Omahyväiset monilapsiset

ovat kaksi eri asiaa (tutustukaapa psykologian kirjaalisuuteen esim. Liisa Keltinkangas-Järvisen tuotantoon). Itse esim. olen sosiaalisesti lahjakas eli pärjään vaativissakin tilanteissa ja kommunikoin sujuvasti monella eri tavalla erilaisten ihmisen kanssa, mutta silti en jatkuvasti tarvitse ympärilleni ihmisiä, päinvastoin. Lapsemme 2 kpl ovat samantyyppisiä temperamentiltaan, he selvästi tarvitsevat välillä ns. omaa aikaa, rauhallista puuhailu-, rakentelu- ja lukemisaikaa. Välillä vietämme myös perheiltoja, jolloin laitamma yhdessä ruokaa ja pelaamme pelejä. Tällöin ei kavereita ramppaa ulos ja sisään, tietenkään. Samalla lailla lapsemme ymmärtävät, että milloin tahansa ei voi noin vain mennä kaverin luo.

....

Mä oon samaa mieltä, lapset saavat leikkiä kavereidensa kanssa kotonamme. Tosin välillä tietysti voi olla syytä sanoa, että uloskin voi mennä ;)



Täällä ihmiset kyllä ärsyyntyy niin pienistä. Se että sallii lastensa elää normaalia elämää (kotihan on myös heidän koti!) ei tarkoita sitä etteikö vanhemmat voisi joskus sanoa, että nyt meille ei voi tulla tai että voisitteko te välillä leikkiä toisenkin kotona.

Että minä ja minun tapani ja minun lapseni ja me ainakin. :)



Eiköhän suurimmassa osassa tapauksia kyse ole rajanvedoista. Kuinka kauan saa kyläillä kerrallaan, miten usein, miten kylässä saa käyttäytyä?



Meillä on sellainen tilanne, että oma lapseni väsyy helpommin seuraan ja hänen paras kaverinsa taas on hyvin sosiaalinen ja seurankipeä. Kaveri jaksaisi leikkiä vaikka aamusta iltaan lapseni kanssa, mutta aina jossain vaiheessa huomaan, että leikit menevät "yli". Kaveri riehaantuu ja minun lapseni itkee. Eikä kyse ole mistään muusta kuin siitä, että oma lapseni tarvitsee rauhoittumisaikaakin.



Lapsella on myös muutamaa vuotta nuorempi pikkusisarus, jonka kanssa esikoisen tykkää leikkiä "pienten" leikkejä. Näitä hän jaksaa leikkiä väsyneenäkin, ja muutenkin sisaruksen kanssa välit ovat niin läheiset, että osaavat antaa toisilleen myös tilaa. Koko ajan ei tarvitse olla tiiviisti yhdessä ja seurustella, niin kuin kaverin kanssa.



Tämän takia lähetän lapseni kaverin muutaman kerran viikossa kotiin, ja todellakin teen sen hyvällä omallatunnolla!

eihän nuo asiat liity mitenkään toisiinsa. Meillä on monta lasta ja lasten kavereita joka ikinen päivä talo pullollaan. Ei meillä silti aina niitä kavereita ole. Kyllä omilla lapsilla on oikeus olla yksin tai sisarustensa kanssa. Sehän on lasten ihan omakin valinta, ei meidän aikuisten.

ovet ehkä on auki kavereillekin mutta ei ne meijän lapset ainakaan HALUA koko ajan leikkiä toisten kans! ei välillä edes sissarustensa kanssa! TÄMÄ HEILLE SUOTAKOON! omaa aikaa, rauhassa itsekseen!!! ei kai kaikkien oo pakko olla koko ajan sosiaalisia ja koko ajan JONKUN KAAA!!! jaksasikko ite?

meidänkin lapset viihtyvät hyvin itsekseen vaikka ihan sosiaalisia ovatkin.

lapsia tullu ja menny aamusta iltaan. Kyllä mä välillä väsyn ja en jaksais kuunnella sitä meteliä.



Mut onneks talvet on aina paljon rauhallisempia :) Ollaan kouluissa ja tarhoissa ja töissä ja sitten illat tuntuu niin lyhyille, kun on aina pimeetä. Sillon ei lapsetkaan niin juokse toistensa luona.

Meillä isot lapset kulkevat melko vapaasti kavereilla ja kaverit ovat tervetulleita meille. Yksi perustavimpia kotiin liittyviä ominaisuuksia on YKSITYISYYS ja sitä tulee myös lasten kavereiden ja heidän vanhempieen osata kunnioittaa. Toisinaan haluamme rauhaa ja yksityisyyttä ja silloin kaverit eivät ole tervetulleita.



Esimerkiksi juuri tällä viikolla olimme viettäneet hauskan mutta hyvin väsyttävän päivän läheisessä vesipuistossa. Iltasella lapset olivat väsyneitä ja rauhoittuneet lasten ohjelmien ääreen. Juuri tuolloin vanhimman lapsen kaveri oli tulossa meille leikkimään ja lapseni sanoi, ettei nyt sovi. Lapsen kaveri loukkaantui ja suuttui suuresti, kun ei saanutkaan tulla, vaikka ystävällisesti sanottiin, että vaikkapa huomenna sopii. Mahdatkohan ap olla tämän tyttölapsen äiti?

Me asumme omakotialueella ja naapurin lapset ovat kavereita keskenään, eivät huoli meidän lasta, vaikka on samaa ikäluokkaa, ja samaa sukupuolta. Eivät ole edes tutustuneet, ja se vähä mitä naapurin lapset ovat omani kanssa olleet, on lällättelyä ja ivaamista: sä taidat olla vähän tyhmä, sä et varmaan edes tiedä mitä tarkoittaa... 4-vuotias oli tuolloin, naapurin lapsista toinen eskarissa ja toinen ekalla ja heillä pikkusisaruksia.



Nyt sitten löytyi kaverit. Kivaa.

Mutta kun ne kaverit oli meillä koko ajan, aamusta iltaan, joka pv. Mies tekee vuorotyötä ja hänelle pitäisi yövuorojen jälkeen rauhoittaa nukkumisaikaa.

Kun annoin luvan olla pihalla, että ei sisälle, ei se mennyt näiden lasten päähän. On ihan eri asia kun yksi lapsi rampaa kuin jos kolme tai neljä ramppaa. Ja haluatko sinä yöuniesi aikana kotisi olevan täynnä kinastelevia tenavia? Sillä kinaa tuli koko ajan, kaikesta.

Enkä tykännyt, että menivät kaapeille, laatikoille, jääkapille - luvatta!!- aloittivat leikin ja jättivät sen levälleen, aloittivat uuden.. illat siivosin niin pihaa kuin lasten huoneitakin.



KYLLÄ, rajasin, kielsin, komensin. Ei auttanut. Lähdimme pois, jotta saisin olla lasteni kanssa, ja saisimme perheaikaa. Mutta emme voi istua verhot kiinni sisällä jotta saisimme perheaikaa. Kun eivät usko edes sitä, että nyt ei meille tulla ja nyt ei meidän lapsi tule ulos eikä ole kenenkään kanssa.. kun miehellä on harvinainen vapaa, haluamme viettää aikaa yhdessä, perheenä.



Lasten äiti itse näkee lapsensa vain hyvätapaisina, eikä osaa ajatella, että omat lapset voisi käyttäytyä huonosti.



Nyt laitoin vähäksi aikaa kiellon, etteivät saa tulla. lasten äiti taisi suuttua. Lapset eivät tainneet ymmärtää, että tämä ei ole lopullinen kielto, vaan väliaikainen.

Eivät ole suomentaustaisia, suomen kieli ei ihan ole hallussa. (eivät ole tummaihoisia, vaan ihan vaaleita),



Myöskään vastavuoroisuutta ei ole. Eli en voi laittaa samalla tavalla omia lapsia tuonne kavereille - koko päiv äksi??!! kun ei kunnolla edes puoleksi tunniksi kylään.



Äiti odottaa kyläkutsua, mutta ei itse kutsu minua luokseen.

olisitko ystävällinen ETKÄ TEKISI SITÄ!! Ainakaan kysymättä minulta.. meillä nimittäin on tapana tehdä ihan meillä kotonakin päivällistä, jota syödään sitten ihan vaan perheen kesken rauhouittuen..

ja puhuu aidan seipäästä.



Hoidattaa lapsensa muilla???? Mä ainakin käsitin, että AP puhuis vastavuoroisuudest.



Ja jos on vanhemmat lapset kyseessä, niin ei niitä varmaan tarvitse hoitaa.



Meillä oli kotona aina avoin ilmapiiri ja mun ja veljen kaverit sai tulla miten halus ja aina tarjottiin ruoka, vaikka äiti oli pienituloinen, pätkätöissä oleva yh. Meille tuli jopa koko jouluksi yksi silloin esiteini-ikäinen, jonka perhe lähti jouluksi ulkomaille ja hän ei halunnut. Sai sitten tulla meille, ettei tarvinnut yksin olla.



Nämä lapsuuden ystävät mulla edelleen on ja ovat myös äitini ystäviä. Meillä on lisäksi suku läheinen ja vastavuoroisuus toimii, kukaan ei halua mitenkään siivellä elää tai päästä vain helpolla, vaan kaikki haluavat auttaa toisiaan, kun on tarvetta. Ja lapsuudessa naapurien kanssa oli sama. Meille tuli naapurin lapset päivittäin syömään tuoretta sämpylää silloin, kun äiti oli työttömänä.



Mä en ymmärrä, että miten jotkut vanhemmat on niin tiukkiksia, etteivät päästä lapsen kavereita kotiinsa (joku hyvin sanoi, että myös lapsen koti), siis jos lapsi ITSE HALUAA leikkiseuraa kutsua. Siis ymmärrän, ettei aina käy, mutta joillekin ei käy koskaan. Ja silti oletetaan, että omat lapset voi toki luuhata kavereillaan vaikka yötä päivää.



Mun mies on enempi sellainen omasta rauhasta nauttiva ja meillä ei käy paljoo vieraita. Mä toivon, että lapsen kaverit on sitten tervetulleita, kunhan on ajankohtaista. Nyt lapsi on vasta vuoden. Me kyllä lapsen kanssa liikutaan paljon ja käydään kahviloissa tuttujen kanssa ja äiti-lapsi-harrastuksissa. Ja lapsi on kans sen luonteinen, et viihtyy hyvin muuallaKIN kuin kotona.



No, ei voi mitään, jos joku tykkää erakoitua, mutta turha sitten ihmetellä, miksei ole ystäviä, jos ei koskaan saa kukaan tulla kylään ja parempi että ei edes menis kylään tai sitten että saa olla kylässä ja mielellään syödäkin siellä, mutta älkää vaan tulko meille, koska tämä on meidän koti!

Kohtuuton ajatus että olisivat jonkun vahdittavana monta tuntia, tai jollain roikkuisivat sisällä jatkuvasti. Lisäksi meillä on kolmena iltana viikossa harrastuksia+esikoisen läksyt ym. perheen omat menot.

Jossain välissä täytyy olla sitä perheen omaa(kin) aikaa.

Tiedän kyllä perheitä joissa lähes asuu naapuruston lapset. Vanhemmat sitten hissuttelee kulisseissa. Kiitos ei.

En voisi sietää ajatusta, että meillä olisi koko ajan ulkopuolisia. Jos teille tämä käy, älä oleta että muut sitä haluavat. Kotona pitää saada levätä ja rentoutua, vaikkapa alasti. Lasten pitää sitä paitsi saada tarpeeksi ulkoilua.

Naapurustossa on 2 tällaista, jotka kiertää päivät ja illat ovelta ovelle. Perheen kanssa ei viihdytä lainkaan vaan se onni pitää tulla aina jostain naapurista. TÄmäkö sitten on se oikea olemisen malli? Jollainen pitäisi jokaisen olla?

Ei munkaan lapset jaksa olla aina sosiaalisia. Esikoiselle jopa riittää koulupäivä+ harrastukset. Ei edes halua että meillä olisi illat porukkaa. Ikää 7v. Ilm. tämän palstan mukaan outo ja antisosiaalinen:)

ovet ehkä on auki kavereillekin mutta ei ne meijän lapset ainakaan HALUA koko ajan leikkiä toisten kans! ei välillä edes sissarustensa kanssa!

TÄMÄ HEILLE SUOTAKOON! omaa aikaa, rauhassa itsekseen!!!

ei kai kaikkien oo pakko olla koko ajan sosiaalisia ja koko ajan JONKUN KAAA!!!

jaksasikko ite?

2 poikaa on niin hirveitä sotkemaan että heitä en sisään enää ota! Tunnin vierailun jälkeen joka ikinen tavara on pitkin asuntoa! Mitään eivät saa kerättyä takaisin, sitten vaan sotkettuaan vaivihkaa häipyvät. Varastivat myös lähtiessään pari pikkulelua ja rikkoivat toiset pari. Ei kiitos tollasta mellastavaa ja rikkovaa mullin-mallin porukkaa meille. Ihmisten tavoin olijat, tervetuloa!

Jos kotona vaeltaa jatkuvasti epälukuinen joukko ulkopuolisia, siitä seuraa paitsi rauhattomuutta niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta myös lisää siivottavaa, kokattavaa, ostettavaa ruokaa jne.

Eli ap, I´m sorry, mutta ainakin meillä on usein suljetut ovet sinun lapsillesi ja sinulle, vaikka olisimmekin itse kotona.

Välillä lapset haluavat olla ihan keskenään, välillä mä tai mies halutaan olla kotona rauhassa "puolialasti". Välillä taas pienin nukkuu päiväunia ja halutaan hiljaisuutta.



Toisaalta välillä meillä on useita lapsia kylässä ja välillä vain yksi. En rajoita määrää silloin kun meille saa tulla -jotkuthan päästää vain yhden kaverin kylään kerralla (onneksi tekevät myös poikkeuksia meidän veljesten kesken).

Ruokaa meillä ei tarjota muuta kuin poikkeustapauksissa. Juotavaa saa aina (tosin se on melkein aina vettä...).



Eli välillä on niin sosiaalista että, mutta välillä röhnötetään ihan perheen kesken. Meidän ei todellakaan tarvii lähteä pois kotoa saadaksemme aikaa perheen kesken! Osataan nimittäin olla sopivan itsekkäitä ja ei-marttyyreitä.



P.S. Toivon että omiakin lapsiamme kohdellaan samoin -eli kylään otetaan vain kun ovat tervetulleita.

Väännämme mieheni kanssa tästä kättä. Hänen mielestään lapsetn pitäisi vain leikkiä ulkona, koska niin hänkin joutui tekemään. Ei heille saanut tulla kavereita eikä päässyt kavereidenkaan kotiin.

Meillä taas asui hullu mummu, joka oli sitä mieltä, että kun ihmisellä on koti, niin siellä on pysyttävä. Sellaiset ihmiset ei kotia tarvitse, jotka ovat aina menossa johonkin. Ja päivällä olette koulussa nähneet, ei ennenkään pitkin kyliä luuhattu. Niinpä minä en päässyt mihinkään. Eikä meillekään saanut tulla kukaan: "Mitä nuokin huoripenikat täällä tekevät? Eikö niillä ole omaa kotia, kun tänne tulevat?"

Niinpä minulla ei ollut kavereita. Haluaisin omille lapsilleni parempaa. Jos heillä on kavereita, niiden pitää saada tulla meille. Mieheni taas haluu kostaa oman lapsuutensa omille lapsilleen. Olenkin sanonut, että jos hänellä oli idioottivanhemmat, niin meidän ei tarvitse olla sellaisia.

Näin minäkin koetan ajatella. Meillä ei tosin asunut tuota hullua mummoa, mutta muuten kyllä kuulostaa omalta lapsuudeltani. Koetan välttää tuon ikävän kokemuksen toistamista.

kun se sopii. Esim.jos toinen vanhempi tekee vuorotyötä ym. niin lapset kyläilee sen mukaan.



Tästä aiheesta on tehty monia aloituksia jo aikaisemmin ja tullaan tekemään varmaan jatkossakin, mutta jokainen perhe elää tavallaan ja jokaisen perheen omia periaatteita tulee kunnioittaa.

kun se sopii. Esim.jos toinen vanhempi tekee vuorotyötä ym. niin lapset kyläilee sen mukaan. Tästä aiheesta on tehty monia aloituksia jo aikaisemmin ja tullaan tekemään varmaan jatkossakin, mutta jokainen perhe elää tavallaan ja jokaisen perheen omia periaatteita tulee kunnioittaa.

Käsin että ap tarkoitti enemmänkin sitä kun:

- Lapset haluavat kavereita kotiin

- Aikuinen ei halua halua lasten kavereita kotiin

Tämä on tavallaan ristiriitainen tilanne perheen sisällä. Tässä väännetään enemmän siitä kenen mukaan perheessä eletään. Aikuisethan tietenkin päättävät, mutta kuinka paljon aikuiset kuuntelevat lapsia tässä lasten omien kavereiden asioissa? Lisäksi minkälaisen mallin aikuiset tällä antavat lapsille?

Olen ap:n kanssa samaa mieltä. Meillä lasten kaverit ovat tervetulleita, kun omat lapset haluavat ja jaksavat. Tietenkin aikuisena voin joskus huomioida lasta paremmin hänen omat tarpeensa (erityisesti mitä nuoremmasta lapsesta on kyse). Tällöin voin rajoittaa kavereiden vierailuja, mutta syy ei ole se etten itse jaksa lasten kavereita, vaan oman lapsen jaksaminen tai muut tarpeet kuten läksyt, nukkumaanmenoajan, rauhoittumistarpeen yms.

mutta koska lapsi on se ainokainen, tottahan suon hänelle kaverit lähes aina.

Meillä ainakin ovet ovat useimmiten auki lasten kavereille. Meillä lapsia on 5. Rajan vedän kuitenkin siihen että en todellakaan ota meille oman 5 lapsen lisäksi jokaisen kavereita leikkimään. Sen jälkeen meillä olisi helposti 10-15 lasta pyörimässä nurkissa. Niin kiva kun onkin että lapsilla on kavereita ja kaverit tykkäävät meillä käydä, en tosiaan tunne tilannetta enää turvalliseksi kun en pysty kaikkein perään kasomaan. Niin ja meidän lapset 2x3v, 4v ja 2x6v. Eli perään kasottavia kaikki vielä.



Meillä myöskin lapset itse sanovat välillä että haluavat leikkiä rauhassa kotona. Viihtyvät tosi hyvin keskenään ja leikit ovat silloin ihan erilaisa kun kavereiden ollessa paikalla. En minä ainakaan tälläisinä hetkinä halua pakottaa lapsiani leikkimään sen ovelle tulevan kaverin kanssa jos haluavat olla keskenään!!