Lapsiperheen isät: Miksi mikään ei kiinnosta?

Ihme vässyköitä miehiä täällä valittaa, kun vaimo määrää ja lapsia tulee eikä mikään enää kiinnosta. Mikä pakko teidän on perhe perustaa, jos sitten sen kanssa ei haluta olla! Ihan yllärinäkö ne lapset sinne kotiin tupsahti? Ja onko sekin vaimon syy, että unelmat on olleet semmoisia, ettei enää kiinnosta?

Rehellinen vastaus teiltä miehiltä, jotka valitatte että vaimo sanelee viikonlopun ohjelmaan: kuinka paljon olette itse antaneet panosta niiden suunnittelun?

Taitaa olla niin, että suurin osa teistä on ihan tyytyväisiä, ettei tartte itse miettiä mitä syödään, mitä kaupasta, koska siivotaan yms. Kun nainen tämän ja kaiken muun organisoi, niin on se musta ansainnut planttagenreissunsa ja salaatti-iltansa.

sitten lisäys: mies valitteli myös väsymystä ja kun mikään ei kiinnosta (taisi kasvaa aikuiseksi hiljattain:)) no yks kaks haki kouluun, pääsi heti sisään ja nyt on kohta eka vuos ohi, ikää miehellä on 26v, on kyllä auttanut mua todella paljon ja ollaan vuorotellen ottaneet sitä omaa aikaa ja ollaan toisiaan muistutettu, että nyt en ole niin väsynyt joten jos haluat vkl:na lähteä jonnekin niin mene vain.

Nykyään on jotenkin vaihtunut siihen, että n kerran kuussa poika menee mummolle ja minä ja mies sitten lähdetään hauskaa pitämään, juu varmasti moni AV-mamma nyt huutelee, että niin usein käytte... noh oma on asiamme ja lapsi viihtyy mummille (lapsi kohta 2 v)

aisaan, eli nyt kun on koulu alkanut, niin eipä mies hirveästi ehtinyt "omaa" aIkaansa mietimään ja mielestäni ihan tyytyväinen, tottakai pari kertaa on sanonut, että jättää koulun kesken, koska ei mennnytkään koe ekalla läpi, ajan puutteen takia( eli ei ole ehtinyt) tenttiin lukemaan... mutta meillä toimii näin, jos aplle tästä olisi apua..? ja itse menen myös kouluun, heti kun mies on omansa loppuun käynyt ja kannustan kyllä todella paljon, koska ei esim, mielestäni ole järkeä yhden kokeen perusteella jättää väliin kun kohta jo vuoden siellä ollut(miehetkin kaipaavat sitä potkua pyllylle ja ehkä vähän sääliä!?)! JA SANON, ETTÄ OLEN YLPEÄ HÄNESTÄ!

Otsikkokentässä on lyhyt kuvaus itsestäni.

Olen ahdistunut, koska mies tivaa minulta vauvoja. Hän sanoo haluavansa niitä siksi, että "vauvat on ihania" ja "vauvat on kivoja kun niihin tulee uusia featureja kun ne kasvaa". Kun olen kysynyt, että entäs ne negatiiviset puolet tai se kun mukula kiljuu koko yön, saan vastaukseksi välinpitämättömän olankohautuksen. Eli ne tilanteet jäisi minun kontolleni, ihan kuin heillä lapsuudenperheessä, jossa anoppi on ollut aina kotirouva ja hoitanut arjen ja kaiken lapsiin liittyvän yksin.



Minä en halua lapsia. En halua niitä, koska tiedän, että meidän elämästä tulisi lapsiperhehelvettiä, jossa minun pitäisi tunkea itseni väkisin äidin ja normaalin naisen muottiin, johon en sovi.



En siedä meteliä, kirtkumista, tappelua, en jaksa valvoa, lastenvaatteet, puutarhanhoito ja siivoaminen eivät kiinnosta, lapsista puhuminen ei kiinnosta. Tuntuu, että tuntemani lapsiperheet elävät tyhjiössä, vanhempien yrittäessä vimmaisesti työntää mukuloitaan mummolaan hoitoon joka viikonloppu ja kaikki lomat. Ja vanhemmat vihaavat toisiaan, samalla laskien kumpi pääsee useammin kioskille pakoon kamalaa arkea.



En usko, että lapset aiheuttavat lapsiperheahdistuksen. Ei lapsissa ole mitään vikaa. Luulen, että ahdistuneita ahdistaa ennemminkin itsensä vieraaseen rooliin työntäminen. Se, että rakastuneena uskoo muuttuvansa lapsiperheihmiseksi koska se toinen sitä haluaa, eikä itse halua siltä tätä kieltää.



Ja onhan se "normaalia" ja kaikki muut tuntuvat olevan kovin tyytyväisiä siihen, että tekee kuten hekin aikanaan. Isät ja äidit, siskot ja veljet, sedät ja tädit taputtelevat selkään ja hokevat, että "Jo oli aikakin" ja "kyllä me jo sinusta oltiin pikkasen huolissamme kun et niitä lapsia meinannut saada aikaiseksi" ja "Lähdettekö meidän kanssa ensi kesänä muksulandiaan Caravaanarilla, saa lapset rellestää keskenään oikein urakalla, sillä aikaa kun me aikuiset mietitään toisistamme, jotta ***tu mitä tolloja, miksi mä olen täällä noiden kanssa ja pakko saada vielä yksi olut?"



Kaikkeen tottuu.



Mutta onko pakko?



Ehkä kaikkeen ei kannata edes yrittää tottua. Ehkä olen ahditunut liiasta yrittämisestä? Ehkei minulle ole tarkoitettu perhettä. Toivottavasti mies keksii pian jonkun muun harrastuksen kuin minun raskauteni.



P.S. Kuulostaa kyllä siltä, että ainakin ap ja Motonetin mies ovat masentuneita. Hakekaa masennuslääkitys ja kokeilkaa edes, josko elämänhalu palaisi. Itse aloitin juuri tuoreen 100 kpl:n paketin Seroxatia. Katsotaan auttaisiko.

:)

minä hoidan hyvin pitkälti kodin ja lapset, mies saa harrastaa, mm on nyt juoksukoulussa, oma yritys vie aikaa, jaksaa olla lastenkin kanssa mutten usko sen hänelle olevan pakkopullaa.

Tuntuu että sinä joudut tekemään kotona "liian paljon" niin sen takia ei ole puhtia muuhun eikä kiinnosta omat jutut. Oletko puhunut tästä emäntäsi kanssa? Ei missään nimessä saisi marmattaa eikä maksaa korkejen kera takaisin!! Kummallakin on oltava tarpeen tulleen omaa aikaa jne!

että mua niin ketuttaa kun ne valittaa jossain av palstalla oman ajan puutteesta. Miettikääs miten paljon ne naiset luopuu kun lapset tulee, ja ukot senku vinkuu kun ei JAKSA tehdä mitään. Nooh, tää on iänikuinen väittely.



On miehiä jotka reissaa ulkomailla työasioissa, harrastaa siihen päälle ja mitä tekee nainen..istuu kotona, hoitaa lapset, hoitaa kodin ja kun nainen haluaa muutaman tunnin omaa aikaa ukko on nyrkkiojossa eteisessä plokkaamassa tien ja valittaa kun aina HÄN joutuu lapset hoitamaan.



WOE WOE kun teillä miehillä on aina niin rankkaa ja se hiton valittava akkakin vielä riippana.

KASVAKAA JO AIKUISIKSI!!!!!!!!

vai uskalletaanko sitä valittaa vaan vaimolle?

Sen kuulee kaikesta. :D

ja stressaavaa nykypäivänä. Kotiintultua haluaa vain levätä ja syödä. Kotona oleva äiti taas haluaisi että lähdetään jonnekin ja tehdään jotain. Hänelle loma on että lähdetään jonnekin, itselle sitä että voisi levätä kotona.

Lasten kanssa kannattaa etsiä ne omat jutut jotka kiinnostaa ja joihin innostuu. Itse lasten kanssa uin ja olen liikuntaa harrastanut. Nopeasti menee tuo aika, kun lapset menee kouluun niin sitten ovatkin jo kavereiden kanssa.

t: isä40

harrastukset, mutta jos oma aika alkaa vasta klo 22 jälkeen kun lapset nukkuu niin ei sitä enää sitten.

T: isä40

mutta aihe on mielenkiintoinen. Oon miettiny omaa miestäni aika paljon tässä. Kun tuntuu, että hän tulee töistä, istuu koneella tunnin, syö, menee sohvalle makaamaan.. ja kuka hoitaa kodin ja lapset. No, täytyy miehen kunniaksi sanoa, että hän useimmin tiskaa. Mutta oon moneen kertaan todennu, että tekisin kotitöitä mielelläni, jos mies vois töitten jälkeen edes vaikka lukea pari kirjaa lapsille..



Mutta sitten ku oon koittanu patistella, että lähde käymään jossain kaverin rakennuksella tai missä tahansa, ni ei. Sit miehen kaverit luulee, että mä oon pallona miehen jalassa ja kahlitsemassa kotiin.. ja arvostelee mua.. :( Siinäkin mielessä toivoisin, että mies vaan ottais itseään niskasta kiinni ja menis joskus.



Olennaista ei kuitenkaan ole se mitä tekee tai ei tee vaan asenne..



Olis vaan mielenkiintoista tietää, miten miehen sais kiinnostumaan mistään...

Pikkulapsiperheen arki nyt vain on sellaista, että energiaa kodin ulkopuolisille asioille ei välttämättä riitä. Joskus teemme itse itsellemme paineen siitä, kun emme ehdi harrastamaan ja kiinnostumaan muista asioista. Helpottaisiko jos pysähtyisimme nyt elelemään ihan kaikessa rauhassa tätä elämänvaihetta, ja luottamaan siihen että muutaman vuoden kuluttua sitä energiaa saattaa riittää omillekin harrastuksille.

Meillä ensimmäiset 6-7 ensimmäistä vuotta lapsiperheilyä olivat vaikeat.

Minä olin kiukkuinen ja väsynyt, mies oli kotona niin vähän kuin mahdollista. Näki lapsia vain aamuisin, esikoinen kysyi vielä reilut 5- vuotiaana että " missä isi asuu?".

Sitten tuli ero ja kun palasimme uudestaan yhteen, mies alkoi viihtyä hyvin kotona ja osallistua perheen yhteisiin asioihin. Jokainen kulkee oman polkunsa.

Ihme vässyköitä miehiä täällä valittaa, kun vaimo määrää ja lapsia tulee eikä mikään enää kiinnosta. Mikä pakko teidän on perhe perustaa, jos sitten sen kanssa ei haluta olla! Ihan yllärinäkö ne lapset sinne kotiin tupsahti? Ja onko sekin vaimon syy, että unelmat on olleet semmoisia, ettei enää kiinnosta?

Rehellinen vastaus teiltä miehiltä, jotka valitatte että vaimo sanelee viikonlopun ohjelmaan: kuinka paljon olette itse antaneet panosta niiden suunnittelun?

Taitaa olla niin, että suurin osa teistä on ihan tyytyväisiä, ettei tartte itse miettiä mitä syödään, mitä kaupasta, koska siivotaan yms. Kun nainen tämän ja kaiken muun organisoi, niin on se musta ansainnut planttagenreissunsa ja salaatti-iltansa.

No, yksi kokemus tässä vastauksena kysymykseen. En tiedä voiko yleistää.

Viikonlopun, loman, tai muun vapaa-ajan suunnittelusta olen itse osittain jättänyt vastuun vaimolle, koska omat ajatukseni viikonlopun ohjelmasta eivät nyt vain yleensä mene läpi.

Eivät kai istu siihen Hyvän Perhe-elämän muottiin, joten onhan se varmasti parempi ettei lapset tuolla tavoin tärvelly.

Joka tapauksessa siitä johtuen on helpompaa antaa vaimon päättää sopivat aktiviteetit. Varmaankin on sitä mieltä, että nämä on yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä, mitä ne tietysti tavallaan luovutusvoitolla ovatkin, kun en nyt jaksa alkaa vääntämään.

Jopa omiin aktiviteetteihin ehdotetaan aikaa, kunhan vaihtoehdot ovat vaimon valitsemia (asioita joita vaimokin harrastaa). Tartun näihin, koska niistä ei tule pahaa silmää, ja menettelee kyllä. Kai nämä aktiviteetit ovat sitten Hyvää Elämää edistäviä, mene ja tiedä.

Ja nyt siis vastaan kun kysytään suoraan; itse olen päätökset /periksi antamiset tehnyt, ja näillä mennään. Mutta arvelin että kysyjää kiinnostaa.

Kysymy: haluaisitko aidosti jakaa päätäntävaltasi puoliksi kotiasioissa? Siis siten, että osa päätöksistä ei mene lainkaan niin kuin itse toivoisit (koska se olisi joidenkin keskustelujen lopputulema?). Samalla menettäisit mahdollisuuden moraaliseen ylenkatseeseen. Tämä siis kiinnostaa ihan aidosti, tiedostaen toki, että ei siitä tietenkään yleistyksiä voi tehdä muihin naisiin/parisuhteisiin.

Ja juu, todellakin kävin niissä, ihan asialla.

Hallit ja hyllyjen välit täynnä miehiä, joilla hetken paon tuoma levollisuus liikkeissään, mutta paluun pakokauhu jo silmissään. "Olisi niin kiva viettää viikonloppuvapaat rassaamalla ja äijien kanssa rassaus/rakennus/rallaus -tietoja vaihdellen, mutta kun siellä itserakennetussa ainolaherralassa rouvan jalka jo tamppaa, että milloin alkaa se perheen yhteinen viikonloppu, jonka rouva on suunnitellut. On sukulointia, kirpputoria, planttakeenin syyssipulialea, lasten landiaa ja iittalan tehtaanmyymälää... ja illalla tulevat ystäväperheet perhepuistosta saunomaan ja salaatille, ketäs ne olikaan, oliko se se Veke joka myi sen kawan ja osti farkkufoordin..."

Ja juu, tiedän tuon takaisin-maksun-korkojen-kera -tyylin. Siihen kun kerran alistuu, niin se vaan kiihtyy. Kioskilla käyntikin pisteytetään jotenkin oudosti, ikäänkuin se olisi yksinäinen lomareissu Azoreille.

Mua alkais ahdistaa jos mies olis koko ajan nurkissa pyörimässä. Siksipä viihdynkin yh:na. En tajua tuollaista symbioosia että kaikki aika pitää olla yhdessä ja kaikki asiat tehdä yhdessä, johan siinä ilma väljähtyy. Sattumalta saankin perääni juuri sellaisia takiaisia jotka eivät osaa olla yksin sitten hetkeäkään.

Ihmisellä pitää olla myös omaa tilaa, vaikka sitten lähtis sinne Azoreille. Kunhan vastuunsa ja osansa perheestä kantaa. Ja olen siis nainen.

Meillä on aina järjetetty niin, että molemmat saavat omaa aikaa. Minä tulisin hulluksi, jos pitäisi koko ajan olla yhdessä!

Meillä ei harrasteta puutarhan suunnittelua, ei sisustusliikkeitä, ei autohommia, eikä muutakaan turhaa stressaamista.



Vapaa-aikana matkustelemme tai vain lepäämme ja luemme omassa rauhassa.

...ei voi kuin ihmetellä, miten moni heittäytyy ihan täysin vartaloin ja innosta hihkuen tilanteeseen, josta kypsyy juuri ketjussa kuvaillun kaltainen perhehelvetti. On kai se selvä, että jos on nelikymppinen ja neljä lasta, omaa aikaa ei ole eikä tule muutamaan vuoteen. Miehellä tai naisella. Onko vähän vaikea ymmärtää??

... ketjun aloittajana, että teen kotitöistä osani, hoidan lapsiani kotona ollessani käytännössä koko ajan ja parisuhdekin on ok. Mutta kyse on siitä, että kaikki sellaiset asiat, jotka kokee ns. henkilökohtaiseksi tai "miesten maailmaan" kuuluviksi ei vaan jaksa kiinnostaa. Kaikki kodin ja arjen ulkopuolelle menevä ei vaan nappaa. Ja se risoo, koska alitajunnassa kuitenkin haluisi josku tehdä omiakin juttuja. Miten muiden vaimot suhtautuu jos mies ottaa omaa aikss, meillä siitä marmatetaan tai ainakin "maksetaan korkojen kera" takaisin jos joskus harvoin olen jossain.

Mies ei kyllä pyydä mutta jos pyytäisi. En tiedä miksi se tuntuisi niin pahalta.

Hello,



nykyään kun ollaan niin tasa-arvoisia että ihmisellä ei ole luontaisia rooleja, ei miehelle jää tilaa elää. Tasa-arvoa on just niin pitkään kun on lasten hoitoa ja siivousta...kauppareissuja. Tasa-arvo loppuu viemärin puhdistukseen ja muihin paskahommiin. Talot pitäis rakentaa, vaikka kuinka kyrsis... Tiedättekö jonkun naisen joka tekee oikeesti rankkaa työtä?? vastuuta ja paljon työtä??



Työt+ talon rakentaminen+ lapset+ pihtaava vaimo= mahtavaa isänä olemista??



Tasa-arvo sinänsä on hyvä asia, mutta sillä on tehty nykymiehen elämästä paskaa. Kaikki huvit maksaa = pitäis tehdä enemmän töitä... siis miehen pitäis tienata enemmän, miksi akan ei pitäis tienata kunnolla et mä voisin tehdä jotain hauskaa?? Kuules kulta nyt sun pitäis ruveta tienaamaan siellä töissä et mä voisin ostaa veneen???



M 30, isä, työnantaja, rakentaja, suurituloinen (ei riitä)...

up