vanhemmat syyllisiä lasten ongelmiin

Lapsellani alkoi ilmetä ongelmia jo varhaisnuoruudessa. Siis oikeastaan jo lapsena. Minä en niihin ongelmiin ole syypää. Aina ei ole vikaa kotona, jos lapsella menee huonosti.

Ja yhdelle vastaajalle: lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat erilaista kasvatusta. Kaikkia ei kannata kasvattaa samalla kaavalla.



Itsekin tiedän yhden perheen, jossa äiti haukkuu miestään aivan urakalla. Mies haukkuu lapsia ja harrastaa lievää väkivaltaa. Lapset haukkuvat ja ovat väkivaltaisia muita lapsia kohtaan. Myös äiti antaa joskus tukkapöllyä. Ja silti äiti ihmettelee lasten käytöstä ja häpeää sitä suuresti :O

Ja yhdelle vastaajalle: lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat erilaista kasvatusta. Kaikkia ei kannata kasvattaa samalla kaavalla. Itsekin tiedän yhden perheen, jossa äiti haukkuu miestään aivan urakalla. Mies haukkuu lapsia ja harrastaa lievää väkivaltaa. Lapset haukkuvat ja ovat väkivaltaisia muita lapsia kohtaan. Myös äiti antaa joskus tukkapöllyä. Ja silti äiti ihmettelee lasten käytöstä ja häpeää sitä suuresti :O

Aikuisen ristiriitainen käytös on joskus hämmentävää. Mutta kai sitä on helpompi paukutella läheisiään kun selvittää päänsä. Niin se elämä valitettavan usein vain menee, sitä mitenkään hyväksymättä.

Meillä oli kotona ongelmia ja se näkyi heti lapsissa ja jopa koirien käytöksessä. Kun sitten lähti selvittämään omia asioitaan ja mielenrauha alkoi kasvaa, niin muutos lapsissa ja "neljän seinän sisällä" on ollut käsinkosketeltava.

Muistakaapa nuo sananne, jos jollain lapsistanne tulee ongelmia elämänsä aikana.

Muistakaapa nuo sananne, jos jollain lapsistanne tulee ongelmia elämänsä aikana.

On ihan selvää, että vanhempien omgelmat näkyvät lapsissa, mutta on elämässä muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat lapsen elämään. Mutta jos kotoa saa huonot eväät, niin muutkin tekijät saattavat vaikuttaa helpommin tai voimakkaammin, vai mitä.

hiventäkään. Oman lapseni kärsimyksiä olen seurannut. Olen rakastanut ja yrittänyt kaikkeni. Mikään ei ole auttanut. Ja vain yksi lapsistani on näin kärsinyt. Todella inhottavaa ja surullista, että minut vanhempana leimataan, vaikka lapseni ongelmat johtuvat ihan muusta asiasta kuin kotielämästä. Olette inhottavia ja surkeita ja väärin tuomitsevia ihmisiä. En toivo teille mitään hyvää.

mutta jostain luin aikanaan että lapseen vaikuttaa kotiolot 20 %, kaveripiiri 60 % (ja toista 20 %:a en muista mitä se meinasi, mutta tuo prosenttien keskinäinen suhde jäi mieleen).



pisti vähän masentamaan kun tajusi, että vaikka miten parhaansa teet vanhempana, niin kaveripiiriin valikoitunut "räyhäjengi" voi saada omankin lapsen pois vanhempien ohjaamilta raiteilta.

Kasvatin lapseni rakkaudella, mutta hänestäkin tuli geeniperimässä samanlainen. Mikään ei auttanut. Kai se sitten on joku sisään rakennettu vamma?



Poika oli vauva, otin syliin, olin niin onnellinen hänestä, ainokaisestani - poika kirkui ja rääkyi eikä koskaan ottanut katsekontaktia esim.

Alkoi juosta ennekuin käveli suunnilleen ja oppi kaiken muita ennen - myös teininä.



Ei yhtään auttanut rakkauteni ja teininä kun poika oli suunnilleen 2 kertaa pidempi ja painavampi ja tavarat lenteli, mitäköhän olisin tehnyt?



T:yhden kasvattanut yh-äiti, joka tosin halusi lapsen yksin 34-vuotiaana ,kun ei miestä löytynyt.



Eli ehkä ne geenitkin määrää jotakin?

meillä oli perheväkivalta helvetti lapsuudenkodissani. Tähän mennessä lapsista on kuitenkin kasvanut järkeviä ihmisiä. Olemme ottaneet opiksi omienkin lasten kohdalla omasta elämästä. Joskus käy näin. Joskus ei. Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.