Törkein tietämäsi pettäminen
Erään tutun miehen vaimo petti miehensä parhaan kaverin kanssa, joka oli myös heidän lapsen kummi.
Kaveri oli ollut miehen bestis jo päiväkodista lähtien. Mies oli monet kerrat puhunut ystävänsä kanssa epäilyksistään, että vaimolla on joku toinen. Bestis oli vaan lohduttanut ja sanonut, ettei varmaan ole, kun vaimohan suorastaan palvoo miestään. Ja samaan aikaan treffaili naisen kanssa ja paneskeli heidän kotonaan, kun mies oli työreissussa.
Kommentit (1234)
Tapahtui kaverilleni, joka on mies. Nainen löysi parisuhteen aikana jonkun toisen äijän, mutta ei uskaltanut laittaa poikki. Odotti siis, että mies lähti pääkaupunkiseudulle viettämään viikonloppua, ja laittoi tekstarilla poikki. Ilmeisesti oli aiemminkin pettänyt humalassa, mutta se oli jo käsitelty.
Kyseessä oli kuitenkin reilu parikymppinen nainen, seurustelua oli takana n. 3-4 vuotta ja useampi vuosi asumista yhdessä. Mies ei ollut myöskään väkivaltainen tms., jonka takia tuota olisi tarvinnut tehdä, vaan nainen vaan oli niin nössö, että ei halunnut kohdata tuota eroa. Uuden äijän kanssa se sitten tuli keräilemään tavaroita vanhasta asunnosta. Eipä sekään sitten yllättäen kauaa kestänyt. Tuo kaverini löysi itse joskus vuoden päästä fiksun kumppanin, eli hyvin kävi lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Tapahtui kaverilleni, joka on mies. Nainen löysi parisuhteen aikana jonkun toisen äijän, mutta ei uskaltanut laittaa poikki. Odotti siis, että mies lähti pääkaupunkiseudulle viettämään viikonloppua, ja laittoi tekstarilla poikki. Ilmeisesti oli aiemminkin pettänyt humalassa, mutta se oli jo käsitelty.
Kyseessä oli kuitenkin reilu parikymppinen nainen, seurustelua oli takana n. 3-4 vuotta ja useampi vuosi asumista yhdessä. Mies ei ollut myöskään väkivaltainen tms., jonka takia tuota olisi tarvinnut tehdä, vaan nainen vaan oli niin nössö, että ei halunnut kohdata tuota eroa. Uuden äijän kanssa se sitten tuli keräilemään tavaroita vanhasta asunnosta. Eipä sekään sitten yllättäen kauaa kestänyt. Tuo kaverini löysi itse joskus vuoden päästä fiksun kumppanin, eli hyvin kävi lopulta.
Uskomattoman törkeää!!!!!!!! Tämä vei voiton.
Salasuhde vuosien ajan ja täydellinen silmään pissiminen valehteluineen kumppanille.
Tässähän voi olla ylpeä, ettei ole koskaan pettänyt parisuhteessa. Jos meno ei miellytä, istutaan ensin alas ja jutellaan, mistä nyt tuulee.
Naimisissa ollut nelikymppinen mies petti viimeisillään raskaana ollutta vaimoaan erään tuttuni kanssa. Meinasi jopa missata synnytyksen syrjähyppynsä takia. Tämä mies oli kuulemma alastonsuomessa ja ilmeisesti pahimman luokan seksiaddikti. Vaimo tietääkseni autuaan tietämätön.
Kansa vaatii lisää juttuja Management eventsistä - koska ko firma yrittää houkutella asiakkaaksi ja täytyyhän taustat tuntea.
Bestman ja morsian hääkuhlien jatkoilla...
Vuoden kesti kuitenkin avioliitto. Nyt on tää bestman best man ollut 7 vuotta.
Mies riensi tunti lapsensa syntymän jälkeen mua panemaan. No joo... tää on näitä
Miehellä vuosia kestänyt salasuhde alaisensa kanssa. Suhde jatkui jopa vaimon sairastuttua syöpään. Lopulta vaimo menehtyi sairauteensa, ja pari kuukautta myöhemmin "surun murtama" mies meni naimisiin salarakkaansa kanssa. Lapset katkaisivat välit isäänsä tämän seurauksena.
Ei tällaista voi keksiä omasta päästä.
Pahin on mies, jolla oli kahden vuoden suhde, jonka päätti, kun miehen aviostatuksesta tiennyt kakkosnainen vaati että mies joko eroaa tai suhde päättyy. Mies ilmoitti kakkosnaiselle, että haluaa lopettaa pettämisen ja olla kunnon isä lapsilleen ja keskittyä perheeseensä. Todellisuudessa soitti suunnilleen samana päivänä toiselle hoidolle, jonka oli tavannut muutamaa viikkoa aiemmin. Tälle naiselle oli valehdellut eronneensa vaimostaan jo monta vuotta sitten. Kolmen vuoden ajan ylläpiti suhdetta, josta vaimo ei tiennyt. Ja kakkonen luuli koko ajan miehen eronneen. Mies oli hankkinut oman asunnonkin jossa esitti eronnutta isää hoidolleen. Jäi lopulta kiinni kun tuttu kertoi tyttöystävälle tilanteen. Tyttis/säätö soitti vaimolle ja kertoi kaiken. Ovat edelleen naimisissa vaikka vaimo tietää miehellä olleen viimeisten 5 vuoden ajan koko ajan rinnakkaissuhde.
Mies aloitti suhteen vaimonsa käydessä syöpähoidoissa ja jatkoi sitä edelleen vaimon saadessa tiedon, että syöpää ei voida enää parantaa ja että hänellä on x elinaikaa enää jäljellä. Kotona kaksi alakoululaista lasta. Mies jäi kiinni ja jätti perheensä. Nykyinen ex-vaimo elää edelleen, mutta voi huonosti ja elinaika vähenee.
Tutustuin mukavan oloiseen mieheen ja meillä oli upea, kiihkeä suhde.. kunnes kävi ilmi, että oli avoliitossa , kaunis puoliso ja komea koti jne mutta nainen oli ilmeisesti haluton seksiin pahojen selkäongelmien takia. Kävi ilmi, että minä olin miehelle" se mielenterveyspotilas jota on kätevä jyystää" ( masennus ja ADHD) , selvisi karusti miksi hyvätuloinen ja ihan komea mies oli "rakastunut"tälläiseen mitäänsanomattoman näköiseen, työttömään pulleroon .(
No, toimitin naiselle todistusaineistoa miehensä pettämisestä ja samalla pistin normaaliksi seurustelusuhteeksi uskoneeni jutun poikki . Mies sekosi täysin ja syytti minua elämänsä pilaamisesta , sillä hetkellä olin iloinen että asuin kuudennessa kerroksessa sillä maantasalla olisin joutunut pelkäämään mikä yö se hullu tulee kirveen kanssa ikkunasta! Ja minä muka se mielenterveyspotilas...
Ex-kollega joka esittää somessa ja sukulaisilleen kunnollista suurperheen isää on pannut minua vaimonsa odottaessa heidän kolmatta lastaan. Saivat vielä neljännenkin vaikka suhde kuulemma fyysisesti aivan kuollut. Minun kanssa toteutti niitä juttuja joihin vaimo ei kuulemma suostu. Tästä jo yli viisi vuotta enkä ole ylpeä.
Nykyään naimisissa olevat naiset jakavat tavaraansa vähintään samalla mitalla kuin sinkut.
Noita seksiaddikteja löytyy. Ihan tavallisen näköisiä miehiä, mutta kun mikään ei riitä. Sitten ovat päälle vielä hyviä sumuttamaan kumppaniaan, jolla ei ole mitään aavistusta koko asiasta. Rakenna siinä sitten perhe-elämää tuollaisen kanssa.
Täällä myös se pettäjäosapuoli. Vaimo ei toteuttanut tiettyjä asioita. Enkä ihmettele.
Naimisissa oleva mies pani paljaalla sekä vaimoaan että minua. Olin itse sinkku. Luotti sanaani, ettei ole muita. Kiva ylläri olisi ollut vaimolle saada alapäätuliaisia.
Yksi tuttu kerskaili naureskellen tällä jutulla montakin kertaa...
Oli bestiksiä yhden miehen kanssa joka oli vissiin ollut pihkassa tähän bestikseen, mutta bestis oli torjunut miehen, ei kuulemma kiinnostanut.
No, pari vuotta tästä ja mies onnellisesti naimisissa ja muksu tulossa. Yhtenä iltana bestis juotti miehen känniin ja pistipä miehen maksamaan kalliista hotellihuoneestakin.
Oli kuulemma niin hauskaa että!
Muutenkin harvinaisen kateellinen ihminen perusluonteeltaan. En yhtään ihmettele että useimmat kaverit kadonneet vuosien mittaan. (Ja jos mietityttää: mies nakkasi bestiksen elämästään ja tietääkseni kertoi tapahtuneesta vaimolleen. Sitä en tiedä että pysyivätkö vaimon kanssa yhdessä.)
minäs vuonna tää management events juttu oli?
Minä olen pettänyt omaa miestäni kahden miehen kanssa. Kumpikin tapaus on tapahtunut samana iltana kun he ovat kertoneet minulle menevänsä naimisiin.
Itseänikin on petetty.