Onko kenenkään ystävän kanssa välit viilenneet lasten kasvatuserojen vuoksi?

Jotenkin homma ei vaan enää toimi, kun molemmilla on lapsia. Lapsettomina matkustimme usein neljästään pariskunnittain, ja kosteat etelänlomat sujuivat ihan hyvin, mutta yhteinen oleminen lasten kanssa jotenkin takkuaa. En halua tunnistamisen pelossa kertoa tarkemmin, mutta on vaan sellainen olo, että heidän perhe-elämänsä on sellaista, mitä en koe luontevaksi meille, ja vaikka ennen on vietetty paljon aikaa porukalla, niin en oikeastaan haluaisi enää. Ja kyllä, kyllä se lapsi aika tavalla muuttaa elämää :D Eikö sinusta??

-ap

Miksi puhuminen on niin vaikeaa? Vai mitä sinusta ystävyys on? Sitä että ollaan samaa mieltä ja nyökytellään toisen mielipiteille? Mitä ihmettä tarkoitat että lapsi muuttaa elämää? Eikö perheellinen ihminen saa nauttia esim. alkoholia? Vai mitä sinä tarkoitat? 7

Lapsi muuttaa koko perheen dynamiikkaa ja eri perheillä se näkyy eri tavoin. Lisäksi jokainen on vanhempi niin eri tavoin. Jokainen lapsi on yksilö.



Jotta nämä kaikki saa kohtaamaan niin että voi kaikilla alueilla pysyä edelleen läheisenä, niin saa olla tuuria matkassa. Ehkä kuitenkin voi tavata kavereita vaikkapa ilman lapsia, soittaa kaverin lenkkiseuraksi, leffaseuraksi ja puhuu muista asioista kuin lapsista ja kasvatuksesta. Jos siis haluaa säilyttää jonkin kontaktin. Jos se taas tuntuu valjulta entiseen läheiseen yhteydenpitoon nähden, niin ehkä se etäännyttäminen muutamiksi vuosiksi ja sitten myöhemmin katsoo josko vielä välit lähentyvät.

matkan varrelle. Sanoisin, että mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä enemmän on merkitystä yhteisillä, samankaltaisilla säännöillä. Omat lapset viihtyvät niiden kanssa, joilla on riittävän samanlaiset "säännöt"= kotikasvatus, samoin me vanhemmat.



Olen aika tarkkka siitä, että lapset osaavat olla fiksusti. En yksinkertaisesti viitsi tuhlata aikaani niissä piireissä, joissa lastenkasvatus ei ole prioriteettilistan kärkipäässä!

Ellei kyseessä ole joku turvallisuusasia (esim. lapsi laitetaan väärin turvaistuimeen) tai lapsi kokee väkivaltaa. Minua on aina etonut miten jotkut kokee etuoikeutenaan päästä solvaamaan toisia perheitä vaan koska heille on joku asia sopinut! Nyt pitää kaikkien muidenkin tehdä kuten HE! Kuule: teillä on kotonanne teidän säännöt ja kaverisi kotona heidän, äitisi kotona omat säännöt. Minua niin häiritsee että joku tulee kotiini omien sääntöjensä kanssa ja alkaa niitä meillä jauhamaan! En itse voisi mennä toisen ihmisen kotiin omine sääntöineni ja alkaa komentelemaan muita. EI SE VAAN MENE NIIN! :D

meille nyt sattui tämmönen episodi kaverin luona: lapseni ei saanut leikkiä yhdelläkään kyläpaikanlelulla, kaverin lapsi töni ja löi jne. kyläilyn seurauksena iso naarmu poskessa ja mustelma käsivarressa. Kaverin äiti ei mitenkään komentanut lastaan, ai niin olihan hän omassa kodissaan ja saahan siellä tehdä ihan mitä huvittaa.

mutta myös samanhenkisiä vanhempia on löytynyt ja heidän ystävyytensä on tullut entistäkin tärkeämmäksi.



Onneksi parhaimmista ystävistä vain yhteen ystävään en osaa enää suhtautua koska hän läpsii lapsiaan ja alati uhkailee heitä väkivallalla.

Onneksi ei kuitenkaan aivan sydänystävien.

Parhaat ystäväni ja minä olemme kaikki saaneet esikoisemme suht samassa tahdissa (ja kaikki vähän myöhemmällä 30+ iällä). Nyt monilla on jo pikkukakkoset tulossa. Joidenkin kohdalla alkaa jo nyt nähdä, että lasten kasvatus on menossa sellaisille urille, että vaikeuksia on taatusti luvassa tai ovat jotenkin tosi eri linjoilla kuin itse olen... Toisten lasten kasvatukseen puuttuminen on mielestäni varmaan herkin asia, mitä on ja on ihan huippuvaikeaa kritisoida ystävien tapaa enkä halua itsekään neuvoja tai kritiikkiä omista tavoista.

Tullaan kuitenkin lähivuosina viettämään paljon aikaa perheittäin ja lapset tulevat leikkimään usein yhdessä, joten mietin että miten erilaiset kasvatustavat onnistuvat kaveripiirissä? Alkaako koskaan ärsyttää, onko vallan välit menneet ystäviin?

Sitä vaan menettää mielenkiintonsa niihin kavereihin, joiden näkeminen aiheuttaa ongelmia ja alkaa ahdistaa jo etukäteen.

Mulla ei näitä ole oikeastaan kuin yksi, eikä sekään ole varsinaisesti kasvatuksesta kiinni, hyvän ystäväni lapsi vaan on niin vastenmielinen mulle, että en jaksa heitä nähdä.

mutta taisi tapahtua jo ennen meidän esikoista :(



Mä en kestä kuunella alati huutavaa äitiä ja isää, jotka räyhää rajojaan etsiville lapsilleen joka asiasta, ja uhkailevat milloin mitäkin tekevänsä. Välinpitämättömyyttä myös. Nyt kun oma esikoinen syntynyt niin entistä vähemmän yhteyttä pidän... en halua lapseni kuulevan moisia, vaikka ei vielä ymmärräkään mitä siellä tapahtuu. Selvästi kumminkin säikkyy huutamista kun joskus siellä käydään tai tulevat meille.. :(

Ellei kyseessä ole joku turvallisuusasia (esim. lapsi laitetaan väärin turvaistuimeen) tai lapsi kokee väkivaltaa.



Minua on aina etonut miten jotkut kokee etuoikeutenaan päästä solvaamaan toisia perheitä vaan koska heille on joku asia sopinut!

Nyt pitää kaikkien muidenkin tehdä kuten HE!



Kuule: teillä on kotonanne teidän säännöt ja kaverisi kotona heidän, äitisi kotona omat säännöt.

Minua niin häiritsee että joku tulee kotiini omien sääntöjensä kanssa ja alkaa niitä meillä jauhamaan!

En itse voisi mennä toisen ihmisen kotiin omine sääntöineni ja alkaa komentelemaan muita.



EI SE VAAN MENE NIIN! :D

Kahden ystäväni välit menivät.. olivat parhaita ystävyksiä... sitten toista alkoi rassaamaan se, että toinen välillä huutaa lapsille, koska heidän kotona ei kukaan saa huutaa - edes lapsi.

että lähisukulaisiin. Ei yhtäkkiä eikä juuri kasvatuksen takia, mutta ihmiset ovat osoittautuneet -ehkä juuri lasten kautta- ihan liian kaukaisiksi arvomaailmoiltaan. Minäkään en kestä lapsille räyhäämistä, sarkastista nälvimistä tai välinpitämätöntä elopellossa "kasvattamattomuutta".



En ole puuttunut ihmisten kasvatustapoihin vaan etäännyttänyt välit.

Välit eivät ole menneet, mutta on aika hämmästyttävää nähdä, miten eri tavoin ystävät lapsiinsa ja toistemme lapsiin suhtautuvat.

Yksi tykkää yhdenlaisesta käytöksestä ja toinen toisenlaisesta. Sitten lapsia ja eri kasvatustyylejä haukutaan heidän vanhempiensa selän takana. Voin vain kuvitella, mitä minustakin puhutaan, mulla on ujo lapsi...

että se on erittäin herkkä asia. Ja juuri tuota etääntymistä tarkoitan ja muutenkin ärsyyntymistä jos jonkun itselle (ennen) läheisen ystävän tapa olla lastensa kanssa nyppii liikaa. Pelkään pahoin, että meille on käymässä parhaan ystäväni kanssa niin. En yhtään tykkää siitä, miten heillä perhe toimii nyt kun on lapsi, ja ahdistaa että siinä porukassa pitäisi aikaa oman perheen kanssa viettää. Ystävä sitten taas pitää itsestäänselvyytenä, että tietty vietetään yhdessä aikaa porukalla kuten ennen lapsiakin. Huoh vaikeaa.

AP

Ellei kyseessä ole joku turvallisuusasia (esim. lapsi laitetaan väärin turvaistuimeen) tai lapsi kokee väkivaltaa. Minua on aina etonut miten jotkut kokee etuoikeutenaan päästä solvaamaan toisia perheitä vaan koska heille on joku asia sopinut! Nyt pitää kaikkien muidenkin tehdä kuten HE! Kuule: teillä on kotonanne teidän säännöt ja kaverisi kotona heidän, äitisi kotona omat säännöt. Minua niin häiritsee että joku tulee kotiini omien sääntöjensä kanssa ja alkaa niitä meillä jauhamaan! En itse voisi mennä toisen ihmisen kotiin omine sääntöineni ja alkaa komentelemaan muita. EI SE VAAN MENE NIIN! :D

Miksi puhuminen on niin vaikeaa?

Vai mitä sinusta ystävyys on? Sitä että ollaan samaa mieltä ja nyökytellään toisen mielipiteille?



Mitä ihmettä tarkoitat että lapsi muuttaa elämää?

Eikö perheellinen ihminen saa nauttia esim. alkoholia?

Vai mitä sinä tarkoitat?



7