Tampereen kaupunginosista
Kertokaapas mitä sellaisia kaupunginosia olis Tampereella, missä lapsiperheen olis hyvä asua.
Kriteereinä ovat:
- alueen tulisi olla tarpeeksi eloisa ja palveluita riittävästi (isompi ruokakauppa)
- hyvät kulkuyhteydet bussilla tai riittävä läheisyys keskustaan että pärjää arjessa ilman autoakin
- ei juoppoja liikaa
- muutenkin fiksu naapurusto niin, ettei ole sosiaalipummeja joka naapuritalossa
Emme siis halua asumaan mihinkään kuolleeseen nukkumalähiöön josta joutuu lähtemään ruokakauppaankin autolla.
Toisaalta, näin Hervannassa asuneena olen kyllästynyt juoppoihin.
Kalevassa tykkäsin asua opiskeluaikoina, mutta en tiedä millaista siellä olisi lasten kanssa.
Järvensivu oli mukavaa seutua asua myös, mutta palvelut ovat vähän niukat.
Kuulisin mielelläni perusteltuja, omiin kokemuksiin perustuvia mielipiteitä. Nyt ei siis ole niinkään kyse jonkin kaupunginosan maineesta.
Ai niin, ja kaupunginosan tulisi olla mieluiten itäpuolella tai ei liikaa lännessä.
Millainen esim. Linnainmaa on nykyisin kun siellä on Prisma ja Citymarket??? Tai olisiko se Kaleva tai jopa Tammela järkevä asuinpaikka lapsiperheelle???
Olisin kiitollinen jos jaksaisitte vastailla.
Kommentit (29)
noihin sun kritereihin (palvelut + busssiyhteydet ja itseasiassa kävely/pyörämatka keskustaan, soaiaaliluokka ja itäpuolella) vastaa lähinnä Koivistonkylä
Suosittelen Takahuhti/Pappila aluetta erittäin lämpimästi :)
vaan ne ovat lähinnä koilliskeskuksen varassa.
Tammelan leikkipuisto on aika kiva kyllä, Sorsapuisto samoin.
Linnainmaalla ei oo lähibaareja ainakaan Leinolassa päin, maahanmuuttajia on aika paljon.
Turtolassa on kaupat lähellä, samoin Koivistonkylässä, Janka ja Pappila on myös näppärän lähellä keskustaa.
Et sä Suomessa juoppoja pääse pakoon missään. Mitä kalliimpi omakotialuen niin sitä kauempana kaupat on.
omakotitalo- vai kerrostaloasumista, tai jotain muuta siltä väliltä. Lielahti on yksi hyvä vaihtoehto, tai siis se asuinalue siinä heti, kun Lietsusta lähdetään Lentävänniemeen päin.
Ei ole juoppoja näkynyt. Baarikin on kiinno melkein joka päivä, kun ei riitä asiakkaita.
Miinuksena Hallilalle on palvelujen välitön puute, mutta jos on auto, niin lyhyt matka joka paikkaan.
Meillä okt tällä ja olemme olleet tyytyväisiä. Luonto lähellä ja rauhallista.
Et sä Suomessa juoppoja pääse pakoon missään
Näin kai se on mutta täällä Hervannassa tuossa Ahvenisjärven rannalla niitä pörrää ihan kamalan paljon ja todella huonossa kunnossa. Ei siis enää mitään kännisiä vaan ihan oikeita puliukkoja ja -akkoja. Kiva mennä siitä ohi päivittäin lasten kanssa kun porukka makaa sammuneena pusikossa :(
Muuten kyllä tykkäisin Hervannasta, ei mua maahanmuuttajatkaan haittaa.
Oon vähän toivonut, että Prisman ja CM:n avaaminen Linnaimaalla toisi sinne päin sopivasti vipinää. Pari vuotta sitten siellä asui pari ystävää joiden luona vierailin silloin tällöin. Tykkäsin alueesta muuten mutta se oli vähän turhan rauhallisen oloinen. Ehkä nykyisin viihtyisin. Tykkään asua kaupunkimaisessa ympäristössä.
Ja se Pappila taitaa olla ihan kävelymatkan päässä koilliskeskuksen palveluista myös...
ap
Et sä Suomessa juoppoja pääse pakoon missään
eli tuota oli tarkoitukseni lainata.
ap
Hervantakin on iso alue, sinne mahtuu erilaisia alueita.
kunhan väistät Multisillan ja Tesoman niin ei voi pahasti mennä vikaan.
Linnainmaan Citymarket nyt on aika turha kauppa, mutta onneksi on Prisma, siihen tuli Subwaykin viereen :)
Joo Pappilasta pääsee sillan yli Koilliskeskukseen.
Me halutaan juuri niin, että ruokakauppaan, ehkä myös postiin ja apteekkiin, pääsee kävelemällä. Eli autolla ei tarvitse ajaa kuin muutaman kerran kuukaudessa.
Siinä mielessä Hallilan palvelut eivät olisi riittävät vaikka alue muuten vaikuttaa mukavalta.
Me ei välttämättä haluta omakotitaloon asumaan. Rivari, erillistalo tai kerrostaloasuminen sopivat meille parhaiten. Kerrostalossa olisi tärkeää se, että siinä olisi oikeasti viihtyisä pihapiiri lapsille ja leikkipuistoja lähellä.
Suosittelen teidän perheelle asuinalueita Kalevasta itään: Hakametsää ja Jankaa. Kalevan Prisma olisi lähellä. Toisaalta tykkään itse myös Turtolan, Veisun ja Muotialan alueista.
asuin alue Tesoman keskuksen kauppojen, postejen, pankkejen, apteekkien, uimahallin, kirjaston, terveyskeskus ym...lähellä. Löytyy uimaranta, ihanat puistot ja suojaisat leikkipihat sekä luontoa... Juoppoihin en ole törmännyt.Ja bussit kulkee...
Hakametsä onkin oikeastaan meidän ykkösvaihtoehto, mutta luen mielelläni kokemuksia muistakin alueista kun eivät ole mulle niin tuttuja.
Muotiala on periaatteessa ihan kivaa seutua myös juuri sijaintinsa vuoksi. Mutta tykkäisin ehkä enemmän siitä että asuntokanta on vähän vanhempaa.
Mutta riippuu tietenkin perheen tarpeista, jos on vaikka pieniä lapsia jne.
Lielahti on mukavasti ihan pikku kävelymatkan päässä ja siellä on kaikki. Lamminpää on silti ainakin siltä osin missä me asuttiin niin rauhallista omakotitaloaluetta.
Kyllähän Hallilasta on tosiaan lyhyt matka Hervantaan. Mutta ihan pienten lasten kanssa tuntuu ehkä turhan pitkältä matkalta... vaikka kai siihenkin tottuisi.
Olen itse asiassa haaveillut sellaisesta pyörään kiinnitettävästä vaunusta, johon lapset mahtuisivat istumaan ja jolla voisi kuljettaa myös ostoksia. Ainakin Kööpenhaminassa olivat ihan tavallinen näky katukuvassa. Täällä ehkä leimattaisiin kylähulluksi, mutta enpä ole ennenkään paljoa piitannut muiden mielipiteistä ;) Mutta tuollainen vaunuratkaisu laajentaisi kummasti sopivaa asuinpiiriä.
suosittelen minä.
Molemmista kävelymatka noihin tarvitsemiisi palveluihin (posti, apteekki, ruokakaupat), myös lääkäriasemalle ja neuvolaan. Busseja kulkee useita ja usein.
Linnainmaalta varmasti löytyy joku lapsiystävällisellä pihapiirillä varustettu taloyhtiö :)
Toki sielläkin palveluiden yhteydessä on "kulmakuppila" mutta niinhän se on joka kaupunginosassa.
paha vika, ja se on se, että täällä tottuu siihen, että kaikki on liian lähellä. Mekin ollaan jossain vaiheessa harkitsemassa asunnon vaihtoa, mutta kun on tottunut, että hyvät palvelut, päiväkodit, hyvät puistot, hiihtoladut uimarannat jne. ovat kaikki n. 500 m - kilometrin säteellä, tuntuu hankalalta lähteä alueelle, jossa ei ole mitään palveluja vieressä, kun on tottunut kävelemään joka paikkaan nopeasti. Siinä pari kilometriä (esim. Hallilasta Duoon) tuntuu oikeasti pitkältä matkalta.
Mä ehdottaisin ap:lle, että muuttakaa Hervannan sisällä. Sellaiseen paikkaan, ettei tarvitse kävellä juuri tuosta Ahvenisjärven levottoman kohdan ohi. Ennen kuin mulla oli tapana kävellä siitä, en edes nähnyt pultsareita kuin tooosi harvoin. En edes tajunnut miksi niistä puhutaan. Täällä ei pyöri noita kuin ihan muutamassa paikassa, em. lisäksi lähinnä kai muutaman baarin edustalla. Joten suurimmassa osassa tätä "kylää", ei noihin törmää.