Voiko pettämisestä päästä koskaan yli?

miehellä yhden illan suhde kyseessä ;( .

Molemmat haluaisi yrittää vielä,mutta voiko suhde vielä toimia tuollaisen teon jälkeen?

meillä tämmönen tarina. Yhdessä 10 vuotta, 2 vuotta sitten minä petin miestä, seurausta kolmen kimpasta tämä mies oli siis sama. No jatkoin tätä vielä selvinpäin viesteillä ym, ei mitään panoja. No mieheni antoi anteeksi, vaikka minä olin jo valmis luovuttamaan. meillä oli tuolloin 3 lasta. No nyt meillä on vuoden ikäinen lapsi ja kuukausi sitten kuulin että mies petti minua vauvan ollessa 2,5kk kännissä pani jotain eukkoa jonka nimeä ei muista näin ainakin väittää. Olen kai sen ansainnut mutta eniten tässä vaivaa tuo ajankohta miksi juuri silloin kun vauva oli syntynyt ja kaiken piti olla hyvin? olisi kostanut ennemmin heti silloin kun minäkin petin, mutta sitä saa mitä tilaa. Oli kertonut pettämisen veljelleni kännissä, veli kertoi sitten minulle koska mies ei itse uskaltanut. Itki paljon ja pyysi ettei erottaisi koskaan joten uskon että oli vain tämä yksi kerta,silti se mielikuva vaivaa ja välillä ahdistaa. Voisi kai sanoa että nyt ollaan tasoissa. Suunnitteilla on vauva,olen jo kauan halunnut kaveria tälle 1,veelle jo ennen kuin sain tietää pettämisestä ja nyt mies suostui. Mietin vaan että jos sama taas toistuu? itsellä ei ole halua pettää enää,vieläkin hävettää ja vituttaa koko homma. Ei se vaihtamalla parane. Rakastetaan kovasti toisiamme ja mies osti ihanan sormuksen juuri haluaa osoittaa ettei tahdo ketään muuta.

En tekisi lasta noin epävarmassa tilanteessa. Odottakaa rauhassa miten suhteenne päätyy etenemään, sitten vasta lisää lapsia eli pikkulapsi aikaa.

meillä pettämisestä aikaa 4v ja tosi hyvin menee ja luottamus on palannut. Esikoinenkin saatiin 2kk sitten :)

mies vaan harvoin hennoo osta mitään ylimääräistä ja meidän raha tilanteessa sormus oli kallis. Joten en usko että huvikseen ostelisi jos ei oikeasti välittäisi. Vauvakuume on kova mutta en tiedä, ehkä parasta olisi odottaa. vaikka meillä lapset on olleet helppoja ei koliikkia tai yövalvomisia muutenkaan.

tai sitten teksteistä vain kuultaa läpi, että tämä sisälukutaidoton jälleen kuvittelee ja toivoo keskustelevansa jonkun ihan muun kanssa...

Enkä ole missään vaiheessa sanonut, että hyvä parisuhde merkitsis minulle vain sitä, ettei petetä? Vai olenko? Tässä kyseisessä ketjussa keskustellaan pettämisestä, ei väkivallasta, yhteisestä ajasta tai harrastuksista.

Jos sinulle ei ole ongelma se, että sinua petettäisiin suhteessa, niin sehän on sinun asiasi. Minä itse koen että uskollisuus on tärkeä asia suhteessa, se on osa luottamusta. Toki jos parisuhteessa luottamuksella sovittuihin sääntöihin kuuluu se, että voi harrastaa muitakin, niin mitä se minua kiiinnostaa?

Ja en todellakaan PELKÄÄ sitä, että mieheni pettäisi minua. Totesin vaan, etten pystyisi jatkamaa suhdetta hänen kanssaan, jos hän niin tekisi.

Minä saatan olla mielestäsi nuori ja naiivi, mutta sinulla on selkeästi ongelmia sisälukutaidon ja luetun ymmärtämisen kanssa.

teet sen hyvin selväksi. Ja siksikin, että hyvä parisuhde merkitsee sinulle vain sitä, että mies ei petä. Se on aika kapeanäköistä mielestäni. Miksi se sinua nöyryttäisi? Minusta pitkä ja onnistunut parisuhde elää koko ajan ja siinä on myötä-ja vastoinkäymisiä. Monesti se tosiaan menee niin, että jos suurin pelko on toisen pettäminen, sitä haaveilee itse (kenties). Ja miksi se olisi sinulle nöyryytys. Elämässä sattuu kaikenlaista ja pitkässä liitossa varsinkin. Mutta minä en ole koskaan osannut ajatella parisuhteen kriteeriksi ehdotonta uskollisuutta. Vapaus antaa vastuun ja jos toinen menee vieraisiin niin hänen on itse selvitettävä kriisinsä. Se ei minua koske, enkä koe asiaa nöyryytyksenä. Hän ei ole minua satuttanut vaan itseään eniten.

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

antaa anteeksi. Sinua käy sääliksi, kuten miestäsi ja lapsiasikin. En voi muuta sanoa. Mutta eniten minulla käy kyllä sinä sääliksi.

Ja tuossa muutama viesti sitten sanoin mielestäni varsin selvästi, että tottakai suurimmaksi osaksi ihmiselle on virheet annettava anteeksi. Pettämisessä on mielestäni se ongelma, että vaikka itse teon olisikin valmis antamaan anteeksi, ei se nöyryytys unohdu. Samoin suhteen pohjahan on jo hävinnyt? Luottamus on mennyt? Mielestäni keskityt nyt oletettuun kykenemättömyyteeni antamaan anteeksi, koska kykenen anteeksi antoon. En vain välttämättä kykenisi enää jatkamaa suhdetta miehen kanssa, joka sen olisi tieten tahtoen rikkonut. Ymmärrätkö?

Jos joku keskustelija rohkenee kyseenalaistaa pettämisen hyväätekevät vaikutukset parisuteessa, pettäjä on heti suureen ääneen tivaamassa, onko keskustelija itse täydellinen. Tämä on puhdasta vähättelyä ja ilmentää kyvyttömyyttä oikeasti kohdata tekonsa seuraukset ja merkitys, ja ottaa niistä vastuu. Epätäydellisyyttä on monenlaista ja -asteista. Minä olen kovasti epätäydellinen monessakin asiassa, mutta epätäydellisyyteeni ei lukeudu jotain niin alhaista, raukkamaista ja salakähmäistä kuin hienon elämänkumppanini pettäminen.



Toinen hupaisa vakioveruke näillä pettämistään puolustelevilla raukoilla ovat prosenttiluvut. Läpinäkyvää, epätoivoista pyristelyä oman häpeän pimittämiseksi.



Anteeksi pyytämisen ja antamisen taidot eivät suinkaan ole parhaiten hallussa niillä, jotka niitä suureen ääneen peräänkuuluttavat. Ja ihmeen mielekkäältä ja vakaalta tuntuu elämä, jossa ei tarvitse olla anteeksiantoa koko ajan treenaamassa, niin kuin jonkun muun kanssa olisi joutunut.

Jotakuta harmittaa niin hirveästi, että toinen on löytänyt paremman ja elää harmonisessa, pitkässä parisuhteessa onnellisena ja tarjoaa lapsilleen vakaan, rakastavan kodin. Mutta ketäs tällainen voisi harmittaa? Vain sellaista joka ei itse pysty samaan (eikä edes lähelle).



Ne prosenttiluvut, joihin pettäjien tarvitsee aina vedota, osoittavat myös sitä, että kaikki parit eivät petä. Tämä näyttää "unohtuvan" sellaiselta, jonka pääteesi on todistaa valkoinen mustaksi, kaikki harmaan sävyt mustiksi, ja oma mustuus valkoiseksi.



Olet reppana jumissa jalkapuussasi, ja minä olen heittänyt avaimen pois.

Jos vaikka 60% suhteissa petetään, se tarkoittaa että 40% on uskollisia. Meillä asia on näin.

Se, mitä et tiedä, et sitä sure. Voit ylpeillä kaikille, että minä en hyväksy pettämistä ja jätän heti jos pettää. Kiva juttu kuulla sitten vuosien päästä, että toisia naisia on saattanut olla montakin, mutta sinä olet ollut ainoa, joka ei ole asiaa tiennyt.

Eli voit elää pettäjän kanssa tietämättäsi. Tunnustaahan mies ei uskalla sinulle kun heti jättäisit.

Sen kunhan vain sanoin, etten hyväksyisi pettämistä, kun siitä tässä keskustelussa tiedusteltiin. En esittele itseäni "hei olen marjaliisa enkä hyväksy pettämistä".

En kyttää mustasukkaisena miestäni, olemme eläneet pitkiä aikoja etäsuhteessakin, eikä välillämme ole luottamusongelmia.

asian kanssa niin mustavalkoisesti. Kun ei aseta niin tiukkoja ehtoja, kantaa silloin vastuun vapaaehtoisesti. Eniten tuntuu pettävän juuri ne, jotka huutaa suureen ääneen, ettei ikinä tule pettämään.

Kielletyn hedelmän maku ja vapaus antaa vastuun. Sitä ei moni tajua.

Jos joku keskustelija rohkenee kyseenalaistaa pettämisen hyväätekevät vaikutukset parisuteessa, pettäjä on heti suureen ääneen tivaamassa, onko keskustelija itse täydellinen. Tämä on puhdasta vähättelyä ja ilmentää kyvyttömyyttä oikeasti kohdata tekonsa seuraukset ja merkitys, ja ottaa niistä vastuu. Epätäydellisyyttä on monenlaista ja -asteista. Minä olen kovasti epätäydellinen monessakin asiassa, mutta epätäydellisyyteeni ei lukeudu jotain niin alhaista, raukkamaista ja salakähmäistä kuin hienon elämänkumppanini pettäminen.

Toinen hupaisa vakioveruke näillä pettämistään puolustelevilla raukoilla ovat prosenttiluvut. Läpinäkyvää, epätoivoista pyristelyä oman häpeän pimittämiseksi.

Anteeksi pyytämisen ja antamisen taidot eivät suinkaan ole parhaiten hallussa niillä, jotka niitä suureen ääneen peräänkuuluttavat. Ja ihmeen mielekkäältä ja vakaalta tuntuu elämä, jossa ei tarvitse olla anteeksiantoa koko ajan treenaamassa, niin kuin jonkun muun kanssa olisi joutunut.

Kyllä pettämisestä pääsee yli. Aikaa siihen menee, mutta jos molemminpuolista rakkautta on jäljellä kannattaa yrittää.



t. kaksi vuotta sitten usean kuukauden pettämisen tietoonsa saanut, mutta nyt onnellisessa parisuhteessa samaisen pettäjän kanssa elävä

Puolustin tuossa eilen tässä ketjussa rehellistä ja uskollista parisuhdetta ja sain kuulla olevani naiivi ja "täydellinen";) Ei meidänkään liitto ole "täydellinen" enkä minä, mutta kyllä meillä uskollisuuteen pystytään.

Jos joku keskustelija rohkenee kyseenalaistaa pettämisen hyväätekevät vaikutukset parisuteessa, pettäjä on heti suureen ääneen tivaamassa, onko keskustelija itse täydellinen. Tämä on puhdasta vähättelyä ja ilmentää kyvyttömyyttä oikeasti kohdata tekonsa seuraukset ja merkitys, ja ottaa niistä vastuu. Epätäydellisyyttä on monenlaista ja -asteista. Minä olen kovasti epätäydellinen monessakin asiassa, mutta epätäydellisyyteeni ei lukeudu jotain niin alhaista, raukkamaista ja salakähmäistä kuin hienon elämänkumppanini pettäminen.

Toinen hupaisa vakioveruke näillä pettämistään puolustelevilla raukoilla ovat prosenttiluvut. Läpinäkyvää, epätoivoista pyristelyä oman häpeän pimittämiseksi.

Anteeksi pyytämisen ja antamisen taidot eivät suinkaan ole parhaiten hallussa niillä, jotka niitä suureen ääneen peräänkuuluttavat. Ja ihmeen mielekkäältä ja vakaalta tuntuu elämä, jossa ei tarvitse olla anteeksiantoa koko ajan treenaamassa, niin kuin jonkun muun kanssa olisi joutunut.

sitä sinä et vain ymmärrä. Siksi sanon, että olet vielä nuori ja kokematon.

Opit sen kun lapsesikin tekevät väärin ja annat heille anteeksi. Tai jos nyt kykenet antamaan anteeksi. Todennäköisesti heität ulos lapsesi pärjäämään yksin ja hylkäät heidät jos he tekevät yhdenkin väärän teon. Ovathan he tehneet tietoisen valinnan loukatakseen äitiä.

Ihminen on vain ihminen ja tekee virheitä. Olen elämäni aikana oppinut sen ja olen oppinut myös antamaan anteeksi itsellenikin ja olemaan armollinen. Miksi en soisi toista mahdollisuutta myös toiselle ihmiselle.

Siinä tapauksessahan kostaisin ja pettäisin itsekin? Mielestäni virhe ja moka on sellainen, jota ei ole tehty tahallaan. Jos on vaikka varastanut kaupasta makkaraa, niin sehän on ollut tietoinen valinta, eikö niin? Tottakai olosuhteet on otettava huomioon (jos on vaikka joutunut työttömäksi eikä ole varaa ostaa ruokaa), mutta lähtökohtaisesti pettäminen on oma valinta.

Oletko varmasti aivan täydellinen?? Minä en ole.Eikä ole miehenikään.

En ole täydellinen, olenko väittänyt niin? En vain ymmärrä, miten voi jatkaa ihmisen kanssa jonka arvostus itseä tai liittoa kohtaan on noin pieni? Tottakai jokainen tekee virheitä, mutta virheistään on opittava maksamaan. On aivan eri asia mokata vaikka töissä tai sellaisessa kuin tarkoituksellisesti loukata puolisoaan. Pettäminen on aina valinta, aina. Mielestäni humalalla ei voi puolustella pettämistä, sillä osa uskollisuutta on se ettei hankkiudu tilanteisiin, jossa voisi pettää. Esimerkiksi tiedän itseäni sen verran, että voisin sopivassa humalassa sopivassa mielentilassa viritellä jotain peliä vaikkapa baarissa jonkun miehen kanssa. Sen takia en juo siinä mielentilassa (eli jos on ollut vaikka riitaa jne).

Väärintekijän pitää antaa kärsiä koko ikänsä ja parannukseen ja anteeksipyyntöön ei saa uskoa. Jos teet yhdenkin virheen, se on siinä. Hyvää elämää sinulle vain. Taidat olla vielä aika nuori.

Kun vertaat häntä lapsiin?? :D

Minusta pitkä ja onnistunut parisuhde elää koko ajan ja siinä on myötä-ja vastoinkäymisiä.

Ja mitä rankemmat vastoinkäymiset, sitä onnistuneempi tietysti; me muut itse asiassa jäämme paljosta paitsi kun ei ole raastavia pettämisdraamoja.

Monesti se tosiaan menee niin, että jos suurin pelko on toisen pettäminen, sitä haaveilee itse (kenties).

Perustelematon yleistys käsittämättömälle väitteelle, sekä omasta päästä keksitty toisen ihmisen "suurin pelko". Ja oma suurin pelkosi oli....

Elämässä sattuu kaikenlaista ja pitkässä liitossa varsinkin.

Niin, elämässä sattuu kaikenlaista. Mikään ei ole mitään. Nyt ei kirjoittaja taida pystyä kohtaamaan psyykkistä kipuaan.

Vapaus antaa vastuun ja jos toinen menee vieraisiin niin hänen on itse selvitettävä kriisinsä. Se ei minua koske, enkä koe asiaa nöyryytyksenä. Hän ei ole minua satuttanut vaan itseään eniten.

Tai on satuttanut sinua niin paljon että on tarve ihan kieltää kivun olemassaolo. "Se ei minua koske." Jestas, ketähän yrität eniten vakuuttaa, itseäsi vai muita. Voi voi.

"että jos se taas toistuu",koska vie valtavasti voimia murehtia sellaisia asioita etukäteen,joita ei välttämättä enää koskaan tule tapahtumaan :).

Yhdestäkin erehdyksestä voi pettäjä oppia!

varsinkin jos kyseessä yhden yön pano.Siinä ei ole tunteilla mitään tekemistä,vaan hetkellisellä himolla joka on kylläkin kohdistettu väärään ihmiseen.Mutta ei yhden töppäilyn vuoksi kannata erota,jos molemmat haluavat yrittää pelastaa liiton ja pariterapiasta on varmasti apua.

Niin miten te voitte olla edelleen ihmisen kanssa, joka arvostaa liittoanne ja teitä vaimona sen verran, että on valmis uhraamaan kaiken vain "kännipanon" takia.

Tuon takia minä en voisi antaa pettämistä anteeksi. Mies ei silloin arvostaisi minua, koska on uhrannut hetken huuman takia koko liittomme.

Mielestäni on myös erityisen mielenkiintoista tämä ajattelutapa, että miehen pettäessä VAIMO on syyllinen perheen hajottamiseen ("ei kännipanon takia kannata perhettä hajottaa"), vaikka se mieshän on sen jo rikkonut!

kännipanoissa ei ole tunnetta mukana,toisin kuin pitempiaikaisissa suhteissa tai pelkissä henkisissäkin suhteissa.Henkiset suhteet ovat mielestäni pahempia,kun yksittäinen kännipano....

VOIMIA petetyille ja ihan varmasti pääsette asian yli,jos molemmat ovat halukkaita yrittämään uudestaan.

Tämä mietityttää itseäni (kirjoitin tuolla aiemmin, eli siis miehelläni oli useiden kuukausien suhde). Vaikka jo muutama vuosi mennyt tapahtuneesta, nuo asiat vaivaavat monesti, ja tunnen että elämäni on vain eron jahkailua ja surusta ei pääse irti. En voi luottaa että jos heittäydyn täysillä suhteeseen ja yritän taas rakastaa, etteikö sama paska osuisi kohdalle uudestaan =/ Sitten vasta tuntisinkin itseni tyhmäksi ja vuodet hukkaan heitetyksi.

siis kommentti kirjoitukselle "Voimia petetyille"

asian kanssa niin mustavalkoisesti. Kun ei aseta niin tiukkoja ehtoja, kantaa silloin vastuun vapaaehtoisesti. Eniten tuntuu pettävän juuri ne, jotka huutaa suureen ääneen, ettei ikinä tule pettämään.

Kielletyn hedelmän maku ja vapaus antaa vastuun. Sitä ei moni tajua.

Jos joku keskustelija rohkenee kyseenalaistaa pettämisen hyväätekevät vaikutukset parisuteessa, pettäjä on heti suureen ääneen tivaamassa, onko keskustelija itse täydellinen. Tämä on puhdasta vähättelyä ja ilmentää kyvyttömyyttä oikeasti kohdata tekonsa seuraukset ja merkitys, ja ottaa niistä vastuu. Epätäydellisyyttä on monenlaista ja -asteista. Minä olen kovasti epätäydellinen monessakin asiassa, mutta epätäydellisyyteeni ei lukeudu jotain niin alhaista, raukkamaista ja salakähmäistä kuin hienon elämänkumppanini pettäminen.

Toinen hupaisa vakioveruke näillä pettämistään puolustelevilla raukoilla ovat prosenttiluvut. Läpinäkyvää, epätoivoista pyristelyä oman häpeän pimittämiseksi.

Anteeksi pyytämisen ja antamisen taidot eivät suinkaan ole parhaiten hallussa niillä, jotka niitä suureen ääneen peräänkuuluttavat. Ja ihmeen mielekkäältä ja vakaalta tuntuu elämä, jossa ei tarvitse olla anteeksiantoa koko ajan treenaamassa, niin kuin jonkun muun kanssa olisi joutunut.

pettämisen kyttääjät sortuvat itse yleensä ensimäisenä.



Kun tunteilleen ei voi mitään....näin vain sattui....

joita vituttaa kun vaimo ei olekaan jättänyt miestään kun on pannut teitä. Nyt sitten vakuutetaan uskollisuutta niin maan perusteellisesti kun on nuorena koettu se toisen naisen "petetty rooli"



Ymmärrän kyllä, että harmittaa kun mies vain tyhjensi pussit teihin.

Sen kunhan vain sanoin, etten hyväksyisi pettämistä, kun siitä tässä keskustelussa tiedusteltiin. En esittele itseäni "hei olen marjaliisa enkä hyväksy pettämistä".

En kyttää mustasukkaisena miestäni, olemme eläneet pitkiä aikoja etäsuhteessakin, eikä välillämme ole luottamusongelmia.

asian kanssa niin mustavalkoisesti. Kun ei aseta niin tiukkoja ehtoja, kantaa silloin vastuun vapaaehtoisesti. Eniten tuntuu pettävän juuri ne, jotka huutaa suureen ääneen, ettei ikinä tule pettämään.

Kielletyn hedelmän maku ja vapaus antaa vastuun. Sitä ei moni tajua.

Jos joku keskustelija rohkenee kyseenalaistaa pettämisen hyväätekevät vaikutukset parisuteessa, pettäjä on heti suureen ääneen tivaamassa, onko keskustelija itse täydellinen. Tämä on puhdasta vähättelyä ja ilmentää kyvyttömyyttä oikeasti kohdata tekonsa seuraukset ja merkitys, ja ottaa niistä vastuu. Epätäydellisyyttä on monenlaista ja -asteista. Minä olen kovasti epätäydellinen monessakin asiassa, mutta epätäydellisyyteeni ei lukeudu jotain niin alhaista, raukkamaista ja salakähmäistä kuin hienon elämänkumppanini pettäminen.

Toinen hupaisa vakioveruke näillä pettämistään puolustelevilla raukoilla ovat prosenttiluvut. Läpinäkyvää, epätoivoista pyristelyä oman häpeän pimittämiseksi.

Anteeksi pyytämisen ja antamisen taidot eivät suinkaan ole parhaiten hallussa niillä, jotka niitä suureen ääneen peräänkuuluttavat. Ja ihmeen mielekkäältä ja vakaalta tuntuu elämä, jossa ei tarvitse olla anteeksiantoa koko ajan treenaamassa, niin kuin jonkun muun kanssa olisi joutunut.