Pojan tyttöystävä kävi ekaa kertaa meillä

Minä olin varmaan aikanaan samanlainen ujopiimä. Anna likalle nyt mahdollisuus. Kyllä se siitä lämpenee, jos "suhde" jatkuu.

Outoa tollanen ujostelu ettei ees heippoja sano kun lähtee.

oon vaatelikkeessä töissä ja raivostuttaa tollaset teinit/esiteinit jotka ei uskalla sanoa mitään. Jos myyjä kysyy ystävällisesti mitä kokoja he etsivät ja äiti on ihan innoissaan kun kerrankin palvellaan, menevät lapset ihan lukkoon ja katsovat pitkin seiniä eikä uskalla sanoa mitä haluaa. Se on niiiin raivostuttavaa. Opettakaa ihmiset lapsillenne, että ei ihmiset niitä syö vaikka pari sanaa vaihtaisikin

Tyttö on ollut varmaan toooosi ujo ja tosiaan vie aikaa.



Emmäkään oo koskaan ollut teininä mikään puheliain poikaystävieni äideille kun jännittää ja ei tiedä mitä puhua.

Tuli sisälle ennen veljentytärtä, moikkasi iloisesti ja tuli tervehtimään ihan kätellen ja esitteli itsensä. Ai että sain heti hyvän kuvan ja kivantuntuinen poika todella on... Veljenikin on hyväksynyt pojan, vaikka aluksi hiukan nikotteli, tyttö täyyti juuri 16.

oon vaatelikkeessä töissä ja raivostuttaa tollaset teinit/esiteinit jotka ei uskalla sanoa mitään. Jos myyjä kysyy ystävällisesti mitä kokoja he etsivät ja äiti on ihan innoissaan kun kerrankin palvellaan, menevät lapset ihan lukkoon ja katsovat pitkin seiniä eikä uskalla sanoa mitä haluaa. Se on niiiin raivostuttavaa. Opettakaa ihmiset lapsillenne, että ei ihmiset niitä syö vaikka pari sanaa vaihtaisikin

minkä kerkiät! Ei kaikkien tarvi olla tuommosia leuan louskuttajia! Ei ujous ole mikään mistä noin vaan pääsee eroon. Minua taas ärsyttää ihmiset jotka puhuu koko ajan ja missä vaan . plaa plaa plaa, suu käy ja sylki lentää!

olisihan se kiva jos kaikki olisivat käskystä reippaita. Minä olin ujo ja arka lapsi, jota vielä lisäksi kiusattiin vuosikaudet koulussa. Sen takia pelkäsin kaikki ihmisiä, sillä kaikilta sain vain paskaa niskaani. Meni pitkään ennen kuin uskalsin edes tervehtiä kaupan myyjää saati sitten muuta puhua. Ei kaikki ole aina niin yksinkertaista.

oon vaatelikkeessä töissä ja raivostuttaa tollaset teinit/esiteinit jotka ei uskalla sanoa mitään. Jos myyjä kysyy ystävällisesti mitä kokoja he etsivät ja äiti on ihan innoissaan kun kerrankin palvellaan, menevät lapset ihan lukkoon ja katsovat pitkin seiniä eikä uskalla sanoa mitä haluaa. Se on niiiin raivostuttavaa. Opettakaa ihmiset lapsillenne, että ei ihmiset niitä syö vaikka pari sanaa vaihtaisikin

vaan ihan normikäyttäytymiseen kuuluu, että sanoo esim. joo en tykkää tosta tai tykkään tästä. Ei tarttee panikoida kun ihminen puhuu. Ja on toi törkeetä jos ei sano ees, että hei hei. Voin vaan kuvitella miten tukalaa on ollut ap:lla kun on kyydinnyt tätä pikkulikkaa ja toinen ei oo uskaltanu sanoo mtn.



Ei aina tarttee mennä äärimmäisyyksiin. on myös normaali, kultainen keskitie

vaan ihan normikäyttäytymiseen kuuluu, että sanoo esim. joo en tykkää tosta tai tykkään tästä. Ei tarttee panikoida kun ihminen puhuu. Ja on toi törkeetä jos ei sano ees, että hei hei. Voin vaan kuvitella miten tukalaa on ollut ap:lla kun on kyydinnyt tätä pikkulikkaa ja toinen ei oo uskaltanu sanoo mtn.

Ei aina tarttee mennä äärimmäisyyksiin. on myös normaali, kultainen keskitie

osaa niitä käytöstapojen alkeitakaan. Onneksi jotkut sentään ovat normaaleja. Hyvillä käytöistavoilla pääsee pitkälle.

Käytöstavat kyllä osasin, mutta aina en vaan ujoudeltani saanut suutani auki. Muistan luikerrelleeni poikaystävän kotona juuri tuolla tavalla, pelkäsin hänen vanhempiaan yli kaiken... Suotta tosin :-)



Ei sitä kannata ottaa liian vakavasti, kyllä ne ujotkin siitä avautuu.



Itse olen nyt 28-vuotias kahden lapsen äiti, työssäni joudun asiakastapaamisiin yms ja räpätän joskus liikaakin eli ainakaan itselläni ei ole tuollainen käyttäytyminen jatkunut enää aikuisena ;-)

Olipa pettymys. Odotin innoissani et voidaan vähän jutella, tutustua, käydä jossain, tehdä jotain... Mutta ei. Se puhui mulle tasan sen verran et kun hain sen bussipysäkiltä niin se vastas mulle kun esittelin itseni. Joo o. Se hävis sit meillä pojan huoneeseen eikä poistunu sieltä kuin vessaan. Sit se lähti eikä ees heippoja sanonut. OUTOA!!!

Ei kai sitä nyt herranen aika heti aleta anoppisuhdetta vääntämään.

Kyllä minäkin ekaa kertaa mieheni vanhemmat nähdessäni olin lukossa, pahasti.

näitä evvk-ujopiimöjä lähipiirissä. Joo, ymmärrän, että ei ekalla eikä tokalla kerralla jutella, mutta meillä on tilanne, että miehen puolelta nuoremmat sisarukset eivät vieläkään juttele, vaikka on tunnettu kuusi vuotta, siis kuusi vuotta. Vai onko ihan normaalia, että ujostelee oman veljensä vaimoa vielä 6vuoden jälkeen?!

Jos menen vaikka siellä käymään, anoppilassa siis, niin poistuvat huoneesta... J

kerran menin käymään mieheni kotona 17v iässä :) Ujostelin aivan kauheasti :D Mutta se meni sitten ajan kanssa ohi.

alussa ujostelin. Sitten jo viikon päästä, kun anoppi otti puheeksi ettei tarvitse ujostella ja että voin olla kuin kotonani, niin piereskelin sohvalla poikaystäväni kanssa kilpaa ja käyskentelin jääkaapilla.



Myöhemmin olin jo 16v keskustelimme anopin kanssa suihinotosta ja sain anopilta pari hyvää vinkkiä jota voisin kokeilla...



Eli ujoudesta pääsee kyllä. Ei pidä olla niin hyökkäävä alussa.

Ujoutta se on.



Eikä se sinun vieraasi ollut tai kenenkään muun kuin poitsun, jolloin ei sillä ole mitään tarvetta kiertää taloa läpi ja käydä sanomassa heipat kaikille.

Normaalia.

alussa ujostelin. Sitten jo viikon päästä, kun anoppi otti puheeksi ettei tarvitse ujostella ja että voin olla kuin kotonani, niin piereskelin sohvalla poikaystäväni kanssa kilpaa ja käyskentelin jääkaapilla. Myöhemmin olin jo 16v keskustelimme anopin kanssa suihinotosta ja sain anopilta pari hyvää vinkkiä jota voisin kokeilla... Eli ujoudesta pääsee kyllä. Ei pidä olla niin hyökkäävä alussa.

hyvien kaytostapojen ja julkisen piereskelyn valille?

Joko ollaan niin ujoja ettei saada sanaa suusta tai sitten aletaan levitella sukuelimia, ei mitaan valimaastoa?

Muuten tulee saamaan niin "ihanan" anopin itsellensä.



Toisekseen se myyjä joka valitti siitä että nuoret ei puhu kun äitinsä kanssa ovat liikenteessä, mitä sitten?

Kaikki ei yksinkertaisesti kaipaa minkään yli-innokaan myyjän palvelua, eiköhän se riitä että innokas äiti on paikalla?

Nuorilla kun sattuu yleensä olemaan vaihe milloin ei tykätä liikkua vanhemman seurassa.

En mä kyllä silloin 16 -vuotiaana kun ekaa kertaa menin nykyisen mieheni, silloisen poikaystäväni kotiin käymään kuvitellut, että menen anoppiin tutustumaan tai anopin kanssa juttelemaan, saati että lähtisin anopin kanssa jonnekin! :O Kyllä mä menin tapaamaan ihan sitä poikakaveriani, ja vastaihastuneina halusimme olla kahdelleen ja ihan rauhassa pojan huoneessa. En muista sanoinko anopille heippa, mutta toisaalta, jos hän oli jossain olohuoneessa tms, ei eteisen lähettyvillä, tuskin erikseen heippaa huusin, sanoin sen vaan poikakaverille eteisessä.



Ihan hirveät odotukset ap:lla, taitaa olla lapsen eka seurustelukumppani?

alussa ujostelin. Sitten jo viikon päästä, kun anoppi otti puheeksi ettei tarvitse ujostella ja että voin olla kuin kotonani, niin piereskelin sohvalla poikaystäväni kanssa kilpaa ja käyskentelin jääkaapilla.

Myöhemmin olin jo 16v keskustelimme anopin kanssa suihinotosta ja sain anopilta pari hyvää vinkkiä jota voisin kokeilla...

Eli ujoudesta pääsee kyllä. Ei pidä olla niin hyökkäävä alussa.