Uusi miesystäväni ja poikani, poikani ei pidä miehestä..

Hei Ap, en halua ruveta sinua neuvomaan. Kerron vain omasta kokemuksestani. Poikani oli ihan pieni kun tutustuin uuteen mieheeni. Aluksi suhtautui ihan ok. Sitten rupesi olemaan kriittinen kun huomasi että tuohan onkin täällä noin usein, eikä pienelle enää riitä niin paljon huomiota. Kaikki vielä kuitenkin hyvin. Muutimme yhteen ja siitä se alamäki alkoi. Luulin että "aika auttaa". Ei se auttanut. Kuten joku aiemmin kommentoi: he oppivat jotenkin sietämään toisiaan, mutteivät juuri keskustelleet. Tätä jatkui lähes 20 vuotta. Sitten menetin poikani. Pikkuveli(puoli) oli kyllä rakas myös esikoiselleni, mutta se ei auttanut muuten asiaa ollenkaan.

Eli luulen että biologia se haraa vastaan, varsinkin kun on kysymys kahdesta miespuolisesta. Siinä ei aika auta, vaan päinvastoin.

Ikävä kyllä.

Sit en kuitenkaan malta olla vähän neuvomatta. Sinuna seurustelisin kaikessa rauhassa jos se tuntuu muuten hyvältä. Mutta yhteenmuuttoa välttäisin.

jos on vain aikaa, halua ja kiinnostusta yrittää. :)



Tottakai äidin uusi suhde on lapselle vaikea. Hän menettää äidistään aimo osan, ja joutuu vieläpä katselemaan ihan arkitilanteissa sitä henkilöä, joka on saanut sen osan. Lähtökohtana pitäisin sitä, että asia tunnustetaan puolin ja toisin ja siitä puhutaan ääneen. Ihan siis sanoen lapselle, että on ok, että sinua harmittaa mutta et ole menettämässä äitiä mitenkään jne. On tarpeellista lapselle tietenkin tajuta, että äidillä on muutakin elämää mutta on myös tarpeellista lapselle tietää, että hän on edelleen se tärkein.



Metsään mennään siinä vaiheessa, kun ei tunnusteta tosiasioita vaan ajatellaan vaan suhteen ehdoilla. On pakko muuttaa yhteen, on pakko mennä naimisiin, on pakko hankkia lapsia ja perusteluna se, että kyllä äidilläkin saa olla omaa elämää. Tottakai saa olla. Mutta mikä pakko se on tehdä juuri silloin, kun toisella on paha mieli? Eikö sitä voisi panostaa pari kuukautta siihen, että setvitään asioita? Väitänpä, että se kannattaa pidemmällä tähtäimellä kuin se onnen huumassa eteenpäin meno.



Ei eletä lapsen ehdoilla mutta ei myöskään vanhempien ehdoilla. Kun kaikki osapuolet otetaan huomioon, kun kaikista asioista keskustellaan ja hankitaan lopulta vaikka ihan ammattiapua, jos omat voimat eivät riitä, tulee se paras mahdollinen lopputulos. Lapsi tajuaa olevansa tärkeä mutta ei syrjäytetty. Sehän tässä kai on se pääpointti. Ei sitä lasta kuulukaan syrjäyttää. Sen sijaan sekä äidin että lapsen elämään on tullut uusi lisä, joka pitää hyväksyä hiljalleen osaksi jokapäiväistä elämää. Aika auttaa vain, jos on oikeasti hedelmällistä keskustelua eikä vaan jankutusta ja pakotusta ja keinotekoisia tilanteita.



Ja ap, miksi sallit "flirttailun" lapsesi läsnäollessa? Lapsi ei tunne koko miestä, ja silti kikattelette yhdessä kuin salaliittolaiset. Eikö sitä voisi jättää sinne kahdenkeskiseen aikaan ja lapsen läsnäollessa käyttäytyisitte kuin aikuiset ettekä vastarakastuneet teinit? Oma käytöksesi tässä on se ratkaiseva. Jos teet lapsestasi ulkopuolisen omassa kodissaan tai näissä tapaamisissa miehen kanssa, saat syyttää vain itseäsi. Sinusta kaikki on kiinni. Sinun tehtäväsi on vahvistaa lapsen turvallisuuden tunnetta ja itsetuntoa niin, että hän tajuaa, ettei jää miehelle kakkoseksi, vaikka ei enää se ainoa tärkeä voikaan olla. Puhukaa asiasta, se ei saa olla vaiettu mörkö.

olin tyttäreni totaalinen yh 8 vuotta, sitten tapasin nykyisen mieheni.

Tyttäreni hän tapasi 1kk tapaamisemme jälkeen, totta kai tytär oli 8 vuotiaana ihmeissään ja mustasukkainen äidistään.

Mutta av:n politiikkaa vastoin, olemme edelleen yhdessä, tytär nyt 15v eikä inhoa isäpuoltaan.

Tytär itse alkoi kutsumaan miestä isäksi, kysyi kohteliaasti käykö se miehelle.



Itse en olisi voinut tavata miestä ikinä jos en olisi esitellyt häntä lapselleni. Tyttäreni oli mummolassa kuukauden, asumme 300 km päässä sukulaisistani, joten ainut aika keskenämme oli tuo eka kuukausi. Myös mies asui eri paikkakunnalla suhteemme alussa, siinäkin sodimme av:n politiikkaa vastaan.

Olemme menossa naimisiin pian, meille on lapsiakin tullut lisää ja murkku tykkää iskästään ku hullu puurosta.

Yritä hyvä ihminen jarrutella sitä suhdettasi, kouluunmeno on kriittinen ajanjakso lapselle. Asia saattaa sitten muutaman kuukauden kuluttua jo korjaantua ihan itsestään, kun lapsi saa uusia kavereita ja virikkeitä.



Muista aina,että lapsi on tärkein



Uuden miesystävän kanssa tapaamiset vaikka vain kerran viikossa ja olisi sopiva tässä vaiheessa

Ja olisinki halunnut kuulla myös niitä tarinoita, joissa aika ON auttanut?

Lapsi oli suunnilleen tuon ikäinen, kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa eikä poika pidä hänestä vieläkään, 10 vuoden jälkeen. Sietävät toisiaan, mutta eivät juurikaan keskustele.

2 kk ikäiseen parisuhteeseen voivat hetken odottaa. Koulun aloitus on lapselle ihan riittävän iso itsenäistymisen paikka, ei siihen tarvitse sotkea nyt äidin uuden suhteen aiheuttamaa hylkäämiskokemusta samaan syssyyn. Koulun aloitus on koko loppu elämän kannalta aika iso juttu: jos tämä syksy menee hyvin ja lapselle koulusta tulee kiva paikka ja oppimisesta kiva juttu, se tuottaa hedelmiä pitkälle tulevaisuuteen. Ja ikävä kyllä sama toisinpäin.



2kk ikäinen parisuhde on vielä deittailua ja todella epävarmalla pohjalla mitään perheidylliä ajatellen. Vähän realismia nyt peliin ja pistä nyt vielä hetkeksi se lapsi ykköseksi elämässäsi. Mies kyllä tajuaa tämän, jos on odottamisen arvoinen. Jos ei, antaa mennä, ei olisi kestänyt muutenkaan.

Kyse ei olekaan siitä, että TIETÄÄKÖ lapsi kuinka kauan on seurustelu. Ei se ole nyt pointti tässä Ap.

Viisas äiti TUTUSTUU ensin miesystäväänsä ennen kuin esittelee hänet lapselleen. Tietääkseen millainen mies on. Uuteen ihmiseen ei tutustu kahdessa kuukaudessa. Jos lapsi on tärkeä aikuinen äiti jaksaa kyllä odottaa.

Miehen nimi voi esiintyä aluksi puheessa, keskusteluissa lapsen kanssa ja siten totuttaa lapsi äidin kumppaniin. Lapsi saa tilaisuuden kysellä miehestä ja kiinnostua hänestä. Vähitellen sitten tavataan jossakin neutraalissa paikassa yhdessä. Kahvilassa tai puistossa tms. Vähitellen tutustuminen on eri asia kuin miehen tuominen heti kotiin yöksi. Jälkimmäinen on shokki, ensimmäinen ei.

Tärkeintä on ettei lapselle synny tunne, että hän on jäämässä kakkoseksi vaan että lapsen tunteet otetaan huomioon ja niitä kuunnellaan.

Ap täällä

Ja kiitos vastauksista! Yksi kysymys, mikä tässä tuli mieleen, niin eihän se lapsi tiedä, kuinka kauan tässä on seurusteltu! Esittelin uuden miehen sitten parin kk tai vuoden jälkeen. Aina se lapselle on samanlainen shokki tai ainakin uusi tilanne.

että pojalle edes on vielä esitelty se mies! Parin kuukauden tuttavuus leikkii isäpuolta.

Itsekin tapailin nykyistä miestäni pari kk ja sitten jo muutettiin yhteen. Miehen lapsille minut esiteltiin ensimmäisen kerran yhteisessä kodissamme. Hyvin on mennyt ja menee edelleen.

Ilmeisesti kaikki tähän vastanneet ovat jotain teinejä tai ainakin aika nuoria, koska heidän mielestään pitää ensin seurustella 10 vuotta ennen kuin saa tehdä mitään.



Entä jos on jo aiemmin tuntenut seurustelukumppaninsa muuten vaan, ennen kuin on alettu seurustella (kuten tuossa yhdellä vastaajalla oli)? Kauanko silloin "pitää" seurustella, että saa esitellä lapsille?

Niin kauan että oikeasti tuntee sen miehen ja on itse varma - ja se mies - että tulevaisuus on yhteinen.

Riittääkö kolme? Vai neljä vai seitsemän?



Entäs jos parissa kuukaudessa on tutustunut toiseen riittävän hyvin?

Aikuinen ihminen kyllä tajuaa riskit - varsinkin jos on jo kerran tullut tyrittyä.



Pane se lapsi kokonaan pois, jos et yhtään hänestä piittaa!

"vieras mies" yrittää syrjäyttää oman isän- tottakai terve ja fiksu lapsi reagoi---muutos vie aikaa

kokee tuntevansa miehen tarpeeksi. eihän sillä ole merkitystä onko seurusteltu ennen vai ei vaan kuinka hyvin tunnetaan...älytön kysymyskin.

ei ole mitään aikarajaa. kukin sen määrittelee itse. mutta jokainen aikuinen tajuaa, ettei ketään opi kuitenkaan tuntemaan tarpeeksi kahdessa kuukaudessa. eikä suhteen tulevaisuudesta ja pysyvyydestä vielä tiedä noin lyhyessä ajassa.

ei tämä ole oikeasti kovin vaikeasti ymmärrettävä asia jos vain ajattelee lapsensa parasta eikä äiskä mene vain suhteen alkuhuumassa.

Mikähän sitten mahtaa olla "riittävä" aika, että uuden miesystävän "saa" esitellä?!

Näitä vastauksia kun lukee niin tulee sellainen olo että kerran äidiksi tultua tulee unohtaa kokonaan oma elämänsä (etenkin läheisyys ja seksi miehen kanssa) ja muumioitua äiti-madonnaksi joka elää joka solullaan vain lapsen ehdoilla. Sitten mietitään mistä niitä sekopäisiä ihmisiä tulee jotka luulevat, että heidän elämässään kaikki ihmiset kuuluvat yksinoikudella heille koska oppivat sen jo lapsuudessaan.



Lapsen tulee hyväksyä vanhempien uudet kumppanit ja äidin osoitteva lapselleen, että vaikka hänellä on elämässä muitankin ihmisiä ei hän ole hylkäämässä lastaan.

ei todellakaan voi tietää, onko mies oikeasti kumppani vaiko lähinnä yhden yön suhde.



Lapsen ei tarvitse hyväksyä loputonta kavalkadia isäehdokkaita ja seksikumppaneita, vaan hänelle esitellään miesystävä vasta, kun äiti tuntee sen miehen. Kahden kuukauden perusteella ei voi tuntea.

Kun olette olleet yhdessä vuoden, niin sitten vasta on minusta aika ottaa "kolmas pyörä" kehiin.

Näitä vastauksia kun lukee niin tulee sellainen olo että kerran äidiksi tultua tulee unohtaa kokonaan oma elämänsä (etenkin läheisyys ja seksi miehen kanssa) ja muumioitua äiti-madonnaksi joka elää joka solullaan vain lapsen ehdoilla. Sitten mietitään mistä niitä sekopäisiä ihmisiä tulee jotka luulevat, että heidän elämässään kaikki ihmiset kuuluvat yksinoikudella heille koska oppivat sen jo lapsuudessaan. Lapsen tulee hyväksyä vanhempien uudet kumppanit ja äidin osoitteva lapselleen, että vaikka hänellä on elämässä muitankin ihmisiä ei hän ole hylkäämässä lastaan.

Tulee heti mieleen nämä 3 -kymppiset peräkammarin pojat joiden tärkein nainen on ja tulee aina olemaan oma äiti.

ei todellakaan voi tietää, onko mies oikeasti kumppani vaiko lähinnä yhden yön suhde. Lapsen ei tarvitse hyväksyä loputonta kavalkadia isäehdokkaita ja seksikumppaneita, vaan hänelle esitellään miesystävä vasta, kun äiti tuntee sen miehen. Kahden kuukauden perusteella ei voi tuntea.

tapaillen säännöllisestikin, ei silti voi oikeasti tietää tuleeko suhde toimimaan, jos muutetaan yhteen. Ja ihmiset muuttuvat, suhteet elävät. Ei kukaan voi ennakoida toisen ihmisen mielenliikkeitä vuosien päähän eteenpäin. Ainahan uuden suhteen aloittaminen on riski! Aina myös tulee eteen etukäteen ennakoimattmia tilanteita parisuhteessa, sekä hyviä että huonoja.

Sitäpaitsi, todellinen yh, jolla ei ole suuren suuria tukiverkostoja, ei todellakaan pysty helposti järjestämään tapailemista ilman lasta.