Uusi miesystäväni ja poikani, poikani ei pidä miehestä..

tavannut lapsia. Pari kk on liian lyhyt aika, jotta altistaisin lapsia potentiaalisille seurustelukumppaneille.

tähän vaan vaaditaan aikaa, keskustelua ja kärsivällisyyttä.

mutta koska mies pitää pojasta, peuhaa hänen kanssaan, eikä koskaan ole pitänyt lasta kolmantena pyöränä suurin osa ajasta menee kuitenkin ok.







Ja seurustelua on takana jo useampi vuosi.

Ihan viisasta siksi on seurustella miesystävän kanssa pidempään kuin pari kk ennen kuin esittelee miehen lapselle. Ja sittenkin totuttaa heidät toisiinsa vähitellen. Ei miestä heti yöksi eikä tavata heti lapsen kotona vaan jossakin neutraalissa paikassa.



Syy lapsen vastaanhangoittelulle on luultavimmin omassa hoppuilussasi. Lapsi vaati paljon pidemmän ajan sopeutua uuteen tilanteeseen kuin aikuinen.

jos olette "seurustelleet" vasta pari kuukautta? Aikuiselta vaadittaisiin nyt hiukan kärsivällisyyttä

mutta meillä kävi niin, että olimme tunteneet tämän miehen kanssa jo aina ennen seurusteluakin, joten mies oli käynyt meillä kyllä jo aiemminkin.

ja olisin kyllä kovasti loukkaantunut jos olisi puoli vuotta piilossa pitänyt.

Itse muistan kuinka 6-vuotiaana VIHASIN uutta isäpuolta. Olin elänyt monta vuotta äidin kanssa kaksin ja jouduin piru vie jakamaan äitini jonkun ihan uppo-oudon äijän kanssa! Otti päähän, rankasti. Sitten jouduin muuttamaan ihan vallan saman katon alle sen ukon kanssa, voitteko kuvitella. Olin just aloittanut koulun silloin. Sain kyllä ihan ikioman huoneen, mikä toimi lieventävänä asianhaarana, mut silti... Ja sit ne alkoi vielä lisääntymään! Apua! Siis olinhan mä aina toivonut sisaruksia, mutta se vauva oli SEN miehen lapsi. Mä en olis halunnut edes nähdä sitä rääpälettä...



Meni oikeasti TOSI kauan, ennenkuin suostuin täysin hyväksymään sen tosiasian, että äidillä on uusi mies. Ei meistä koskaan sydänystäviä tullut, mutta opin mäkin jollain tapaa elämään sen kanssa. Nyt isäpuoli on jo edesmennyt, mutta veljeni ja siskoni ovat mulle todella rakkaita, vaikka en velipoikaa halunnut edes katsomaan... :D

ja olosuhteista jne. jne. Aikuinen ihminen on jo realisti ja tajuaa, että suhde vaikka olisi kuinka ihana just sillä hetkellä ei välttämättä kanna pitkälle. viisainta on siis tutustua ensin uuteen kumppaniin rauhassa ja sitten vasta kun tuntee tämän tarpeeksi hyvin esittelee lapselle.

jos siis näkee tarpeelliseksi suojella lapsiaan ja asettaa lapsensa arvoasteikossa ykkössijalle..

Isäni esitteli uuden vaimonsa heti

ja olisin kyllä kovasti loukkaantunut jos olisi puoli vuotta piilossa pitänyt.

Miksi esittelet nyt uuden miesystäväsi ja sekoitat lapsen elämää? Nyt sinun pitäisi keskittyä poikaasi ja tukea häntä.



Pari kuukautta on todellakin melko lyhyt aika!

ap:llä ei ole mahdollista tavata miestä ilman, että lapsi on läsnä?



Jos on vaikka totaaliyh?hekö eivät saa alkaa seurustella?



Ja selvästihän ap. ajattelee lastaan, kun kerran miettii täällä mikä auttaisi. Mutta heittäkää vain niitä ensimmäisiä kiviä;)

ja tapaa miestä silloin kun lapsi ei ole läsnä. Tai sitten ei tapaa. Itse en sekoittaisi koulun aloitusta ja äidin uutta miestä saman syssyyn, on liika lapselle. Samoin en lähtisi muutaman kuukauden kestänyttä parisuhteen toist osapuolta vielä lapselle esittelemään, on liian lyhyt aika.



t. totaaliyh (tai no joo, tapaa lapsi isäänsä kerran vuodessa)

jos ei saa lasta mihinkään hoitoon?



Tai entäpä jos tosiaan ovat olleet tuttavia jo aiemmin? Minun lapsella ei ollut koulun aloitus tai muukaan silloin ja kiukutteli joka tapauksessa. Ihan normaalia mustasukkaisuutta.



Mutta onneksi täällä on myös heitä jotka ovat osanneet elää oikein:D

yhdistyivät koulun aloitus, äidin uusi miesystävä ja muutto toiselle paikkakunnalle. Saattoi olla aikamoista pyöritystä lapselle..

Sitten tutustuin Jari Sinkkosen kirjoihin: Lapsen puolesta, Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun ja Elämäni poikana. Lisäksi luin Raisa Cacciatore/Samuli Koiso-Kanttila´n kirjan Pelastakaa pojat.Sain niistä sekä uusia näkökulmia, että avartuneita näköaloja. Suosittelen.

Meillä vaikeutti vielä tilannetta lapsen isä, joka mustamaalasi miestäni pojalle (poika oli 3 v), mutta ajan kanssa selvittiin. Nyt ollaan oltu naimisissa 10 vuotta.



Selväähän se, että lapsi kiukuttelee ja kapinoi, kun on saanut äidin jakamattoman huomion tähän asti. Mutta lapsi ei kuitenkaan päätä aikuisen seurustelusuhteista.

Eihän hyviä miehiäkään tule joka päivä eteen... :/

Ja kiitos vastauksista! Yksi kysymys, mikä tässä tuli mieleen, niin eihän se lapsi tiedä, kuinka kauan tässä on seurusteltu! Esittelin uuden miehen sitten parin kk tai vuoden jälkeen. Aina se lapselle on samanlainen shokki tai ainakin uusi tilanne. Tietenkin suhde saattaa olla siinä vaiheessa "turvallisemmalla tasolla", mutta ei suhteista koskaan tiedä (erosin 8v. avion jälkeen).



Vaikka oma lapseni on aina minulle ykkönen, niin on tämä suhde ja mieskin minulle tärkeä. Tuntuisi todella oudolta tavata häntä vain öisin, kun lapsi nukkuu tai muuten salamyhkäisesti. Ei se tuntuisi hyvältä suhteen kannalta. Lapseni tapaa isäänsä, mutta aivan epäsäännöllisesti, en voi yhtään ennustaa tapaamisia.



Olemme miehen kanssa olleet lapseni kanssa ja pelailleet ym. Tietenkin lapseni kokee myös ulkopuolisuutta, jos me vaikka nauramme jollekin jutulle, sen ymmärrän. Mutta ajattelen myös, että lapselle on tärkeä myös itsenäistyä (hän on siis 7,5v. ja todella kiinni minussa) ja saada kokemus, että äidillä voi elämässään olla myös muita tärkeitä ihmisiä. Ja kyllä minusta minulla aikuisena ja naisena saa olla suhde, josta lapsi näkee, että hän ei kuulu siihen (aivan kuten lapset ajattelevat omista vanhemmistaan).



Ymmärrän kuitenkin myös sen, että lapseni on järkyttynyt ja koulun aloituskin jännittää. Siksi odotankin, että aika ja lempeä kärsivällisyys auttaisivat. Ja olisinki halunnut kuulla myös niitä tarinoita, joissa aika ON auttanut?

Oletko ihan mieletön jo parin kuukauden päästä pitäisi lapsen ottaa vastaan uusi henkilö omaan kotiinsa.

Tuskin tunnet tätä uutta itsekään, sillä tuolla aikaa ei kyllä ole ehtinyt tutustumaan.

saatikka sitten lapsesi, joka ei missään nimessä ole vielä edes päässyt minkäänlaiseen alkuun jo siitä, että olet eronnut.

Ei ole ihme, että lapasi kiykuttelee, toivottavasti kiukuttelee tai tekee jotain hoidossa, että saat lastensuojeluviranomaiset kotiisi ja joudut kohtaamaan asian todellisen tilan. Et nyt pysty kyllä yhtään ajattelemaan lastasi.

Kiitos jälleen keskusteluista!



No, näemmä 2 kk ei riitä suurimman osan mielestä miehen ja lapsen tapaamiseen. Itse olen eri mieltä, sillä olen esitellyt miehen lapselleni enemmänkin kaverina. Tietenkin kyllä fiksu lapsi hoksaa asianlaidan nopeasti, niin kuin meillä on käynyt. Eikä mies ole edes ollut yökylässä täällä. Onhan minulla muitakin uusia ja vanhoja ystäviä, jotka käyvät kotonamme, sekä miehiä että naisia.



Minulla ei ole ollut loputonta mieskavalkadia lapsen edessä, vaan olen tosiaan eronnut jo vuonna 2006 enkä ole seurustellut. Olen tämän ajan omistanut aika täysillä lapseeni ja sen vuoksi olenkin hänelle niin tärkeä. Pelkään hiukan, että miten hän itsenäistyy ja alkaa koululaiseksi, kun hän on todella kiinni minussa. On hän toki reipaskin, että varmaan kaikki sujuu ihan hyvin. Koulua hän on odotellut jo pitkään alkavaksi ja luulen, että aloitus menee mukavasti.



Olen itsekin enemmän sitä mieltä, että miksi eronneen/jätetyn/lesken pitäisi pyhittää koko elämänsä lapselle, kun kuitenkin elämä jatkuu? Kun saa lapsen, niin joka puolella toitotetaan, että elämä ei muutu vaan hiukan pitää enemmän suunnitella. Minunkin elämäni jatkuu nyt.



Mutta kyllähän se surettaa nähdä, että lapsi on mustasukkainen ja "vihainen" uudelle miehelle, kun tämä ottaa hänen huomionsa. Ajattelen myös, että toisaalta tämä saattaa olla myös tarpeellinen pettymys, sillä olemme eläneet lapseni kanssa niin tiiviisti yhdessä, että täytyy hänen tietää miten ihmissuhteet oikeassa elämässä menevät. Aikuisilla on oma parisuhteensa ja lapsella ja vanhemmalla omansa.



Lisää kommentteja otetaan vielä vastaan :)