua elää sos.demokraattisen mallin mukaan vaan olen ns. taiteilijaluonne.

Ihailen aika paljon amerikkalaista yhteiskuntaa. Yksilöllisyyttä, positiivisuutta, eteenpäin pyrkivyyttä. En jaksa haukkua muita seläntakana, valittaa, surkutella, olla kateellinen. Haluan pitää hauskaa, olen puhelias ja iloinen. Silti minussa on syvällinen puoli. Tykkään laittautua, ulkonäöstäni pidän huolen. Sisustus ja puutarha myös tärkeitä. Rakastan lapsia ja eläimiä. En hauku miehiä enkä halua akkamaista miestä. En kiroile, polta enkä ryyppää. En harrastaisi 1 illan juttuja tai pettäisi. Pidän kansainvälisyydestä, rasismi aiheuttaa mussa kylmiä väreitä.

Aikaisemmin olin liian kiltti ja sitä moni käytti hyväkseni. Nyt kun olen itsevarmempi ja jämäkämpi siitä jotkut pitävät, jotkut eivät voi sietää.

Samanhenkisiä ystäviä on harvassa. Useimmat ystävistäni ovat ulkomailta.

Voi voi, kannattaa asua muutama vuosi ulkomailla niin huomaa että ihmisluonto on samanlainen kaikkialla.

mutta Suomi on erikoistunut kateuteen muahahaa. Älä usko siihen propagandaan että mikään ei muka muutu jos yrittää elämäänsä muuttaa. Kyllä ympäristöllä on suuri vaikutus ja kulttuurieroilla. On esim. paljon maita joissa ihmiset vilpittömästi haluavat rupatella tuntemattomille, eikä siellä ajatella heti että mitä toi musta haluaa. Ja tietty on paljon rikollisuutta mutta myös pyytettömästi toisia auttavia. USA:ssa on todella paljon vapaaehtoisia auttamassa asunnottomia ja sairaita. Kyyninen suomalainen ei tätä tietysti usko.

Olen myöskin huomannut, että ystäviä on näin aikuisiällä todella vaikea saada. Itsekin olen rohkeasti pyytänyt puistokavereita tms. lenkille ja kyläilemään. Tätä kautta kaveruus on toki vahvistunut,mutta ystäviä heistä ei ole tullut. Kaikilla on jo ne omat ystävänsä ja aikaa uusin suhteiden solmimiseen on liian vähän.

Hyvin vaikea ystävystyä koska pääsääntöisesti suomalaiset naiset ovat samanlaisia. Mä taas en halua elää sos.demokraattisen mallin mukaan vaan olen ns. taiteilijaluonne.

Ihailen aika paljon amerikkalaista yhteiskuntaa. Yksilöllisyyttä, positiivisuutta, eteenpäin pyrkivyyttä. En jaksa haukkua muita seläntakana, valittaa, surkutella, olla kateellinen. Haluan pitää hauskaa, olen puhelias ja iloinen. Silti minussa on syvällinen puoli. Tykkään laittautua, ulkonäöstäni pidän huolen. Sisustus ja puutarha myös tärkeitä. Rakastan lapsia ja eläimiä. En hauku miehiä enkä halua akkamaista miestä. En kiroile, polta enkä ryyppää. En harrastaisi 1 illan juttuja tai pettäisi. Pidän kansainvälisyydestä, rasismi aiheuttaa mussa kylmiä väreitä.

Aikaisemmin olin liian kiltti ja sitä moni käytti hyväkseni. Nyt kun olen itsevarmempi ja jämäkämpi siitä jotkut pitävät, jotkut eivät voi sietää.

Samanhenkisiä ystäviä on harvassa. Useimmat ystävistäni ovat ulkomailta.

Voi voi, kannattaa asua muutama vuosi ulkomailla niin huomaa että ihmisluonto on samanlainen kaikkialla.

mutta Suomi on erikoistunut kateuteen muahahaa. Älä usko siihen propagandaan että mikään ei muka muutu jos yrittää elämäänsä muuttaa. Kyllä ympäristöllä on suuri vaikutus ja kulttuurieroilla. On esim. paljon maita joissa ihmiset vilpittömästi haluavat rupatella tuntemattomille, eikä siellä ajatella heti että mitä toi musta haluaa. Ja tietty on paljon rikollisuutta mutta myös pyytettömästi toisia auttavia. USA:ssa on todella paljon vapaaehtoisia auttamassa asunnottomia ja sairaita. Kyyninen suomalainen ei tätä tietysti usko.

tuollaista ole Suomesta löytänyt. tai sitten mulla vaan on niin mukava ja fksu ystäväpiiri :)

mutta Suomi on erikoistunut kateuteen muahahaa. Älä usko siihen propagandaan että mikään ei muka muutu jos yrittää elämäänsä muuttaa. Kyllä ympäristöllä on suuri vaikutus ja kulttuurieroilla. On esim. paljon maita joissa ihmiset vilpittömästi haluavat rupatella tuntemattomille, eikä siellä ajatella heti että mitä toi musta haluaa. Ja tietty on paljon rikollisuutta mutta myös pyytettömästi toisia auttavia. USA:ssa on todella paljon vapaaehtoisia auttamassa asunnottomia ja sairaita. Kyyninen suomalainen ei tätä tietysti usko.

Tämä taiteilija-amerikkalainen vain taitaa olla sellainen rupattelija, että puhuu itsestään, siitä mitä haluaisi olla (ja mitä muut eivät ole), jos vaan saisi olla. Ei kukaan jaksa tuollaista kuunnella!

hiekkalaatikkokamuja,mutta ei YSTÄVÄÄ mitä kaipaisin. Kaveria/hyvänpäiväntuttua en laske ystäväksi.

ap

Itse olen kyllä saanut myös muutamasta hiekkalaatikkotuttavuudesta oikean ystävän itselleni. Ensin olen kutsunut lasten kanssa meille leikkimään/kahvittelemaan ja sitten jossain vaiheessa tuli mieleen ehdottaa, että olisi ihanaa joskus mennä ihan vaan "äideissä" leffaan, syömään tms. Siitä se sitten lähti ja nyt ollaan myös toistemme varahenkilöitä päiväkodeissa eli jos itselle tulee iso ongelma / mutka matkaan, toinen voi hakea toisen lapset hoidosta. Meillä molempien miehet tekee pitkää päivää... Reippaasti vaan kutsumaan kyläilemään teille!

Hyvin vaikea ystävystyä koska pääsääntöisesti suomalaiset naiset ovat samanlaisia. Mä taas en halua elää sos.demokraattisen mallin mukaan vaan olen ns. taiteilijaluonne.

Ihailen aika paljon amerikkalaista yhteiskuntaa. Yksilöllisyyttä, positiivisuutta, eteenpäin pyrkivyyttä. En jaksa haukkua muita seläntakana, valittaa, surkutella, olla kateellinen. Haluan pitää hauskaa, olen puhelias ja iloinen. Silti minussa on syvällinen puoli. Tykkään laittautua, ulkonäöstäni pidän huolen. Sisustus ja puutarha myös tärkeitä. Rakastan lapsia ja eläimiä. En hauku miehiä enkä halua akkamaista miestä. En kiroile, polta enkä ryyppää. En harrastaisi 1 illan juttuja tai pettäisi. Pidän kansainvälisyydestä, rasismi aiheuttaa mussa kylmiä väreitä.

Aikaisemmin olin liian kiltti ja sitä moni käytti hyväkseni. Nyt kun olen itsevarmempi ja jämäkämpi siitä jotkut pitävät, jotkut eivät voi sietää.

Samanhenkisiä ystäviä on harvassa. Useimmat ystävistäni ovat ulkomailta.

Taiteellisuus, amerikkalaisuus, kansainvälisyys :D

Oikeasti: jos oikeasti omistaa jotain eläimiä (esim. koiran) on ystäviä todella helppo saada. Liiankin kanssa. Ellei sitten ole tosi outo tyyppi.

Ai miksi et ihmettele kerro toki

Mistä päin Espoota olet? Itse olen 38.v. 4lasta, mies ja koira:)) Minun ystäväkseni mahdut ainakin:)



T: Koskaan ei ole liikaa ystäviä

Hyvänpäiväntuttuja on jokunen.

Muutettu on. Sukulaiset asuu kaukana, lapsuudenystävät ja opiskeluaikaisetkaverit on hajaantuneet ympäri maata ja maapalloa.

Onhan tämä kurjaa. Mutta moni muu asia on elämässä hyvin, pitää koittaa keskittyä olemaan kiitollinen niistä. :-/

Olen minäkin muuttanut tänne pk-seudulle 900km päästä ja kummasti on uusia ystäviä löytynyt. Kukaan ei sua kotoa tule hakemaan, se on varmaa.

Hei, ei tässä ketään tarvitse syyllistää. Kuten sanoin jatkoviestissäni, olen ihan hyvä tutustumaan ihmisiin. Tuttuja piisaa, uusia tulee välillä. Joku saattaisi joitakin nimittää jopa kavereiksi, itse olen vähän nuuka sen sanan suhteen.

Mutta kun ei klikkaa sen syvällisemmin - kun ei tunnu siltä että tälle ihmiselle voi avautua ihan oikeasti ja se tajuaa, eikä vastavuoroisesti tule sitä vibaa toiseltakaan puolelta - niin siihen se sitten jää.

Parempi vähä kuin ei mitään.

hiekkiskamut on ns.hyvänpäiväntuttuja ja en usko,että sieltä löytyy ystävää,on jo 4v pyöritty siinä laatikolla. Työkaverit ovat vain työkavereita,täällä ei henk.koht juttuja kerrota.

ap

Jos lähipihasta ei kaveria löydy, niin mene jonnekin ohjattuun perhekerhoon, seurakunnan kerhoon tai vast. Niissä se tilanne itsessään luo luontevan tavan jutella uusien äitien kanssa, joista voi saada kavereita. Mistään kuntosalilta tai vast. harrastuksesta tuskin löydät ystäviä. Itselleni nuo äitikahvilat ja muskarit ovat olleet parhaita tapoja tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin. Riippuu tietysti hiukan asuinpaikasta kuinka paljon aktiviteetteja löytyy, mutta jos kököttää päivät pitkät saman talon hiekkiksella, niin tuskin siellä niin isoa määrää ihmisiä edes pyörii.

Miten musta tuntuu, että tässä jotkut puhuu aidoista ja toiset aidan seipäistä?



Siis paljon riippuu siitä, miten kaveruus/ystävyys määritellään.



Itselläni on paljon hyvänpäiväntuttuja, eikä uusiin ihmisiin tutustuminen ole sinänsä pulma.



Mutta huomaan että ketjussa moni kuvailee juuri sellaisia suhteita, jotka itse määrittelisin lähinä tuttavuudeksi tai korkeintaan kaveruudeksi - pulistaan, autellaan, kahvitellaan - ja odottaa että näillä se yksinäisyys ratkeaa.



Ei mun kohdalla ole niin... Odotan kai ihmissuhteelta aika paljon enemmän läheisyyttä, ennen kuin siirrän sen tuttavamapista minnekään ystävämapin suuntaankaan.

niin sitten avaa sen leipäläpensä ja puhuu vuorollaan itsestään :D En minä ketään estä puhumasta osaan ihan kuunnellakin, heh.



Lisäksi sanoit että on pitkä matka tuntemattomille rupattelusta ystävyyteen. Ping! Tässä on nyt se olennainen ongelma teillä. Miten muuten te tutustutte uusiin ihmisiin jollette alkamalla rupatella ihmisille? Ja pitääkö sen tutustumisen kestää vuosikausia ennekuin uskalletaan kutsua pullakahville omaan kotiin? Pitääkö kaikkien kanssa olla sydänystävä? Johan moni ihminen kyllästyy odottelemaan kun pidetään viileää etäisyyttä kun ei tunneta vielä muka tarpeeksi. Rohkeasti vaan tytöt!

Miten musta tuntuu, että tässä jotkut puhuu aidoista ja toiset aidan seipäistä?

Siis paljon riippuu siitä, miten kaveruus/ystävyys määritellään.

Itselläni on paljon hyvänpäiväntuttuja, eikä uusiin ihmisiin tutustuminen ole sinänsä pulma.

Mutta huomaan että ketjussa moni kuvailee juuri sellaisia suhteita, jotka itse määrittelisin lähinä tuttavuudeksi tai korkeintaan kaveruudeksi - pulistaan, autellaan, kahvitellaan - ja odottaa että näillä se yksinäisyys ratkeaa.

Ei mun kohdalla ole niin... Odotan kai ihmissuhteelta aika paljon enemmän läheisyyttä, ennen kuin siirrän sen tuttavamapista minnekään ystävämapin suuntaankaan.

Mä kutsun ystäviksi ihmisiä, joiden kanssa voi puhua mistä vaan, matkustellaan/lomaillaan yhdessä, käydään illanvietoissa/urheilemassa/leffassa jne. Tuttavat ovat sellaisia joita moikataan ja vaihdetaan kuulumisia, mutta siinäpä se sitten on.

Itse myös olen aika yksinäinen, tai ainakin ilman ystäväjoukkoa. Olen ollut aina hitaasti lämpenevä, jo lapsesta asti, ja mulla useimmiten on ollut vain muutama tosi hyvä ystävä joiden kanssa olen ollut eniten tekemisissä, ei koskaan isoa kaverijoukkoa.

Nyt, monen muuton, monen kaupungin, opiskelupaikan ja työpaikan jälkeen, huomaan olevani tilanteessa, jossa mulla ei ihan oikeasti ole ystäviä ollenkaan. Surullista! Tässä iässä (30+) ystävystyminen on tosi vaikeaa: miten lähestyä ihmisiä ilman, ettei vaikuta liian innokkaalta, epätoivoiselta ja tyrkyltä tai ettei työnnä itseään liikaa toisen elämään jos toinen ei tahdo?



Ja huomaatteko millaista kuvaa mediassa ja viihdemaailmassa suositaan ja välitetään: kaikilla on esim. elokuvissa ja tv-sarjoissa paaaaljon ystäviä ja ihania yhteishetkiä laajan ystäväjoukon kesken! Miettikää vaikka sinkkuelämää tai frendejä, tai mainoksia... Miten surullinen ja yksinäinen olo tulekaan tuollaista katsoessa.



Kuulostaa ehkä aika laimealta, mutta mieheni ihan oikeasti on paras ystäväni! Ja äitini toiseksi paras. How sad is that? Työ- ja opiskelukaverijoukosta en ainakaan vielä ole ystäviä saanut, kavereita ja hyvänpäivän tuttuja kyllä senkin edestä.

ap asuu lippajärvellä