Voiko pettämisestä päästä koskaan yli?

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää.

Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

joku ei voi antaa yhtä kertaa anteeksi, toinen voi. Ymmärrän molempia kantoja, en osaa sanoa kuinka ratkaisisin nyt jos tämmöinen tilanne olisi.

Pieni asia kasvaa isoksi ja saa suuremman merkityksen kuin mikä sillä olisi, jos se ei omalle kohdalle sattuisi.

ja sitoutuminen yhdelle. Tuossa loukataan molempia asioita. Jos suhde on kaveruutta ei sillä ole kai merkitystä, mutta seksi on keino sitoutua toiseen. Keino myös loukata, jos meneekin muualle.

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää. Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

Miksi? Miksi sinulla ei ole itsekunniotusta? Pelkäätkö, ettet saisi uutta miestä? Etkö uskaltaisi olla yksin?

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää. Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

Miksi? Miksi sinulla ei ole itsekunniotusta? Pelkäätkö, ettet saisi uutta miestä? Etkö uskaltaisi olla yksin?

Ei mies ole sinua nöyryyttänyt ja ei ole sinua pannut alas ja sylkenyt liittoanne jne...

Yleensä pettämisen syy on oma kriisi omassa kasvussa. Ei pettäjä ajattele, että ähäkutti, nytpä nöyryytän vaimoani.

Se on hänen mokansa ja jos hän katuu ja tajuaa tehneensä väärin niin joku pystyy antamaan anteeksi, toinen kokee ylpeytyensä loukkaantuneeksi ja kuvittelee itsensä niin täydelliseksi, että laittaa kantapäät yhteen.

Suurin osa naimisissaolevista pettää jossain vaiheessa liittoa. Kuvitteletteko te naivisti, että suurin osa 50 vuotta naimisissa olleet olisivat olleet aina uskollisia?

Mielestäni aikuisen ja vastuullisen ihmisen on käsiteltävä oma kasvukriisinsä niin, että kunnioittaa muita ihmisiä. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapahtumassa voisi olla järkevää keskustella aiheesta kumppanin kanssa ensin. Ei kai vastuullinen perheenisä tai -äiti pistä omaa kriisiään lastensa edelle ja hajota lasten perhettä loukkaamalla sitä, jonka kanssa se perhe on perustettu? Perheen perustana on aina vanhempien parisuhde, joka heijastelee koko perheen tilaa.

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää. Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

Miksi? Miksi sinulla ei ole itsekunniotusta? Pelkäätkö, ettet saisi uutta miestä? Etkö uskaltaisi olla yksin?

Ei mies ole sinua nöyryyttänyt ja ei ole sinua pannut alas ja sylkenyt liittoanne jne... Yleensä pettämisen syy on oma kriisi omassa kasvussa. Ei pettäjä ajattele, että ähäkutti, nytpä nöyryytän vaimoani. Se on hänen mokansa ja jos hän katuu ja tajuaa tehneensä väärin niin joku pystyy antamaan anteeksi, toinen kokee ylpeytyensä loukkaantuneeksi ja kuvittelee itsensä niin täydelliseksi, että laittaa kantapäät yhteen. Suurin osa naimisissaolevista pettää jossain vaiheessa liittoa. Kuvitteletteko te naivisti, että suurin osa 50 vuotta naimisissa olleet olisivat olleet aina uskollisia?

En ole itse pettänyt, eikä miehenikään tietääkseni. Mutta tiedän isäni pettäneen ja silti heillä oli hyvä liitto 52 vuotta, kunnes isäni kuoli.

Tiedän isäni syyt siihen ja hänen oman kriisinsä ja sen, että hän ihastui tähän vieraaseen naiseen. Silti äitini ei häntä jättänyt ja ei ole koskaan kokenut, ettei isäni olisi kunnioittanut äitinäni.

Ihmiset todella tekevät väärin ja vaikka kuvittelisivat, että eivät itse petä niin saattavat niin tehdä. Jopa sinäkin. Monesti tuntuu, että ehdottomimmat juuri herkimmin sitten sortuvatkin, koska heillä niin niin täydelliset ehdot ja säännöt.

Ihmiset ihastuvat ja tekevät hulluja tekoja ja katuvat ja toivovat niitä tekemättömiksi. Kuka on valmis heittämään sen ensimäisen kiven täydellisenä. Jopa sinä saatat vielä elämäsi aikana pettää miestäsi. Etkö toivoisi silloin anteeksiantoa?

Mielestäni aikuisen ja vastuullisen ihmisen on käsiteltävä oma kasvukriisinsä niin, että kunnioittaa muita ihmisiä. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapahtumassa voisi olla järkevää keskustella aiheesta kumppanin kanssa ensin. Ei kai vastuullinen perheenisä tai -äiti pistä omaa kriisiään lastensa edelle ja hajota lasten perhettä loukkaamalla sitä, jonka kanssa se perhe on perustettu? Perheen perustana on aina vanhempien parisuhde, joka heijastelee koko perheen tilaa.

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää. Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

Miksi? Miksi sinulla ei ole itsekunniotusta? Pelkäätkö, ettet saisi uutta miestä? Etkö uskaltaisi olla yksin?

Ei mies ole sinua nöyryyttänyt ja ei ole sinua pannut alas ja sylkenyt liittoanne jne... Yleensä pettämisen syy on oma kriisi omassa kasvussa. Ei pettäjä ajattele, että ähäkutti, nytpä nöyryytän vaimoani. Se on hänen mokansa ja jos hän katuu ja tajuaa tehneensä väärin niin joku pystyy antamaan anteeksi, toinen kokee ylpeytyensä loukkaantuneeksi ja kuvittelee itsensä niin täydelliseksi, että laittaa kantapäät yhteen. Suurin osa naimisissaolevista pettää jossain vaiheessa liittoa. Kuvitteletteko te naivisti, että suurin osa 50 vuotta naimisissa olleet olisivat olleet aina uskollisia?

ja hullaannumme, mutta on valinta mitä sille tekee. Jos pettäisin miestäni niin tottakai toivoisin anteeksiantoa, mutta en voisi sitä vaatia. Jos liittomme kaatuisi, voisin syyttää siitä loppuelämäni vain itseäni, en miestäni.

En ole itse pettänyt, eikä miehenikään tietääkseni. Mutta tiedän isäni pettäneen ja silti heillä oli hyvä liitto 52 vuotta, kunnes isäni kuoli. Tiedän isäni syyt siihen ja hänen oman kriisinsä ja sen, että hän ihastui tähän vieraaseen naiseen. Silti äitini ei häntä jättänyt ja ei ole koskaan kokenut, ettei isäni olisi kunnioittanut äitinäni. Ihmiset todella tekevät väärin ja vaikka kuvittelisivat, että eivät itse petä niin saattavat niin tehdä. Jopa sinäkin. Monesti tuntuu, että ehdottomimmat juuri herkimmin sitten sortuvatkin, koska heillä niin niin täydelliset ehdot ja säännöt. Ihmiset ihastuvat ja tekevät hulluja tekoja ja katuvat ja toivovat niitä tekemättömiksi. Kuka on valmis heittämään sen ensimäisen kiven täydellisenä. Jopa sinä saatat vielä elämäsi aikana pettää miestäsi. Etkö toivoisi silloin anteeksiantoa?

Mielestäni aikuisen ja vastuullisen ihmisen on käsiteltävä oma kasvukriisinsä niin, että kunnioittaa muita ihmisiä. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapahtumassa voisi olla järkevää keskustella aiheesta kumppanin kanssa ensin. Ei kai vastuullinen perheenisä tai -äiti pistä omaa kriisiään lastensa edelle ja hajota lasten perhettä loukkaamalla sitä, jonka kanssa se perhe on perustettu? Perheen perustana on aina vanhempien parisuhde, joka heijastelee koko perheen tilaa.

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää. Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

Miksi? Miksi sinulla ei ole itsekunniotusta? Pelkäätkö, ettet saisi uutta miestä? Etkö uskaltaisi olla yksin?

Ei mies ole sinua nöyryyttänyt ja ei ole sinua pannut alas ja sylkenyt liittoanne jne... Yleensä pettämisen syy on oma kriisi omassa kasvussa. Ei pettäjä ajattele, että ähäkutti, nytpä nöyryytän vaimoani. Se on hänen mokansa ja jos hän katuu ja tajuaa tehneensä väärin niin joku pystyy antamaan anteeksi, toinen kokee ylpeytyensä loukkaantuneeksi ja kuvittelee itsensä niin täydelliseksi, että laittaa kantapäät yhteen. Suurin osa naimisissaolevista pettää jossain vaiheessa liittoa. Kuvitteletteko te naivisti, että suurin osa 50 vuotta naimisissa olleet olisivat olleet aina uskollisia?

koska saa arvostusta toiselta, huomiota. Joko vaimo ei anna huomiota tai mies vain kokee, että hän ei saa sitä.

En ymmärrä tuollaista ajattelutapaa.

sitten molemmilla on päässään ahdistavia mielikuvia, joista ei pääse eroon.

Eikös se olisi ihan reilua, että mies saisi maistaa omaa lääkettään? Ja minua kosto auttaisi tuossa tilanteessa.

Mitä enemmän pettämisiä, sitä isompi apu! Herranjestas tätä logiikkaa.

koska saa arvostusta toiselta, huomiota. Joko vaimo ei anna huomiota tai mies vain kokee, että hän ei saa sitä.

ja hullaannumme, mutta on valinta mitä sille tekee. Jos pettäisin miestäni niin tottakai toivoisin anteeksiantoa, mutta en voisi sitä vaatia. Jos liittomme kaatuisi, voisin syyttää siitä loppuelämäni vain itseäni, en miestäni.

En ole itse pettänyt, eikä miehenikään tietääkseni. Mutta tiedän isäni pettäneen ja silti heillä oli hyvä liitto 52 vuotta, kunnes isäni kuoli. Tiedän isäni syyt siihen ja hänen oman kriisinsä ja sen, että hän ihastui tähän vieraaseen naiseen. Silti äitini ei häntä jättänyt ja ei ole koskaan kokenut, ettei isäni olisi kunnioittanut äitinäni. Ihmiset todella tekevät väärin ja vaikka kuvittelisivat, että eivät itse petä niin saattavat niin tehdä. Jopa sinäkin. Monesti tuntuu, että ehdottomimmat juuri herkimmin sitten sortuvatkin, koska heillä niin niin täydelliset ehdot ja säännöt. Ihmiset ihastuvat ja tekevät hulluja tekoja ja katuvat ja toivovat niitä tekemättömiksi. Kuka on valmis heittämään sen ensimäisen kiven täydellisenä. Jopa sinä saatat vielä elämäsi aikana pettää miestäsi. Etkö toivoisi silloin anteeksiantoa?

Mielestäni aikuisen ja vastuullisen ihmisen on käsiteltävä oma kasvukriisinsä niin, että kunnioittaa muita ihmisiä. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapahtumassa voisi olla järkevää keskustella aiheesta kumppanin kanssa ensin. Ei kai vastuullinen perheenisä tai -äiti pistä omaa kriisiään lastensa edelle ja hajota lasten perhettä loukkaamalla sitä, jonka kanssa se perhe on perustettu? Perheen perustana on aina vanhempien parisuhde, joka heijastelee koko perheen tilaa.

ollaan lyömässä kantapäät vastakkain eikä edes haluta yrittää sopia asiaa sekä yrittää jatkaa yhteistä elämää. Aika täydellisiä tuntuu jotkut ihmiset olevan.

Miksi? Miksi sinulla ei ole itsekunniotusta? Pelkäätkö, ettet saisi uutta miestä? Etkö uskaltaisi olla yksin?

Ei mies ole sinua nöyryyttänyt ja ei ole sinua pannut alas ja sylkenyt liittoanne jne... Yleensä pettämisen syy on oma kriisi omassa kasvussa. Ei pettäjä ajattele, että ähäkutti, nytpä nöyryytän vaimoani. Se on hänen mokansa ja jos hän katuu ja tajuaa tehneensä väärin niin joku pystyy antamaan anteeksi, toinen kokee ylpeytyensä loukkaantuneeksi ja kuvittelee itsensä niin täydelliseksi, että laittaa kantapäät yhteen. Suurin osa naimisissaolevista pettää jossain vaiheessa liittoa. Kuvitteletteko te naivisti, että suurin osa 50 vuotta naimisissa olleet olisivat olleet aina uskollisia?

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

antaa anteeksi. Sinua käy sääliksi, kuten miestäsi ja lapsiasikin.

En voi muuta sanoa. Mutta eniten minulla käy kyllä sinä sääliksi.

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

antaa anteeksi. Sinua käy sääliksi, kuten miestäsi ja lapsiasikin. En voi muuta sanoa. Mutta eniten minulla käy kyllä sinä sääliksi.

Ja tuossa muutama viesti sitten sanoin mielestäni varsin selvästi, että tottakai suurimmaksi osaksi ihmiselle on virheet annettava anteeksi. Pettämisessä on mielestäni se ongelma, että vaikka itse teon olisikin valmis antamaan anteeksi, ei se nöyryytys unohdu. Samoin suhteen pohjahan on jo hävinnyt? Luottamus on mennyt?

Mielestäni keskityt nyt oletettuun kykenemättömyyteeni antamaan anteeksi, koska kykenen anteeksi antoon. En vain välttämättä kykenisi enää jatkamaa suhdetta miehen kanssa, joka sen olisi tieten tahtoen rikkonut. Ymmärrätkö?

teet sen hyvin selväksi. Ja siksikin, että hyvä parisuhde merkitsee sinulle vain sitä, että mies ei petä. Se on aika kapeanäköistä mielestäni. Miksi se sinua nöyryttäisi?

Minusta pitkä ja onnistunut parisuhde elää koko ajan ja siinä on myötä-ja vastoinkäymisiä.

Monesti se tosiaan menee niin, että jos suurin pelko on toisen pettäminen, sitä haaveilee itse (kenties). Ja miksi se olisi sinulle nöyryytys. Elämässä sattuu kaikenlaista ja pitkässä liitossa varsinkin.

Mutta minä en ole koskaan osannut ajatella parisuhteen kriteeriksi ehdotonta uskollisuutta. Vapaus antaa vastuun ja jos toinen menee vieraisiin niin hänen on itse selvitettävä kriisinsä. Se ei minua koske, enkä koe asiaa nöyryytyksenä. Hän ei ole minua satuttanut vaan itseään eniten.

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

antaa anteeksi. Sinua käy sääliksi, kuten miestäsi ja lapsiasikin. En voi muuta sanoa. Mutta eniten minulla käy kyllä sinä sääliksi.

Ja tuossa muutama viesti sitten sanoin mielestäni varsin selvästi, että tottakai suurimmaksi osaksi ihmiselle on virheet annettava anteeksi. Pettämisessä on mielestäni se ongelma, että vaikka itse teon olisikin valmis antamaan anteeksi, ei se nöyryytys unohdu. Samoin suhteen pohjahan on jo hävinnyt? Luottamus on mennyt?

Mielestäni keskityt nyt oletettuun kykenemättömyyteeni antamaan anteeksi, koska kykenen anteeksi antoon. En vain välttämättä kykenisi enää jatkamaa suhdetta miehen kanssa, joka sen olisi tieten tahtoen rikkonut. Ymmärrätkö?

Enkä ole missään vaiheessa sanonut, että hyvä parisuhde merkitsis minulle vain sitä, ettei petetä? Vai olenko? Tässä kyseisessä ketjussa keskustellaan pettämisestä, ei väkivallasta, yhteisestä ajasta tai harrastuksista.

Jos sinulle ei ole ongelma se, että sinua petettäisiin suhteessa, niin sehän on sinun asiasi. Minä itse koen että uskollisuus on tärkeä asia suhteessa, se on osa luottamusta. Toki jos parisuhteessa luottamuksella sovittuihin sääntöihin kuuluu se, että voi harrastaa muitakin, niin mitä se minua kiiinnostaa?

Ja en todellakaan PELKÄÄ sitä, että mieheni pettäisi minua. Totesin vaan, etten pystyisi jatkamaa suhdetta hänen kanssaan, jos hän niin tekisi.

Minä saatan olla mielestäsi nuori ja naiivi, mutta sinulla on selkeästi ongelmia sisälukutaidon ja luetun ymmärtämisen kanssa.

teet sen hyvin selväksi. Ja siksikin, että hyvä parisuhde merkitsee sinulle vain sitä, että mies ei petä. Se on aika kapeanäköistä mielestäni. Miksi se sinua nöyryttäisi? Minusta pitkä ja onnistunut parisuhde elää koko ajan ja siinä on myötä-ja vastoinkäymisiä. Monesti se tosiaan menee niin, että jos suurin pelko on toisen pettäminen, sitä haaveilee itse (kenties). Ja miksi se olisi sinulle nöyryytys. Elämässä sattuu kaikenlaista ja pitkässä liitossa varsinkin. Mutta minä en ole koskaan osannut ajatella parisuhteen kriteeriksi ehdotonta uskollisuutta. Vapaus antaa vastuun ja jos toinen menee vieraisiin niin hänen on itse selvitettävä kriisinsä. Se ei minua koske, enkä koe asiaa nöyryytyksenä. Hän ei ole minua satuttanut vaan itseään eniten.

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

antaa anteeksi. Sinua käy sääliksi, kuten miestäsi ja lapsiasikin. En voi muuta sanoa. Mutta eniten minulla käy kyllä sinä sääliksi.

Ja tuossa muutama viesti sitten sanoin mielestäni varsin selvästi, että tottakai suurimmaksi osaksi ihmiselle on virheet annettava anteeksi. Pettämisessä on mielestäni se ongelma, että vaikka itse teon olisikin valmis antamaan anteeksi, ei se nöyryytys unohdu. Samoin suhteen pohjahan on jo hävinnyt? Luottamus on mennyt? Mielestäni keskityt nyt oletettuun kykenemättömyyteeni antamaan anteeksi, koska kykenen anteeksi antoon. En vain välttämättä kykenisi enää jatkamaa suhdetta miehen kanssa, joka sen olisi tieten tahtoen rikkonut. Ymmärrätkö?

missä vaiheessa sanoin, että ei saisi? Eri asia voiko antaa anteeksi. Itse en ehkä voisi, sillä kokisin sen meidän suhteen pohjan rikkomisena.

antaa anteeksi. Sinua käy sääliksi, kuten miestäsi ja lapsiasikin. En voi muuta sanoa. Mutta eniten minulla käy kyllä sinä sääliksi.

Ja tuossa muutama viesti sitten sanoin mielestäni varsin selvästi, että tottakai suurimmaksi osaksi ihmiselle on virheet annettava anteeksi. Pettämisessä on mielestäni se ongelma, että vaikka itse teon olisikin valmis antamaan anteeksi, ei se nöyryytys unohdu. Samoin suhteen pohjahan on jo hävinnyt? Luottamus on mennyt?

Mielestäni keskityt nyt oletettuun kykenemättömyyteeni antamaan anteeksi, koska kykenen anteeksi antoon. En vain välttämättä kykenisi enää jatkamaa suhdetta miehen kanssa, joka sen olisi tieten tahtoen rikkonut. Ymmärrätkö?

Toivon, ettet joudu tällaiseen tilanteeseen. Mutta jos joudut, huomaat ehkä, että asia ei ole noin mustavalkoinen. Itsekin olin sitä mieltä, että se on kerrasta poikki. Mutta kun tilanne tuli kohdalle, oven näyttäminen, tai siitä itse lähteminen, ei ollut mitenkään yksinkertaista. Siinä painaa aika monta muutakin asiaa, kuin oma paha mieli, esim. lapset, asumiskuviot, sukulaiset, kaverit jne.

Kyllä itsekin tuli mietittyä kaikkea mahdollista, että pitääkö tässä vain eroa hakea, mutta loppujen lopuksi se olisi ollut kaikista vaikein vaihtoehto. Toki sillä on iso merkitys, haluavatko molemmat yrittää, ja ap:n tapauksessa mies haluaa anteeksiantoa. Luottamuksen takaisin saaminen on haastavaa, mutta yhden kännipanon jälkeen en olisi siitä hirveän huolissani. Pitempi rakkaussuhde onkin sitten eri juttu. Ja usein tuollaisessa yhden illan sekoilussa ei juurikaan mietitä, että "loukkaan tässä nyt vaimoani/miestäni ja tieten tahtoen rikon luottamuksen". Kyllä se on enemmän itsekästä hetkessä elämistä, ne järkevät ajatukset tulevat vasta myöhemmin, jos tulevat.

vaikka isä katuu sitä. Vain sen takia, että äiti saa pitää ylpeytensä ja kiehua vihassaan loppuelämänsä.



Lapset pääsevät kulkemaan kahta kotia ja elämään avioerolapsina sen takia. Koti hajoaa ja asuinpaikka ja ehkä koulukin muuttuu.



Lapset tulevat kiittämään äidin anteeksiantamattomuutta.

vaikka isä katuu sitä. Vain sen takia, että äiti saa pitää ylpeytensä ja kiehua vihassaan loppuelämänsä.

Lapset pääsevät kulkemaan kahta kotia ja elämään avioerolapsina sen takia. Koti hajoaa ja asuinpaikka ja ehkä koulukin muuttuu.

Lapset tulevat kiittämään äidin anteeksiantamattomuutta.